Asia selvä!
Lähde on mainittu. .
Tilanne mainittu, mutta linkki, kirjallisuus- tai lehtiviite puuttuu. Copypastettamisen sijaan voi referoida, mikä jutussa on ansiokasta, ja laittaa linkki lopuksi.
Jälkimmäinen osa on nähdäkseni ongelmallinen. Nähdäkseni ehdoin tahdoin suvunjatkamisesta kieltäytyminen on Kirkon opetuksen mukaan syntiä. Käytännössä toki asiaa tulee sitten soveltaa pastoraalisesti, mutta kategorinen kieltäytyminen ei edusta kovin perinteistä avioliittokäsitystä.
5 tykkäystä
Avioliiton voi solmia vaikka parilla ei olisi aikomustakaan harrastaa ikinä seksiä - rakkaus ei ole sama asia kuin seksi. Seksi ei millään tavalla “konstituoi” liittoa, niin kuin jotkut virheellisesti uskovat.
Liitto astuu voimaan, kun puolisot ilmaisevat Jumalan edessä kolme kertaa, että heillä on “hyvä ja vapaa tahto ja vakava mieli” ottaa toisensa aviopuolisoiksi ja kun pappi siunaa heidät kolme kertaa, rukoilee Jumalaa kruunaamaan heidät ja kun pari on juonut yhteisestä pelastuksen maljasta ja kun tarvittavat rukoukset ja siunaukset on annettu.
Papin johdolla seurakuntalaiset kylläkin rukoilevat myös sitä, että “Herra antaisi heille ymmärrystä ja lapsia menestykseksi”. Mutta ei avioliitto ole yhtään sen vähemmän avioliitto vaikka lapsia ei koskaan syntyisikään. Vihkikaavassa näet rukoillaan:
"Herra meidän Jumalamme, joka pelastavassa armotaloudessasi läsnäolollasi Galilean Kaanassa katsoit oikeaksi osoittaa avioliitto kunnialliseksi, varjele nytkin rauhassa ja yksimielisyydessä palvelijasi (nimet), joiden olet sallinut yhdistyä keskenään. Tee heidän avioliittonsa kunnialliseksi, säilytä heidän avioelämänsä puhtaana ja yhteinen vaelluksensa tahrattomana ja suo heidän saavuttaa onnekas vanhuus puhtain sydämin käskyjäsi noudattaen.
Sillä sinä olet meidän Jumalamme, armahduksen ja pelastuksen Jumala, ja Sinulle, aluttomalle Isällesi ja kaikkipyhälle, hyvälle ja eläväksi tekevälle Hengellesi me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen."
Pelastus yhdistetään tuossa siis avioparin kunniallisuuteen ja vanhuuteen asti tapahtuvaan yksimieliseen ja rauhalliseen, tahrattomaan vaellukseen. Sitä aviopari tavoittelee toisiinsa liittymällä ja yhteisellä vaelluksella. Toki, kaavan aiemmissa rukouksissa toivotaan parille myös lapsia ja lastenlastenkin näkemistä, mutta niissä on kyse maallisesta menestyksestä. Lasten saaminen ei ole pelastuksen ehto.
Kristillinen avioliitto on paljon laajempi juttu kuin vain se, että nuori heteropari menee naimisiin saadakseen lapsia. Jos kyse olisi vain lasten saamisesta, niin silloinhan kirkko ei olisi koskaan vihkinyt hedelmällisyysiän ohittaneita tai hedelmättömiä ihmisiä avioliittoon. Ei pidä olettaa, että kaikki avioparit olisivat kiinnostuneita seksistä tai että seksittömässä avioliitossa eläminen olisi kaikille jotenkin tuskainen tai vaikea asia. Puolisot voivat suostua toinen toisensa tahtoon ja elää “rauhassa ja yksimielisyydessä” vaikka eivät harrastaisikaan seksiä.
