Ortodoksisuus ja pelastuminen yksin uskosta

Oppi
113

Tässä ihan kokonaan uusi näkökulma tähän vastakkainasetteluun. Pahoittelen, että esitän sen piiiitkänä sitaattina. Kerron sitten, että mitä siitä on tarkoitus poimia ja käsittää. Minulla siis venyy ja venyy Order and History III:n lukeminen. Mutta säännöllisin väliajoin siellä tulee vastaan hyviä ajatuksia.

Eric Voegelin, Order and History III: Plato and Aristotle, sivu 280, 281

Within the boundaries drawn by the myth of the cosmos, the position of Plato evolves from the Republic to the Laws in a manner that can be best elucidated by comparison with the evolution from the Sermon on the Mount to the function of the institutionalized Church. The counsels of the Sermon originate in the spirit of eschatological heroism. If they were followed by the Christian layman to the letter among men as they are, they would be suicidal. The Sermon is addressed to the disciples of the Son of God, to his mathetai, much as the Republic appeals to the disciples of the son of god Plato. While the counsels of the Sermon cannot become riddles of social conduct in the world as it is, they are nevertheless the substance of Christian doctrine. If they and their guidance were removed from Christianity, the power center that makes it an effective historical reality would be destroyed. Since the Sermon is unbearable in its purity, the Church infuses as much of its substance as men are capable of absorbing while living in the world; the mediation of the stark reality of Jesus to the level of human expediency, with a minimum loss of substance, is one of the functions of the Church. Likewise, in the Republic Plato speaks with divine authority when he calls up his disciples for the radical conversion, the periagoge, a call that presupposes that man is capable of following it. This conviction that the appeal can find response is waning in his later years. An evolution takes place that parallels in Christianity the transition from Jesus to Saint Paul; in the Laws Plato has arrived at the Pauline, ecclesiastic compromise with the frailty of man. In the heroic appeal of the Republic Plato himself appeared as the leader of his people; his own divine reality was to guide them toward their regeneration. Now Plato has proved too great. The people cannot stand the naked reality; their existential potency is so low that they can look at it only through the veil of his prooemia. In the Laws Plato appears as the ecclesiastic statesman. He has withdrawn the direct existential appeal; his own person is blotted out; an “Athenian Stranger,” a man “who has knowledge of these things,” develops a plan and the motivations for theocratic institutions that will be bearable to men as they are. All that is left of the Republic is its spirit; the divine sermon recedes into the place of the heroic counsel; and of the spirit there will live in the institutions no more than is possible.

Tässä keskustelussa on vertailtu protestanttista ja katolista uskoa siten, että protestanttisessa ajattelussa usko on ensisijaisesti puhdas idea. Siinä, kun ihminen “uskoo”, hän ei varsinaisesti edes usko, vaan Jumala uskoo hänen puolestaan. Eli vaikka Jumala inkarnoitui Kristuksessa, niin usko sinänsä ei inkarnoidu missään.

Tässä valossa näyttää hyvin ristiriitaiselta, että katolisessa uskossa tehdään kaikenlaisia ilmiöiden (aistimusten, tapahtumien, esineiden) maailman juttuja. Esimerkki tästä ovat kaikki katoliset sakramentit rippiä ja avioliittoa myöten. Sillä eihän ilmiöiden maailmasta käsin voi ideoiden maailmaa täydentää, aivan kuin meidän puhumisemme ja tekemiselle täällä muuttaisi Jumalan todellisuutta jotenkin. Se näyttää ja kuulostaa taikauskoiselta toiveajattelulta ja täysin takaperoiselta, että epätodellisempi (luotu maailma) voisi muuttaa todellisempaa (luomatonta maailmaa).

Valo on kuitenkin tarkoitus käsittää päinvastaisella tavalla. Uskon ydin, jonka Kristus tuli ilmoittamaan, ei ollut kuolema ja ylösnousemus. Uskon ydin on Vuorisaarna. Kristuksen kärsimys ja ylösnousemus ovat vain tapa (tai jopa tapa, eli ainoa mahdollinen, paras ja täydellinen), jolla Vuorisaarnan inkarnoituminen tulee mahdolliseksi. Usko on uskoa vain niin paljon kuin se tulee lihaksi Jumalan kansassa eli Kristuksen seurakunnassa.

