Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen on kirjoittanut Forum 24 -lehdessä otsikolla Valat jotka vannottiin aiheesta partio. Juttu löytyy näköislehden sivulta 22.
Saarisen mielestä on hyvä, että partiolupauksen sanamuotoa ollaan muuttamassa niin, että kun nykyisessä muodossa partiolainen lupaa “parhaansa mukaan rakastaa Jumalaansa”, niin uudessa ehdotuksessa partiolainen lupaa “parhaansa mukaan … kasvaa katsomuksessaan”. Tuomiorovastin mielestä “uusi lupausehdotus edustaa positiivista uskonnonvapautta”. “Partio kykenee muuttumaan ajassa, positiiviseen suuntaan.”
En kommentoi tämän enempää, jotta ei tule painokelvotonta tekstiä ja minä joudu hyllytettäväksi.
Sananen näin entisenä partiolaisena, joka pohtii samaa harrastusta omille lapsilleen.
Partioliikkeen perustaja, sir Robert Baden-Powell, kirjoitti kirjassaan “Tie onneen” (jonka itsekin omistan) viidestä kalliosta, joihin poika voi törmätä elämän purjehduksellaan. Yksi näistä oli uskonnottomuus. Vaikka B-P vuosien varrella rukkasi uskontopolitiikkaansa yleisuskonnollisemmaksi oli partiolaiselle tärkeää uskoa johonkin korkeampaan. Uskonto ei siis ole partiossa mikään irrallinen juttu, vaan yhteydessä muihin partioihanteisiin. Siksi ei välttämättä ole yhdentekevää, onko partiokasvatuksessa tunnustuksellinen puoli vai ei.
Mitä taas tulee Oulun tuomiorovastin kannanottoon, niin peilaan sitä edellistä vasten. Partiossa on siis perinteisesti ollut hengellinen ulottuvuus, joka on ollut osa sitä, mitä partio on. Mikään ei vapaassa maassa estä organisoimasta vastaavaa, mutta tunnustuksetonta järjestöä. Ei uskonnonvapauden idea ole, että kaikista järjestöistä pitäisi tehdä katsomusneutraaleja. Vai olisiko tuomiorovastin mielestä positiivista uskonnonvapautta sekin, että otettaisiin hengellinen puoli pois seurakuntien nuorisotyöstäkin, jos saan kärjistää. Ja vaikkei partio tästä pilalle menisikään, toivottavasti ei, niin on mielestäni koomista kuinka tuomiorovasti iloitsee kristinuskon (sillä se on ainakin Suomessa ollut se uskonto, joka partiossa on näkynyt) aseman heikkenemisestä maamme suurimpiin kuuluvassa nuorisojärjestössä. Ei kirkon pidä estää uskonnotonta nuorisotyötä, mutta ei sen pidä iloitakaan siitä, että kristillinen kasvatus menettää jalansijaa jossain järjestössä.
Lupaus yleensä tarkoittaa sitoutumista johonkin. Lupaus “kasvaa katsomuksessani” ei ole minun nähdäkseni sitoumus mihinkään suuntaan. Siinä ei oteta kantaa edes siihen, mihin suuntaan katsomuksessa on tarkoitus kasvaa, joten sitä “lupausta” ei ole ilmeisesti edes teoriassa mahdollista rikkoa, toimii miten tahansa. Partioihanteissa on perinteisesti ollut kolmio Jumala - lähimmäiset/muut (ihmiset) - sitoutuminen pyrkimään itse parhaansa mukaan hyödyntämän niitä kykyjä joita on saanut, joiden kolmen ympärille partiolupaus on muotoutunut. Nykyisessä partiolupauksessa lupaus pyrkiä parhaansa mukaan rakastamaan Jumalaa on ensimmäisenä asiana. Uudistetussa versiossa ensimmäiseksi lupaukseksi on nostettu erittäin vaikeasti käytännössä elettävissä oleva lupaus elämisestä oman maansa ja maailman parhaaksi: “Lupaan parhaani mukaan elää maani ja maailman parhaaksi”. Aiemmassa lupauksessa omaa maata ja maailmaa luvattiin rakastaa, tuossa uudessa versiossa luvataan sitoutua elämään yksinomaan muiden parhaaksi.
Mulla ei ole partiotaustaa enkä tunne aihetta kovin hyvin. Mututuntumana sanoisin, että partiomeiningin aikaisempi versio on lähinnä yleisuskonnollinen eikä kristillinen. En oikein keksi, miksi yleisuskonnollinen meininki, jossa pitää olla joku jumala mutta ei ole väliä kuka/mikä, olisi kristillisestä näkökulmasta jotenkin parempi kuin uskontoneutraalius. Oikeastaan sanoisin, että selkeästi kristillinen tai selkeästi neutraali käy, mutta yleisuskonnollisuus on ongelmallista.
