Voi noinkin ajatella. Luulen, että olet tuossa oikeassa, siksi viittasin toisiin kohtiin, jossa turmelus nähdään perinpohjaisena.
Tähän asiaan tuo ehkä itsekullekin avun Uuden Testamentin kenties vaikeimmin tulkittava luku, Room. 9. Sen tulkitsemisessa minulle on ollut suureksi avuksi Timo Eskola, joka auttaa hienosti ymmärtämään tätä nytkin puheena olevaa.
9:22. Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi.
Tämä jae osoittaa lopullisesti sen, että Paavali puhuu tässä jaksossa enemmän armosta kuin paaduttamisesta. Hän ei jaa ihmisiä synnin osalta kahteen joukkoon. Maailmassa ei ole hyviä ja pahoja. Täällä on vain pahoja. Jumala ei ole valinnut hyviä pelastukseen, vaan hän kutsuu evankeliumilla pahoja pelastukseen.
Savenvalajan tekemät astiat ovat ensinnäkin vihan astioita (skeu**os). Kuka kuuluu tähän joukkoon? Kaikki Aadamin jälkeläiset. Vihan astiat ovat siten samaa joukkoa kuin aikaisemmassa opetuksessa esiintyneet lihan lapset. Vihan astiat olivat huonoja ja ne oli jo määrätty tuhottaviksi. Onneksi Jumalalla oli toisenlainen suunnitelma niitä varten.
Paavali puhuu tässäkin Jumalan pitkämielisyydestä.(vrt. 3:26).
Hän on ollut tähän asti kärsivällinen kaikkia syntisiä kohtaan. Elämän jatkuminen on ollut mahdollista vain siksi, että Jumala ei ole näyttänyt vihaansa. Tämä pitkämielisyys on tarjonnut tähän, saakka armon ajan kaikille Jumalasta pois langenneille israelilaisille. Syntinsätäliden ihmiset ovat vihan astioita. Heidät on määrätty tuhottaviksi (ei.vapooleian). Jumalan tuomion näköala on yhtä jyrkkä kuin kirjeen ensimmäisessä luvussa. Jumala on Pyhä. Synti ei kestä hänen edessään. Mutta Jumala “armahtaa kenet tahtoo”. Hän on päättänyt armahtaa syntisiä. Hän on ollut kärsivällinen eikä ole langettanut vihaansa. Jumalan viha pääsi valloilleen vasta Kristuksen ristillä. Hänet tehtiin synniksi meidän edestämme. Viha kohdistui häneen. Vihan astiat on säästetty faraon tavoin. Pahat ovat saaneet kokea Jumalan armoa.
9:23. Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän ori valmistanut kirkkautta varten.
Jumalalla, suurella savenvalajalla on myös toisenlaisia astioita (skeuos). Koska Aadamin jälkeläiset olivat vihan astioita, juuri niille Jumala antaa armonsa. Siksi niiden vastakohtana ovat armon astiat. Ne ovat astioita, “joita kohtaan hän osoittaa laupeutta”. Vihan sijasta Jumala on tehnyt tiettäväksi kirkkautensa. Tässä lauseessa kirkkaus tarkoittaa lähinnä pelastavaa armoa. Jumalan armon runsaus näkyy siinä, että hän on muovannut evankeliumin avulla armon astioita. Uskovat ovat astioita, jotka Jumala on varustanut Pyhän Hengen sinetillä “kirkkautta varten” eli ylösnousemusta ja uutta elämää varten. Tämä ajatus on sama kuin edellä kahdeksannessa luvussa. Uskovat on valmistettu eli suorastaan määrätty Pojan kuvan kaltaisuuteen, ylösnousemuksen kirkkauteen. Paavalin käyttämä kuva voidaan ymmärtää väärin, jos ajatellaan, että Jumala on alusta lähtien tehnyt kaksia erilaisia astioita. Sitä Paavali ei tarkoita. Kaikki ihmiset ovat ensin vihan astioita, mutta Jumala on ollut pitkämielinen näitä vihan lapsia kohtaan. Siksi hän valmistaa heistä armon astioita Kristuksen uhrin ja sovituksen avulla.
9:24. Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme.
