Papin vihkimisoikeus / avioliiton pätevyys

Näin minäkin uskoisin - ja ylipäätään kynnys avioitumiseen saattaisi laskea, mikä ei ole välttämättä paras mahdollinen juttu. Ihan sekulaarinkin yhteiskunnan kannalta lienee ihan hyvä, mikäli avioliitto olisi lähtökohtaisesti aika pysyvä ja pitkäaikainen järjestely (muu tuottaa enemmän säätämistä jo ihan byrokratian tasolla), ja tällöin on mielekästä luoda rakenteita (rituaalejakin), jotka erottavat sen solmimisen veroilmoituksen täyttämisen kaltaisista arkisista kuvioista.

2 tykkäystä

Hm? En rinnasta. Tiedäthän, että kristinusko, ateismi, karhunkansalaisuus, islam ym. esittävät kaikki myös sellaisia väitteitä, jotka koskevat havaittavaa, käsin kosketeltavaa tai koettavaa todellisuutta? Ja että aatteilla ja uskonnoilla on havaittavia vaikutuksia? Näitä voi tutkia ja vertailla. Ja totta kai myös aatteiden ja uskontojen sisäistä johdonmukaisuutta. Eihän tässä ole mitään tarvetta käydä heti kättelyssä “yliluonnollisen” kimppuun. Voidaan ihan vaan arkijärjellä ja -havainnoilla saada paljonkin aikaan. (Ainakin meillä kristinuskossa noita itse asiassa on arvostettu aika lailla.)

Hmm. Oliko tässä siis kyse siitä, että kristityt vaativat käräjiä tulkitsemaan Raamattua? Minä kun käsitin, että kirkon omasta ohjeistuksesta, linjasta ja päätöksistä olisi kyse. Siitä, saako niiden mukaan vihkiä ketä vain.

“Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. - -”. Noin alkaa kirkkolaki.

Näkisin, että käräjäoikeus ei pysty täysin välttämään teologisia tulkintoja vaikka se miten maallisesti yrittäisi asian ratkaista. Sinänsä vastaavaan ei tarvita uskontoja, vaan ainakin teoriassa sama toimii maallisissa aatteissa: Entä jos Vegaaniliitto erottaa jonkun nahkakenkien käytön vuoksi, ja tästä käräjöidään? Ottaako oikeus kantaa siihen, mikä on liian epävegaanista?

Jos tarkoitat, että oikeus ei voi pitäytyä totaalisen erillään teologiasta, olla hipaisematta sitä millään tavalla edes välillisesti, niin ok. Mutta ei sen tarvitse eikä pidäkään esittää teologisia tulkintoja taikka uskonnollisia päätelmiä. Päätelmät ja tulkinnat ovat kirkon heiniä. Ja oikeuden pitäisi tässä tapauksessa kai lähinnä ratkaista, millaisia juridisia seurauksia niillä on (jos on).

Entä jos ja kun kirkon sisällä tehdään erilaisia päätelmiä ja tulkintoja Raamatusta (+tunnustuskirjoista jne.)?

Ainakin pappi voi valittaa hallinto-oikeuteen, jos menettää virkansa vihittyään homoparin. Voiko homopari valittaa hallinto-oikeuteen jos pappi kieltäytyy vihkimästä? Tai jos hallinto-oikeuteen tulee kaksi erilaista päätöstä olennaisesti samasta asiasta mutta eri tuomiokapituleista?

Jos johdonmukaisesti mennään niin virallinen kanta ratkaisee. Eikö tämä ole ihan järkeenkäypää? (Toki jos voidaan osoittaa, että sellaista ei ole, niin oikeuden pitää joko päätellä se itse tai todeta, että kun ei kerta ole niin sitten ei ole mitään puitavaakaan. Ensin mainittu vaihtoehto kuulostaa arveluttavammalta.)

No minä ajattelen että tässä ei välttämättä sitä virallista kantaa ole. Kun kirkolliskokous ei sellaista voi omien sääntöjensä mukaan tehdä ilman määräenemmistöä, ja kannat jakautuvat liian tasan.

Itse asiassa on. Kirkkohallitus, piispainkokous ja kirkolliskokouksen yleisvaliokunta ovat todenneet, että kirkon kannan mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Näitä kantoja ei ole missään muutettu.

5 tykkäystä

Hmm… Se varmaankin muuttaa tilannetta, luulisin. Ainakin tuon yleisvaliokunnan kannan pitäisi. Mutta varmaan nähdään tämän tulos todellisuudessakin.

Kovasti itseäni tässä tuomarina tekisi mieli tehdä puoliteologinen päätelmä: Olipa “oikea” Raamatun tulkinta mikä vain, on oppi tähän saakka ollut niin kiistatta homoliittoja vastaan, että sitä ei ole edes tarvinnut kirjata erikseen ylös. Siksi on luontevaa vaatia muutokseen kirkolliskokouksen määräenemmistö, kun evlut kirkko kerran on omiin sääntöihinsä halunnut määräenemmistösäädöksen.

2 tykkäystä

Luulisi, että noin se suunnilleen toimii. Siis kun ihan arkijärjellä ja -oikeustajulla mennään. Mutta aika monella tuntuu olevan se uskomus, että koska asiasta ei olla avioliittolain muutoksen tai, oikeammin, sen, kun aihe nousi tapetille, jälkeen tehty selväsanaista päätöstä kirkolliskokouksessa, kysymys on auki.

3 tykkäystä

No eikö tässä ole ihan tarkoituksellinen sekaannus? Arkkipiispa mukaanlukien moni kirkonmies ja -nainen on alkanut puhua “kahdesta käsityksestä” erittelemättä sitä, että kirkolla ei ole epäselvää päätöstä itse avioliitosta vaan että spn-avioliittoon suhtautumisessa on kirkossa kaksi mielipidettä.
Se ei ole outoa, että media sekottaa asioita - välillä tahtomattaan ja tietämättömyyttään - mutta kirkon sisältä päin tapahtuva hämmentäminen on silkkaa mielipidevaikuttamista ja politikointia.
Mutta kuten aiemmin todettiin, ei tämä asia vatvomisesta huolimatta virallisesti muutu - vielä.

3 tykkäystä

Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.