Ukrainan kirkollinen tilanne on niin pahasti sekaisin, jotta me emme ees pysty sitä ymmärtämään. Siellähän siis toimii kolme eri ortodoksista paikalliskirkkoa jotka eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Näitten lisäksi kreikkalaiskatolinen kirkko.
Niin venäjän kuin ukrainankin kielessä sama sana tarkoittaa sekä ortodoksia että oikein ylistävää, jälkimmäisessä merkityksessä myös kreikkalaiskatolilaiset kutsuvat itseänsä. En sinänsä yhtään ihmettele jos tavallisella ihmisellä menee pasmat sekaisin.
No, täällä ja koko Itämeren ympäristössä he ovat kuitenkin ulkomailla. Omankieliset tapahtumat varmasti vetävät paikalle sellaistakin väkeä, joka ei Ukrainassa välttämättä osallistuisi. Kun ei ole sataprosenttisen “oma” tilaisuus, niin sitten käyvät ehkä vähän kaikissa tilaisuuksissa, joissa on jotain ukrainankielistä kirkollista sisältöä tarjolla. Veikkaan, että suomalaisetkin voivat ulkomailla mennä esim. uskonnollisiin joulujuhliin, vaikka ne eivät olisikaan oman puljun järjestämiä.
Ukrainassa toimii yksi paikallinen ortodoksinen kirkko, Moskovan patriarkaatin alainen. Kansallisuuden asettaminen kirkollisen yhteyden edelle on ayntiä eikä mikään ortodoksinen paikalliskirkko tunnusta Ukrainan skismaatikkoja.
Suomen ortodoksinen kirkko on ukrainalaisille ortodokseille 100% oma kirkko. Toisuskoisten uskonnollisviritteisiinkin juhliin osallistuminen on hippuisen eri asia kuin toisen kirkon ehtoollisella käyminen.
Uskonnollisen tietoisuuden taso näyttää siellä olevan sellainen, että luultavasti monet eivät huomaa eivätkä ymmärrä mitään eroa noiden neljän vaihtoehdon välillä. Ja Moskova on varmasti kirosana monelle tavalliselle tallaajalle, myös patriarkaatin nimessä.
Ennustan muuten, että Moskovan patriarkaatti Ukrainassa kuihtuu ajan myötä marginaali-ilmiöksi, kiitos Puten masinoiman Ukrainan sodan. Johan jo pitemmän aikaa on nähty, että kokonaiset seurakunnat siirtyvät sen alaisuudesta Kiovan patriarkaattiin. Jossakin vaiheessa muun ortodoksisen maailman on tarkistettava suhteensa tähän, koska se tulee olemaan de facto Ukrainan suurin ortodoksinen kirkko.
Veikkaan tai ainakin toivon että tässä vaiheessa Kirkko reivaisi Ukrainassa kurssiaan snadisti ukrainalaisempaan suuntaan. Autokefalia on mielestäni tarpeetonta, mutta toki palveluksia voisi viettää enemmän ukrainaksi jne.
Pystytkö yhtään asettumaan niiden ukrainalaisten asemaan, joiden silmissä Moskovan ortodoksit seisovat heidän maataan vastaan sotivan Putinin rinnalla? Sodassa on kuollut ja kuolee paljon ihmisiä. Kyse ei ole mistään pienestä asiasta, kuten pelkkä kansallistunne tai kieli olisi, vaan aika vahvasti myös oikeasti pahan puolella olemisen valitsemisesta.
Koska M. Wigelius ei vaikuta olevan huomauttamassa, niin pitää muiden nillittää: kurssia ei reivata, vaan korjataan, tarkistetaan tai muutetaan. Purjeita reivataan silloin kun ne lasketaan alas.
En edes yritä asettua kenenkään asemaan. Menen dogmatiikka eikä kirkkopolitiikka edellä. Ihan sama mikä patriarkaatti, mutta kirkollista järjestystä tulee kunnioittaa. Ukrainan sota on ahterista, mutta Moskovan patriarkaatti ei ole yhtä kuin Putin.
Jos jotakuta kiinnostaa ortodoksinen näkemys sola scripturasta, niin täällä on amerikkalaisen protestantismista ortodoksisuuteen kääntyneen papin kirjoitus. En ole (vielä ainakaan) lukenut. Se on julkaistu kirjana, mutta kirjasta pyydetään jopa 217 Englannin puntaa!
Teksti on suoraa ja ankaraa puhetta. Olennaista on huomio, että jos perusolettamus on väärä, kaikki sen perusteella johdettu on myös väärää. Kirjoittajan mielestä “sola scriptura” on väärä olettama, ja hän perustaa tekstinsä tämän näkemyksen ja sen seurausten pohtimiseen. Kirjoitus on loogisesti ja selkeästi rakennettu ja mielestäni siihen kannattaa tutustua.
Arkkipiispa Leo: Ortodoksisen kirkon opinkäsityksiä. Vastauksia Suomen ekumeenisen neuvoston opillisten kysymysten jaoston julkaisuun ”Hyvät satamat: Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä”.