Kansanlähetyspäivien jumalanpalveluksen saarnassa lähetysjohtaja Mika Tuovinen mainitsi, että Jumalan sana on pääarmonväline ja muita armonvälineitä ovat kaste ja ehtoollinen. En ole aiemmin törmännyt tällaiseen jaotteluun, ja äkkiseltään se kuulostaa oudolta. Toisaalta kuitenkin sakramentit saavat voimansa Jumalan sanasta ja ovat ilman sitä pelkkää tyhjää, joten ne ovat silloin tavallaan sanalle alisteisia. Mutta voidaanko silti varsinaisesti puhua pääarmonvälineestä?
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Armonvälineet
Armonvälineet
Luterilaisen kirkon uskon mukaan armonvälineet ovat välttämättömiä, jotta ihminen pelastuisi. Pyhä Henki suorittaa työnsä seurakunnassa Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä. Sen vuoksi Jumalan sanaa ja sakramentteja sanotaan armonvälineiksi. Luterilaisen kirkon sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen.
Kirkon koko elämä helluntain jälkeen perustuu armonvälineiden varaan. Armonvälineiden kautta kirkko tuo ihmiset Kristuksen yhteyteen, niin että he pelastuvat synnin, kuoleman ja kadotuksen vallasta ja pääsevät osallisiksi pelastuksesta.
Armonvälineen luonne on myös ripillä ja pappisviralla, jotka Kristus asetti armon ja pelastuksen jakamisen välineiksi.
Luterilaisilla myös rippi luetaan sakramentiksi. Luterilaisia sakramentteja on kaste, ehtoollinen ja rippi. Luterilaisilla oli vuosikymmeniä rippipakko ja ilman ripittäytymistä ei ollut asiaa ehtoolliselle. Muitakin kirkollisia rangaistuksia saatettin määrätä synnitekijälle. Kirkoissa oli esim ns. musta penkki kansankielellä " huorapenkki" jossa aviorikkoja joutui istumaan jumalanpalveluksen ajan.
Pääarmonvälinen on yleisesti käytetty termi harvemmin tosin tätä nimitystä käytetään. Myös sarkamenteista voidaan käyttää nimitystä armoväline, mainitsematta erikseen niitä sakramenteiksi. Luterilaisen kirkon viralliset sivut ovat hiukan epätarkkoja, koska niistä on tehty helposti luettavia ja yleisluonteen takia asiat pyritään sanomaan ymmärrettävästi.
Tuo tuskin luterilaisillekaan on koskaan ollut pääarmoväline.
3 tykkäystä
Rippi ei ole luterilaisilla sakramentti.
Armonvälineet ovat sana ja sakramentit.
Pääarmonväline ei ole yleisesti käytetty termi. Sen käyttö voi perustua siihen, että sakramenttia ei ole ilman sanaa.
D
4 tykkäystä
En tiedä lieneekö tuossa Tuovisella ollut halu kritikoida Väisästä tai yleensä korkeakirkollisuutta, mutta aivan oikein Tuovinen tuossa sanoo ihan luterilaisittain, sikäli kuin Lutheria vielä pidetään siinä arvossa, että katsotaan luterilaisuuden kantavan hänen nimeäänkin.
Kaikessa kristikunnassa meillä ei ole mitään suurempaa tai korkeampaa kuin Jumalan Sana. Me kuulemme tuulen äänen; Pyhät Kirjoitukset osoittavat Sanan meille kaikkialla; kuten esimerkiksi kasteessa, missä Sana on perustava elementti. Joku kuulee Sanan ja tuntee veden, ja ilman Sanaa, kaste ei ole mitään. Mitä voi vesi saada aikaan ilman Jumalan Sanaa? Kuten Pyhässä Ehtoollisessa leipä ja viini ovat vailla vaikutusta ilman Sanaa. Leipä pysyisi ikuisuuden leipänä ja viini viininä, mutta kun Sana on liitettynä kasteen ja Herran ehtoollisen sakramenttiin, tämä tekee sen, joku tuntee sen, kuten tuulen humina tunnetaan. Kun Sana on kuultu, silloin me tunnemme sen äänen korviemme edessä.
Martti Luther, LW 22, s. 306.
Jumalan sanasta tekee F. Pieper muuten sen huomautuksen, että se ei ole armonväline siltä osin, kuin se on lakia, vaan ainoastaan evankeliumi on armonväline.
Sama sana voi olla toiselle lakia ja toiselle evankeliumia. Armoakin voidaan julistaa lain vaatimuksin ja toisaalta lakia evankeliumina.
Itae ajattelen että lakikin voi olla armoa.
Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki. Joskus lakikin voi herättää ihmisen.
D
1 tykkäys
Tästä Pieper tuskin olisi eri mieltä. Mutta varmaan sinäkin myönnät, että evankeliumi on välttämätön armon saamiseksi, laki ei yksin siihen kykene.
En ole eri mieltä. Ei Pieper herätä minussa mitään negatiivista. Hänestä löytyy yllättävääkin pastoraalisuutta tarvittaessa.
D
Lähde? Siis tarkka kohta missä hän noin sanoo?
