En löydä sitä keskustelua, jossa pohdittiin, saako rukouksessa pyytää maallisia asioita. Metropoliitta Anthony (Bloom) kirjoittaa teoksessa Elävä rukous s. 87:
“Monet rukouksistamme ovat pyyntöjä, ja ihmiset näyttävät ajattelevan, että pyyntö on rukouksen alhaisin aste, jonka jälkeen tulee ensin kiitos, sitten ylistys. Mutta itse asiassa juuri kiitos ja ylistys ovat alemman suhteen ilmenemismuotoja. Meidän puolinaisen uskomme tasolla on helpompi laulaa ylistyshymnejä tai kiittää Jumalaa kuin luottaa häneen tarpeeksi pyytääksemme häneltä jotakin uskoen. Myös ihmiset, jotka uskovat puolisydämisesti, voivat kääntyä Jumalan puoleen kiittääkseen häntä, kun heille sattuu jotakin miellyttävää, ja on ylentymisen hetkiä, jolloin jokainen voi laulaa Jumalalle. Mutta on paljon vaikeampaa omata sellainen jakamaton usko, että pyytää koko sydämellään ja koko mielellään täydellisesti luottaen. Kenenkään ei pitäisi katsoa karsaasti pyyntöä, sillä kyky esittää anomusrukouksia panee koetukselle uskomme todellisuuden.”