Suomessa, täällä pohjoisessa ja yleensä Euroopassa. Toki tietysti Konstantinopolin alaisuudessa. Tai Knopolin autokefalisoimina itsenäisinä paikalliskirkkoina. Olisko tarvetta ja saumaa?
Olis varmaan saumaa, mutta pientä ja vähälukuista. Eikö se onnistuisi nykyisten seurakuntien sisällä, niinkuin katolisessa kirkossa on tietyt papit jotka saavat viettää itäistä tai tridentiinistä?
1 tykkäys
Kiinnostusta varmaan olisi osassa käännynnäispoolia, jota kiinnostaa ortodoksinen oppi, mutta ei niinkään itäinen kulttuuriperinne. Itse varmaan siirtyisin liturgiasta messuun, jos sellainen olisi tarjolla. Tukholman länkkäriseurakuntaan pitäisi kyllä tehdä joskus pieni pyhiinvaellus.
Menestymisen mahdollisuudesta en kyllä tiedä. Ehkä jos joku toisuskoinen seurakunta kääntyisi kokonaisuudessaan niinkuin maailmalla on käynyt.
Ruotsissahan tuommoista näyttää jo olevan Moskovan patriarkaatin alaisuudessa: http://www.nordiskortodox.org (@SanGennaro San Gennaro taisi muinoin linkittää näitten synnystä jotain, osa taisi olla käännynnäisiä tästä porukasta: https://nordiskkatolsk.no (josta koko porukasta San Gennaro kirjoitti ammoin, että sopisivat läntisen riituksen ortodokseiksi koko porukka.))
Taidan olla samaa mieltä edelleen sen perusteella, mitä porukka on kirjoittanut itsestään. Voi tietysti olla jonkinlaista tietoista asemointia ja käytännön todellisuus seurakunnissa on sitten jotenkin protestanttisempi.
Tätä olen joskus miettinyt. Tyyliin kerran kuussa jonkun seurakunnan tsasounassa tai sivukirkossa, jos löytyy löytymään riitusta tunteva pappi. Onhan meillä entisiä luterilaisia pappeja, jotka varmaan vanhasta muistista ja pienellä lisäkoulutuksella oppisivat tuntemaan roomalaista riitusta. Vähän samaan tapaan kuin nykyään löytyy muita kuin suomenkielisiä palveluksia.
Miksi vaihtaa huonompaan, kun itäisen riituksen jumalanpalvelukset ovat niin upeita ja ovat menestyneet jo toista tuhatta vuotta?
2 tykkäystä
Läntiset riitukset eivät ole sen huonompia monien mielestä. Meillä on hienot gallialainen, lyonilainen, milanolainen ja iberianniemimaalainen vähintäänkin 400-luvulta periytyvä, mutta juuret varhaisimpiin liturgisiin käytäntöihin ulottava liturgiatraditio. Roomalainen traditio on myös hieno. Kirkon perinne on kokonaisuudessaan tärkeä.
Unohtamatta tietenkään Brittein saaria, joiden traditiot ovat vanhimpien joukossa ja periytyvät efesolaisesta ja antiokialaisista lähteistä samoin kuin hispano-gallialaisetkin traditiot.
Kristittyjen ei tulisi unohtaa läntisiä traditioitaan vaikka länsi itse ei aina ole niistä muistanut pitää kiinni.
1 tykkäys
Itse en ole kauhean innoissani tridentiinisen messun elvytyksestä ja ylläpidosta, koska tridentiininen koitui monen vanhemman riituksen kuolemaksi. Minusta tridentiininen messu-uudistus oli ongelmallisempi kuin Vatikaani II messu-uudistus.
Nykyään onneksi harrastetaan taas vanhempia läntisiä riituksia.
Liturgiatietämykseen kannattaa panostaa sillä kun tuntee asian, voi keskittyä tärkeimpään eli rukoilemaan koko messun kulun ajan eikä odottamaan tiettyjen inhimillisen tottumuksen virstanpylväiden ohittamista.
Ei se ole huonompi. (Kunnolla eli ortodoksisesti) vietetyt läntiset jumalanpalvelukset ovat myös upeita ja menestyivät yli tuhat vuotta. Ja ovat ovat upeita ja menestyvät taas uudestaan tauon jälkeen.
2 tykkäystä
Tämä onkin hyvin kiehtova aihepiiri. Vastikään aihetta tuli tutkiskeltua netistä enemmänkin.
