Kysyn vielä: mikä lienee käytäntö Suomen roomalaiskatolisessa, ortodoksisessa, helluntailaisessa kirkossa koskien homoseksuaaleja jäseniä tai työntekijöitä?
En ole kuullut kenenkään kertoneen, että hänen seksuaalisesta suuntautuneisuudesta olisi kirkossa kysytty. Ei minulta ainakaan.
Makuuhuonehommeleista voi halutessaan keskustella rippi-isänsä kanssa. Rippisalaisuus on molemmin puolinen.
En minäkään, enkä tuollaista ajatellutkaan. Pohditutti säännöt ja kirkkokuri jos käy ilmi, että kirkon jäsen tai työntekijä on parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Luterilaisuudessa tällä ei ole virallisia seuraamuksia, vaikka kirkkojärjestys avioliittoon ohjaakin. Aihe ei rajoitu vain makuuhuoneisiin. Moraali on yhteisöllistä.
2 tykkäystä
Kelle käy ilmi?
Omassa kirkossani on kyllä useita julkisesti samaa sukupuolta olevia pareja. Ehkä he ovat naimisissakin tai jossain rekisteröidyssä suhteessa, en tiedä.
Ei kuulu mulle ja ortodoksiselle hengellisyydelle on kovin vierasta toisten elämänvalintojen tarkkailu. Omassa vaelluksessa on riittävästi mietittävää.
Mutta eikö teidän kirkolla ole kuitenkin joku seksuaalietiikka? Jota se sitten myös julkisesti opettaa?
2 tykkäystä
Enemmän kuin seksuaalisuudesta opetetaan avioliiton mysteeristä ( sakramentista).
Ortodoksisen uskonnon opetuksessa käydään ainakin oppikirjoissa
vastuullista seksuaalisuutta
läpi. Omien nuortemme kohdalla kripareillakin.
Kirjallisuutta toki löytyy. Tällaisen muistin vaikka itse en ole lukenut:
Näkökulmia seksuaalisuuteen – herkkä aihe kaipaa raikasta lähestymistapaa | Aamun Koitto
Tuo Aamunkoitto-verkkolehden juttu oli kyllä mielenkiintoista luettavaa. Mielenkiintoista siinä, että se olisi niin tyyliltään kuin argumentaatioltaan voinut löytyä tyypillisestä liberaalien luterilaisten tai muiden protestanttien lehdestä. Juuri noinhan kirjoittavat ne luterilaiset, jotka haluavan kirkon hyväksyvän mm. homoseksuaaliset suhteet. No, hyvä tietää, mihin suuntaan ortodoksikirkko on menossa.
1 tykkäys
Jos mietit ( tuon artikkelenkin valossa ja juuri jukaistun kirkon barometrin lukien), niin se suunta mihin ort. kirkko on menossa avioliittokäsitteen laajentamisen suhteen, niin vastaus on selvä:
Ei yhtään mihinkään. Avioliiton sakramentti pysyy miehen ja naisen välisenä.
On Kirkolla seksuaalietiikka. Se on vanhoillinen .Se käy ilmi kirkon kanoneista ja pyhien isien kirjoituksista. Kaikkea (miehen ja naisen välisen) avioliiton ulkopuolista seksuaalisuutta pidetään syntinä. Raamattu ja pyhät isät eivät tunteneet mitään “seksuaalisia vähemmistöjä”. Sellaisten olemassaolo on keksitty vasta uudella ajalla. Antiikin- ja keskiaikana ajateltiin, että kaikilla on kaikenlaisia kiusauksia. 1800-luvulla ilmeisesti keksittiin käsite homoseksuaalisuus. Sukupuolisista vähemmistöistä jo antiikin aikana on tunnettu eunukit, jotka olivat yleensä orjia. Kuohitseminen on Kirkon mukaan suuri synti. Kanonit ottavat kantaa tällaiseenkin. Samoin transvestisismi tuomitaan niissä.
Ortodoksisilla maallikoilla voi olla kirkon kannasta poikkeavia näkemyksiä. Ortodoksiset paikalliskirkothan usein ovat ns kansankirkkoja. Lännessä kirkon jäsenten moraalikäsitykset ovat usein ympäristön moraalin mukaisia eli liberaaleja. Meillä ei kirkon piirissä kuitenkaaan edes käydä vakavasti otettavia keskusteluja homojen vihkimisestä tai erilaisten perversioiden hyväksymisestä.