Mikäli 1.Moos.2:24 puhuu avioliitosta niin seksiä on aika hankala saada sivuosaan: Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Se näyttää pikemminkin olevan keskiössä. Myöhemmin tulee toki kehotuksia rakastaa puolisoa, mutta avioliiton asettamisessa rakkautta ei mainita. Ja sen kuuluu kristityllä kuulua kaikkii ihmissuhteisiin, tietenkin.
Ja juu, kyllä tuo “yhdeksi lihaksi” tarkoittaa seksiä. Se ei tyhjentyne siihen, mutta kummiskin. Paavali: Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: “Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi”. (1.Kor.6:16)
Toisin sanoen, seksitön avioliitto lienee pikemminkin säännön vahvistava, vielä sallitun rajoissa oleva poikkeus. Tai ehkä se on eri asia kuin varsinainen avioliitto? Voi olla, että niitä ei edes tarvitse yrittää pitää samoina. Ei kai “pelkkä” ystävyys ja sen vuoksi toiselle annettu tuki ja apu ole sen vähäisempi juttu kuin romanttinen rakkaus.
7 tykkäystä
Lastensaamisessa ei ole kyse vain maallisesta menestyksestä, koska lapset ovat uusia ihmisiä, jotka on tarkoitettu iankaikkiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Lapset ovat siis yksi niistä harvoista pysyvistä asioista, joita ihminen voi elämässään saada aikaan.
Neljän ensimmäisen vuosisadan aikana kirkkoisät eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita väestönkasvusta. Heidän mielestään maailmassa on tarpeeksi ihmisiä, että Jumalan valtakunta voitaisiin täyttää, jos ihmiset vain keskittyisivät hengelliseen kasvuun ja lähetystyöhön.
Perinteisesti kristilliseen avioliittoon ei ole kuulunut positiivista velvoitetta tavoitella lastensaamista. Seksistä pidättäytyminen on ollut sallittu ja suositeltavakin vaihtoehto, ehkäisyä sen sijaan ei ole koskaan sallittu. Augustinus esimerkiksi oli sitä mieltä, että suvunjatkaminen oli vanhan liiton patriarkoille keskeinen jumalallinen salaisuus, koska siihen liittyi lupaus tulevasta pelastajasta: Messiaan tuli syntyä lupauksen mukaan tietystä suvusta. Nyt kun Messias on tullut, suvunjatkamisella ei ole enää pelastushistoriallista merkitystä.
Minusta tämä mielipide on tasapainossa uskon ja kristillisen rakkauden kanssa.
Ei kuitenkaan ole kysymyksessä pelkkä suvunjatkaminen, vaan toinen ihminen.
Usko toteutuu rakkautena.
Kun on menty avioliittoon, johon luonnollisena sukupuolielämä kuuluu, ja jos kaikki välineet ovat kunnossa, ei voi rakkauden tähden kieltäytyä ottamasta toisen tarpeita huomioon.
Tuskin kukaan selväjärkinen on tietämätön siitä, että avioliittoon kuuluu tällaisiakin asioita kuin sukupuolielämä.
Toisen kylmä huomioon ottamattomuus on näin ollen väärin ja epäuskon teko, koska rakkaus kehottaa palvelemaan ja auttamaan toista myös tässä asiassa - niin kuin luonnollisissakin asioissa; ruoka, turva, jne.
Onhan niitä miehiä, jotka jättävät perheensä kokonaan hoitamatta, mutta se on sitä toista lajia itsekkyyttä.
1 tykkäys
Mun omaan kokemukseen perustuva näkemys on se, että avioliitossa on olemassa jokin hieman mystinen “yhtä yksikköä olemisen” elementti, jota ei ole vielä seurusteluvaiheessa eikä myöskään ystävyyssuhteissa. Ja se elementti ei ole seksi. Kyllä seksitönkin avioliitto on avioliitto, mutta sellaisen pitää tietysti perustua yhteiseen sopimukseen ja molempien osapuolten tahtoon, ja on poikkeus. Tulee kysymykseen esim. aseksuaalien välisissä suhteissa. Seksin jatkuva “panttaaminen” vastoin toisen tahtoa ei ole hyvä juttu, kuten ei tietenkään myöskään minkäänlainen painostus halukkaamman osapuolen taholta. Mutta oli tilanne mikä oli, niin seksi ei ole se juttu joka tekee avioliiton avioliitoksi. En myöskään oikein osaa nähdä, että yhdeksi lihaksi tuleminen tarkoittaisi ainakaan pelkästään seksiä, mutta tämä on raamatuntulkinnallinen kysymys, josta pitäisi ehkä olla oma ketjunsa. Tämä ketju on jo rönsynnyt riittävästi.
