Oulun evl.fin piispan vaali

OT. Piispanvaihtoviikot jatkuvat. Oulun Samuel Salmi ilmoittaa jäävänsä ensi marraskuun alusta eläkkeelle.

(En viitsinyt vielä avata omaa ketjua, kun se ehtii mennä monta kertaa lukkoon ennen kuin asia ajankohtaistuu.)

3 tykkäystä

Tämän päivän Kalevassa on juttua piispa Salmen eläkkeelle jäämisestä. Jutussa mainitaan mm. että “Yhtenä hyvin todennäköisenä ehokkaana piispan virkaan pidetään Kirkkohallituksen kansliapäällikköä Jukka Keskitaloa… Oululaisista ehdokkaaksi tultaneen pyytämään ainakin tuomiorovasti Satu Saarista sekä mahdollisesti myös Tuiran kirkkoherra Niilo Pesosta. Mahdollinen ehdokas voisi olla myös Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja, Raudaskylän Kristillisen opiston rehtori Jukka Hautala.”

Täytyykö piispan olla teologian tohtori? Ainakin vielä vuosi sitten Oulun tuomiorovastiksi valittu Satu Saarinen oli teologian maisteri ja filosofian tohtori. Tämänhetkistä tilannetta en tiedä.

Lisätty kirkkokuntamääre otsikkoon ja asiasanaksi. Ei muita muutoksia.

Ei tarvitse olla tohtori.

(Mistä muuten löytyy säädös siitä, kuka on vaalikelpoinen piispanvaalissa? En kyennyt löytämään sitä.)

Ei kait se mikään suoranainen lakiin kirjattu määräys ole, mutta eipä siitä haittaakaan ole ollut.

Keskitalo olisi noista paras. Oppinut mies, hyvä saarnaaja, rauhallinen ja muutenkin olemukseltaan hyvä esikuva. Kun olin vielä ev.-lut., hän oli Jyväskylän ev.-lut. seurakunnan kirkkoherra ja minulle jäi hänestä positiivinen mielikuva.

4 tykkäystä

Piispaksi valittavalta ei vaadita muuta kuin että on pappi ja antaa suostumuksensa, kun vähintään 30 äänioikeutettua pyytää ehdokkaaksi. Kirkkoherralta vaaditaan enemmän kirkon omaa koulutusta kuin piispalta.

Piispanviran hengellinen luonne näkyy piispan pätevyysvaatimuksissa. Piispaksi valittavan edellytetään olevan pappi. Piispaehdokkaan suorittamista tutkinnoista tai opillisesta pätevyydestä ei ole sen sijaan määräyksiä.

https://evl.fi/tietoa-kirkosta/kirkon-organisaatio/arkkipiispa-ja-piispat/piispanvaali

Toinen kysymys sitten tietysti on, saisiko joku seurakuntapastori (vailla mitään lisäkoulutusta) taakseen sitä tarvittavaa kannattajajoukkoa, mutta suoranaisia vaatimuksia ei piispan koulutuksesta ja kokemuksesta pappeuden lisäksi ole.

1 tykkäys

IMO olisi erinomaisen tärkeää että Oulun piispa tulisi Lestadiolaisen liikkeen parista. Se antaisi edes teoreettisia mahdollisuuksia säilyttää edes jonkinlainen löyhä yhtenäisyys kirkon sisällä. Jos piispaksi valitaan joku liberaali naispappi, niin välit lestadiolaiseen liikkeeseen tulehtuvat entisestään. Johan lähimenneisyydessä joku lestojen saarnamies sanoi ihan suoraan, ettei pidä piispa Samuel Salmea kristittynä, koska tämä ei kuulunut heidän jengiinsä… Voi vain kuvitella millaisia kommentteja olisi joku nyk. Oulun tuomiorovasti vastaavassa roolissa saanut korvilleen.

1 tykkäys

Vanhoillislestadiolaisten kannalta on käsittääkseni muiden kuin lestadiolaisten kohdalla nämä naispappeusasiat ihan yhdentekeviä. Kuten jo kirjoitit, koska me muut emme ylipäätään ole kristittyjä ja uskovia, ei se sukupuoli asiaa pahenna eikä paranna. Itse en kyllä ole sitä mieltä, että kirkon pitäisi yksipuolisesti pitää kiinni yhteydestä vanhoillislestadiolaisiin. Heidän puoleltaan yhteyden esteet ovat aika vakavia.

2 tykkäystä

Nyt on kaksi henkilöä, Jukka Hautala ja Jukka Keskitalo, vastannut myöntävästi ehdokkuuspyyntöihin Oulun piispanvaalissa. Virkaa ei ole vielä pantu auki. Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen ilmoittaa, ettei hän ole käytettävissä piispaanvaaliin, koska on ollut niin vähän aikaa nykyisessä virassaan. Olin kuvitellut, että hän jos kuka olisi ehdolla ja että kannatusta olisi taatusti ollut runsaasti.

1 tykkäys

Minulle on syntynyt Keskitalon esiintymisistä myönteinen kuva. Hautala taitaa olla liberaalikörttien huonetta ja sukua.

2 tykkäystä

Peukkua Keskitalon ehdokkuudelle. Siinä olisi pohjoispohjalaisille oikein sopiva piispa.

Valitettavasti olet oikeassa:
https://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/323768-kirkolliskokouksen-edustajajoukko-lahti-liikkeelle-papeille-oikeus-vihkia

Keskitalo on ainakin mukava ihminen. Muinaisina kirkkoneuvostoaikoinani kysyin häneltä, miksi hän ei halunnut Lapuan piispaksi, hän sanoi, että ei halunnut muuttaa Lapualle. Ja että Lapuan kirkon pihassa on ’Pelastustie, kielletty ajosuunta’ -kyltti. Voi olla, että nuo vastaukset eivät olleet ne ihan vakavimmat syyt asialle, mutta siihenkin häntä aikoinaan olisi kyllä kysytty.

3 tykkäystä

Todennäköisesti asettuu ehdolle vai todennäköisesti valitaan piispaksi?

Edit: oho, vastasin näköjään aika vanhaan viestiin.

1 tykkäys

Asettui eilisten tietojen mukaan ehdolle ja on kai hyvin vahva ehdokas johdettuaan Kirkkohallitusta vuosia. Nyt kun siellä supistukset alkavat talouden kiristämisen vuoksi, on kai sopiva sauma lähteä, ettei joudu kurjiin saneerauksiin osalliseksi, kuten aiemmassa työpaikassani, jossa kävi pomojen kohdalla paria vuotta ennen kunnon irtisanomisia kova kato etenkin eniten arvostamieni pomojen kohdalla. Leikkauksiin ei ole kivaa ryhtyä ja saneeraajiksi palkataan sitten kylmäverisempiä tyyppejä.

Kun Keskitalo lähti kirkkoherran virasta kirkkohallitukseen, kulki yleinen juttu siitä että “piispaputkeen” meni. Luulen että häntä on kyselty jo vuosia sitten pohjoisesta hiippakunnasta että josko joskus. Kansliapäällikön tehtävä antoi sopivasti lisää näkyvyyttä.

Olenkohan oikeassa, että myös Oulun hiippakunnan suuri vaikuttaja eli vanhoillislestadiolaisuus ei ole Keskitalon kanssa huonoissa väleissä? Itse en tunne henkilökohtaisesti häntä ollenkaan. Varsin perinteisiä äänenpainoja hän on käyttänyt ainakin joissakin lausunnoissaan nykyvirassa.

KOlmas piispaehdokas Ouluun ilmoittautuu:

1 tykkäys