Tuo riippuu hyvin paljon lippukunnasta ja myös yksilöistä, mikä tilanne on ollut ja on. Partioliikkeen ison tason yleislinja on ollut yleisuskonnollinen, mikä on sallinnut sen, että partiotoimintaa on paikallistasolla voitu tehdä erilaisista uskonnollisista lähtökohdista käsin - kuuluen silti samaan maailmanlaajuiseen partioliikkeeseen. Merkittävä osa lippukunnista Suomessa on toiminut jonkun kirkkokunnan tai kristillisen yhteisen kanssa yhteistyössä. Monen partioryhmän toimintapaikkakin on kristillisen yhteisön tiloissa. Partioilla on paikallisseurakunnissa omia kirkkopyhiä ja partiotoimintaa varten on sävelletty oma Partiomessukin. Osa lippukunnista toimii aktiivisesti kristillisen seurakunnan osana, osa vähemmän aktiivisesti ja osalla niistä ei ole mitään tekemistä kristillisten seurakuntien kanssa. Yleisin taustayhteisö partiolippukunnilla taitaa olla paikallinen evankelisluterilainen seurakunta. Vapaita kristillisiä suuntia edustavien taustayhteisöjen kohdalla kristillisyys voi olla keskimäärin enemmän esillä partiotoiminnassa kuin evankelisluterilaisen paikallisseurakunnan ollessa taustayhteisönä. Esimerkiksi versopartiolaisilla taitaa olla toiminnassaan keskimäärin näkyvämmin esillä kristillisyyteen liittyvät asiat kuin mitä luterilaisia seurakuntia taustayhteisönään omaavilla partioryhmittymillä. Ortodoksikirkko taitaa nykyisin olla muutaman lippukunnan taustayhteisönä Suomessa. Katolisen kirkon yhteydessä oli myös joitain vuosikymmeniä sitten aktiivista partiotoimintaa, mutta mahtaako katolisen kirkon yhteydessä olevia lippukuntia olla enää.
Tuntumasi on väärä. Kyllä Partio-liike on aiemmin ollut Suomessa hyvin selvästi kristillinen ja vieläpä luterilainen: on ollut läheistä yhteistyötä ev.-lut. seurakuntien kanssa, käytetty samoja tiloja, on ollut ev.-lut. seurakuntien työntekijöiden vetämiä iltahartauksia, leireillä on rukoiltu, on luettu kristilliset ruokarukoukset jne. Näin oli ainakin vielä 1980-90-lukujen taitteessa jolloin itse kävin Partiossa. Yleensä kokoontuminen oli ev.-lut. Seurakuntatalolla.
Jos vuotuinen kirkkopyhä, leirijumalanpalvelus, ruuan siunaaminen laulaen “nyt silmäin alla Jeesuksen” sekä kokoontumisen lopussa olevassa sisaruspiirissä laulettu “hyvää yötä, Jeesus myötä, kiitos tästä päivästä, se oli kiva” ovat yleisuskonnollisuutta, niin ehkä sitten. Ei se välttämättä tämän syvemmälle mennyt, mutta aika leimallisen kristillistä kuitenkin. Tämä kokemus partiosta 90-luvulta ja 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, hieman myös toisen vuosikymmenen alusta.
Kyllähän monilla lippukunnilla on edelleenkin seurakunta taustayhteisönä ja niissä on varmaan ainakin jossain määrin kristillisyys mukana edelleenkin. Ennen ehkä seurakuntataustaisia lippukuntia oli enemmän kuin nykyisin ja ehkä kristillisyyskin näkyi toiminnassa enemmän kuin nykyisin, jos ei muuta niin juuri noissa edellä mainituissa asioissa. Omassa lippukunnassani aikoinaan pidettiin myös loppuhartaudet joka kokoontumisessa ennen tuota sisaruspiiriä ja samaa lausumaa.
Mutta kyllä ainakin viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana on ollut myös lippukuntia, joilla ei ole ollut seurakuntaa taustayhteisönä eikä sen kummempaa kristillistä sisältöä. Niiden määrä kuitenkin oli ainakin ennen selvästi pienempi kuin seurakuntataustaisten lippukuntien.
Väität, että Häkkinen ja eräät muut kritisoivat uskonnottomien hyväksymistä partioon.
“Partioliike on avoin kaikille, jotka hyväksyvät sen päämäärän ja arvopohjan”, todetaan peruskirjaluonnoksessa. Tämä on viisaasti sanottu. Maailmanjärjestön arvopohjassa on selkeästi mainittu Jumala. Miksi SP-FS:n peruskirjaluonnoksen mukaan partioliike on kuitenkin avoin niille aatteellisille virtauksille, jotka eivät hyväksy sen arvopohjaa? Nyt uskonto joudutaan selittämään pois, jotta saadaan tilaa uskonnottomuudelle.
Tarkkaan ottaen he kritisoivat aatteellisia virtauksia, jotka eivät hyväksy partion arvopohjaa (kristinuskoa).
Pitäisikö Prometheus -leirin pitäjiä pyytää muuttamaan käytäntöjään, jotta kristityt voivat osallistua siihen ja hyväksyä sen arvopohjan?