1 tykkäys
Noista olen aivan samaa mieltä. Kristitty ei pelastu lapsia tekemällä tai saamalla, vaan uskon kautta ja osallisuutena Kristuksesta.
Ja kyllä edelleenkin on ajattelua, että lasten saaminen tarkoittaa maallista menestystä - etenkin, jos lapset ovat terveitä ja menestyvät koulussa, harrastuksissa ja kaikissa tekemisissään ja tuottavat maallista kunniaa vanhemmilleen. Historiallisesti kyse on ollut yksinkertaisesti selviytymisestä ja työvoimasta: monta ihmistä saa pellolla enemmän aikaan kuin yksi tai kaksi.
Anskutin kirjoitti hyvin siitä, miten “yhdeksi lihaksi tulemisessa” on kyse jostain paljon syvemmästä ja kokonaisvaltaisemmasta asiasta kuin pelkästä seksistä. Läntisessä kristinuskossa ollaan usein liian seksi- ja etenkin yhdyntäkeskeisiä. Yhtä lihaa oleminen tarkoittaa olemisen ykseyttä, jossa aviopari muodostaa yhden entiteetin, joka tuntee, kokee, ajattelee ja toimii samalla tavalla ja pyrkii samoihin asioihin, arvostaa samoja asioita, saa iloa samoista asioista jne. Kun yksi osapuoli loukkaantuu, toinenkin kärsii. Kun toinen iloitsee, toinenkin on iloinen jne. Olisi banaalia nähdä tämä avioliiton mysteeri vain seksissä tapahtuvana “nakin piilotuksena” toisen sisään.
Antti viittasi porttoon yhtymiseen. Siinäkään yhdeksi lihaksi tuleminen ei tarkoitta pelkkää lihallista yhtymistä, vaan kokonaisen ajattelutavan jakamista kristillisen ihmis- ja avioliittokäsityksen sijaan. Siis sen olemisen tavan jakamista, jossa omaa ruumista myydään ja ostetaan, tunteet irrotetaan ja kuoletetaan epäkristillisellä tavalla tai niitä teeskennellään, elämän kestävään liittoon ei edes pyritä, toisen tahtoon alistuminen ei ole tasapuolista ja tapahtuu vain rahaa vastaan, toisen osapuolen nautinto on tärkeää, toisen ei jne. Tällaiseen olioon siinä yhdistytään. Ajatusmaailma on täysin eri kuin kristinuskossa tai kristillisessä avioliitossa.
1 tykkäys
Pidät siis ainoastaan ortodoksitavan mukaan solmittua avioliittoa avioliittona?
Siviiliavioliiton solmimisessa ei tapahdu mitään Jumalan edessä, ainakaan siinä mielessä, että paikalla olisi “Jumalan edustajana” pappia. Luterilaiset eivät anna lupauksia tai saa siunauksia kolmeen kertaan. Tuskinpa kaikkien muidenkaan uskontojen avioliiton vihkimisissä tapahtuu kaikkea tuota, mitä avioliiton voimaanastumisen ehdoksi asetat. Tällaisissa tilanteissa olisi paljon parempi, jos selkeästi sanoisit että esim. “ortodoksien avioliitto astuu voimaan…”
Tai sitten täytyy tosiaan tulkita niin, että tämän maan avioliitoista vain jokunen prosentti on (mielestäsi) oikeita avioliittoja.
