Perheen merkitys

Jos lapsen äiti kuolee, hänet annetaan adoptioon. Näin tietysti vain tapauksessa, jossa isänä on spermapankki. Muussa tapauksessa biologinen isä saa hänet. Lapsen äidin puoliso voi tietysti olla ehdolla adoptiovanhemmaksi, mutta jos häntä ei todeta siihen sopivaksi, ei hän saa lasta. Adoptio on asia, jota tulee aina hyvin vakavasti harkita. Eivät normaalistikaan isä- tai äitipuolet adoptoi puolisonsa lasta.

Lasten hankinta on yhteiskunnallinen asia, joka kuuluu yhteisölle. Eivät vanhemmat omista lapsiaan.

1 tykkäys

Tämäkään ei vastaa kysymykseen. Nähdäkseni esität, että oikea perhe rakentuu raamatullisista raameista. Muunlainen perhe on syntiä. Tämä ihan hyvä ja olen samaa mieltä. Mutta muunlaisten perheiden vastustus ei oikein tyhjene tähän. Muutenhan Soramies olisi voinut argumentoida asiaaaa Raamatulla eikä käydä läpi kaikenmaailman moniavioisuusesimerkkejä.

Omana arvionani tosin nyt törkeästi esitän, että asia on ihmisille usein poliittinen. Homoliittojen vastustus on Pridien, Seppo Simolan, Jani Toivolan ja kumppanien vastusta. Tämä siksi, että media ja politiikka ovat ainoa kosketuspinta asiaan millään tasolla. Siksi sen eksplikointi, mitä tarkoittaa homoliittojen eksplikointi, voi olla vaikeaa. Sitä ei edes ajatella konkreettisen arkielämän kannalta.

Ongelmia olisi paljon vähemmän, jos keinohedelmöitykset kiellettäisiin, myös heteroiden kohdalla. Minusta lapsella pitäisi olla oikeus syntyä normaalisti miehen ja naisen välisestä avioliitosta.

Ainakin sen halutaan kuuluvan, koska vaaditaan äitiyslain muuttamista jne.

LIS.

Lapsia tosiaan saa hankkia kuka vaan eikä sen pidä kuulua valtiolle. Lapsen hankkiminen kuitenkin vaikuttaa monella tavalla myös yhteiskuntaan. Erilaiset keinohedelmöittämiseen tai adoptioon liittyvät asiat kuuluvat tietysti valtiolle.

Tuo “kohdella perheenä” oli siis piispojen tekstiä ei Soramiehen tekstiä. Soramies vain lainaa sitä. Pitäisi ensin kysyä, mitä piispat tarkoittavat sanomalla, että “homoperheitä tulee kohdella perheinä”.

Ilmeisesti piispat tarkoittavat tällä, että homosuhteet tulee hyväksyä yhtenä kristillisenä elämäntapana ja “sitä tulee kunnioittaa”.

Luulisin, että tuo on hivenen epäreilu tulkinta. Ehkä jos siitä ottaisi tuon “kristillisen” pois niin voitaisiin olla jo lähempänä.

Minä kun olen tunnettu siitä, että teen erotteluja sinne, missä niitä ei ole, niin teen tosiaan seuraavia erotteluja:

  1. homoseksi: one thing
  2. homosuhde: another thing
  3. (homo)avioliitto: yet another thing
  4. (homoavioliiton ympärille syntynyt)perhe: still another thing

Samoin heteroiden välillä:

  1. heteroseksi: one thing
  2. heterosuhde: another thing
  3. heteroavioliitto: yet another thing
  4. heteroavioliiton ympärille syntynyt perhe: still another thing

Synniksi on tietyin reunaehdoin mahdollista sanoa numerossa 1 (sekä homoilla että heteroilla) tapahtuvaa toimintaa.

[details=Avioliitosta, ei kuitenkaan jatketa tästä]Sitten on oma vaikeutensa, joka syntyy itse avioliiton käsitteestä. Siitä teen kolme eri erottelua:

  1. luonnollinen avioliitto: one thing
  2. yhteiskunnallinen avioliitto: another thing (tämä jakaantuu useampiin alakäsitteisiin)
  3. sakramentaalinen avioliitto: third thing[/details]
1 tykkäys

Ehkä noiden listausten alkuun olisi voinut lisätä vielä homo- ja heteroseksuaalisuuden. Koska ne eivät ole syntiä itsessään. Homoseksi taas on aina syntiä (syyllisyyden aste vaihtelee), kun taas heteroseksi voi olla syntiä, tapauksesta riippuen. Jos siis tarkoitus oli pohtia asiaa synnin näkökulmasta.

1 tykkäys

Hyvä pointti!

Miten ihmeessä traditiosta saa kivettua sellaisia aineksia, jossa homoseksi ei olisi ihan kaikin reunaehdoin syntiä? Tosi huonosti?

Olisin muutenkin nuiva. Tietenkin voidaan sanoa, että raamatullisessa mielessä kristityllä voi olla läheisempi suhde samaa sukupuolta olevaan kuin suomalainen kulttuuri mahdollistaa. Mutta tästä ei kyllä saada rakennettua homosuhteita. Nähdäkseni se vaatisi aika tarkoitushakuista tulkintaa.