F. Pieper: Kristillinen dogmatiikka, lyhennetty laitos. 2. uudistettu laitos. SLEY, Porvoo - Juva, 1995. Luku “Armonvälineistä yleensä”, sivu 422: “Armonvälineen” käsitteeseen ei pidä sisällyttää Jumalan lakia - -
1 tykkäys
Näin on evlut oppi ja opetus ja näiltä osin RKK:n opetuksen jatkumoa.
Lutherin ensimmäisiä kohdistuksia oli pelastusoppi, jonka hän ymmärsi olevan puhtaasti Jumalan työ. Siksi hän ehdotti, että kasteveden pelastava ‘voima’ opetuksesta poistettaisiin. Mielestäni erittäin lupaava alku.
Olen tullut siihen tulokseen, että myöhempi pelastusopin muotoilu vaikutti sovittelevaa ilmapiiriä suhteessa katoliseen kirkkoon, vaikka Lutherin tölmäisyt paavia kohtaan vahvistivatkin, että protestantteja ollaan.
Vaikka rajoitetullakin kasteveden ‘voimalla’, niin se saattoi sakramentaalista konsensusta aikaan jopa Calvin-Zwingli-Luther-paavi liittymässä, mikä muodosti ekumeenisen vainorintaman kuten Mennoniitit-Huss-valdolaiset, kohtaan. Tai itseasiassa mainitut vainon kohteet olivat olleet paavin puolelta jahdattuja noin 300 vuoden ajan, lähinnä valdolaiset.
Armovälineistä Luther käytti nimitystä “tartuntapinta uskolle”. - Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ihmisen Jumalan kutsuun myöntyminen ja uskovan puhdistautuminen matkan tarhoista on täysin “välinevapaa”. Henki synnyttää, herättää eloon ihmisessä kuolleen Jumalan hengen. Kummatkin ovat käsinkosketeltamattomissa.
Henkikö synnyttää ilman sanaakin?
1 tykkäys
Kiitos! Olen samaa mieltä Pieperin kanssa, mutta haluan, että lähde mainitaan.
Tuskin Luther missään ehdottaa, että opetuksesta poistettaisiin kasteveden pelastava ‘voima’. Se voimahan kuvataan Raamatussa: opetuslapseksi tekeminen (Matt.28:19), pelastus (Mark.16:16, 1.Piet.3:21), yhteys Kristukseen (Room.6:4-5, Gal.3:27), synnin poispeseminen (Apt.22:16) ynnä muuta. Varmaakin kaikkivaltias Jumala voisi puhdistaa meidät matkan tahroista “välinevapaasti” jos haluaisi. Mutta Raamatusta käy ilmi, että hän on päättänyt käyttää välineitä, kuten vaikka kastetta.
3 tykkäystä
Tätä hieman mietittyäni tulin siihen tulokseen, että Jumalan kaikkivaltius ei tarkoita sitä, että Jumala voisi periaatteessa tehdä kaiken mitä ihmiset ikinä sattuvat keksimään. Tämä harhakäsitys on keskiajalta lähtien saanut aikaan lukemattomia turhanpäiväisiä spekulaatioita ja näennäisiä teologisia ongelmia.
Vaikka ei tontilleni tule, sanottakoon, en pidä myönteisenä teologisena kehityksensä lähetysjohtaja Tuovisen -omasta mielestään varmastikin selventävää- näkemystä Jumalan sanasta “pääarmonvälineenä”.
Ymmärtääkseni, se nousee tietty luterilaisuuden perinteisestä sananjulistus/saarnakeskeisestä ajattelusta mutta tavalla, joka entisestään toissijaistaa ev.lut. kirkon sakramentaalista ja liturgista elämää. Ja niin muodoin sitä, miten usko Jeesukseen Kristukseen on saavutettavissa ja koettavissa.
Mielestäni Kirkon Pyhiin Kirjoituksiin perustuvat mysteerit (sakramentit) ovat paitsi merkkejä ja symboleja, myös itsessään “kieltä”, jotka johdattavat kristittyä osallisuuteen Jumalan elämästä.
Sananjulistus ja saarna ovat keskeisiä, mutta kyllä juurikin pyhä Ehtoollinen on se tärkein. Yhtä lailla ääneen lausutun sanan lisäksi Kirkon muu liturginen ja askeettinen elämä ja esim. ikonit avaavat meille/aisteillemme ovia Jumalan kokemiseen ja Hänen sylittävään läsnäoloonsa.
Hm. Siis sinulle pyhä ehtoollinen on eräänlainen “pääarmonväline”. Mutta onkohan hedelmällistä asettaa armonvälineitä tällä lailla vastakkain? Varsinkin kun armonvälineitä on niiden luonteen mukaisesti käytettävä eri tavoin ja eri annoksina. Kyllä raamatunlukemista kannattaa harjoittaa ahkerasti ja yleensä siis useammin kuin ehtoollisellakäyntiä.
Ikoneista on täällä keskusteltu ennenkin. Luterilaisen huomiota kiinnittää se, että Raamatun ja historian todistuksen mukaan ne eivät olleet kovin keskeisiä vielä apostolien aikana. Ehkäpä ilmankin tultaisiin toimeen?
1 tykkäys
Ettei tulisi väärinkäsitystä: en mitenkään halunnut enkä halua innostaa ketään ratkomaan teologisia ongelmia spekulaatioilla. Vaan päinvastoin tarkoitin, että ratkaisua tulee etsiä Jumalan ilmoituksesta.
1 tykkäys