Luulen, että mainitsemillasi spekseillä mahdollisuuksia voisi hyvinkin olla Suomessa tulevaisuudessa. Suurin ongelma on tietysti se, ettei tällaista kirkollista yhdistelmää juurikaan tunneta. Ainakin teoriassa se saattaisi kuitenkin olla juuri sellainen, johon esimerkiksi luterilaiselle voisi olla opillisesti luontevampaa siirtyä kuin Katoliseen kirkkoon.
Käsittääkseni tällä hetkellä koko maailmassa läntisen riituksen ortodokseja on käytännössä vain kahden patriarkaatin alaisuudessa: Antiokian ja Moskovan patriarkaateissa (sikäli kuin ROCOR on määritelmällisesti Moskovaa - joku paremmin asiaa tunteva osannee selvittää). Näistä molemmat vaikuttavat selkeimmin Yhdysvalloissa, siellä Antiokian alaisuudessa lienee noin 10 000 läntisen riituksen seurakuntalaista 20 seurakunnassa. ROCORin läntisen riituksen vikariaatti taitaa olla siihen verrattuna hyvin pieni.
Yritin tuossa taannoin perehtyä vähän tarkemmin näihin ruotsalaisiin läntisen riituksen edustajiin. Ihan kaikin puolin en ole varma, herättääkö heidän polkunsa luottamusta. Ainakaan vakaan ja pitkällisesti harkitun menettelyn esikuvalta se ei näytä. Ilmeisesti vuonna 2012 nämä ruotsalaiset luterilaiset lähtivät mukaan Nordisk Katolske Kirkeen, jonka aiemmin olivat perustaneet norjalaiset korkeakirkolliset ex-luterilaiset yhteistyössä vanhakatolisen Polish National Catholic Churchin kanssa.
Ruotsalaisilla oli jonkin verran odotuksia, että myöhemmin PNCC ja NKK siirtyisivät jonkin ortodoksisen patriarkaatin suojeluksiin. Ilmeisesti lopulta PNCC (ja norjalaiset?) eivät kuitenkaan olleet siihen halukkaita, jolloin useampia seurakuntia erkani NKK:sta. Nämä kyseiset ruotsalaiset kääntyivät sitten ukrainan ortodoksien puoleen.
Se tie ei osoittaunut autuaaksitekeväksi. Ruotalaiset papit riitaantuivat ukrainalaisten piispojen kanssa, kun heidän olisi pitänyt pääasiassa palvella ruotsinkielisiä seurakuntalaisia ukrainaksi- ja ilmeisesti lopulta läntisen riituksen tila kävi ahtaaksi.
Viimeisin käänne onkin sitten se, että samainen papisto kääntyi ROCORin läntisen riituksen vikariaatin puoleen. Heillä on nyt kaksi seurakuntaa, joissa on jäseniä 30 + 10.
Polku näyttää hyvin mutkittelevalta. Keskeinen papisto lienee vihitty papeiksi ehkä jopa neljään kertaan, laskutavasta riippuen (luterilaisiksi papeiksi, sitten vanhakatolisiksi, sen jälkeen todennäköisesti Ukrainan kirkon ortodoksisiksi papeiksi ja viimeisimmäksi Floridassa ROCORin papeiksi).
Dekaanina toimii pappismunkki isä Serafim. Vielä NKK:n papiksi tullessaan hän oli naimisissa Tukholman suomalaisen (luterilaisen) seurakunnan diakonissan kanssa. Tämän hän kertoo omassa vanhassa blogikirjoituksessaan. En tiedä, mitä heille on sittemmin tapahtunut. Mielessä kuitenkin käy, että prosessi on saattanut olla aika kuormittava perheelle. Isä Serafim ymmärtääkseni työskentelee arkisin maallisessa ammatissa.
Näen kyseisten seurakuntien tulevaisuuden melko haastavaksi. Tilannetta tuskin helpottaa se, että ROCORin seurakuntina he ilmeisesti seuraavat juliaanista kalenteria. Mikäli Suomessa syntyisi läntinen riitus Konstantinopolin alaisuuteen, ei tätä haastetta olisi. Kynnys siirtyä elämään rinnakkaisessa kalenterissa suhteessa sukulaisiin ja ystäviin olisi todennäköisesti hyvin korkea potentiaalisille suomalaisille käännynnäisille.
2 tykkäystä
On osa Moskovaa. Jonkinasteinen autonomia ROCORilla kyllä on.
Ymmärtääkseni Serbia ja Romania ovat siunanneet myös läntisen riitin käytön. Jos oikein muistelen, osa Ranskan ortodokseista siirtyi Serbiaan/Romaniaan sikäläisen läntisen riitin piispan skismaannuttua ROCORista. En tiedä tosin, onko miten aktiivisesti riitti on tosin käytössä näissä kirkoissa.
