Ei, mikäli väittää että Lutherin kirjoitukset ovat yhtä kuin luterilaisuus. Sitä en nyt täsmentänyt, mutta tässä keskustelussa oletan olevan tiedossa asian monitahoisuuden.
Lienee nyt keskeistä kuitenkin asia? Se argumentti, että luterilaisuudessa yleisesti sanotaan että kaikki hyvät teot ovat omavanhurskautta, on huono tai ainakin puutteellinen.
Täysin asiatonta. Minun liittämisestäni kirkkoon on seitsemän vuotta ja sana “innokas” ei sovi kyllä kuvaamaan minua miltään osin. Sitä paitsi tiukimmin ei-ortodoksisuutta roimivat ortodoksit ovat edelleen niitä, jotka ovat olleet ortodokseja koko elämänsä - esim. Kreikan papiston ja munkkien keskuudesta löytyy taatusti väkeä, joilla on paljon tiukemmat mielipiteet protestanttisuutta ja roomalais-katolilaisuutta kohtaan kuin minulla.
Pitäisikö minun alkaa sinun tapaasi leimaamaan luterilaisia kommentoijia tekemällä arvioita heidän persoonastaan? Voisin esim. sanoa, että sinä kommentoit niin kuin kommentoit, koska olet lapsesta asti altistunut luterilaisuudelle ja persoonasi on sen takia jämähtänyt niin pelokkaaksi ja rajoittuneeksi, että et uskalla astua luterilaisuuden ulkopuolelle jne.
Ohoh. Minä en arvioinut persoonaasi.
Ei ole uutinen, että täällä foorumilla sinun tuikea kritiikkisi ja liiioittelusi luterilaisuudesta on yhdistetty siihen, mikä tapahtuu luonnollisesti ja vääjäämättä. Siis silloin kun ihminen löytää oikean kirkon petyttyään mielestään vääräoppiseen kirkkoon.
Arvioin sitä, mitä sinä kirjoitat, en sitä mitä olet. En minä sinua tunne. Mutta meistä luterilaisista kirjoitat toistuvasti häijysti ja leimakirves terävänä.
Toivoisin että loukkaantumisen sijaan kommentoisit esim. Lutherin kirjoitusta, jota lainasin. Hylkääkö Luther hyvät teot ja niistä puhumisen?
Jos ei, niin miksi luterilaiset täällä sitten lähes aina alkavat puhua “yrityksestä vanhurskautua omilla teoilla”, kun joku ei-luterilainen ottaa puheeksi sen, että hyvät teot kuuluvat itsestäänselvästi Jeesukseen uskomiseen? Se tulee esillä lähes poikkeuksetta teikäläisten suunnalta.
Cymbus sanoi, että “luterilaisuus ei tietystikään ole Lutherin kirjoituksissa”. Se pitänee paikkansa. Edellisellä ja alkufoorumilla kävi usein niin, että esim. de Muerto, Willeh ja muutamat muut Lutherinsa hyvin tuntevat henkilöt onnistuivat löytämään Lutherin tuotannosta jonkin sivulauseen, jossa hän esim. suhtautui positiivisesti Jumalansynnyttäjään, pyhien muistelemiseen, hyviin tekoihin tmv.
Mutta eri asia on teoria kuin käytännön todellisuus. Ja se käytännön todellisuus on luterilaisuudessa yleensä se, että teoista varoitellaan, ne nähdään uhkana vanhurskautuskäsitykselle, niissä ollaan tuomassa jotain Jeesuksen antaman uhrin rinnalle, ollaan tekemässä lain tekoja ja vaikka mitä. Tekoja ei esitetä uskomisen muotona ja sisältönä, vaan jonain, joka uhkaa oikeaa uskoa ja vanhurskautuskäsitystä. Muistan itsekin kuulleeni lukuisia luterilaisia saarnoja aiheesta. Foorumilla on ollut samoin lukematon joukko kommentteja, etenkin tunnariluterilaisilta, joissa vedetään samat jutut heti esille.
Ei se ole ihme, jos minulle(kin) on tullut käsitys käytännön luterilaisuudesta tavattoman abstraktina juttuna, jossa uskosta käytännössä rajataan inhimillinen eläminen ja siihen sisältyvät teot pois ja tilalle jätetään vain abstrakti käsitys lahjavanhurskauttamisesta ja juridisesta syyttömäksi julistamisesta. Siinä rajataan pelastususkosta palveleminen, Jumalan tahdon täyttäminen ja Kristuksen ja apostolien viitoittama elämäntapa pois. Em. vertaukset palvelijuudesta ja juhlimisesta kuninkaan ja talon isännän tahdon mukaisesti nähdään vain jonkinlaisina “yleiseettisinä” ohjeina olla kunnon kansalainen kuin että opetettaisiin niillä olevan yhteyttä pelastavaan uskoon.
Sanoisiko Luther, että tehkää kaikin voimin hyviä tekoja pelastuaksenne? Sanoisiko hän, että “teidät tuomitaan tekojenne perusteella”? Sanoisiko hän “olkaa täydelliset”? Sanoisiko hän, että kuninkaan häihin ei päästetä niitä, jotka eivät tee hänen tahtoaan? Vai sanoisiko hän vain, että hyviä tekoja tehdään vasta sen jälkeen, kun on ensin omaksuttu hänen vanhurskautusoppinsa? Muutoin ne ovat hyödyttömiä jne.
Ja ainakin siinä mikä evankelisluterilaisesta kansankirkosta välittyy ulospäin sen oman median kautta tuo on ihan todellisuutta. Uskossa eläminen nähdään niissä jopa jotenkin hävettävänä juttuna, josta “coolit” kaverit eivät tykkää.