Usko pelkkään syntien anteeksiantoon on uskoa välineeseen vailla tarkoitusta. Uskon ei ole tarkoitus muuttaa Jumalan todellisuutta, vaan kaikki lopulliset lupaukset koskevat sitä, miten Jumala tulee muuttamaan ihmisten todellisuutta.

Ironista se, miten monta kertaa olen kuullut evankelisten luterilaisten hehkuttavan sitä, miten muissa uskonnoissa ihminen yrittää päästä Jumalan luo, mutta kristinuskossa Jumala on tullut ihmisen luo. Tämä ilo näyttää rajoittuvan pelkkään pistäytymiseen, jonka jälkeen kristityn on kuitenkin tarkoitus vain haikailla Jumalan luo. Eikä niin, kuten on selvästi luvattu, että Jumala tulee olemaan ihmisen kanssa lopullisesti.

1 tykkäys
116

Tuli tuosta laista mieleen esitelmä, joka oli noilla Coming Home - videoilla. Siinä kerrotaan fariseusten näkemyksestä, että messias tulisi heti, kun koko kansa olisi edes puoli tuntia yhtäaikaisesti rikkomatta lakia ja eläisi sen mukaisesti. Pitäisikö laki pelastuksen kannalta siis nähdä enemmän kansaa, kuin yksittäistä ihmistä koskevana asiana? Kristillisessä yhteydessä siis koko kirkkoa tai seurakuntaa koskevana, jolloin apostolit siis varoittaisivat, että seurakunnan ei pidä sitoa itseään juutalaiseen lakiin. Pelastuksen kannaltahan se olisi merkityksetöntäkin, koska laki on jo täytetty.

Lakia lukiessa havaitsee senkin, että eihän sen noudattaminen yksilölle niin ylivoimainen rasti olisi, että kukaan ei voisi sitä tehdä, joten reformoitu tulkinta asiasta ihmetyttää. Lakiin kuuluu kuitenkin myös määräyksiä, jotka voi toteuttaa ainoastaan yhteisöllisesti, yhteisesti hyväksytyllä päätöksellä. Mikäli asian ajattelee tuolla tavoin yhteisöllisesti, niin reformoitu tulkinta lain teoista olisi vain osa länsimaita muutenkin riivaavaa yltiöindividualismia.

117

Etenkin, kun p. Paavali sanoo täyttäneensä lain vaatimukset kaikessa. On siis epäraamatullista väittää, ettei kukaan ihminen voisi täyttää lakia. Lain suhteen ainoa huomionarvoisa seikka on, että laki oli voimassa vain siihen asti, että perijä ja Abrahamin jälkeläinen tulisi. Hän tuli, ja laki tuli täytetyksi, kun ei sitä ollut pidemmäksi aikaa tarkoitettukaan. Ennen täyttymistään laki antoi elämän sen noudattajalle, sillä noudattaminen oli uskoa Jumalan Abrahamille antamaan lupaukseen.

1 tykkäys
118

@timo_k: minusta perustava ero tässä kiistassa on siinä, miten lain teot ja laki määritellään. Jos laissa on kyse Paavalin kielenkäytössä vain Mooseksen laista, miten selität seuraavat kohdat:

“sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.” (Room. 2:13)

“sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin” (Room. 7:22)

2 tykkäystä
119

Nuo kohdat eivät ole millään tavalla ristiriidassa sen kanssa, mitä olen tässä ketjussa sanonut laista. Eihän siinä ole mitään kiistaa, että lakia tuli noudattaa niin kauan, että Abrahamin jälkeläinen ja perillinen, Jeesus, tulisi. Tietenkin kristityn tulee ajatella, että niin kauan kun Jeesus ei ollut tullut, lain noudattaminen oli erinomainen asia. Lain noudattaminen oli osoitus siitä, että ihminen uskoi todeksi Jumalan Abrahamille antaman lupauksen. Ne jotka noudattivat lakia, uskoivat siis Jumalaan ja siihen, että Hän oli tehnyt Abrahamin kanssa liiton. Lain noudattajat olivat Abrahamin “talonväkeä”, joka pääsisi osalliseksi perillisen perinnöstä sitten kun perijä perisi. Jos taas ei noudattanut lakia, eivät lupaukset tulevasta perinnöstä koskeneet kuulijaa.

