Ortodokseille mitään perisyntiä ei ole olemassa läntisessä mielessä. Antropologia on erilainen, tahdon mahdollisuudet positiiviset ja jumaloituminen mahdollista.
Lyhyt kommentti vain – minusta tuossa saattaa olla aika osuva kiteytys.
Tuskin kukaan ortodoksi kuitenkaan ihan synnitön arvelee olevansa…
Varmaankin jokainen ortodoksi Jumalaan uskoo, sekä Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen…
1 tykkäys
Ortodoksit rukoilevat: “Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!” Luulisin, että ne kaikkein jumaloituneimmatkin ortodoksit rukoilevat niin. Jumaloituminen onnistuu puheissa ja teoriassa mutta niinköhän sittenkään käytännössä?
2 tykkäystä
Kaikki rukoilevat niin. Toivottavasti.
Jumaloituminen on ihmiselämän tarkoitus. Me emme näe sydämiin mutta uusia pyhiä ihmisiä tulee Jumalan armosta koko ajan. Hekään eivät ole virheettömiä ja tunnistamme heistä vain osan.
4 tykkäystä
Laki ei pajasta ihmiselle ainoastaan, että hänellä on konkreettisia syntejä, vaan myös sen, että hän on olemukseltaan syntinen. Kuinka siten olisi mahdolista, että tahdon mahdollisuudet olisivat positiiviset substassiltaan syntisessä ihmisessä, jotka mahdollistaisivat jumaloitumisen?
Miksi Raamattu sanoo Kristuksen tehdyn synniksi meidän tähtemme, ei ainoastaan syntiseksi, jos kerran olemuksessamme olisi positiiviset tahdon madollisuudet, mahdollisuus tahtoa hyvää?
2Kor 5:21: “Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”
Jo luterilaiset tunnustuskirjat tekevät eron ihmisen substanssin ja perisynnin välillä. Etkö tätä tiedä? Toisin sanoen ihminen ei ole perkeleen kuva. Tätä voidaan havainnollistaa esimerkein; - jos tankkaat auton ja bensaa roiskuu kädellesi sinä et muutu substanssiltaan bensaksi.
Ortodoksit opettavat, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Syntiinlankeemus ei tuhonnut ihmisen syvintä olemusta, hyvyyttä, Jumalan kuvaa, ihmisen autonomista vapautta.
Laki ei tietenkää paljasta sellaista mikä ei ole totta. Laki ei huijaa ihmistä luulemaan, että hän on pohjimmiltaan paha. Kysymys on luterilaisesta tulkinnasta, jos joku noin luulee. 
Kommentoin vielä tätä. Jeesus tuli ihmiseksi, että ihmisestä voisi tulla jumala. Tämä on jumaloitumisen päämäärä. Läntinen teologia puhuu /korvaa tämän union käsitteellä tai pyhityksellä. Jumaloituminen on prosessi joka alkaa kasteesta ja mirhavoitelusta.
Tiedänpä hyvinkin ja monet kerrat olen joutunut tämän asian kanssa tekemisiin.
On eri asia, että meidän luontomme on turmeltunut ja se, että me olemme vieläkin syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan luomuksia, juuri tämä luotuisuutemme on se elementti joka tekee vanhurskauttamisemme mahdolliseksi. Annan Tunnustuskirjojen ilmaista asian.
Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että on olemassa ero ihmisluonnon ja perisynnin välillä. Tämä ei koske ainoastaan ihmisluontoa sellaisena kuin se alussa oli Jumalan luomana, puhtaana, pyhänä ja synnittömänä, vaan myös meidän nykyistä luontoamme lankeemuksen jälkeen, sillä luonto pysyy lankeemuksen jälkeenkin Jumalan luomuksena. Tämä ero on niin suuri kuin Jumalan ja Perkeleen teon välinen ero aina on.
Me uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että tämä ero on hyvin huolellisesti säilytettävä. Sellainen opetus, jonka mukaan turmeltuneen ihmisluonnon ja perisynnin välillä ei ole mitään eroa, ei sovi yhteen kristillisen uskomme pääkohtien kanssa vaan sotii niitä vastaan; näitä ovat luomisesta, lunastuksesta, pyhityksestä ja ruumiin ylösnousemuksesta puhuvat uskonkohdat.
Jumala ei nimittäin luonut vain Aadamin ja Eevan ruumista ja sielua - ennen lankeemusta - vaan hän luo meidänkin ruumiimme ja sielumme, lankeemuksen jälkeen. Vaikka ne ovat turmeltuneet, Jumala tunnustaa ne yhä luomikseen, niin kuin kirjoitettu on, Job. 10:8: “Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet, kaiken, mitä ikinä minä olen.”