Prometeusleiri ja rippikoulu ovat vertailukelpoisia rinnastuksia. Partiotoiminta pyrkii pitkäaikaiseen nuorten yhdessäoloon monien hyväksi katsottujen tavoitteiden puolesta. Seurakuntanuoret ovat uskonnollisen toiminnan paikka. Voisihan partio olla kaikille yhteinen ilman sitoutumista Jumalaan tai jumaliin. Näin varmaankin uuden muotoilun tekijätkin ajattelevat.
Lisään vielä: ymmärrän Jumalan niissä partiolippukunnissa (?) jotka ovat seurakunnan ylläpitämiä ja aloittamia, mutta muiden osalta on kyse ulossulkemisesta joka ei vaikuta kovin reilulta.
Protuleirithän ovat liukuneet neutraalimmiksi aivan samalla tavoin kuin partio. Aiemminhan esimerkiksi säännöissä luki “aikuistumiskoulutusta erityisesti uskontokuntiin kuulumattomille” tjsp, nyttemmin muotoilu on hieman toisenlainen ja aavistuksen neutraalimpi. Käsitykseni mukaan samanlaista aatteellisuuden miedontumista on tapahtunut myös pioneereissa.
B-P:n kirjoissa muistaakseni kehotetaan välttämään ehdolle asettumista vaaleissa ja varoitetaan itsetyydytyksestä. Ja tietysti aivan triviaalina esimerkkinä ensiapuohjeet ovat osin vanhentuneita. Minusta kaikissa näissä partioliike yksinkertaisesti noudattaa Raamatussakin olevaa ohjetta “pitäkää se, mikä on hyvää”.
Monella paikkakunnalla seurakunta on tosiaan lippukunnan taustayhteisö siten, että seurakunta rahoittaa lippukuntaa ja samalla se voi merkitä partiotoiminnan osaksi nuorisotyötään. Näissä tapauksissa lippukunnan tunnustuksettomuus olisi kyseenalaista, ja vaatisi rehellisyyden nimissä taustayhteisösopimusten purkua.
No tuo vähän riippuu… Entä jos vaikkapa leirillä on (teoriassa luterilainen, käytännössä yleiskristillinen) iltahartaus, ja on selvästi sanottu että se on vapaaehtoinen?
Niin, ehkä ilmaisin itseäni vähän turhan jyrkästi. Halusin lähinnä muistuttaa, että ainakin niissä tapauksissa, joissa lippukunnan taustayhteisö on seurakunta myös seurakunnilla on oikeutensa ja lippukunta vähintään moraalisesti velvollinen pitämään kristillisyyden mukana toiminnassa.
Kuinka paljon muita kuin seurakuntien ylläpitämiä lippukuntia on? Kaikki minun tietämäni ovat olleet joko luterilaisen kirkon tai vapaakirkon tiloissa ja rahoilla toimivia. Eikä
näitä voi mikään ulkopuolinen taho vaatia vähentämään kristillisyyttä. Eikä tarkoitus silti varmasti sulkea ketään ulos, päin vastoin.
Mutta mikä estää vapaa-ajattelijoita hankkimasta partiokoloa, keräämään vapaaehtoisia vetäjiä ja perustamaan lippukunnan, joka liittyy Suomen partiolaisten jäseneksi. Ja sitten voidaan puhua, onko heillä tarve saada partiolupaus erilaiseksi.
Uusimman lukemani tiedon mukaan n. 80 prosentilla lippukunnista taustayhteisö on evlut seurakunta.
Uskonnotonta partiotoimintaa käytännössä on olemassa tai ainakin Tampereella sellainen porukka järjestäytyi ja kysyimmekin olisiko vapaa-ajattelijoiden toimistosta heille iloa. Hiukan epämääräinen tuollaisen tilanne kuitenkin on nyt, kun lupaus tuntuu poissulkevalta.
Läheisesti tätä aihetta sivusi Ylen Horisontti käsitellessään sotilasvalaa, joten laitan linkin ohjelmaan ja sen otsikkotekstin tähän. Jos herättää nimenomaan sotilasvalan osalta erityistä keskustelua niin voin(ee) leikata aikanaan oman otsikkonsa alle tai muuttaa otsikkoa sekä partiota että armeijaa koskevaksi. Partiovala-keskustelu tuntuu kuitenkin jo olevan laantunut:: :
Näin elokuussa varuskunnissa ympäri Suomea tuhannet varusmiehet vannovat sotilasvalan tai sotilasvakuutuksen alokasajan päätteeksi.
Ylivoimainen enemmistö varusmiehistä vannoo sotilasvalan. Sotilasvala ja sotilasvakuutus ovat sanasta sanaan lähes samanlaiset. Ainoa ero on siinä, että sotilasvalassa vannotaan Jumalan nimeen, sotilasvakuutuksessa ei.
Nyt on virinnyt keskustelu siitä, pitäisikö sotilasvalastakin poistaa viittaus Jumalaan. Tästä aiheesta puhutaan myös Horisontissa. Vieraina ovat dosentti Niko Huttunen, dosentti ja tutkija Ville Jalovaara sekä Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki. Horisontti kysyy myös, mitä asiasta ajattelee kenttäpiispa Pekka Särkiö sekä Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki. Ohjelman toimittavat Ilona Turtola ja Anna Patronen.