Miten on, olivatko kaikki yhteydet Galatian seurakuntaan lyöty poikki, niin ettei ehtoollisyhteyttä ja kristillistä rakkautta heihin enää ollut? Sitten ruvettiin apostolin arvovallalla rustaamaan kirjettä?
Kun Pihtiputaan mummo menee ehtoollispöytään ja mielessään pitää kiinni siitä, mitä Katekismuksesta ja Bibliastaan oppinut, hän tulee nyt sitten joidenkin mielestä osalliseksi jonkun helsinkiläisen harhaopettajan synneistä.
Miten, on tuliko sekaoppisuus kirkkoon periaatteen tasolla vasta 1870-luvulla, kuten @Stieleiche kirkkohistoriallisessa katsauksessaan esittää?
Kun luemme reformaation historiaa, en minä ainakaan hoksaa sieltä tuota @Mikniuksen kuvaamaa kirkkoa ja seurakuntaa.
Opilliset virtaukset liikkuvat sen jälkeenkin, ennen ja jälkeen pietismin ihan kirkkolain uudistukseen saakka.
Ongelma ei ole yksin opillinen, vaan uskon ja elämän alueella. Kun eräs tunnettu herätyspappi tekee laajan tarkastusmatkan, on erämaaseurakuntien noin 20 papista 1 hullu, 1 täysin seniili ja 3-4 enemmän tai vähemmän juoppoa. Semmoista se on ollut, siinä on myös yksi selitys opilliseen kirjavuuteen.
Pietistejä vihasivat eniten ne kollegat, jotka eivät tahtoneet kuulla, että raittius ja aviollinen uskollisuus ovat hyveitä ja ahneus epäjumalan palvelusta.
Onko tämä @Mikniuksen kuvaama ehtoollispöydän puhtaus toteutunut milloinkaan?
Luther muistaakseni valittaa, ettei Wittenbergissä ole hurskaita seitsemääkymmentäkään. Ainakin kerran hän pakeni ylioppilaiden jumalattomuutta Zöllsdorfin maatalolleen väittäen, ettei palaa enää kaupunkiin.
Toteutuiko siellä ehtoollisyhteys?
Entä myöhemmin, ajettiinko filippistit ulos alttarilta?
Opillista erilaisuutta tuntuu ilmenneen Apostolien tekojen 7.luvusta lähtien.
Toki sitä vastaan on neuvoilla, kirjeillä ja sanalla taisteltu - joskus kurillakin - mutta sellainen se kirkko monimuotoisuudessaan on ollut mielestäni ollut koko ajan. Kuitenkin on korostettu keskinäisen rakkauden ja hyväksymisen tärkeyttä, huolimatta siitä, että opin totuudesta halutaan pitää kiinni.
En tällä puolusta luterilaisen tunnustuksen vesittämistä, en suinkaan, mutta jotenkin tuosta jyrkkyydestä tulee mieleen se, että hyvät eivät voi olla yhdessä huonojen kanssa.
Ilmeisesti STLK on onnistunut keräämään keskuuteensa hyviä ja erehtymättömiä kristittyjä.
Minä, joka olen huono, viihdyn paremmin toisten huonojen parissa.