On monia opetuksia ja vertauksia, jotka ovat lähestulkoon merkityksettömiä luterilaisuudessa, joka keskittyy vain omaan vanhurskautusoppiinsa. Tarkoitan niitä vertauksia, joissa puhutaan palvelijoista ja kuninkaan häistä, joista ajetaan pois ne, jotka eivät osallistu talon juhlimiseen sillä tavalla kuin isäntä tahtoo. Sama juttu sen suhteen, että isäntä ei hyväksy talonväkeensä niitä palvelijoita, jotka löytää nukkumasta ja jotka eivät täytä hänen tahtoaan. Kaikki nämä vertaukset ovat luterilaisuudessa tyystin sivuosassa, koska luterilaisuudessa ei saa tehdä mitään. Tekeminen näet tulkitaan heti omavanhurskaudeksi ja yritykseksi “vanhurskautua lain tekoja tekemällä”.

Pelastuksessa on kyse kuitenkin siitä, että kuulutaan perillisen talouteen ja tehdään “isännän” tahtomia tekoja, ja näin manifestoidaan sitä, että uskotaan päästävän osalliseksi Abrahamille annetusta lupauksesta ja siitä, että lupauksessa tarkoitettu perillinen perii kaikki ne lupaukset ja että ne koskevat perillisen koko perhekuntaa. Tätä kautta palveleminen ja isännän käskyjen täyttäminen tulevat mielekkäiksi: ne osoittavat, että kuuluu samaan talouteen ja perhekuntaan. Niin kauan kun perijä ei ollut tullut, piti tehdä lain tekoja ja mm. ympärileikata kaikki miespuoliset, sillä tämä oli liiton ehto (1. Moos. 17:10).

Kun perijä tuli, muuttui ympärileikkaus tarpeettomaksi. Liiton ehdot olivat näet voimassa vain siihen asti, että liitto saa täyttymyksensä ja perijä tulee. Sitten tehdään niitä tekoja, joita perijän taloudessa tehdään: siis kaikkea sitä, mitä Jeesus käski tehdä. Näin sekä lain teot että Jeesuksen taloudessa käsketyt teot kuuluvat asiaan, ja ne on pyritty ilolla täyttämään. Mutta ei kenenkään kristityn tarvitse enää lain tekoja tehdä, kun perillinen on tullut ja jo kuollutkin.

Jos joku nyt ympärileikkauttaisi itsensä uskonnollisista syistä ja ryhtyisi noudattamaan Mooseksen lakia, olisi se osoitus siitä, että hän ei usko Jeesuksen olevan Abrahamille annetussa lupauksessa mainittu jälkeläinen ja perijä. Sellaisella ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin odottaa Messiasta saapuvaksi ja yrittää täyttää laki kaikessa tiukkuudessaan. Mutta turhaahan se olisi, sillä perijä on jo tullut, eikä tule enää ketään muuta.

1 tykkäys
120

Onko tämä vakavaa keskustelua vai trollausta?

2 tykkäystä
121

Tässä ensimmäisessä kappaleessa otat selkeimmin kantaa esittämiini jakeisiin. Et tässä tosin suoranaisesti kerro, miksi Paavali jo Kristuksen tultua, sanoo jakeissa mainittavat asiat. Room. 2:ssa laki on selvästi laajempi käsite kuin Mooseksen laki, koska siinä puhutaan pakanoista, jotka luonnostaan noudattavat lakia. Room. 7:ssa Paavali puhuu omasta tilastaan, että hän mielellään yhtyy Jumalan lakiin, vaikka jäsenissään näkee toisen lain.

Mitä tulee hyviin tekoihin, pystyn suunnilleen allekirjoittamaan kaiken, mitä sanot: hyviä tekoja tulee tehdä. Jos niitä ei tee, joutuu kadotukseen, jne. Eromme ovat niissä “teologisissa mekanismeissa”, jotka kätkeytyvät hyvien tekojen taustalle. Ei ole suinkaan totta se, ettei luterilainen saisi tehdä hyvää. Päinvastoin! Se, joka ei tee hyvää, osoittaa, ettei tunne Jumalaa.

2 tykkäystä
122

Ei ehkä trollausta, mutta käännynnäisen intoa tuttuun tapaan. “Luterilaisuus” edustaa kaikkea negatiivista, vaikka kirjoittaja ei liene edes tutustunut Lutherin omiin teksteihin uskosta ja teoista. Eihän Luther taistellut Jumalan sanaa vastaan vaan sen perustalta havaitsemiaan vääristymiä vastaan. Ja Raamattu osoittaa selvästi hyvien tekojen merkityksen.

Luin juuri äsken aamuhartauskirjastani Lutherin tekstin tämän päivän kohdalta:

1.Kor.4:20 Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana.

