Kiitos linkistä. Tosin linkkaamasi ketju ei minusta ollut mitenkään “ikävä vääntö”, vaan oikeastaan ihan asiallista mielipiteenvaihtoa, jopa niin, että keskustelijoiden kannat eivät olleet kaukana toisistaan.
1 tykkäys
Joo. Nimenomaan tuo chaini ei ollutkaan mitenkään paha. Paljon ikävämpääkin settiä siellä tästä teemasta muistini mukaan olisi, mutta en viitsi ryhtyä kaivelemaan.
Eli on sallittua lomailla. Mitä jos joku juuri silloin tarvitsisi viimeistä voitelua (tai mitä näitä nyt onkaan)?
@anon81097962 , noista väännöistä: eihän luterilaisia yleensä niinkään närästä ajatus siitä, että messuun lähtökohtaisesti osallistutaan viikoittain, vaan se, että tästä tehdään velvollisuus ennalta määrättyinen poikkeusmahdollisuuksineen. Eli siis kysymys on pitkälti siitä, saako sen mikä on hyvä syy jättää sunnuntaimessu väliin, määritellä seurakuntalainen itse vaiko jokin korkeampi kirkollinen hallintoelin.
Ainakaan luterilainen pappi ei saa kieltäytyä koskaan siitä, että kuulisi kuolevan ripin ja antaisi matkaevään, vaikka olisi lomalla. Loma on tavanomaisista virkatehtävistä, ei pappeudesta, joka on 24/7/365.
4 tykkäystä
Tarkoitan sitä, että jos joku kaipaa kiireellisesti pappia, joka onkin vaikka toisessa maassa lomalla silloin, tai muuten kaukana. Jos tulee puhelu sille papille suoraan, niin ei auta jos on kännykkä päällä, jos on liian kaukana lähtemään. Pitää siis olla jonkinlainen sijaisjärjestely.
1 tykkäys
Totta kai papeilla on lomalaissijaiset. Periaatteessa. Pappispula on toki monin paikoin tosiasia. Meidän hiippakunnassamme papit ovat voineet vuosilomansa käsittääkseni suhteellisen normaalisti.
Max vastasikin jo, että kunnon lomiakin saavat katoliset papit ottaa (kunhan se sijainen on). Lisäksi käsittääkseni harrastetaan usein kesän loma-aikoihin “pappivaihtoja”, eli pappi menee johonkin vieraaseen/ulkomaiseen seurakuntaan pariksi viikoksi oleilemaan. Siellä ollessaan hän pitää messuja yms., mutta paperitöistä ja vastaavista on aika lailla vapaa (ei hän niitä vieraassa seurakunnassa oikein osaisi tehdäkään) ja pääsee vapaa-ajallaan tutustumaan uuteen kaupunkiin/kylään. Mielestäni aika kiva käytäntö 
1 tykkäys
Minusta muualle meneminen voi kertoa, että kokee papin roolin ahdistavaksi. Vrt. käy naapurikunnassa ostamassa kaljaa, kun omasta ei kehtaa.
Tai sitten ei asu oman seurakunnan alueella, ja haluaa perheineen käydä ‘oikeassa’ seurakunnassaan, missä lapsetkin käyvät kerhoissa ym. Mutta järjestöpuolellakin törmää joskus siihen, ettei papin työpaikka ole papin perheen seurakunta. Silloin pappi on minusta jossain määrin leipäpappi, vaikka olisi kuinka vakaumuksellinen kristitty.
2 tykkäystä
Sopiiko, että “teknisistä syistä” pistän tähän vastauksena:
KirVesTes viittaa pappien virkaehtosopimukseen.
Papilla on kokonaistyöaika, hänen pitää olla aina tavoitettavissa.
Fiksun papin puhelin vastaa vapaapäivänäkin. Jollakin kuolemansairaalla voi olla hätä tms.
On pappeja, joita ei saa virkapuhelimesta kiinni päivälläkään, ellei sitten jätä tekstaria, johon sitten ajan oloon vastataan.
Erästä pappia mollattiin lehdessä, kun hän ei asunut paikkakunnalla. Sen sijaan paikkakunnalla asuvaa pappia ei juuri koskaan saanut puhelimeen - ennen kuin tiettyjen kommervenkkien jälkeen. Toiset osasivat soittaa hänen vaimonsa puhelimeen. “Joo, kyllä se tuossa on…”
1 tykkäys
Minua kiinnostaa tietää, mitä tarkalleen ottaen ovat papin kirjalliset työt, jotka siis ovat muuta kuin saarnojen valmistelua, kirkollisia toimituksia, sielunhoitoa ja yleensä ihmisten kohtaamista?
Kuinka monta prosenttia työajasta menee kirjallisiin töihin kirkkoherralla, entä seurakuntapapilla?
Jos meikäläisen vastaus näin aluksi kelpaa, niin otitko lukuun tuossa “muuta kuin -kohdassa” jo ne kirjalliset työt joita on vaikkapa saarnojen lisäksi eli vaikkapa rippikouluopetuksen valimistaminen, Raamattupiirien ja -iltojen alustukset, seurapuheet, vihki- hautajais- ja kastepuheiden valmistaminen, kalenterityöt (eli sähköisen kalenterin merkintöjen seuraaminen, lisääminen, muokkaaminen, huomioiminen, koska sinne tulee muilta uusia tietoja jatkuvasti), tilastojen pito on entistä tarkempaa ja jokaista työalaa koskevaa, lisäksi vaikkapa oman työalan kokouksien valmistaminen ja pöytäkirjojen lukeminen, tekeminen, kirkkoherralla kirkkovaltuuston ja -neuvoston asiat jne
Ja eiköhän tuollainen prosenttilukujen arvioiminen ole aika paljon kiinni työntekijämäärästä, seurakunnan koosta, omasta aktiivisuudesta yms
1 tykkäys
Kiitti kovasti. Enpä tosiaan ollut ajatellut noita mainitsemisiasi. Onpa niitä (kirjallisia töitä) todella paljon, kieltämättä.