ROCORin länkkäreiden historia on kyllä harmillisen mutkikas. Liekö käännynnäisten katekeesissa epäonnistuttu vai lienevätkö käännynnäiset alunperinkin pimittäneet motiiveja ja halunneet vain wanhojen kirkkojen tunnustusta.
Juliaanista kalenteria en itsessään näkisi ongelmaksi, jos siitä ei tee ongelmaa. Voihan sukulaisten ja ystävien kanssa viettää sitten luterilaista joulua jne. Ortodoksien uskonopetus poikkeaa muutenkin niin paljon valtavirrasta, että kalenteri on siinä pikkujuttu muiden ohessa.
Suomessa etuna voisi tietty pitää myös sitä, että ortodoksinen kirkko on hyvin järjestäytynyt ja julkisoikeudellisena yhteisönä noudattaa hyvää hallintoa (vaikka virhearviointeja voikin tietysti tapahtua, vrt. irtisanomiset kestämättömin perustein). Hyvä ja luotettava hallinto ei ole itsestäänselvyys ja sitä voi tulla nopeastikin ikävä jos päätyy johonkin pieneen, uuteen kirkolliseen ryhmittymään jolla ei siitä ole pitkää perinnettä.
Hallinnon ja rakenteiden merkitystä olen monesti pohdiskellut selaillessani eri ortodoksisten patriarkaattien ja pienten kirkollisten toimijoiden sivuja (ml. PNCC). Luulen, että ainakin moni suomalainen saattaisi nostella kulmakarvojaan jos piispan sähköpostiosoitteeksi ilmoitettaisiin @gmail.com -osoite.
Ei toki sinällään, näppärä palveluhan sekin on, mutta…
Ei tarvita mitään keinotekoisia riitusporukoita luomaan turhaa hajaannusta. Kun ei meillä kerran ole koskaan ollut mitään läntisen riituksen ortodoksisia seurakuntia, niin miksi sellaisia pitäisi tyhjästä polkaista käyntiin tekohengitettäviksi? Parempi vaan keskittyä siihen perinteeseen, jota meillä on ja ylläpitää, kehittää ja välittää sitä.
1 tykkäys
Miten ortodoksit viettämässä ortodoksista jumalanpalvelusta on jotenkin keinotekoista tai hajaannusta luovaa? Yhtä pöljä ajatus kuin slaavin- tai ruotsinkielisten bysanttilaisten jumalanpalvelusten tai P. Jaakobin liturgian vastustaminen. Ei kai liturgian viettäminen koskaan luo hajaannusta. Jos piispa siunaa liturgian viettäminen, niin mikäs siinä sitten.
Mitenkään nyt läntiseen riitukseen liittymättä, en olisi tästä ihan niin varma. Meillä mystisessä ja ihanassa idässä on välillä melko oikeauskoinen kaaos.
Suomessa toki metropoliitta@gmail.com kuulostaisi erikoiselta, mutta kun maailmalla varmaan toimivat osin talkoo- ja oto-pohjalta, niin en yhtään ihmettele, jos tietotekniset ratkaisut eivät ole ensimmäisenä prioriteettina listalla. Varsinkaan kun sähköpostiin ei välttämättä edes vastata ollenkaan tai vain reilusti myöhässä.
Tuossa saattaa kyllä olla monelle kynnyskysymystä riittämiin 
Vakavasti ottaen: onko tuo “oikeauskoinen kaaos” palstan ortodoksien näkökulmasta luovuttamaton osa itäistä ortodoksiaa, sen identiteettiä? Ymmärrän ehkä paremmin PNCC:n ja NKK:n ratkaisua pysytellä itsenäisinä. Kapealta jollei liki olemattomalta näyttää vyöhyke niille, jotka haluaisivat omaksua ortodoksisen uskon mutta säilyttää läntisen kulttuurin.
Mitä tulee vielä itse läntiseen riitukseen, ymmärtääkseni aika moni läntisen riituksen edustaja maailmalla kokee asemansa hankalaksi. Moni riviortodoksi ei ymmärrä läntistä riitusta, paikoitellen piispat ja teologit puolestaan puhuvat siitä vain väliaikaisena ratkaisuna – jos suotte vertauksen, jonkinlaisena lämmitettynä ulkoaltaana matkalla kohti raikasta avantoa avantouintiin tottumattomille. Ja kun tarpeeksi pitkään on viluun totuteltu, on aika poistaa allas…
Vedän vielä nämä pari näkökohtaa yhteen. Mikäli hallinto on itäisen arvaamaton ja läntisen riituksen elintila riippuu vaikkapa täysin siitä, kuka kulloinkin sattuu olemaan piispa . . . Ei, ehkäpä en sittenkään näe tulevaisuutta läntiselle riitukselle 
1 tykkäys
En nyt ihan tätä tarkoittanut. Varmaan asiasta on paljon mielipiteitä, mutta niissä kirkoissa, joissa se on hyväksytty, se on ollut ja pysynyt. Internet varmaan luo asiasta jonkinlaisen harhakuvan. Sen kummemmin en asiaa tunne, mutta pieniä seurakuntia on varmaan maailmalla suljettu ihan riippumatta riituksesta eikä siinä ole erityisesti mitään dramaattista.