Ihminen ei saa jäädä seisomaan sanan “ylösnousemisen” ääreen eikä siitä ainoastaan puhua, vaan sen sanan täytyy elämässämme kantaa hedelmää. Mitä kuollutta auttaa, jos hänelle elämästä saarnataan, kun ei hän siitä voi eläväksi tulla? Tai mitä syntistä auttaa vanhurskaudesta puhminen, jos hän kuitenkin jää syntiin? Tai mitä eksynyttä auttaa kuulla puhuttavan totuudesta, jos hän ei luovu eksytyksestään ja pimeydestään? Samoin ei ole ainoastaan turhaa, vaan vieläpä vahingollista, kuulla saarnattavan ylösnousemisen jaloa ja autuaallista lohdutusta, kun sydän ei havaitse siinä mitään, ainoastaan sanojen tyhjä ääni kaikuu korvista.

6 tykkäystä
123

Luterilaisuus ei tietystikään ole Lutherin kirjoituksissa.

124

Ei ole pelkästään niissä. Mutta muuttaako tuo tieto tätä esillä olevaa asetelmaa oleellisesti? Sekä L. että l. pitävät esillä myös tekojen merkitystä.

125

Ei voi argumentoida, että joku ei tunne luterilaisuutta sillä, ettei tämä tunne Lutherin kirjoituksia.

1 tykkäys
126

Totta. Voihan samat tiedot saada muualtakin. Mutta jos ei tiedä niitä asioita, joita Luther opetti, niin ei tunne luterilaisuutta.

127

Ei, mikäli väittää että Lutherin kirjoitukset ovat yhtä kuin luterilaisuus. Sitä en nyt täsmentänyt, mutta tässä keskustelussa oletan olevan tiedossa asian monitahoisuuden.

Lienee nyt keskeistä kuitenkin asia? Se argumentti, että luterilaisuudessa yleisesti sanotaan että kaikki hyvät teot ovat omavanhurskautta, on huono tai ainakin puutteellinen.

128

Täysin asiatonta. Minun liittämisestäni kirkkoon on seitsemän vuotta ja sana “innokas” ei sovi kyllä kuvaamaan minua miltään osin. Sitä paitsi tiukimmin ei-ortodoksisuutta roimivat ortodoksit ovat edelleen niitä, jotka ovat olleet ortodokseja koko elämänsä - esim. Kreikan papiston ja munkkien keskuudesta löytyy taatusti väkeä, joilla on paljon tiukemmat mielipiteet protestanttisuutta ja roomalais-katolilaisuutta kohtaan kuin minulla.

Pitäisikö minun alkaa sinun tapaasi leimaamaan luterilaisia kommentoijia tekemällä arvioita heidän persoonastaan? Voisin esim. sanoa, että sinä kommentoit niin kuin kommentoit, koska olet lapsesta asti altistunut luterilaisuudelle ja persoonasi on sen takia jämähtänyt niin pelokkaaksi ja rajoittuneeksi, että et uskalla astua luterilaisuuden ulkopuolelle jne.

129

Ohoh. Minä en arvioinut persoonaasi.
Ei ole uutinen, että täällä foorumilla sinun tuikea kritiikkisi ja liiioittelusi luterilaisuudesta on yhdistetty siihen, mikä tapahtuu luonnollisesti ja vääjäämättä. Siis silloin kun ihminen löytää oikean kirkon petyttyään mielestään vääräoppiseen kirkkoon.

Arvioin sitä, mitä sinä kirjoitat, en sitä mitä olet. En minä sinua tunne. Mutta meistä luterilaisista kirjoitat toistuvasti häijysti ja leimakirves terävänä.

4 tykkäystä
130

Toivoisin että loukkaantumisen sijaan kommentoisit esim. Lutherin kirjoitusta, jota lainasin. Hylkääkö Luther hyvät teot ja niistä puhumisen?

1 tykkäys
131

Jos ei, niin miksi luterilaiset täällä sitten lähes aina alkavat puhua “yrityksestä vanhurskautua omilla teoilla”, kun joku ei-luterilainen ottaa puheeksi sen, että hyvät teot kuuluvat itsestäänselvästi Jeesukseen uskomiseen? Se tulee esillä lähes poikkeuksetta teikäläisten suunnalta.

