Viime Sana-lehdessä oli artikkeli Nooan arkista. Monet teologit, tutkijat, arkeologit ja maallikotkin ovat sitä mieltä, että Raamatun 11 alkulukua, joihin kertomus Nooan arkista sisältyy, ovat vertauskuvallisia, eivät sellaisenaan historiaa.
Olen itsekin taipuvainen ajattelemaan niin. Mutta Jeesus sanoi: “Niinkuin oli Nooan päivinä…”. Hän siis suhtautui vedenpaisumuskertomukseen historiana. Tämä on tärkeä pontti.
Alkukertomuksista sanotaan, että ne olivat taaksepäin katsovaa profetiaa. Ilmestyskirja on mielestäni samanlainen, vertauskuvallinen, mutta eteenpäin katsovaa profetiaa. Sitä on erittäin vaikea tulkita.
Mitä mieltä ollaan? Voi olla, että asiasta on tällä foorumilla keskusteltukin. En ole jaksanut etsiä. Ilmestyskirjan tulkinta ainakin on kovin ajankohtaista.
AIna välillä esiin pulpahtaa näitä onko historiallista/totta/mahdollista joku Raamatun kertomus. Niistä voi keskustella, mutta itse en jostakin syystä ole asiasta huolestunut, eikä se edes pulpahda mieleen.
Minkä Nooan kertomus opettaa, siinä riittää pohtimista ja nykymenoon (ja vallankin omankin elämän kompasteluihin) sovittamista. Olen tarinasta ymmärtänyt, että ihmisten elämänmeno oli mennyt niin pahasti hakoteille, että Jumala päätti päästää luonnonvoimat valloilleen ja tehdä ison puhdistuksen. Nooa perhekuntineen oli taas sen verran Jumalalle mieluinen, että Jumala pelasti heidät.Jumala antoi mahdollisuuden uuteen alkuun. Siinä se pohdiskelun kiinnostavampi osio: missä kohdin ihmiset menivät liian pitkälle, menemmekö me nykyään ja mikä on omien syntieni aste?
Sodoman ja Gomorran tarina on vastaava kertomus ihmisten synnillisyydestä ja Jumalan tuomiosta ja Jumalan armosta. Milloin ne kaupungit olivat ja missä koordinaateissa jne on toki myös kiinnostavaa pohtia, mutta mielestäni ei lainkaan niin kiinnostavaa kuin synnin olemus ja Jumalan sietorajat.
Kyllä itse haluaisin selvyyden siihen, millaisesta kirjallisuudesta alkuluvuissa on kyse. Joskus ihmiset kyselevät esim, vieläkö joku uskoo Aatamiin ja Eevaan. Itse en lähde vakuuttelemaan heidän historiallisuuttaan, vaan totean, että he ovat kuva meistä jokaisesta. Kielletyt asiat houkuttelevat jo pikkulapsia yhtä lailla kuin meitä aikuisia. Ne näyttävät houkuttelevilta monessa suhteessa.
Mutta kun väärä teko on tehty, silmät avautuvat ja ihminen piiloutuu, välttelee, pyrkii salaamaan. Ja jos kuitenkin paljastumme, syytämme toisia. Näinhän se menee kaikilla. Siinä mielessä ainakin kertomus tulee ymmärretyksi.
Kertomus Sodomasta ja Gomorrasta ei ole niihin verrattava. Se on selkeää historiaa. Oma näkemykseni on, että historia alkaa 1. Moos. 12.luvusta.
Itse ajattelen, että kuvatut tapahtumat ovat tosia, mutta kuvaamisen tapa on profeetallinen, ei siis esimerkiksi tiukan historiallinen kertomus ja luonnollisestikaan ei “tieteellistä historiankirjoitusta”, koska sellainen keksittiin vasta uudella ajalla.
Minä suhtaudun alkukertomuksiin historiallisena kerrontana, joskin tajuan kyllä, että monet jutut, esim. Jumalan Hengen liikkuminen, eivät välttämättä tyhjene kertomusten sanoihin. Mutta mikäli joskus selviää, että kaikki Nooaan saakka on ollut ensisijaisesti symbolista eikä historiallista, en pidä sitä erityisenä ongelmana.