Ymmärrän, ettei ollut kaikkein ilmeisin näkökulma. On siinä jotain perää kuitenkin, että länsimaissa syntyvyys on liian pieni. Lähestyvät eläkepommit osoittaa sen, ettei lasten hankkiminen ole ollut motivoivaa ja kannattavaa. Suuren perheen perustaminen on hidaste uralla ja lapset on haitaksi välittömälle korkealle elintasolle. Toista on eurooppalaiset muslimiperheet, joissa ihan perus on neljä–viisi lasta.
Kyllä ei-kristillinen avioliittokin on avioliitto, mutta luonnollisesti kaikki liitot eivät ole kristillisiä avioliittoja, joihin sisältyisi mm. ajatus siitä, että molemmat puolisot ovat toinen toistensa alamaisia ja tasa-arvoisia, että pyrkimyksenä olisi kuolettaa entinen itsensä kuuliaisuuden avulla ja tulla Kristuksen kaltaiseksi jne. Tällaiset käsitykset eivät ole mikään universaali asia, joka sisältyisi avioliiton merkitykseen kaikkialla. Ne liittyvät käsitykseen avioliitosta vain kristillisessä avioliitossa. Sen sijaan buddhalaiseen, hindulaiseen, muhamettilaiseen tai ateistiseen avioliittokäsitykseen ko. ajatukset eivät sisälly. Kaikki avioliitot eivät siten ole kristillisiä avioliittoja.
Voidaan myös sanoa, että kaikki kristilliset avioliitot eivät ole ortodoksisia avioliittoja. Esimerkiksi luterilaisten serkusten kesken solmima avioliitto ei ole ortodoksinen avioliitto. Viidenteen avioliitton vihitty luterilainen ei elä ortodoksisessa avioliitossa. Kristitty, joka ei näe avioliittoa marttyyriytenä, jossa yksilö “kuolee” uskonsa tähden muodostaakseen yhden lihan puolisonsa kanssa tätä palvellen, ei elä ortodoksisessa avioliitossa jne.
Maallisessa mielessä ihan oikeita avioliittoja ovat tietysti kaikki ne liitot, jotka esivallan silmissä ovat laillisia avioliittoja. Kyllä muidenkin kirkkokuntien liitot ovat kristillisiä avioliittoja, mutta ne ovat mielestäni tietyssä mielessä vajavaisia samalla tavalla kuin ko. kirkkokuntien opit ja käytännötkin ovat vajavaisia siltä osin kuin ne poikkeavat ortodoksisen kirkon opista ja käytännöistä. Yritän kommentoida oman kirkkokuntani uskovaisena, sen tunnustuksesta käsin. Ei kai tämän pitäisi tulla täällä kenellekään yllätyksenä, niinhän olen tehnyt jo vuosia.
Pari nopeeta.
*Ajanlaskun alun aikoihin yleinen opetus rabbeilla oli, että käsky lisääntyä ja täyttää maa edellyttää tiettyjä toimenpiteitä. Velvoitus rakasteluun kerran viikossa, paitsi sitten kun on kaksi lasta hankittu. Sen jälkeen käsky on täytetty ja asia muuttuu vapaaehtoiseksi! 
(E. Koskenniemi)
*Apostoli antaa aviopareille luvan pidättäytyä rakastelusta joksikin aikaa siksi, että voivat omistautua rukoukselle (sopii paastonaikaan), mutta sitten hänellä on kyllä aika realistinen kuva siitä, että ellei aviopari palaa sen jälkeen pian yhteen, saatana pääsee tekemään kyllä tuhojaan. (1Kor7:5)
2 tykkäystä
Täällä vain ei selvästi näy, mikä kenenkin kirkkokunta on - se pitää käydä erikseen katsomassa. No, sinun kohdallasi ei palstaa säännöllisesti lukevilla varmasti pääse kirkkokunta unohtumaan. Mutta en minä ainakaan todellakaan tiedä täällä kaikkien kirjoittajien kirkkokuntia.