Armon astioita Jumala muovaa kaikista syntisistä . Tässä näkyy Jumalan ihmeellinen ja yllättävä pelastustyö. Hän ei muovaa armon astioita vain juutalaisista tai vielä rajatummin hyvistä ja hurskaista juutalaisista. Hän muovaa armon astioita kaikista syntisistä, jotka kuulevat Jumalan evankeliumin.
Timo Eskola, Evankeliumi Paavalin mukaan, s. 241-242. Boldaukset minun.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, koska siinä on myös hienosti selitettynä monta muuta visaista kohtaa kuin esim. tuo Faaraon korottaminen, joka ainakin minulle oli vaikea rasti ymmärtää.
1 tykkäys
Olen viime aikoina alkanut ajatella että vaikka eroa vanhojen kirkkojen ja luterilaisen kirkon opin syntiturmelusta koskevissa kohdissa onkin, sitä myös on liioiteltu.
Perisynti käsitteenä kauhistuttaa näköjään varsinkin ortodokseja, ja sitten siihen kauhistukseen lisätään hiukan liioitteleva (taas) vertailu koskien “pessimististä/negatiivista ihmiskuvaa” (=luterilaisuus) suhteessa positiivisempaan ortodoksisuuteen - tai katolilaisuuteen. Me luterilaiset -ja toisetkin protestantit näköjään- ihmettelemme Kristuksen lahja-armon tarvetta siellä, missä ei perisyntisyyttä tunnusteta.
Yksi pieni mutta ehkä merkittävä lisä, kokkare vaa’assa, kohti tasapainoa, oli minun pohdinnassani se ortodoksipappi Sundkvistin selitys kasteen merkityksestä, kun hän vastasi kysymyksiin eksorsismista. Itse näkisin siis, että meidän luterilaisten ei pitäisi väittää että ortodoksit opettavat niin että ihminen luonnostaan on Jumalalle kelpaava. Eihän olisi mitään tolkkua silloin siinä että hekin kasteessa uskovat tapahtuvan siirtymisen pahan eli perkeleen vallasta Jumalan valtakuntaan, koska kaikki syntyvät syntiinlangenneeseen maailmaan. On aika paljon vahvempi kuva ainakin minulle tuo kaksi valtakuntaa, absoluuttisen paha ja hyvä, Jumalan vastustajan ja Jumalan itsensä - kuin mielikuva yhdestä luomakunnan todellisuudesta jossa on hyvää ja pahaa sekaisin. Jälkimmäiseen syntyvä ihminen voisi sitten valita joko hyviä tai pahoja palasia, ja tekoja, ja hyvään tarvitsisi ikäänkuin kaveriksi Jumalan armon joka Jeesuksessa ilmenee. Ei, kyllä vanhat kirkot perustavat oppinsa alkuperäiselle: Ihminen on joko tai, Kristuksen oma tai osaton Kristuksesta.
Ne erot ovat tietenkin olemassa silti: Puhutaanko kirkossa pääasiassa siitä silkasta armosta, jonka varassa kastettu ja uskova on menossa taivaaseen, vai enemmän siitä että on kilvoiteltava pysyäkseen taivastiellä ja myös pyrittävä elämään paremmin, jotta Jumalan kuva meissä näkyisi ehjemmin ja synti ei saisi niin herkästi sijaa.
Kuitenkin kaikki perustavat siihen että Kristus pelastaa. Kaikki (ainakin mainitut kolme kirkkoa) uskovat myös että ihminen on Jumalan kuva, ja että Jumalan tarkoitus on luojana ollut luoda hyvää ja että edelleen hän toimii myös ihmisten kautta.
Luterilainen ehdottomuus mitä perustellaan monilla raamatunkohdilla perustuu varmaanh historiallisista syistä reaktioon kristittyjen yleiselle taipumukselle korostaa ihmisen pyrkimystä hurskauteen. Silti meidänkin Raamatussamme puhutaan niistä hyvistä asioista mitä maailmassa ja meissäkin on. “Niinkuin isä armahtaa lapsiaan, niin Herrakin…” Siis: me kurjat isät voimme armahtaa! Samoin tuossa edellä oli että “me pahat isät” voimme antaa lapsille jotain hyvää. Mutta paljon vähemmän toki kuin taivaallinen Isä.
