Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin hiippakunnan ja hiippakunnan papistoon kuuluvan pastori Kai Sadinmaan välinen kaitsentasuhteessa on ollut ongelmia jo vuosia.
Viime viikolla Helsingin tuomiokapituli pyysi pastori Kai Sadinmaalta vastinetta tietoon, jonka mukaan tämä olisi sosiaalisessa mediassa kannustanut ja kehottanut ihmisiä eroamaan kirkosta. Kyse on ollut Facebook -keskustelusta toisaalta Sadinmaan omalla seinällä ja ilmeisesti suljetussa pastorit -ryhmässä.
Sadinmaa on nyt vastineensa antanut ja se alkaa toteamuksella: "Syytöksenne on halpamainen ja ala-arvoinen. Se ei ansaitsisi tulla huomioiduksi. "
Kyllä se Sadinmaan mediajulkisuushakuisuus on taas niin nousussa, että.
Jos pappi kannustaa kirkosta eroamiseen, on ihan samantekevää tekeekö hän sen suljetussa fb-keskustelussa tai tv:ssä, teko on yhtä lailla pappisvalan vastainen ja törkeä.
Pitäisikö papeille olla jonkinlaiset soveltuvuustestit, että pahimmat fanaattiseen poliittiseen aktivismiin keskittyvät kouhot saataisiin suodatettua pois ihmisten mielenrauhaa järkyttämästä. Kirkon tulisi olla rauhan ja rakkauden, eikä vihan ja kapinanlietsonnan koti.
Onhan tämä selitys suljetuista ryhmistä jo triljoona kertaa todettu tyhjäksi. Että jos sellaisissa jotain sanoo, niin se on aivan sama kuin huutaisi keskellä toria. Facessa kaikki on julkista, vaikka kuinka olisi suljettu ryhmä.
Juurikin noin. Ja on suorastaan aikamoisen törkeää tehdä tuollaista suljetusti, koska se laittaa sitten kysymään, onko muita vastaavanlaisia pappeja. Jos on sitä mieltä, että kirkosta pitäisi erota niin sitten eroaa itse ja räksyttää sieltä ulkopuolelta, jos sen kokee itselleen tärkeäksi.
Aiemmat huomioiden oikea päätös olisi luonnollisesti erottaa nyt Sadinmaa.
Voin kertoa, että keskustelu ko. ryhmässä on aika kovaa välillä. Ihmisiä lyödään kuin vierasta sikaa. Ryhmän kiistat ovat kuin tämän foorumin kiistat. Ymmärrätte varmasti, että ne on tarkoitettu pienen piirin tietoon. Pidän hyvin ongelmallisena, jos kyseistä ryhmää aletaan valvoa tuolla tavalla. Se johtaa kanteluihin aika monesta papista. En pidä tuollaista pelon ilmapiiriä kovin kehittävänä.
Sadinmaa on intohimoinen keskustelija. Ymmärrän täysin hänen reaktionsa, enkä pidä sitä rangaistavana kokonaisuus huomioiden. Eri asia olisi, jos hän olisi edellisen performanssinsa (jalkapuu, jne.) yhteydessä lähtenyt kehottamaan.
On aika paljon kohuttu erilaisista suljetuista ryhmistä. Ja aina on todettu, että niissä ei olla suljetussa ryhmässä kuitenkaan. Tämä nyt on vain aikalailla vakiintunut menettely.
Suljettu ryhmä on suljettu. Se on toki julkinen tietyssä mielessä, mutta kyseessä on myös suljettu ryhmä. Totta kai konteksti täytyy ottaa huomioon, kun kirjoituksia tulkitaan.
On se työnantajaa vastaan puhuminen irtisanomisperuste, jota myös käytetään muillakin työpaikoilla.
Jos K-kaupan kassa ei saa kehottaa salaisessa Facebook ryhmässä ihmisiä poikotoimaan työnantajansa kauppoja, niin miksi pappi sitten saisi kehottaa eroamaan kirkosta vastaavassa ryhmässä? Mielestäni työsuhteeseen kuuluu aina tietty lojaliteetti työnantajaa kohtaan. On asioita joita ei sanota myöskään vaikka työnantaja ei luultavasti kuulisikaan. Kritiikin kyllä voi miltei aina sanoa myös rakentavammin, kuin tavalla joka on ilmi tullessaan lain mukainen irtisanomisperuste. Pappi on vielä puhumisen ammattilainen toisin kuin K-kaupan kassa / hyllyntäyttäjä on.
Toivottavasti lause 3 (“Ryhmän kiistat”) viittaa sen jälkeen tulevaan, ei niinkään edellä olevaan?
Minä tosin pidän selviönä, että nämä “pienen piirin” nettijututkin ovat sellaisia, joiden takana voi seistä tarpeen vaatiessa isommissakin piireissä. (Poislukien intiimiasiat kuten rukouspyynnöt yms.) Ei niistä kaikista ylpeä tarvitse eikä kannata olla, mutta silti.