6 tykkäystä
Avioliittoasioissa varsinainen iso kysymys on sittenkin kirkon opettama seksuaalietiikka, jota @Mauriina tuossa ansiokkaasti tiivisti. Jos kirkko muuttaa opetustaan niin, että se rupeaa julistamaan hyväksytyksi sen, mitä se ennen julisti synniksi – tästä yhtenä, mutta vain yhtenä, esimerkkinä homoseksuaaliset suhteet – se muuttaa oppiaan aika radikaalisti. Kun Suomen ortodoksisen paikalliskirkon kanta seksuaalietiikkaan näyttää, jos verkkojulkaisuista saa päätellä (saako?), olevan kaikkea muuta kuin “selvä”, niin eipä se paljon lohduta, jos kanta on sitten “selvä” jossakin sakramenttiteologisessa seikassa.
( kirjoittajan poistama viesti)
Mistähän tällainen ajattelu juontuu? Onhan homoseksuaalisuus tunnettu Raamatussa jo ammoin Vanhassa Testamentissa ja myöhemmin Uudessa Testamentissa ja se on siellä yksiselitteisesti tuomittu kauhistukseksi Herran edessä, kuten myös eläimiin sekaantuminen.
Miten siihen sitten tulee suhtautua seurakunnassa, siihen Raamattu antaa niin ikään yksiselitteisen vastauksen, jolla pyritään lain avulla saada kauhistumaan tälläisten tekojen tekijät, jotta he turvaisivat uskon kautta Kristukseen hyläten antinomisminsa.
Ef 5:3: “Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-”
Juud 1:22-23: “Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.”
1Kor 5:1-5: “Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa. Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne? Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen- Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.”
Tämä sukurutsaukseen sopiva kohta voidaan ulottaa koskemaan myös kaikenlaista irstautta, myös kaikkia sukupuolineutraalien parisuhteiden muotoja. Katsokaa toisen Korinttolaiskirjeen toisesta luvusta kuinka kauniin hedelmän tällainen näennäisesti julma menettely sai aikaan!
Toki homoseksi tunnetaan Raamatussa, mutta ennen wanhaan ei ajateltu, että tietyt ihmiset ovat siitä luonnostaan kiinnostuneita ja tietyt taas eivät. Raamatun kirjoittamisen aikoihin roomalaisessa kulttuurissa kaiketi useimmat miehet harrastivat seksiä sekä naisten että orjapoikien kanssa. Ei ollut olemassa sellaista selkeää identiteettiä, että joku kokisi olevansa kykenevä vain homosuhteisiin.
4 tykkäystä
Näin se on. Ensin hylätään Jumalan luomisjärjestys syntiinlankeemuksen seurauksena kuten Room. kirjeen ensimmäinen luku kertoo ja siitä seuraa luonnottomuus siis luonnonvastaisuus. Kuitenkin on tämän luonnonvastaisuus katsotttava synnin seuraukseksi, kuten kaikki muukin synti. Syntisyyshän ei ole adjektiivi, joka käsittäisi vain konkreettiset teot, vaan substantiivi joka paljastaa myös olemuksemme. Tietyissä synneissä tällaiset synnin huipistumat tulevat kuitenkin esiin räikeimmin koska on harjaannuttu synnissä elämisessä kauemmin ja siten jouduttu siinä määrin sen valtaan, ettei Jumalan sana enää saa vaikuttaa synnin tuntoa, eikä laki saavuta päämääräänsä. Näiden syntien hallittavana olevia ja niitä puolustavia ja julkituovia koskee edellinen kirjoitukseni.
Room 6:12: “Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,”
Me uskovatkin olemme lihamme puolesta syntisiä monin tavoin, mutta kuoletamme jatkuvasti syntiä, niin ettei se pääse hallitsemaan kuolevaisessa ruumiissamme. Jos kuitenkin synti saavuttaa tason, jossa usko kuolee ei enää voida puhua synnin hallitsemisesta, vaan on jouduttu itse sen totaaliseen hallintaan. Pahat teot, siis niissä pysyminen tekevät uskon tyhjäksi.
Tämän päätelmän teit yhden kirjareferaatin perusteella? 
Ei saa. Niistä kannoista vastaavat piispat. Ja niiltä tuli vähän aikaa sitten asiakirja, jonka mukaan mm. avoliitto on syntiä. Tämä varmaan toimii indikaattorina, millä tasolla keskustelu liikkuu.
Ja muutenkin kirkko on katolinen ja erehtymätön. Ei siinä paljon yksittäiset artikkelit paina, kun meillä ei samassa mielessä ole itsenäisiä kirkkoja kuin luterilaisessa maailmassa. Konseptin tasolla evl.fitä ei vastaa ort.fi vaan koko globaali Ortodoksinen kirkko.
1 tykkäys
Ortodoksinen kirkko opettaa perinteistä s.etiikkaa. Hyvä kun @Mauriina ja muut sen kertovat.
On myös mielestäni oikein, että ortodoksinen kirkko esimerkiksi Suomessa ei liian usein eikä liian painokkaasti lausu tuomioita tämän maailman menosta, ei päivittele Pride-vouhotusta, lut. naispiispojen puheita, eikä muuta muodikasta.