Ykismielisyyden Ohje, Tiivistelmä, s. 428-429.
Tässä nyt puheena olevaan aiheeseemme postiivisen tahdon mahdollisuuksista:
Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta.
Yksimielisyyden Ohje, Perisynti, s. 465.
3 tykkäystä
Jep, Luterilaiset ajattelevat noin, muut kristityt eivät. 1500 luvun uskonpuhdistus on tässä suhteessa poikkeuksellinen, marginaalinen Raamatun tulkinta, mitä muu kristikunta ei tunnusta. Luulen, että tässä on lutherin omaa ahdistusta, projisoitu Raamatun teksteihin ja niin tulkittu niitä. Luther ja uskonpuhdistus kopio Augustinukselta ja teki 2.0 version ihmisen antropologiasta. Kristikunta on pärjännyt hyvin ilman tunnustuskirjoja, eikä se ole valo jota kristikunta kaipaisi.
Kristus, ei tiennyt synnistä, ei tuntenut syntiä, oli syytön. Ei Kristus voi olla synti. Lueppa Jukka Thureenin kommentaareista 2 Korinttilaiskirjeen 5:21 selitys, se avaa sovitusoppia mainiosti.
Ei hän omassa persoonassan ollutkaan synti, mutta omaksuessaan meidän persoonamme hänestä tuli synti.
Tässä lauseessa termi “Jumalan vanhurskaus” esiintyy Paavalilla ensi kerran. Myöhemmin kirjoitettua Room:ttä lukemalla voi tutkia, mitä hän sillä tarkoittaa. Synnittömästä Jumalan Pojasta tehtiin koko maailman ihmisten synti, jotta kaikista syntisistä ihmisistä tulisi hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa perusteella Jumalan vanhurskaus. Se vanhurskaus on koko ihmiskuntaa varten valmiina “hänessä”; meidän itse kunkin omana se on siis niin pian ja niin kauan kuin olemme uskon kautta yhdistyneet häneen. “Koko maailman vanhurskaudesta” ei koskaan tule sillä tavoin ihmisen omaa, että joku olisi vanhurskas myös evankeliumia kuulematta tai Kristuksesta piittaamatta.
Sovinnonteko ja vanhurskautus kuuluvat kiinteästi yhteen niin kuin rahan kaksi puolta. Maailman kanssa on tehty sovinto ja koko maailma on vanhurskautettukin - Kristuksessa. Kumpaakin julistetaan uskolla vastaanotettavaksi. Maailman sovinto on se käsittämätön tapahtuma, että Jumala oli ristiinnaulitussa ja antoi anteeksi murhaajilleen - koko ihmiskunnalle. Maailman vanhurskauttaminen (mitä ilmausta
Paavali ei käytä!) perustuu vastaavasti siihen, että syyttömänä teloitettu on kärsinyt murhaajiensa ansaitseman rangaistuksen. Hän on ikään kuin imenyt itseensä ja kuollessaan hävittänyt koko ihmiskunnan synnin. Ken uskossa yhdistyy kuolleista nousseeseen Jumalan Poikaan, on vanhurskas hänessä.
Sovittamisesta ja sovinnosta on täytynyt puhua suhteettoman paljon, koska sekä RKK:n ehdotusta että KK:n laatimaa lopullista käännöstä on arvosteltu kirpeästi ja pitkään, osin syystä, osin aiheetta. Kaikki kriitikot eivät ole huomanneet, että katallasso on ‘sovittaa’ samassa merkityksessä kuin saks. ‘versöhnen’, ruots. ‘försona’ eli ‘saattaa sovintoon’ ja sen objektina on tässä “meidät” ja “maailman”. Eräissä muissa Raamatun kohdissa verbi on hilaskomai ja objekti tavallisesti synti; saks. ‘sühnen’, ruots. ‘sona’. Toisin kuin on väitetty, 2. Kor. 5:19 ei puhu Jumalan sovittamisesta eikä myöskään synnin sovittamisesta (mitä kuvaa heti perään 2. Kor. 5:21!). Lopullinen KR-92 on heikosti harkittu kompromissi, mutta sekin avaa yhden, muunkielisiä raamattuja oikein ymmärtävälle aina avoimen mutta suomennoksen lukijoilta helposti sulkeutuvan näkymän Kristuksen kuolemaan: kärsivässä Kristuksessa Jumala teki sovinnon maailman kanssa.