En ollenkaan epäile, etteikö monien seurakuntien todellisuus olisi ihan toista ja paljon terveemmällä pohjalla, mutta kyllähän erilaiset “ensitreffit alttarilla” - jutut syövät uskoa siihenkin.
Vain luterilaisuudessa kaikkein aktiivisimmalle pienelle kirkkomuorien vähemmistölle saarnataan varoituksen sanoja liiallisesta suorittamisesta. Aivan kuin se olisi jotenkin negatiivinen asia, että ihminen osallistuu säännöllisesti seurakunnan jumalanpalveluksiin ja muuhun toimintaan. Jos ev.-lut. kirkot ovat pyhisin tyhjillään, niin se on vain merkki siitä, että viesti on mennyt perille.
Kun luterilaisilla ei ole pyhiä, joiden elämästä ottaa oppia, niin onkin hyvä kysyä, millaista esimerkillinen luterilaisen uskovan elämä sitten ev.-lut. kirkon mielestä oikein on? Vaaroja ovat ainakin hyvät teot ja uskominen Kristuksen neitseestäsyntymiseen. Niillä voi leimautua fundamentaliksi.
@timo_k: etkö näe minkäänlaisena vaarana sitä, että ihminen yrittää kelvata Jumalalle teoillaan? Eikö kristitty tarvitse muistutusta siitä, että hänen ainoa toivonsa on Jumalan laupeudessa? Uskonpa, että varoittelun taustalla on nämä huolet.
Ei se ole minusta mikään todellinen huoli, että ihmiset yrittävät kelvata Jumalalle. Ainoa todellinen huoli on se, että ihmiset ovat Jumalan suhteen täysin välinpitämättömiä. Jumala kyllä ohjaa oikeaan ne, jotka vilpittömästi pyrkivät tekemään hänen tahtonsa.
Kyllä minustakin nykyajassa on merkittävämpi huoli se ovatko ihmiset välinpitämättömiä kuin se että yritetään kelvata, Jumalalle ja muutenkin, nykyään on suurempi huoli siitä että ollaan välinpitämättömiä oman itsen henkisiä kasvuprosesseja kohtaan kuin se että yritetään tehdä liikaa jotta saavutettaisiin jonkinlainen henkisen kasvun taso.
Luterilaisuus korosti ajan tarpeisiin tiettyjä asioita 1500-luvulla, nyt aika on toinen.
Tiettynä aikana syntyneiden herätysliikkeiden pieni ongelma on se että opetus tuntuu keskittyneen liikaa niiden asioiden ympärille mitkä olivat tärkeitä liikkeen syntyhetkellä. Vanhemman tradition on täytynyt aikojen kuluessa muuttua ajan tarpeisiin monta kertaa.
Huoli on sinänsä aiheellinen, mutta suhteeton. Kristittyä kiusataan oikealta ja vasemmalta ja varoittelu vain oikealta tulevista hyökkäyksistä on vinoutunutta.
Ei varmaankaan tuollaisia sano. Vaan kuten edellä lainaamani teksti esimerkkinä todistaa, Luther otti todesta Raamatun sanan siitä että usko ilman tekoja on kuollutta.
Tietenkin olemme eri mieltä siitä, mikä on tekojen osuus pelastuksessa. Luterilaisina painotamme Paavalin opetusta, jonka mukaan pelastutaan armosta. Paavali taisteli “toista evankeliumia vastaan” eli sitä, että uudestaan langettiin lain orjuuteen. Väitteet siitä että tuo on luterilaisuuden keksintöä ovat erikoisia, jos lukee apostolien kirjoituksia.
Nyt on kuitenkin pääasiallinen harmitus jälleen noussut siitä, että sinä väität toistuvasti luterilaisuuden pitävän hyviä tekoja turhina ja varoitettavana asiana. Jos armon korostus joskus onkin mennyt yli ja joillakin menee yli, se ei poista sitä tosiasiaa että hyvien tekojen ja ylipäätään kristillisen elämäntavan opettaminen seurakunnissa on ihan oleellisesti ollut mukana. Synergisteiksi emme tietenkään tunnustaudu, mutta emme myös voi sulattaa vääristelävää väitettä hyviin tekoihin liittyen.
Katohan! Ortodokseinakin painotamme Paavalin opetusta. Mukavaa että tästä asiasta löytyi yksimielisyys. 
Katolilaisillekin Paavali on suorastaan pyhä! Tässä on ekumenian siemen nyt.
Ja jotkut marxilaisetkin ovat jo yli vuosikymmen sitten löytäneet Paavalin vallankumouksellisen potentiaalin.
Tämmöinen on ollut hyllyssä jo muutaman kuukauden odottamassa lukemista
https://cup.columbia.edu/book/pauls-summons-to-messianic-life/9780231171311
L. L. Welborn, Paul’s Summons to Messianic Life. Political Theology and the Coming Awakening, Columbia University Press 2015.
Miten päädyit tähän nimenomaiseen kirjaan? Mannermaisen nykyfilosofian ja Paavalin suhde kiinnostaisi, mutta aihepiiriä käsittelevä kirjallisuus näyttää laajentuneen nopeasti, enkä ole saanut selvitettyä mistä kannattaisi aloittaa. (Tai jos lukee aiheesta vain yhden kirjan niin mikä se olisi.)
Osui silmään ja vaikutti kiinnostavalta. En tunne aihepiiriä juuri ollenkaan.
Pitääkin selailla tuota, jos innostuisi vielä lukemaan. Sivuja ei ainakaan ole liiaksi.