Piispat siivottiin pois Helsingin kirjamessuilta – miksi?

Ev.-lut. piispat eivät tänä vuonna haastattele kirjailijoita Helsingin kirjamessujen lavoilla eikä niillä myöskään julkaista vuoden kristillisen kirjan kaltaisia palkintoja. Miksi? No tietysti siksi, että Helsingin kirjamessujen ohjelmapäällikkönä on feministi. Hänen taustayrityksestään ja sen arvoista voi lukea yrityksen kotisivuilta:

http://ryovari.fi/

Me Ryövärissä teemme vain feminististä sisältöä.

Työskentelemme projektien kanssa, jotka allekirjoittavat arvot ihmisyyden, seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta. Feminismi on meille näkökulma kaikkeen tekemiseen, ei aihe itsessään.

Linkitetyssä Kotimaan jutussa tarjottiin kyllä aivan muita syitä kuin feminismi.

Eivät hoksanneet, että olisivat kutsuneet sinne entisen piispan, Irja Askolan.

4 tykkäystä

Niin tarjottiin, mutta ne kuulostivat epäuskottavilta ohjelmapäällikön taustaideologiaan suhteutettuna. Hänhän ei rajannut ainoastaan hengellistä sisältöä pois lavoilta, vaan myös konservatiivinen/oikeistolainen Kiuas-kustantamo suljettiin kokonaan pois messuilta.

Jos tyyppi julistautuu feministiksi ja toimii kuin feministi - eli pyrkii tukahduttamaan “patriarkaaliset” instituutiot, jollaiseksi kristinuskokin feminismissä mielletään mm. pappeuteen, piispuuteen ja avioliittoon liittyvien käsityksien takia, niin ei siinä tarvitse olla kovin suuri neropatti ymmärtääkseen, että ulossulkemisen syy on nimenomaan henkilön feministinen ideologia: koska kr. kirkot edustavat patriarkaalisuutta ja konservatiivisuutta, niin siksi ev.-lut. piispoja ei päästetä kirjamessulavoille haastattelemaan tai ojentamaan omia palkintojaan, koska patriarkaalisten ja konservatiivisten instituutioiden edustajille ei haluta antaa näkyvyyttä tai tukea.

Eihän hän tietenkään tällaista myönnä, vaan yrittää esittää, että ihan normaalia toimintaa tämä on, kaikki eivät vaan voi päästä aina esille. Arvoliberaalien pyrkimyksestä tukahduttaa kaikki eri mieltä olevat tulee mieleen muhamettilaiset: hekin voivat kirkkain silmin valehdella, jos katsovat sen hyödyttävän oman agendansa edistämistä.

11 tykkäystä

Noinhan se on. Onneksi ei ole pakko mennä puistattaville kirjamessuilla. Pelkkää kaupallista krääsää tarjolla halvoissa kuorissa. Suomalaisia kirjailijoita kohtaan arvostukseni laski noin nollaan, kun tyypillinen alansa edustaja ilmoitti, että pitää nykyään varoa ettei kirjoita sellasia hahmoja, jotka toisivat naiset tai vähemmistöt ulos huonossa valossa. Muutoin hyvä taktiikka, mutta ei tuollaisilla lähtökohdilla paukut riitä kuin kaupalliseen, ja senkin vain supliikkiesiintymisen ja mainospaukutuksen takia. Aitoja ymmärtäviä arvostajia nolla. Tosin sehän on noiden tarkoituskin. Kun ei ole mitään mistä ammentaisivat.

Sinänsä sääli, että suomenkielellä tuotettu kirjallisuus on tuhottu. Tykkäisin lukea, jos asiallisia kirjailijoita vaan olisi.

3 tykkäystä

Onhan siellä ollut aiempina vuosina ainakin Katolinen tiedotuskeskus, Valamon ja Lintulan luostarit, joitakin kristillisiä kustantamoita ja evl.fi jakamassa ilmaista kahvia. Että ei se kaikki ole vain ”kaupallista krääsää”.