1 tykkäys

Off topic. Avaa uusi ketju tälle.

1 tykkäys

Muistaakseni Silvanus on itse usein saivarrellut sillä, ettei samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröityihin parisuhteisiin välttämättä liity näitä “seksuaalisia elementtejä” ja siten tällaista parisuhdetta ei voida lähtökohtaisesti pitää synnillisenä. Nyt Anskutin näyttää ajattelevan juuri päinvastoin eli että samaa sukupuolta olevien parien ei ole mahdollista elää “perheenä” ilman että harrastetaan homoseksiä.

Odotan tästä vääntöä Silvanuksen ja Anskuttimen välillä. :popcorn:

6 tykkäystä

[quote=“Anskutin, post:6, topic:573, full:true”]@Mauriina n näkökantaan kommentoisin, että en oikein tajua biologisen vanhemman suosimista, vaikka se onkin tietyssä mielessä ymmärrettävää. Lapsi itse ei kuitenkaan rajoita kiintymystään sen mukaan, kuka on biologinen vanhempi ja kuka ei, vaan kiintyy yhtäläisesti kaikkiin kasvattajiinsa.
[/quote]

Huhujen mukaan lapset, jotka eivät ole kasvaneet biologisten vanhempiensa kanssa, varsin usein jossain vaiheessa tahtovat tietää biologisista juuristaan. Joillekin se, että tämä ei onnistu, on vissiin tosi iso ja vaikea juttu. Siitä huolimatta, että lapsi kiintyy yhtäläisesti kaikkiin kasvattajiinsa. Olisiko tässä kyseessä jokin ihmisluontoon liittyvä juttu, vai lieneekö vain poikkeavaa käytöstä tai yksilön hölmöyttä?

MUOKS. Ja sekin taitaa olla aika inhimillinen juttu, että kasvattajallekaan biologinen side ei ole yhdentekevä juttu. Kuulemma. (Joo, tässä tuomitaan ja sorsitaan adoptiovanhempia, tietenkin.)

2 tykkäystä

Minä taas kommentoisin, että sellaiset ihmiset, joilla ei itsellään ole biologisia lapsia, eivät ymmärrä, mistä äitiydessä tai isyydessä on kysymys. Pelkkä kasvatusvanhempana olo on vähän eri asia. Adoptiovanhemman tulee aina muistaa, että hän kasvattaa toisten ihmisten lasta.

En kuitenkaan ymmärrä, miksi olisi tarpeen, että homosuhteen äiti- tai isäpuoli adoptoisi lapsen. Eivät heteroäitipuolet tai -isäpuoletkaan tee niin. Monilla lapsilla on vanhemman avioliiton kautta saatu äiti- tai isäpuoli, mutta harvoin näissä perheissä on päädytty perheensisäiseen adoptioon.

4 tykkäystä

Se, että haluaa tietää biologisista juuristaan, ja se, että haluaa olla tekemisissä kaikkien vanhemman roolissa toimineiden henkilöiden kanssa, eivät mitenkään sulje toisiaan pois. Ja mitä tulee kasvatusvanhempana oloon vs biologiseen äitiyteen/isyyteen, niin siitä kannattanee kysyä niiltä, joilla on kokemusta molemmista (siis sekä biologisia että adoptoituja lapsia). Mun käsittääkseni tällaiset henkilöt eivät yleensä aseta lapsiaan mitenkään erilaiseen asemaan keskenään. Kaikki ovat yhtä omia.

Tjooh. Aika lailla ihmettelisin, jos joku adoptiovanhempi sanoisi että eipä tuo yksi ihan samanarvoinen ole, vaikka me siitäkin tykätään. Epäilen kyllä, että se samanarvoisuus ei ole aina täysin luonnostaan ja helposti tuleva vaan joskus vaatii vanhemmalta paljon. Eikä onnistu kaikilta, vaikka halua olisikin.

Mutta siitä olen Mauriinan kanssa ihan samaa mieltä, että lapsettomat näyttävät, ainakin vähäisen some-otannan perusteella, ajattelevan biologisesta suhteesta hiukka ihanteellisesti. Ts. kauniin periaatteen näkökulmasta: Eihän sellaisella ole väliä, kyllä rakkaus hoitaa kaiken.

Lapselle perheen hajottaminen ei todellakaan ole mikään pikkujuttu, joten aika karuna pidän Mauriinaan viestiä. Ei se poista seksisuhteen synnillisyyttä silti, mutta voisihan yrittää pärjätä ilmankin seksiä.

Ja todellakin on heteroperheitä, missä käytetään perheen sisäistä adoptiota. Ja minusta se on hyvä. Ja adoptiovanhemmat ovat todella tärkeitä lapselle, vaikka kiinnostus biologisiin juuriin on ihan luonnollista.

1 tykkäys

Saivartelen edelleen; olen siis eri mieltä kuin @Anskutin: perheenä oleminen ei edellytä perheen sisällä olevien pariskuntien välille jatkuvaa seksisuhdetta. Ihmissuhteet lähtökohtaisesti eivät ole seksisuhteita.

1 tykkäys

Opetushallitus ohjeistaa miten perinteinen perhemalli kyseenalaistetaan ja murennetaan:

2 tykkäystä

Oj oj oj och oj… Vad kan man säga…