Se että PNCC ja NKK pysyttelevät itsenäisenä varmaan kertoo siitä, että he eivät ole ortodokseja. Toki yhtenäisiä piirteitä on varmaan paljonkin, mutta kun mietitään ortodoksien suhteellisen änkyrää kirkko-oppia, niin ei meikäläisten perspektiivistä ole kauheasti mahdollisuutta pysyä itsenäisenä. Ei siinä millekään riitus-taktikoinnille jää tilaa.
Niin, ROCORin läntisen riituksen vikariaatti on edelleen olemassa. Mutta noin kuusi vuotta sitten käyty keskustelu osoittaa, että epävarmuutta oli paljon ilmassa ja myös paljon juhlintaa “skandaalin” päättymisestä:
http://byztex.blogspot.com/2013/07/big-news-for-western-rite.html
Jopa vikariaatin oma papisto eli melkoisessa epätietoisuudessa:
http://sarisburium.blogspot.com/2013/07/change-comes-to-rocor-western-rite.html
Loppu hyvin – mutta tätä tarkoitan.
Näetkö mahdolliseksi, että läntinen kulttuuri voisi elää ja voida hyvin ortodoksisessa kirkossa? Tarkoitan nyt esimerkiksi hallinnollista kulttuuria. Tai voisiko läntisen riituksen pappismunkista tulla jossain vaiheessa ortodoksisen kirkon piispa?
Suomessa ortodoksisuus on vakiintunut nykyisellä tavalla. En näe aiheelliseksi, että täällä pitäisi nyt siirtyä osin läntiseen tms. Sen kuitenkin sanon, että olemassaolevat läntisen tai latinalaisen riituksen seurakunnat ja yhteisöt ansaitsisivat enemmän huomiota osakseen Suomessakin. Heidän kanoninen asema ortodoksisessa Kirkossa tulisi vähintäänkin selkiyttää universaalisti.
Toki, nyt kun olen syventynyt tähän aihelmatiikkaan hieman enemmän, tuloo sellainenkin fiilis että vaikka ortodoksisen Idän ja katolisen Lännen kirkot onnistuisivatkin selvittämään skismaan johtaneet teologiset erimielisyytensä, Lännen kirkon liturginen “latinalainen” tai “läntinen” olemus ja elämä nousisi kaikista vuoropuhelun aikana meidän suunnalta (pyhien kirkkoisien avullakin) esitetyistä myönteisistä todisteluista huolimatta todennäköisesti uudeksi skismaan johtavaksi asiaksi itäistä tai bysanttilaista perinnettä noudattavien ortodoksisten kirkkojen keskuudessa.
Hieman asiaa sivuten, meidän ja orientaalien välisessä dialogissa on saavutettu paljon hyvää jne. mutta jos näytät kreikkalaiselle tai venäläiselle mummolle esim. armenialaisen katolikoksen tai syyrialaisen pappismunkin kuvaa. Hän “tietää” kertoa jo noiden heidän käyttämiensä vestmenttien perusteella, että kyseessä ei voi olla ainakaan ortodoksi.
En näe kummallekaan sinänsä esteitä. Mutta ajattelen varmaan asiaa liian dogmaattisesti/abstraktisti. Käytännön kirkkopolitiikasta en tiedä mitään.
Mitä selkiyttämistä tarvitaan? Pitääkö se jotenkin erikseen todeta, että wenäläiset tai antiokialaiset seurakunnat ovat ihan normaaleja ortodoksisia seurakuntia?
Rohkenisin olla sitä mieltä, että kun läntisen riituksen ortodoksi matkaa jonnekin takahikiämmälle itään tai Lähi-itään. Pyrkii ehtoolliselle tai kanssakäymiseen ortodoksien kanssa, häntä pidetään ovelana katolisena tms. Meinaan, en oikein usko, että heistä tiedetään vielä paljoa ko. seurakuntien ulkopuolella.