Kirkonpenkissä? Ei siis osallistu messun toimitukseen? Mikä tässä on ongelma? Ja miksi tässä oli merkittävää mainita papin sukupuoli?
Täällä eräät (mies)papit mm. saarnaavat ja julistavat synninpäästön tuollaisessa asussa - arkivaatteissaan, ei edes “sokeripalapaitaa”. Vasta saarnan jälkeen ennen ehtollisliturgiaa käyvät musiikin aikana pukemassa liturgiset vaatteet päälleen.
@susilammas Ei tässä papin sukupuoli ole merkittävä vaikka mainitsinkin sen. En ole naispappeuden vastustaja, tiedoksi vain. Ajattelin näitä tässä ketjussa saamiani vastauksia.
Vaikka mainitsemani naispappi ei ollutkaan toimittamassa messua, niin hän osallistui sinne nimenomaan seurakunnan työntekijänä (pappina).
En vittänytkään sinun olevan naispappeuden vastustaja, mutta ihmettelen, miksi naispiuolisten pappien kohdalla niin usein mainitaan sukupuoli, vaikka sillä ei ole asiassa mitään merkitystä - ja varsinkin, jos hyväksyy naiset papiksi.
Papin paidan käyttö vaihtelee hyvin paljon. Monet papit käyttävät papin paitaa aina työtehtävissä ollessaan, mikä minun mielestäni olisi erittäin toivottavaa. Itse en silti osaa enää ihmetellä, jos papilla ei ole papin paitaa päällä, koska sitä näkee niin paljon, varsinkin nuoristyössä olevien pappien kohdalla. Jopa tosiaan messun toimittamiseen osallistuvilla papeilla. Jotkut perustelevat asiaa sillä, että nimenomaan nuoret ja opiskelijat tuntuvat kokevan papin paidan jotenkin niin viralliseksi, että se estää luontevaa kanssakäymistä. Vaikea sanoa, kun en kuulu siihen ikäryhmään, mutta itse ajattelen, että myös vieraan ihmisen pitäisi tunnistaa pappi joukosta.
Miksi se on nuorten kohdalla ymmärrettävää? Ei kai ikä tee kirkon käytäntöjen ymmärtämisestä vaikeaa? En usko, että kovin moni muukaan ymmärtää virkateologiaa kovin syvällisesti.
Itseäni kummastuttaa sellainen tapa, että pidetään papinkaulus, mutta asu on muuten ihanmitäsattuu. Se on yhtä kornia, kuin jos kenraali kiinnittäisi kauluslaattansa uimahousuihina.
Joko siis papinkaulus ja -puku/-paita, tai ihan siviilivaatteet.
Olin yksissä piispallisissa juhlissa, missä papilla oli yllään tulipunainen pitsikuvioinen mekko - ja papinkaulus !?!?
Jotenkin se tuntui sopimattomalta.
Mutta minähän nyt olen tällainen vanha umpikonservatiivi, ja Tervon mukaan vielä autisti.
Papinkaulus tarkoittaa sitä, että mustan vaatteen alla on valkoinen paita…
Jep, mutta erottuu aika selvästi tavallisista valkoisista paidoista.
Mitenkäs siihen suhtaudutaan, että esim. meikäläinen on 50 vuotta esiintynyt pappina ja voisi siis olla potentiaalinen katoliseen pappeuteen pyrkivä 
? No - kahdeksankymppinen on ehkä hieman huono esimerkki, mutta entäs kun sovelletaan Silvanukseen? Vai koskeeko tuo kaanon vain sellaista tilannetta, että joku katolilainen keksii pukeutua papiksi tarkoituksenaan hämätä lähimmäiset luulemaan, että hän on (nimenomaan katolinen) pappi?
Tuskin se kaanon koskee toisessa kirkkokunnassa pappina palvelevia… 
No, tulipunaisessa pitsimekossa en ole esiintynyt - en papinkauluksella enkä ilman. Mutta kylläkin tavallisessa yhdistelmäpuvussa,joskus jopa villapaidassa tai - takissa ja papinpaidassa (joka joskus on harmaa eikä musta), jos olen arvioinut tilanteen sellaiseksi, että on luontevaa näyttää papilta, vaikka asu muuten onkin rennohko.
Tästä kai pitäisi vääntää jonkinlainen lööppiteksti. Mutta en nyt jaksa.
“Nimim. Sameli kiistää esiintyneensä tulipunaisessa pitsimekossa”?
Hei, nyt ryhtiä! Voisi aloittaa kevyesti vaikkapa tällä.
Eläkepappi vakuuttaa: Punaisia mekkoja en käyttänyt
Siis missä täällä? Tuon tapaista käytäntöä olen lukenut esiintyneen lähinnä - tule ja puserra! - katolisen kirkon piirissä, eritoten Saksassa. En sitten tiedä, onko innovaattorit pantu myöhemmin ruotuun. Tai edes yritetty.