Tosin ajattelen, että vaikka kertomukset otettaisiin vertauskuvallisina, niin siinäkin tapauksessa niitä kannattaa lukea kuin historiaa. Tarkoitan, ettei pidä ottaa kaikkia juttuja allegorioina ja hakea vain “todellista merkitystä” kertomusten takaa. Sisältö kuitenkin löytyy enemmän riveiltä kuin rivien välistä.
Ajattelen niin, että alkukertomusten tärkein pointti ei ole riippuvainen siitä, ovatko ne historiallisesti totta vaiko symbolisempaa. Oleellista niissä on se, mitä ne meille opettavat ihmisestä ja Jumalasta. Esim. Nooan kohdalla on sitäpaitsi myös se vaihtoehto, että tulva on sinänsä tapahtunut, mutta ei ole koskenut kuitenkaan koko maailmaa, vaan ainoastaan koko sitä maailmaa joka silloin on tunnettu.
Tuossa Eevan ja Aadamin tulkinnassa jäi mainitsematta kaikkein oleellisin asia. Eli se, että jokainen joudumme ratkaisemaan - ja useita kertoja elämän aikana - kumpaa kuuntelemme ja tottelemme: paholaista vai Jumalaa. Ihminen ei ole itsenäinen olento, hän on alamainen jommalle kummalle.
Ihminen voi tehdä perustavan valinnan totella Jumalaa, jota sanomme uskoon tuloksi. Mutta hän joutuu senkin jälkeen tilanteisiin, joissa kuuliaisuus koetellaan.
Minusta pitää aina lukea paitsi historiallisesti myös allegorisesti. Jos luetaan aivan puhtaasti historiallisesti, silloin saadaan historiallista tietoa ja mikäli historiallisesti tarkoitaa puhtaasti sitä, eli kuten luemme muutakin muinaisitämaista historiaa, hengellinen merkitys ohenee - toki jos historiallinen lukeminen tarkoittaa sitä, että luetaan pelastushistoriallisesti ja hengellinen ulottuvuus huomioon ottaen, on tulos jo toista.
Tällainen lukeminen on tietysti erittäin hyvä ja tärkeä. “Mitä tämä tarkoittaa minulle?” on kysymys, joka on syytä asettaa. Kuitenkin syntiinlankeemuksen reaalinen merkitys koko yhteiskunnalle, koko kuvio uudesta Adamista ja uudesta Eevasta on minusta todellinen.
Kyse on siis yksilöstä ja ihmiskunnasta.
On vaarallista pitää Raamatun joitakin kertomuksia epähistoriallisina, sillä sellainen johtaa epäilykseen myös kaikkien muiden kirjoitusten historiallisuudesta, onhan lopulta tällä tiellä Jeesuksenkin esiintyminen historiassa kielletty. Raamattu itsessään ei anna mitään syytä tähän, vaan pitää niitä kaikkialla täysin tapahtuneena historiana. Raamatun sisältämät allegoriset merkitykset pohjaavat juuri historian tositapahtumiin. Profetia on historian täyttymys.
Voi olla vaarallista. Mutta en ole rehellinen, jos kieltäydyn pohtimasta asiaa, joka ei ole itselleni ilmiselvää. Ilmaisen hämmennykseni myös Jumalalle, ja pyydän ymmärrystä.
Ainakin 1.Moos. 12 alkaa historiallinen kerronta, enkä edes pysty kyseenalaistamaan sitä. Mutta profetia on usein vertauskuvallista, mahdollisesti myös taaksepäin katsova. Ilmestyskirjakaan ei historiassa toteudu kirjaimellisesti.
Kaikkien vertauskuvien on kuitenkin perustuttava Raamattuun, sen kerrontaan. Historialliset tapahtumat eivät sellaisinaan sisällä historian välityksellä tapahtuvaa erityistä, ilmoitusta, koska ilman tapahtumain profeetallista tulkintaa niiden välityksellä ei anneta ilmoitusta. Jumalan ilmoitus historiassa edellyttää ehdottomasti jonkinlaista tapahtumain kokonaisuutta tulkintoineen. Kaksi asiaa on välttämätöntä erityisessä ilmoituksessa, merkittävä tapahtuma ja henki, joka kykenee arvioimaan sen. Ilmoitus on historiallisen tapahtuman ja sen arvioinnin yhteisvaikutuksen tulos.Sen olennaisin sisältö on hengen ja historiallisen tapahtuman yhteys.