Yksi iso vedenjakaja on kaste. Uskommeko kaikki kolme (ainakin me) että kasteessa ihmisestä tulee uusi luomus? Ei synnitön, mutta kuitenkin mahdollinen tekemään uutena luomuksena hyvääkin? Kristus on meissä, kun olemme uusia luomuksia. Silloin olisi ihan mahdotontakin että kastettu ja uskova tekisi pelkkää pahaa.
3 tykkäystä
Olen Timon kanssa ollut monta kertaa samassa tilaisuudessa puhumassa. Tuokin kirja on kirjahyllyssä. Eskolan kanssa olen hänen tulkinnastaan erimieltä. Ihminen joka syntyy ei ole Jumalan vihan kohteena, Jumala nimittäin rakastaa koko maailmaa eikä vihaa.
Siksi juurihan hän tahtoo pelastaa evankeliumilla vihan astiat, koska hän rakastaa!
2 tykkäystä
Maailmaan syntyvät lapset pelastetaan kasteessa ja mirhavoitelussa ihan hyvinä astioina. Eivät he ole syntiä tehneet. Jo tässä antropologiassa on ero.
Kyllä. Sitten tässä on se psykologinen, pastoraalinen, pedagoginen tai miten nyt haluatte sanoa, puoli.
Uskon nimittäin että paljo puhe ihmisen kelvottomuudesta - joka siis on syntynyt tarpeesta vastustaa hurskaan ja hyvän ihmisen kelpoisuuteen perustuvaa kristillisyyttä - on myös joskus kääntynyt itseään vastaan.
Vain yksi esimerkki: Jos lapsi ja nuori kuulee kristityssä kodissa ja muussa kasvuympäristössä koko ajan perisynnistä tai suorastaan tuomitaan kaiken aikaa kun ajatellaan että ilman lakia ei ole evankeliumia, niin tottahan se vaikuttaa hänessä vinoa kehitystä.
Pääasiahan meille kristityille on että on mahdollista elää rakkaudessa. Jumalan rakkaudessa joka ihmisten välisiin suhteisiinkin “vuotaa”. Ei syntipuhetta tarvitse lopettaa, mutta fokus täytyy olla oikea. Ja näkemys siitä että ihminen kuulee ja oppii myös vääristyneesti ja suorastaan mielenterveyttä tuhoavasti.
Pietistinen ja myös reformoitu kristinuskon näkemys on tavallaan vaarallista siinä että se on vaarassa peittää Jumalan äärettömän rakkauden kun fokus kääntyy joko ihmisen sisimmän ylitarkkailuun tai sitten ihmisen ulkonaiseen “pyhyyteen”.
2 tykkäystä
Miksi hyvä ihminen tarvitsisi pelastuksen?
1 tykkäys
Miksi ei? Jumalan valtakunta on tarkoitettu kaikille, ei vain huonoille.
Jep! Lakia ja Evankeliumia on saarnattava taidollisesti, tasapainoisesti. Onhan Raamatussa jossakin kohta jossa sanotaan, ettei isän tulisi kasvattaa lapsiaan armottomasti, ettei heistä tulisi kurittomia näin vapaasti muistellen, en nyt ehdi kaivaa kohtaa esille kun olen lähdössä lenkille.
1 tykkäys
Koska kaikki karkotettiin paratiisista ja Jumalan yhteydestä.
Hyvyys ja pahuus on tosin minusta tällaisessa keskustelussa vähän suhteellinen käsite. Varmaan ortodoksinen ihmiskäsitys on suhteessa luterilaisuuteen valoisampi ja sekulaariin ihmiskäsitykseen vähemmän valoisampi.
2 tykkäystä
Minulta kysytään usein “Olenko paha?”. Vastaan että et. Olet itsesi välillä pahasti ja välillä hyvin. Silloin kun olet Jumalan tahtomalla tavalla, olet hyvin. Ja kun olet pahasti niin et ole itsesi Jumalan tahtomalla tavalla.
Ajatus itsessään hyvästä tai pahasta ihmissubstanssista, vaikka se meidänkin tunnustuksissa mainitaan, sopii huonosti raamatulliseen ihmiskäsitykseen.
Kaikki on Jumalan silmissä hyvää silloin kun se on niin kuin Jumala tahtoo. Kaiken hyvyys tulee Jumalalta, ei mistään itsestään.
D
4 tykkäystä
Ihan ortodoksista. Kaikki luterilaiset eivät ajattele näin.