1 tykkäys

Oletko kertaakaan käynyt siellä? Viime vuonna oli ainakin paljon kiinnostavaa kirjallisuutta. Itse ostin Tove Janssonin elämänkerrat, jota en nyt ensimmäisenä lukisi kaupalliseksi krääsäksi, varsinkin kun ruotsinkielisen kirjallisuuden markkinat lienevät Suomessa melko pienet. Paljon muutakin kiinnostavaa oli, mutta pieneen asuntoon mahtuu melko rajallinen määrä kirjoja. Uskonnollisesta kirjallisuudesta oli ainakin Evl.fi ja Ort.fi edustettuna.

1 tykkäys

Myös Kiuas-kustantamo on bannattu sieltä kansallismielisen kirjallisuuden vuoksi. Eipä paljon kiinnosta moiset sensuuri-kirjamessut

1 tykkäys

Mukava tietää, että sinua ei kiinnosta ketjun aihe.

Kiuas kustantamo bannattiin päätoimittaja Timo Hännikäisen somekommenteista ja Sarastus-lehden kirjoituksista johtuen. Sarastus ei kuitenkaan ole Kiukaan kustantama ja näin estettiin monien Kirjailijoiden teosten pääsy kirjamessuille.

Minusta nämä kaksi eri asiaa: piispojen jättäminen pois ja Kiukaan bannaus ovat molemmat oireita kirjamessujen järjestäjien arvomaailmasta.

Kirjamessuille ei siis haluta monipuolisesti erilaisia ääniä yhteiskunnasta vaan ainoastaan messunjärjestäjien arvoihin sopivat.

Muotoilin ehkä sanottavani vähän huonosti eka viestissä: siinä mielessä nuo messut ei siis kiinnosta etten aio ostaa lippua noin sensuroituun tapahtumaan. Keskustelu aiheesta täällä kyllä kiinnostaa

4 tykkäystä

Keskustellaan jatkossa mieluummin siitä piispojen jättämisestä pois. Kansallismielisyys ei lukeudu tämän palstan aihepiireihin ilman uskonnollista linkitystä.

1 tykkäys

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Moderointikeskustelu

Kirjamessujen rajauspolitiikan näkökulma on todella ahdasmielinen. Rajausvallan haltijat toteuttavat siinä ankean ajatuspoliisin propaganda-aatetta: kun ei vallanpitäjä tykkää kristinuskosta, niin eipäkutsuta piispoja jne. Vaikka Suomessa yhä valtaosa kansasta kuuluu kirkkoon ja tunnustautuu kristityksi.

Minua taasen ei kiinnosta kumarrella ateismin tukemiselle, joten moiset messut saavat jäädä.

Ihan sama koskee muuta mielipiteen rajoittamista, mitä näköjään kyseisillä messuilla harrastetaan. Kuuluuko muuten messujen ohjelmaa kirjaroviot? Nehän voisi ottaa taas käyttöön 1930.luvun Saksan esimerkin mukaan, että kaikki valtaapitäville kelpaamattomat julkaisut poltetaan siellä keskitetysti. Ja seuraavaksi kai vastaavat kustantajat tai väärinajattelijat. Hyvin menee ja olemme taas viisaampia kuin koskaan ennen. Ihminen on tietoisuutensa huipulla - “Nyt kun tiedämme!”

3 tykkäystä

Pispojen osallistuminen oli viimekertaisten kirjamessujen idea. Nyt on jokin muu idea. Ikävää, jos kaikki halukkaat kustantajat eivät ole päässeet mukaan messuille.

1 tykkäys

Ainakin Valamon luostari ja Maahenki, joka julkaisee myös ortodoksisia kirjoja, ovat kirjamessuilla.

Niin on. Taiteeseen ja kirjallisuuteen on oleellisesti kuulunut ajatus moninaisuudesta ja erilaisten arvojen ja ajatusten esiin tuomisesta ja haastamisesta.