Ja tuohon lisäksi sähköpostin lukeminen ja viesteihin vastaaminen ja mahdollisesti facebookin ja nettisivujen päivitys, työalasta ja seurakunnan koista ja työnjaosta riippuen.
Niin, ja toivottavasti myös Raamatun lukemista.
Se ei taida kuulua - toivottavasti ainakaan - niihin kirjallisiin töihin, joita sijaistavan papin ei tarvitse tehdä. 
1 tykkäys
Kotimaa24 palstalla kirjoitteli ahkerasti muuan pappi, joka oli ilmeisen ylpeä siitä, että kuului vakiintuneeseen pappissukuun. Niinpä hän oli vielä vanhoilla päivillään siirtynyt sukunsa perinteen mukaisesti pyhään säätyyn.
Hän kertoi olevansa hyvin ahkera. Kerran hän oli kirjoittanut muuatta hautajaispuhetta eli ruumissaarnaa pari viikkoa. Oli ollut tuttava mies arkussa.
Kun eräs toinen kollega sanoi, että muuan arvostettu kollega kertoi puheen pääkohtien loksahtavan paikoilleen siinä käytävällä astuttaessa sakastista arkun ääreen, syytti tämä nyt jo eläköitynyt pastori kollegaansa laiskuudesta…
Toiset äheltävät saarnaansa monen päivän ajan, toiset taas kirjoittavat sen lauantaina illalla - joku vasta sunnuntaina aamulla.
Joskus käy niin, että viikolla hyvin laadittu saarna on hylättävä, ja niin alkaa sunnuntaina aamulla viime tingassa uusi yritys.
Joku taas ei tarvitse hartauspuheeseen muuta kuin yhden virren säkeen tai yhden inspiroivan lauseen, joka sekin tulee mieleen vasta itse paikalla. Mitään ei tarvitse kirjoittaa.
Jos joku pääsee vähemmällä, ei se silti laiskuutta ole. Se on ammattitaitoa.
Juu, näinhän se menee ylipäätään sellaisessa työssä, jonka tekemisessä ideoilla ja oivalluksilla on merkittävä osa. Siitähän on kysymys, kun pappi suunnittelee hartauspuhetta. Jos saa hyvän idean, loppu voi käydä helposti, ja lopputulos olla parempi kuin pitkään ja huolellisesti puurtamalla tehty. Pitäisin silti kyllä hyvänä, että saarna olisi suunniteltu silloin kun tilaisuus alkaa. Ainahan voi suunnitelmaa vaihtaa jos niikseen tulee.
(Omassakin työssä ajankäytön ja lopputuloksen suhde on vähintäänkin vaihteleva, ja edistystä voi syntyä aivan muuallakin kuin työn ääressä. Teen siis tutkimustyötä tällä hetkellä, ja viime viikolla kävi näin: pitkän yrittämisen, toistamisen ja ihmettelyn jälkeen runsaasti työaikaa samaan asiaan käytettyäni tajusin vihdoin perjantaina saunan lauteilla, mikä tekijä voisi selittää kummalliset tulokset!)
1 tykkäys
Eihän sinun kanssa voi periaatteellisesti olla eri mieltä. Hyvä olla niin kuin sanot.
Niitä on vaan sellaisia, jotka vaelluksensa ja työkokemuksensa tuomalla avulla herkeävät puhumaan 15 minuuttia ex tempore, kun päivän teksti on tiedossa.
Saarna on hyvä kirjoittaa, kun nettibibliasta löytyy niin helpolla rikastuttavia tekstikohtia. Harva meistä osaa Raamattuaan ulkoa. Luther kai osasi.
Papit ovat yksilöitä ja varmaan toiset pääsevät vähemmällä saarnojen valmistelussa. Valitettavasti olen kuullut aika monta semmoista saarnaa, joita ei todellakaan ole etukäteen valmisteltu. Oman yksipappisen seurakuntani kirkkoherrana oli (liian) pitkään pappi, jolla vaikutti olevan semmoinen käsitys, että hän toteutti saarnaan Raamatun ohjetta (vapaasti muistellen) älkää huolehtiko, mitä puhuisitte, Pyhä Henki antaa teille oikeat sanat. Sitten oli muuan pappi, joka saarnassaan kertoi, kuinka hän tuli kirkkoon potkurilla ja puhui muutenkin mitä sylki suuhun toi.
On sitten myös semmoinen pappi, jonka saarnasta kuulee, että hän ensinnäkin tutkii Raamattua ihan säännöllisesti ja valmistaa puheensa todella tarkasti. Hän selittää sanaa hyvin ymmärrettävästi ja pysyy prikulleen Raamatun opetuksesta. Uskon, että hänen saarnansa eivät valmistu ihan tuosta vain, vaan hän kypsyttelee sitä pitkään ja myös rukoilee asian puolesta. Enpä voi kiistää, etteikö hänellä olisi ammattitaitoa.