Onko sitten oikein ja kohtuullista, että hänellä on kuitenkin oikeus suorittää kirkollisia toimituksia kastaa, vihkiä, siunata, jos hän tuollaisia julistaa?
Mielestäni ei ole. Pappisoikeudet hyllylle ainakin määräaikaisesti.
Itse kukin saattaa ajatella / sanoa / tehdä tunnekuohussa kaikenlaista. Ja on tuosta täydessä vastuussa Jumalan edessä, ja saa tietenkin kantaa kaikki asiasta juontavat yhteiskunnalliset seuraamukset itsellään. Jos noin ei ajatella joudutaan koko lainsäädäntö sopimusoikeuksineen heittämään romukoppaan.
Toki suljettu Facebook ryhmä on foorumina erilainen, kuin vaikkapa hautajaiset, ja se että henkilö ei ole kirkossa työsuhteessa on hyvä ja oikea argumentti myös.
Sanotaan näin: jos tätä foorumia moderoitaisiin niin, että tunnekuohussa kirjoitetut viestit johtaisivat samaan kuin vakavasti kirjoitetut, suurin osa kirjoittajista olisi bannattu.
Ongelman ydin ei taida olla muodostaa käsitystä siihen onko Sadinmaa “ilmeisen sopimaton toimimaan pappina”, vaan asian osoittaminen johdonmukaisella ja oikeudellisesti kestävällä tavalla.
Jos tästä nyt päädytään pappisviran pois ottamiseen, niin Sadinmaa todennäköisesti vie asian hallinto-oikeuteen. Jos tulee pelkkä huomautus kehotuksella harkita jatkossa sanomisiaan, niin silloin Sadinmaa saa mahdollisuuden siistiä julkisuuskuvaansa. Mikäli näin ei tapahdu, vaan nykyinen linja jatkuu, niin silloin silmukka asteittain kiristyy.
Velvoittaako pappisvirka työsuhteessa olemattomia pappeja johonkin muuhunkin kuin lojaliteettiin? Jos, niin mihin? Pappisvirkaa koskee pappislupaus, jolla kirkot sitouttavat papiksi vihittävät uskollisuuteen eli lojaliteettiin pappislupauksessa luvattuja asioita kohtaan.
Juuri näin. Pappislupauksessa pappi sitoutuu erilaisiin velvollisuuksiin kuin mitä työsuhteessa ja siihen liittyvässä lojaliteettivelvoitteessa. Papin pappisvelvollisuudet eivät kuitenkaan estä häntä esimerkiksi kirkolliskokouksen päätösten asiallisuudesta tms. Nähdäkseni lojaliteettivelvoitteessa asia olisi toisin…
Luulisi kuitenkin, että papin pitää uskoa siihen mitä kirkko opettaa. Tämä on keskeisin syy miksi pidän katolista kirkkoa parempana. Isä Jean Claude tuli Kouvolaan, koska piispa lähetti hänet Kouvolaan. Ja hyvä, että lähetti. Ev.lutin papeilla tuntuu olevan, jonkinlainen “minulla on oikeus” ja “minun työsuhteestani on sopimus” ja “tämä ratkaistaan oikeudessa” - meininki.
Silvanuskin on ilmeisesti saanut pappisviran, kun miehestä tullut täysin liberaali ja kaikkien harhojen puolustaja dogmaattisella twistillä
Olen kokenut hieman samanlaista kun olen keskustellut erään skarpin liki 90v rovastin kanssa papin työstä hänen uransa aikana.
Ei papeilla ollut esimerkiksi työaikaa, ts. aina oli töissä. Suurella kaupunginosalla oli vain 2 pappia jotka vastasivat kaikesta mitä kirkon nykyiset työ- ja virkasuhteiset monenlaiset henkilöorganisaatiot pyörittävät. Tuo emeritus hoitaa vielä kasteita, vihkimisiä ja hautaansiunaamisia kun pyydetään, ei hänen mielestään papilla ole eläkeikääkään, jos ei työaikaakaan. Palkanmaksu toki on muuttunut eläkkeeksi jo vuosikymmeniä sitten.
Ketään hän ei tuomitse, on ollut minulle jo yli 10v eräänlainen rippi-isä ja hengellinen tuki, jonka apua olen viime vuosina tarvinnut yhä enemmän. Vaikka hän onkin itse vankasti evl-sitoutunut ja pysyy, ei tuomitse minun nykyistä hengellistä etsintääni kirkkokuntien rajoilla etsien ja siirtymistä harkiten.
Ei hänellä ole ollut aikaa poliittiseen agitointiin, ei mielenosoituksiin tai jalkapuussaistumisnäytöksiin. Hänellä on ollut elämä ja kädet täynnä työtä ihan siinä kirkon omassa
core-busineksessa auttaa sieluja ahdingossa. Ja sitä hän tekee hyvin yhä edelleen.
Ei näistä kiukuttelevista pikkupojista, jotka on haastamassa organisaatioita hallinto-oikeuteen, ole oikein mitään rinnastettavaa oikeisiin sielunhoitajiin. Liperit kaulassa?