Kun osallistujajoukkoa ruvetaan rajaamaan aatteellisesti, niin samalla halveksitaan kirjan ja taiteen arvoa. Rajaamisella kielletään todellisuuden moninaisuus ja kirjan kyky tuoda sitä esiin.

Irvokasta toimintaa.

2 tykkäystä

Kirjamessuilla kokonaan myyntipöydättä on oletettavasti jätetty myyntipöydästä maksamaan valmiista kustantajista vain sellaisia, jotka olleet aikeissa tulla pienellä, edullisemman hinnan osastolla kirjamessuille. Sellaisten pienten kustantajien torjunta, jotka eivät aatteellisesti miellytä, voi olla osa tapahtuman brändinrakentamista. Kun joku pieni kustantamo sitten älähtää asiasta, voi tapahtuma luoda itselleen julkisuuskuvaa laatutapahtumasta, johon ihan kuka vaan kustantaja ei pääse. Kirjamessut tuskin on torjunut yhtään yli kymmenen tuhannen euron hintaisen osaston maksajaa aatteellisilla perusteilla. Paremmin maksavista asiakkaista tällaiset tapahtumat haluavat yleensä pitää kiinni.

Kirjamessut ovat kaupallinen tapahtuma, jossa tapahtuman järjestäjälle maksetut eurot näkyvät kustantajan osakseen saamassa näkyvyydessä. Paperilla ohjelmapolitiikka toimii jotenkin niin, että myyntipisteen ostavat saavat yhtäläisesti tehdä ehdotuksia ohjelmaan, mutta käytännössä niiden ohjelmaehdotukset menevät selvästi muita todennäköisemmin läpi, jotka maksavat tapahtumajärjestäjälle enemmän myyntipisteistään. Yli sadan neliön osaston monenlaisilla lisäpalveluilla ostanut ja siitä kymmeniä tuhansia euroja maksanut saa siis näkyvyyttä todennäköisesti paljon enemmän kuin neljän neliön pienmyyntipisteen ilman lisäpalveluita joillain sadoilla euroilla ostanut.

Kirjapaja ja Lasten keskus saa tapahtuman ohjelmassa lähes taatusti jonkin verran näkyvyyttä kirjoilleen maksettuaan paikastaan enemmän kuin pienimmät ja vähävaraisimmat kustantamot - mutta ei yhtä paljoa kuin vielä isomman osaston maksaneet kustantajat. Vaikka tapahtuman järjestäjä on tarjonnut maksavalle asiakkaalleen ohjelma-aikaa, se ei ole antanut Kirjapajan ja Lasten keskuksen kristillisemmille kirjoille näkyvyyttä ohjelmassa, vaan valinnut esille nostettavaksi kustantajan kirjoista muunlaisia kirjoja. Tapahtuman järjestäjä lienee tehnyt myös aatteellista valintaa siitä, mille ajatuksille halutaan tapahtumassa antaa ohjelmassa näkyvyyttä ja mille ei.

1 tykkäys

Kristillisyys ei myy, koska Suomessa ei juuri ole kristillisiä tahoja, jotka olisivat tehneet kristinuskosta kaikin keinoin niin kaupallisen kuin vaan pystyvät.

Muilla ideologioilla harvoin on mitään pidäkkeitä kaupallisuuden alttarilla.

Tuollainen aatteellinen valinta on taas yksi askel kohti totalitaristista yhteiskuntaa, missä valtaapitävät sanelevat, miten tulee ajatella. Ennen sitä näistäkin kekkereistä pyritään kokoamaan vain oman kuplan ihmisiä sivelevä , samoin ajattelevien ihmisten keskinäisen nyökyttelyn kahvikestit, missä voivat todeta kuinka hyviä ihmisiä ovat.

1 tykkäys

Siis koska yksityinen tapahtuma tekee (oletetun) aatteellisen valinnan, se johtaa yhteiskunnan totalitarismin? Samalla logiikalla varmaan se, että evl.fi nuivii uskovien kastetta, johtaa totalitarismiin?

2 tykkäystä