Jukka Thuren, 2. Korinttilaiskirje 5: 21, s. 298-299, Korostus minun!
6 tykkäystä
Sana otti yhdessä samassa aktissa ( inkarnaatio) vastaan inhimillisen luonnon ja antoi sille pyhitetyn ominaisuuden. Kristus ei ottanut itseensä vain ihmisluontoa, vaan sen seurauksen myös synnin. Jeesus kuitenkin säilyi perityn synnin vaikutukselta neitseellisen syntymänsä vuoksi. Kristus siis otti vastaan kaiken lankeemuksen jälkeisen inhimillisyyden todellisuuden syntiä lukuun ottamatta. Hän on siis uusi Aadam.
Minusta tuntuu että Jeesus oli eri mieltä…
“Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Matt 7:11)
Paavalikin näkee ihmiset luonnostaan pahoiksi:
“Olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin.” (Ef 2:3)
Vai tarkoititko, että kristityt ovat hyviä:
"Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."* (1.Kor 5:13)
3 tykkäystä
Näissä Raamatun kohdissa ei puhuta, että ihminen olisi luonnostaan, ytimeltään paha. Paavali, ei myöskään näe, että olisimme luonnostamme pahoja.
Jumala yksin on hyvä, eli Jeesus sanoi itseään hyväksi. Tuo markuksen kohta on vain kiertoilmaus kysyjiä kohtaan, lain linjan mukainen.
Mitä Paavali näkee esim. Room 3?
"Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. 10Onhan kirjoitettu:
– Ei ole yhtäkään vanhurskasta,
11ei yhtäkään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa.
12Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi.
Ei ole ketään, joka tekee hyvää,
ei ainoatakaan.
13Heidän kurkkunsa on avoin hauta,
heidän kielensä puhuu petollisesti,
huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä,
14heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia.
15Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta,
16tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.
17Rauhan tietä he eivät tunne,
18jumalanpelko on heille vieras."
Toisin sanoen: me kaikki olemme luonnostamme pahoja.
4 tykkäystä
Roomalaiskirje kertoo enemmän tahtomme teoista, siis kuvaa syntiinlankeemuksen tilaa. Mutta, että ihminen olisi absoluuttisen paha, tai hänen ydin olisi paha, sitä siinä ei kuvata. Vaan eroa Jumalasta.
Lännessä Augustinus ajatteli, että sukupuoliyhteyden kautta syntyvä ihminen perii perisynnin syyllisyyden. Seksuaalinen akti välittää tämän eteenpäin.
Tähän liittyy myös eräs mielenkiintoinen näkökulma. Didymos Sokea, joka loi systemaattisen teoksen varhaiskirkossa Pyhästä Hengestä, selittää Apt 5:3 ja Juudaksen tilannetta seuraavasti;
" yksin Kolminaisuus voi tulla luontoineen ja substansseineen muiden sisälle. Saatana, ei mennyt esim Juudakseen olemuksena vaan toimintona, koska olemuksena voi luotuun mennä vain luomaton luonto, josta lisäksi voi moni olla osallinen". ( Studia Patrica Fennica 7, s97-99).
1 tykkäys
Tämäkin on minulle uusi tieto. Voitko antaa Raamatun viittauksen.
1 tykkäys
En voi antaa sellaista kohtaa, koska sellaista suoranaista kohtaa ei käsittääkseni ole. En ainakaan itse ole löytänyt. Ja vastaavasti ei ole myöskään niitä kohtia jossa sanotaan ihmisen olevan pohjimmiltaan paha.
Myös luterilainen tunnustus tekee eron ihmisen substanssin ja perisynnin välillä. Tämäkin viittaisi siihen, että ihminen ei ole pohjimmiltaan paha. Koska tehdään ero perisynnin ja ihmisen substanssin välillä. Muistatko itse kyseisen kohdan.
Toisaalta ihmisen turmelus nähdään luterilaisessa tunnustuksessa myös täysin turmeltuneena. Muistatko tämän kohdan.
Näin nyt vastaan aluksi. En tiedä oliko tästä mitään hyötyä.
1 tykkäys
Sinä tulkitset jälleen tätä kohtaa tunnustuksesta pieleen. Eihän tuossa sanota mitään muuta kuin, että ihminen on täysin turmeltuneenakin Jumalan luoma jolloin turmelus on aksidenssi. Ihminen ei siten ole tumeltuneenakaan menettänyt luotuisuuttaan.