Minusta näyttää, että “me” emme puhu nyt oikein mistään. Vaan sinulla on tuossa menossa taas yksipuolinen propagointi, joka ei kommunikoi eikä keskustele minkään edellä sanotun kanssa, vaan yrittää lähinnä puhua siihen päälle.
Jos haluat keskustella, niin sinun pitää osoittaa jonkinlainen ymmärrys vastapuolen näkemyksistä. En voi tietää, onko sinulla sellaista vai ei, mutta en löydä sitä tekstistäsi. Ei riitä siis parodia tai karikatyyri, vaan sellainen, minkä vastapuoli kykenee jotenkin tunnistamaan. Muuten käy niin, että et ole koskaan, hetkeäkään, kertaakaan, argumentoinut kenenkään näkemystä vastaan. Toinen on, että sinun pitää ymmärtää oma näkemyksesi niin, että voit esittää sen tavalla, jonka vastapuoli käsittää. Ei vain litaniana tai automaatista tulevana lausuntona, vaan puheenvuorona keskustelussa. Sellaisena, joka vähentää sekaannusta ja epäselvyyttä. Sellaisena, joka osaa valottaa ajattelun taustaa ja perusteita.
Olen tosin sitä mieltä, että ihminen voi olla tunnustuksellinen luterilainen vain sillä ehdolla, että hän on metafyysinen ummikko. Joten hän kykenee siksi ajattelemaan uskoa vain abstrakteilla kategorioilla toteutettavana sanapelinä. Mutta sinä voit koska vain antaa viitteitä siitä, että olen väärässä, esimerkiksi analysoimalla ajattelusi metafyysistä taustaa tai esittämällä sen jonain muuna kuin abstrakteina kategorioina (ja sanapelinä).
Näkymätön, hajuton, mauton, tehoton, vaikutukseton ja merkityksetön. Vai oletko eri mieltä? Jos olet, niin millä perusteella?
Lisäys:
Aiheesta tuli vastaan relevantti video, josta saa jotain kehystä.
Toinen lisäys:
Kun katsoo tätä, niin mikä luterilaisen ajattelun näkökulma tähän on? Mikä on sen käsitys rakkaudesta? Miten se sijoittuu tässä sanottuun? Kerro sinä näkemyksesi. Voin sitten jossain vaiheessa kertoa omani.