Minun on mahdotonta kuvitella, että luomiskertomus ei olisi historiallinen tapahtuma. Miten ihmressä me olemme lihaa ja verta, jos Aatamin ja Eevan luominen olisi ollut vain jotain vertauskuvallista?
En ajattelekaan, että luominen olisi ollut vertauskuvallista, toki se on tapahtunut. Mutta onko se tapahtunut kirjaimellisesti niin kuin kerrotaan? Ehkä tämä oli ainoa silloisille ihmisille ymmärrettävä tapa kertoa. Kertoihan Jeesus itsekin asioita vertauskuvien avulla.
Luomiskertomuksessa on yksityiskohtia, jotka laittavat ajattelemaan. Esim.voiko kasvillisuus olla luotu ennen aurinkoa, joka on kaikelle elämälle välttämätön. Mutta Pirkko Valkamalla on mielenkiintoinen näkemys luomisjärjestyksestä kirjassa Paratiisista karkotettu, s.56. Sama näkemys tulee esiin myös Eero Junkkaalan kirjassa Alussa Jumala loi. Junkkaalalla ehkä vielä selkeämmin kuin Valkamalla. Kun luin nämä, minua luomiskertomuksessa pitkään vaivanneet ongelmat poistuivat.
Erityiseen ilmoitukseen täytyy sisältyä objektiivinen historiallinen tapahtuma ja henki, jonka Jumala on valistanut lukemaan sen oikein. Nämä vaikuttavat yhdessä. En voi kuvitella, että erityinen ilmoitus olisi irrallaan historiallisesta tapahtumasta siten, että olisi annettu ilmoitus ja keksitty tapahtuma vastaamaan sitä.
En ehkä ajattele ihan noin. Mutta otan esimerkiksi paratiisin. Kun E ja A lankesivat syntiin, heidät karkotettiin paratiisista. Raamattu kertoo, että Jumala asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.
Tuskin me otamme tätäkään kirjaimellisena, fyysisenä tosiasiana. Tällaista paikkaa, jossa elämän puu ja sitä vartioivat kerubit ja leimuava miekka sijaitsisivat, ei ole maapallolla missään.
Voi tietysti myös miettiä, miksi ihminen ei ottanut ensin elämän puusta ja saanut ikuisen elämän. Sitähän ei ollut kielletty.
Aatamin ja Eevan kohdalla hyvin symbolinen tulkinta asettaa kyllä melkoisen haasteen perisyntiopille. Aatamin ja Eevan täytyy nimittäin jollain tavalla edustaa koko ihmiskuntaa tilanteessa, tai muuten on epäreilua, että koko ihmiskunta kantaa seuraukset. En silti pidä täysin välttämättömänä sitä, että näiden henkilöiden olisi pakko olla kaikkien biologiset esivanhemmat.
Luomisen suhteen olen teistisen evoluution kannalla, eli uskon Jumalan luoneen maailman evoluution kautta. En ole yleensä ollut halukas lähtemään syvempiin keskusteluihin tästä aiheesta, koska käsitykseni taustalla on akateeminen luonnontieteellinen koulutus, ja sen myötä parhaat perustelut käsitykselleni liittyvät asioihin, joista “tavan tallaaja” ei ole ikinä kuullutkaan.
En ole jaksanut kovin perusteellisesti evoluutio-luominen -kiistelyä seurata, mutta sen verran olen asioita pohtinut, että pidän myöskin teististä evoluutiota tällä hetkellä luontevimpana vaihtoehtona.
Perisynti on ilmeinen tosiasia, mutta mitkä ovat sen juuret? On väistämätöntä, että jossain ihmisen kehityksen vaiheessa on tapahtunut kääntyminen Jumalaa vastaan, jossa ihmisen yhteys Jumalaan katkesi ja synti asettui ihmiseen.