Piispojen pyhiinvaellus Roomaan

Ekumeenisen rukousviikon aikana piispat tekevät taas vuosittaisen pyhiinvaelluksen Roomaan 18.-25.1.19
Mukana ovat KP arkkipiispa Leo, Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja katolisen hiippakunnan yleisvikaari, isä Raimo Goyarrola.
Pyhän Henrikin muistopäivänä 19.1. valtuuskunta tapaa Rooman piispan ja Koko Lännen patriarkan, paavi Franciskuksen.
Minusta tämän piispojen perinteisen Rooman matkan ekumeeninen todistus on merkittävä. Ja ruohonjuuri tasolla eri seurakunnissa tapahtuu rukousviikolla monenmoista yhteisten kirkkovaellusten, rukouksen ja tapaamisten merkeissä.
Itse olen aikoinani ollut mukana ekumeenisen rukousviikon kirkkovaelluksissa Helsingissä ja Turussa. Olen kokenut ne hyvin myönteisinä tavisten tapahtumina.

1 tykkäys

Korjattu. Nimike poistui 2006.

2 tykkäystä

Outoa kyllä aioin juuri sanoa samaa! :slight_smile:

En ole korjannut sanavarastostani :grin:Tämän arvonimen ortodoksitkin paaville suovat :sunglasses:

No, titteli on 1800-luvulta, joten en tiedä, suotaisiinko sitäkään. Ilmansuunta ei ole paikalliskirkko.

Minusta on valtavaa, miten ekumeenisella rukousviikolla maamme evankelis-luterilaisen kansankirkkomme piispa Jari Jolkkonenkin pääsee mukaan tapaamaan huomenna Pyhän Henrikin muistopäivänä 19.1. Rooman piispaa hänen pyhyyttään paavi Franciskusta, vaikka maamme evankelis-luterilainen kansankirkkomme ei kuulukaan samaan sarjaan vanhojen kirkkokuntien kanssa. :slight_smile:

Luterilaisuudestahan puuttuvat muun muassa luostarit, ikonit, reliikit, seitsemän sakramenttia, pyhimykset ja kristillinen asketismi, jotka menetimme reformaation seurauksina. Mielestäni on aivan oikein ja arvollista klassisen kristinuskon foorumilla ekumenian hengessä myöntää se tosiasia, miten luterilaisuus eroaa vanhoista kirkkokunnista kilvoitellessamme kaikki yhdessä armosta ja levosta käsin samaa tietä Isän luo taivaan kotiin.:slight_smile:

Mikä ei kuulu joukkoon: länsi, lounas vai päivällinen? :cowboy_hat_face: :joy:

1 tykkäys

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Ekumenian kommervenkit

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.