Ei kaikki ortodoksitkaan. Ontologisesti tässä ollaan lähempänä Akvinolaista ja lännen teologiaa. Idän antropologia ei käsittääkseni mene noin. Siis että ihminen ei olemuksellisesti ole mitään.
D
1 tykkäys
No minä pyydän sinua kommentoimaan tuota Room. 9 lukua siten, että kumoat Timo Eskolan kommentin nyt puheenaolevasta aiheesta, jonka tuohon ylemmäksi laitoin. Ihminen on luonnostaan vihan astia, kuten Eskola sen tuossa sanoo, ellei Jumala häntä evankeliumin välityksellä pelastaisi.
Ei siihen tarvitse lukea mitään olemuksellista ihmisluontoa. Ihmisen ajatukset ovat pahat lapsuudesta lähtien. Ihmisluonto taas on jotakin joka ei itsessään ole mitään.
Olen Eskolan kanssa jutellut tästä teemasta viimeksi Räsäsen oikeudenkäynnin yhteydessä ja hän on kanssani samaa mieltä.
Puhumme samasta asiasta hieman eri kautta.
D
1 tykkäys
Käyttäjä poisti tämä viestin.
Pakko vielä möläyttää kun muistin tämän kohdan:
Kun syntinen todella oppii tuntemaan itsensä, hän tajuaa olevansa syntinen. Se sana ei ole hänelle pelkkä adjektiivi, joka tarkoittaa konkreettisia tekoja, vaan se on myös substantiivi, joka paljastaa hänen olemuksensa. Hänestä näyttää, ettei hän olekaan joutunut turmaan vaan hän itse on se turma; hän ei ole vain syntinen ja kirottu vaan synti ja kirous. Jos jotakuta tahdotaan latinaksi sanoa erityisen pahaksi konnaksi, hänestä käytetään sanaa scelus ‘rikos’. Ei ole vähäinen asia kantaa syntiä, Jumalan vihaa, kirousta ja kuolemaa. Ihmisestä, joka syntiä tosissaan tuntee, tulee syntisäkki, kuoleman ja kirouksen oma.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 1992, s. 322.
1 tykkäys
Suurin ero on käsittääkseni siinä, että ortodoksit eivät ajattele, että ihminen perisi syyllisyyttä. Sen sijaan synnin vaikutukset ihmiset perivät. Ortodoksisessa kastekaavassa on mm.:
Herra, ilmesty nyt ja suo tässä kastettavan muuttua niin, että hän panisi pois vanhan ihmisen, joka tuhoaa itsensä petollisia himoja seuraten, ja pukeutuisi uuteen, Luojansa kuvan mukaan uudistuneeseen ihmiseen ja kasteen kautta kuolemasi kaltaisuuteen yhteenkasvaneena tulisi osalliseksi myös ylösnousemuksestasi ja varjeltuaan Pyhän Hengen lahjan ja talletettavaksi saadun armon hänessä enennyttyä ottaisi vastaan ylhäisen kutsumuksen palkinnon ja niin hänet luetaisiin elämän kirjaan otettujen esikoisten joukkoon Sinussa, meidän Jumalassamme ja Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa.
Ei kaikki ortodoksitkaan. Ontologisesti tässä ollaan lähempänä Akvinolaista ja lännen teologiaa. Idän antropologia ei käsittääkseni mene noin. Siis että ihminen ei olemuksellisesti ole mitään.
Jumala on luonut ihmisen olemuksen (essentia) sekä ihmisolevat (substantia). Ilman Jumalaa ne lakkaisivat olemasta. En itse ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa, että ihminen ei olemuksellisesti ole mitään. Tulee mieleen lähinnä Sartre. Tässä kysymyksessä varmaan suomen kielen kehittymättömyys filosofian kielenä tuottaa myös ongelmia.
Mitä tulee hyvyyteen ja Jumalaan, niin me luemme paljon apostoli Jaakobia, joka kirjoittaa (Jaak. 1:17): “Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa”. Pyhiä kunnioitamme siksi, koska heissä Jumalan hyvyys heijastuu.
3 tykkäystä
Ainakin Katollisessa mystiikassa ihminen häviää olemattomiin. Ihmisen minuus jotenkin sulautuu, häviää, katoaa. Sieltä tämä ajatus tulee.
1 tykkäys