Kirkko on tavallaan valmiiksi etäällä tällaisista, ikäänkuin itsestään selvästi epämuodikas, vastavoima kiireiselle ja kiihkeälle nykymenolle. Se on monessa muussakin asiassa menneisyydessä, omasta halustaan ja vähän ylpeästikin. Kirkon avioliittoteologiakin on sopivasti erilainen verrattuna muihin merkittäviin kristillisiin suuntiin.
En itsekään pidä varauksetta hyvänä tapana suhtautua äänekkään tuomitsevasti asioihin. Syntisyyttä on itsessä ja omassa konservatiivien leirissäkin riittämiin. Homosuhteiden syntisyys voi jopa olla sopiva aihe peittää oma pimeä puoli, kun siihen oikein yllyttämällä syvennytään ja lähdetään varsinkin somessa toisia Raamatulla lyömään.
Mutta.
Hieman hämmentää pari asiaa.
Jotkut ortodoksipapit ja tunnetut ortodoksisen kirkon maallikkopäättäjät esiintyvät toistuvasti vahvasti Pride- ym. liikehdinnän puolustajina. Samalla he ponnekkaasti kauhistelevat konservatiivien protestanttien ja välillä katolilaistenkin “suvaitsemattomuutta”. Tai sitä että me viitsimme tuhlata energiaa omissa kirkollisissa keskusteluissa tällaisiin sivuasioihin. Kritiikki olisi heiltä paikallaan jos ko konservatiivit olisivat oikeasti epäasiallisia ja jos moralismi olisi heidän pääsanomansa hela tiden. Joillekin se voi ollakin, kuten edellä uumoilin. Mutta kokemukseni mukaan kritiikki menee useimmiten aivan ohi kohteen. Ei nimittäin ortodoksinen kirkko jäsenineen voi olla tietämätön siitä että esimerkiksi luterilaisen kirkon sisällä on valtava paine koko perinteisen oppimme ihmiskäsityksen luomiseen pohjautumista ja syvää teologista ajattelua - syntisen pelastumista Kristuksen tähden - kohtaan. On outoa jos halutaan olla näkemättä, että eihän kyse ole vain pikkuseikasta vaan isosta muutoksesta koskien Raamattuun ja traditioon pohjautuvaa kirkon opetusta.
En nyt viitsi mainita nimiä, mutta sen verran monta kommenttia on netissä tullut luettua, että kyseessä ei ole sattuma vaan todellinen ristiriita: Nuo ortodoksit ovat yhtäältä ylpeitä kirkkonsa traditiosta, toisaalta mukana ajamassa aivan muita ideologioita. Fraasit makuuhuoneiden yksityisyydestä ja avioliittosakramentista muistetaan lausua mutta niiden äärellä tulee tunne, että ovatko ne vain tapa väistää itse kysymys. Ja sehän on: Onko Raamatun ja tradition tarkoitus antaa eväät ihan kaikille nykyajan ihmisille, ja onko Kirkon tehtävä olla tässä maailmassa myös suolana - ei vain suojaisana perinnebunkkerina vaan kertomassa mitä Jumala sanassaan sanoo, myös ihmisestä sukupuolisena olentona ja siitä miten kilvoitella syntisenä ja armahdettuna?"
Sillä eihän meidän tehtävämme ole tuomita omassa voimassamme ketään, mutta ei niinikään johdattaa toisia ihmisiä valheelliseen käsitykseen Jumalan tahdosta.
Miksi ei voi olla vain hiljaa, jos ei halua sanoa Pridesta yms pahaa sanaa? Miksi pitää ihannoida ja puolustaa nykyisiä aatteita?
5 tykkäystä
Tätä kyllä välillä itsekin mietin. Eivät ne usein ainakaan kysymykseen vastaa.
2 tykkäystä
*[quote=“SanGennaro, post:17, topic:6226, full:true”]
Tätä kyllä välillä itsekin mietin. Eivät ne usein ainakaan kysymykseen vastaa.
[/quote]
Mihin kysymykseen ei tule vastausta?
Minulle nuo eivät ole fraaseja. Lyhyitä toteamuksia mutta pitävät sisällään paljon. Onhan jo ymmärrys avioliitosta ortodokseilla poikkeava maamme valtakirkosta.
Kirjoitin edellä sen kysymyksen näkyviin.
Puhutaan makuuhuonetirkistelystä, ikäänkuin se olisi perinteisen kristillisen opetuksen puolustajien pointti.
Se vaikuttaa väistöltä.
2 tykkäystä
Ok. En tunnista sitä Ortodoksista kirkkoa johon itse saan kuulua kysymyksestäsi.
Minun kokemus siitä on elävän tradition lähde, ei perinnebunkkeri.