Cymbus sanoi, että “luterilaisuus ei tietystikään ole Lutherin kirjoituksissa”. Se pitänee paikkansa. Edellisellä ja alkufoorumilla kävi usein niin, että esim. de Muerto, Willeh ja muutamat muut Lutherinsa hyvin tuntevat henkilöt onnistuivat löytämään Lutherin tuotannosta jonkin sivulauseen, jossa hän esim. suhtautui positiivisesti Jumalansynnyttäjään, pyhien muistelemiseen, hyviin tekoihin tmv.

Mutta eri asia on teoria kuin käytännön todellisuus. Ja se käytännön todellisuus on luterilaisuudessa yleensä se, että teoista varoitellaan, ne nähdään uhkana vanhurskautuskäsitykselle, niissä ollaan tuomassa jotain Jeesuksen antaman uhrin rinnalle, ollaan tekemässä lain tekoja ja vaikka mitä. Tekoja ei esitetä uskomisen muotona ja sisältönä, vaan jonain, joka uhkaa oikeaa uskoa ja vanhurskautuskäsitystä. Muistan itsekin kuulleeni lukuisia luterilaisia saarnoja aiheesta. Foorumilla on ollut samoin lukematon joukko kommentteja, etenkin tunnariluterilaisilta, joissa vedetään samat jutut heti esille.

Ei se ole ihme, jos minulle(kin) on tullut käsitys käytännön luterilaisuudesta tavattoman abstraktina juttuna, jossa uskosta käytännössä rajataan inhimillinen eläminen ja siihen sisältyvät teot pois ja tilalle jätetään vain abstrakti käsitys lahjavanhurskauttamisesta ja juridisesta syyttömäksi julistamisesta. Siinä rajataan pelastususkosta palveleminen, Jumalan tahdon täyttäminen ja Kristuksen ja apostolien viitoittama elämäntapa pois. Em. vertaukset palvelijuudesta ja juhlimisesta kuninkaan ja talon isännän tahdon mukaisesti nähdään vain jonkinlaisina “yleiseettisinä” ohjeina olla kunnon kansalainen kuin että opetettaisiin niillä olevan yhteyttä pelastavaan uskoon.

Sanoisiko Luther, että tehkää kaikin voimin hyviä tekoja pelastuaksenne? Sanoisiko hän, että “teidät tuomitaan tekojenne perusteella”? Sanoisiko hän “olkaa täydelliset”? Sanoisiko hän, että kuninkaan häihin ei päästetä niitä, jotka eivät tee hänen tahtoaan? Vai sanoisiko hän vain, että hyviä tekoja tehdään vasta sen jälkeen, kun on ensin omaksuttu hänen vanhurskautusoppinsa? Muutoin ne ovat hyödyttömiä jne.

132

Ja ainakin siinä mikä evankelisluterilaisesta kansankirkosta välittyy ulospäin sen oman median kautta tuo on ihan todellisuutta. Uskossa eläminen nähdään niissä jopa jotenkin hävettävänä juttuna, josta “coolit” kaverit eivät tykkää.

En ollenkaan epäile, etteikö monien seurakuntien todellisuus olisi ihan toista ja paljon terveemmällä pohjalla, mutta kyllähän erilaiset “ensitreffit alttarilla” - jutut syövät uskoa siihenkin.

134

Vain luterilaisuudessa kaikkein aktiivisimmalle pienelle kirkkomuorien vähemmistölle saarnataan varoituksen sanoja liiallisesta suorittamisesta. Aivan kuin se olisi jotenkin negatiivinen asia, että ihminen osallistuu säännöllisesti seurakunnan jumalanpalveluksiin ja muuhun toimintaan. Jos ev.-lut. kirkot ovat pyhisin tyhjillään, niin se on vain merkki siitä, että viesti on mennyt perille.

Kun luterilaisilla ei ole pyhiä, joiden elämästä ottaa oppia, niin onkin hyvä kysyä, millaista esimerkillinen luterilaisen uskovan elämä sitten ev.-lut. kirkon mielestä oikein on? Vaaroja ovat ainakin hyvät teot ja uskominen Kristuksen neitseestäsyntymiseen. Niillä voi leimautua fundamentaliksi.

135

@timo_k: etkö näe minkäänlaisena vaarana sitä, että ihminen yrittää kelvata Jumalalle teoillaan? Eikö kristitty tarvitse muistutusta siitä, että hänen ainoa toivonsa on Jumalan laupeudessa? Uskonpa, että varoittelun taustalla on nämä huolet.

1 tykkäys