Tampereella. Ainakin Uuden verson messussa olen nähnyt. On siellä maallikkokin julistanut synninpäästön.
Uusi verso nyt on vähän oma lukunsa ylipäätään. Sen kerran kun siellä kävin, mulle jäi vähän sellainen vaikutelma, että luterilaisuudella ei ole heille kauheasti arvoa. Kirkon järjestystä noudatetaan sen verran kuin on absoluuttinen pakko, eli lähinnä ehtoollisen toimittamiseen liittyvissä kuvioissa. Muilta osin messu muistuttaa enemmän vapaiden suuntien meininkejä, ja heidän aikaisempi pastorinsa (nykyisistä en tiedä) oli jossain haastattelussa täysin valmis erkaantumaan evlut kirkosta tarvittaessa. Tuntuu, että luterilaisuuden arvo heille on lähinnä toiminnan puitteiden mahdollistajana. Saarnakin oli aika kaukana luterilaisesta opista. Oon monta kertaa vapaakirkolla kuullut paljon luterilaisemman saarnan kuin siellä oli. Mutta tosiaan, kerran vain oon käynyt ja toinen kerta ei oikein kiinnosta.
Maallikon julistaman absoluution olen nähnyt/kuullut ihan perusluterilaisessa palveluksessakin, Kolminaisuuden nimeen ja ristinmerkein. Kyseessä on silloin toki ollut ns. kesäteologi eli kesäduunissa ollut TK tai teol.yo - mutta muuttaako se mitään?
Ei luterilaisuus, mitä sillä tarkkaan ottaen sitten tarkoitetaankin, voi olla mikään itseisarvo yksinään, vaikka luterilaisuus edustaakin parhaimmillaan parasta puhdasta oppia ja että olen itse luterilainen ja mielestäni uskonpuhdistus oli ehdottoman välttämätön. Käytännön muotoja voi kuitenkin olla monia.
Käyn jumalanpalvelusyhteisöissä, joista osa on erinomaisen luterilaisia liturgisine käytäntöineen alusta loppuun asti ja jumalanpalvelusmusiikki on perinteistä virsilaulua, osa taas epämuodollisempia ja joissa vain ehtoollinen asetetaan miespapin toimesta, saarnan voi pitää maallikko, musiikki on vapaita hengellisiä lauluja ja sitten on kuvaamasi porukka, jossa synnninpäästön on julistanut välillä ylistysmuusikko, äänitarkkailija, muu maallikko ja ainoat luterilaisittain viralliset papin osuudet toimittaa naispappi ehtoollisen asettajana, välillä kirjavassa villapuserossa, sekä miespappi farkuissa ja sokeripala kaulassa yhteisön johtajana saarnan muodossa. Sitten on vielä luterilaisten ja vapaakirkon yhteinen jumalanpalvelusyhteisö, jossa puhujia on hyvin luterilaisista piireistä ja vapaista suunnista. Yhteistä ehtoollista ei voida viettää, mutta kaikki muut palveluksen elementit suunnilleen ovat mukana.
Parasta näissä on se, että jokainen tavallaan edustaa hyvää toimivaa yhteisöä, jossa korostuvat sille ominaiset puolet, niin hyvät kuin huonotkin. Kuvaamassasi Uuden Verson toiminnassa voi olla heikkoutensa, en itsekään kannata liiallista epämuodollisuutta, mutta myös vahvuutensa jossain toisessa asiassa. Lähestymistapa asioihin tulee hiukan toisesta kulmasta ja tärkeää on kuitenkin voittaa sieluja Jumalan valtakuntaan ja siihen pätevät vähän erilaiset keinot riippuen kohderyhmästä. Tosin näissä kaikissa käy kyllä sekä nuoria että vanhoja, lapsiperheitä ja lapsia.
Tärkeintä on kyllä hyvä opetus ja se jää joskus joissain porukoissa liian ohueksi. Näissä on sitten taas muita vahvuuksia. On paljon rukousta ja ylistystä, armolahjatoimintaa ja aktivoitumista ja jalkautumista liikkeelle. Perusluterilainen penkinkuluttaja istuu sen tunnin viikossa penkissä ja se on sitten siinä, ja hyvä niinkin. Näissä muissa voidaan keskittyä enemmän pienryhmätoimintaan, alfakursseihin, koulutuksiin ja muihin yhteisiin hetkiin Jumalan kohtaamisessa.
Ehtoollisen asetti Jeesus. Miespappi ei sitä tee, eikä naispappi. Pappi toimittaa, pyhittää, jne. Ei aseta.
Asetin sanani väärin. Olet oikeassa.