Tunnistan väitteen pitävän osittain paikkansa omalla kohdallani. Vaikka @timo_k ehtikin jo vastata muutamilla esimerkeillä, lisään tähän vielä jatkoksi oman tarinani.
Olin itse aikoinaan paperilla luterilainen, mutta käytännössä uskoni, arvoni ja ajatteluni olivat pohjimmiltaan sekoitus vapaiden suuntien teologiaa ja painotuksia. Koin, että kristinuskossa keskeistä on rukous, henkilökohtainen suhde Jumalaan, pyhittyminen, uskossa kasvaminen, omasta uskosta todistaminen ja evankeliointi, jne.
Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen nousi kohdallani näistä lähtökohdista. Olin ehtinyt turhautua ja pettyä moneen eri yhteisöön sekä omaan hengelliseen elämääni. Ortodoksiset opit ja käytännöt eivät olleet liittymisen esteenä, koska harkitsin liittymistä kuitenkin pitkään ja ehdin tutkia teoksia ja kuunnella puheita, joissa ortodoksisuutta selitettiin mielestäni riittävän uskottavasti. Oppien ja käytäntöjen suhteen en siis ajatellut, että omat näkemykseni tulisivat toteutumaan, eikä se ollut ongelma minulle. Tuntui ihan uskottavalta ajatella, että Jumala ja Kirkko ovat sen verran itseäni suurempia, että jos en jotain ymmärrä, niin vika on todennäköisesti minussa. (Harkitsin vahvasti myös katolista kirkkoa, mutta valitsin ortodoksisuuden intuitiolla).
Jonkin aikaa kirkkoon liittymisen jälkeen aloin sitten tajuta, että liittymiseen olivat vaikuttaneet tosi paljon ne perususkomukset, jotka olin vapaiden suuntien piirissä omaksunut. Olin ajatellut ja toivonut, että ortodoksina vihdoinkin pyhittyminen ja theosis lähtisivät kunnolla käyntiin; että rukouselämäni virkistyisi ja elpyisi; että suhteeni Jumalaan syventyisi; ja että evankelioinnista tulisi luontevaa. (Joidenkin vapaiden suuntien kokoukset, pyrkiessään imitoimaan valtakulttuuria, tuntuivat vaivaannuttavilta enkä olisi kehdannut kutsua niihin kavereita. Ortodoksisessa jumalanpalveluselämässä taas oli sellaista coolia itseluottamusta ja “välinpitämättömyyttä”, joka teki minuun vaikutuksen ja ajattelin, että tänne vihdoinkin pyydän myös kavereitani.)
Noh. Miltä tulos näyttää tällä hetkellä? En ole pettynyt ortodoksiseen kirkkoon, mutta ortodoksinen kirkko on saanut minut pettymään itseeni. Toisin sanoen, se on saanut minut näkemään syntisyyteni entistä vahvemmin, koska juuri mikään edellä mainituista toiveistani ja ihanteistani ei näytä toteutuvan… (Ainakin luterilaisesta näkökulmasta ihan hauska paradoksi).
Lopulta luulen, että jokainen joka kirkkokuntaa vaihtaa, tekee sen jollain tapaa niistä syistä, joita hän on edellisessä kirkkokunnassaan oppinut pitämään uskossa keskeisinä asioina.