Ja vaikka kuinka kommentoi omasta kirkkokunnasta käsin, olisi paikallaan yleisten käsitteiden kohdalla sanoa, tarkoittaako yleistä käsitystä vai nimenomaan painotetusti oman kirkkokuntansa merkitystä. Jos puhutaan avioliitosta, rajaamatta sitä, minä ainakin tulkitsen, että puhutaan mistä tahansa avioliitosta. Jos puhutaan kristillisestä avioliitosta, sitten myös ilmaistaan “kristillinen avioliitto”. Varsinkin, kun tämän ketjun aihe on ihan otsikoltaan Evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyvä - silloin pelkästä ortodoksisesta liitosta puhuminen taitaa jo mennä off-topikiksi.
No meneekö se raja viidessä, vain jo toisessa ?
Kirkko on rajannut avioliittojen määrän kolmeen. Sitä useampaan liittoon ei vihitä - ainakaan, jos on ollut kyse avioerosta. En tiedä, että voiko saada erityislupaa, jos on jäänyt leskeksi ja sitten haluaa vielä solmia neljännen liiton tmv. Riippuu varmaankin myös hieman piispasta.
Olen kuullut, että ortodokseilla ainoastaan ensimmäinen avioliitto olisi sakramentaalinen. Onko asia todella näin? Sen tiedän, että liturgiassa tapahtuu toisen avioliiton kohdalla joitain muutoksia.
En ole kuullut tuollaisesta. Sen sijaan papin toimitusten kirjassa (Euhologion) on erikseen kaavat avioliittoon vihkimiselle, toiseen avioliittoon vihkimiselle ja eronneiden uudelleen avioitumiselle. Jälkimmäisimmän kaava on tosi lyhyt, ja keskimmäisessä korostuu katuminen enemmän kuin ensimmäiseen avioliittoon vihkimisen kaavassa. Mutta kyllä toiseen avioliittoon vihkimisen kaavassakin on kruunaukset ym. Maallikko tuskin edes huomaa eroa siihen kaavaan, mitä ensimmäiseen avioliittoon vihittäessä käytetään. Minulla on Euhologion hyllyssä, mutta en jaksa alkaa tarkastelemaan nyt eroja sen kummemmin. Joskus muistan niitä hieman vertailleeni, mutta ei niissä suuria eroja ollut.
Ihanne olisi tietysti se, että ei tarvitsisi mennä kuin kerran naimisiin ja että se kestäisi aina elämän loppuun asti, vaan aika harvoinhan tässä elämässä mihinkään ihanteeseen ylletään. Minusta kirkkomme linja on armollinen, hyvä ja realistinen.
Mie olen kuullut tuosta. Oliskohan ajatus Meyendorfilta?
En tiedä tuosta mitään muuta. Kuulin vain tuollaisen väitteen ja se tuntui omien tietojeni valossa oudolta. Avioliittoon ei ortodoksisessa kirkossa voi vihkiä kuin pappi (tai piispa). Pappi vihkii myös toiseen avioliittoon. Tuntuisi eriskummalliselta jos tämä jälkimmäinen liitto ei olisi sakramentaalinen, varsinkin jos muutokset liturgiaan ovat niin pieniä ettei maallikko sitä välttämättä edes huomaisi ja koska kirkko kuitenkin on rajannut tuon avioliittojen määrän kolmeen. Että kirkko antaisi sinulle vain yhden sakramentaalisen avioliiton, mutta rajoittaisi myöhemmät, ei-sakramentaaliset liitot, kuitenki kahteen.
Toki kirkkojen yhdistymisen kannalta tuollainen yksi sakramentaalinen avioliitto voisi olla hyvä juttu. Vai?
Korjaus viestiini, ks. seuraava viesti. Ilmeisesti tulkinnoista on erimielisyyttä. Ovatko seuraavat avioliitot sakramentaalisia vai eivät, voiko useampi avioliitto olla voimassa samaan aikaan? Olisin ehkä taipuvainen kanonien perusteella argumentoimaan että vain ensimmäinen voi olla sakramentti, kleerukseen vihittävä ei saa olla naimisissa lesken tai eronneen kanssa.
Mutta virallisinta seuraavan viestin kuvaus: