Oln joskus ihmetellyt, miksi apostolisessa uskontunnustuksessa ei mainita, että Jeesus ristiinnaulittiin syntiemme tähden. Todetaan vain, että ristiinnaulittiin. Siis pelkkä ulkoinen fakta. Ne, jotka eivät enää usko sovitukseen (heitä on papistossakin), voivat näin ollen - ainakin tältä osin - yhtyä tähän uskontunnustukseen.
Eilen kirkossa luettiin Nikean uskontunnustus. Siinä puolestan ihmettelin, miksi Pyhästä Hengestä mainitaan niin vähän. Todetaan, että hän on eläväksi tekijä ja on puhunut profeettojen kautta. Ja kuitenkin juuri nyt elämme Pyhän Hengen toiminta-aikaa. Olisin kaivannut jotain hänen tehtävästään, esim. että hän synnyttää ja ylläpitää uskoa, ja kirkastaa Kristusta, rakentaa seurakuntaa.
Tuo “eläväksi tekijä” on varsin epämääräinen ilmaus, ainakin ei-aktiivisille kirkossa kävijöille.
Ylipäätään Isän ja Hengen osuudet ovat molemmissa hyvin niukat, painotus on vahvasti Jeesuksen työssä. Näin toki saa ollakin, mutta kun Isä ja Henki ovat yhtä kunnioitettavat, miksi heidät ikäänkuin jätetään vähälle huomiolle?
Uskontunnustuksethan ovat kristittyjen laatimia eivätkä sellaisinaan sisälly Raamatun kaanoniin, joten niitä voi pitää enemmän ihmisen tuotoksina kuin Raamatun sanaa.
Ei niissä oikeastaan Raamatun ulkopuolista materiaalia ole. Ja ne eivät tietenkään ole Raamatun yläpuolella. Ne ovat uskon sääntöjä, opin kokoelmia ja liturgian välineitä.
Uskontunnustukset ovat tiivistelmiä kristinuskon ydinopetuksista. Ja kun kirjoitetaan noin tiiviitä tiivistelmiä, jää väkisinkin asioita pois. Lisäksi uskontunnustuksissa näkyy myös se, mitä asioita on niiden kirjoittamisen aikaan pidetty tärkeinä, ja mihin on liittynyt kiistoja ja tarvetta rajata oikeaa oppia. Siksi ne eivät ihan täysin istu meidän ajan tärkeimpiin kysymyksiin, vaikka aivan oikeaa asiaa ovatkin.
Ajattelen, että Jeesuksen sovitustyö olisi ollut jo tuolloin niin oleellinen asia, että se olisi tuotu esiin myös apostolisessa tunnustuksessa. Nyt varsinaisesti sovitusta ei mainita. Eräs sovitusoppia vastustava tuntui iloitsevan siitä. Pari sanaa lisää, ja tärkeä näkäkohta olisi päässyt esiin. En ole tarkistanut, tiedetäänkö apostolisen tunnustuksen laatimisajankohta.
Nikean tunnustuksessa asia on “korjattu”, mutta jotain muuta oleelliselta tuntuvaa jää siis puuttumaan.
En kuitenkaan ehdota uuden tunnustuksen laatimista, koska siitähän vasta kiistely tulisi.
Apostolinen uskontunnustus pohjautuu ns Rooman kastetunnustukseen 200-luvulta. Ei opillinen pähkäily ollut silloin vielä niin kehittynyttä. Nikean uskontunnustus laadittiin 325 - 381 ekumeenisissa konsiileissa. Tosin sen ensimmäinen julkinen versio löytyy vasta Khalkedonista 451. 431 Efesoksessa, kiellettiin laatimasta Nikean uskontunnustuksen rinnalle muita tunnustuksia. Mutta tässä ajaudutaan ongelmiin. Efesoksessa siteerattiin Nikean uskontunnustusta vuodelta 325, joka on huomattavasti suppeampi kuin Konstantinopolissa vahvistettu (ja nykyisin käytössä oleva Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus), jonka ensimmäine krijallinen maininta on siis vuodelta 451. Pointti on varmaan ollut siinä, että tunnustukset ovat olleet silloin hyväksytyn opin mukaisia.
Tunnustuksia on hirveä määrä, mutta nämä pari ovat auktoriteetiltaan tärkeimmät. Ortodoksinen kirkko ei tunne apostolista tunnustusta, mutta ei siinä ole mitään sen opin vastaistakaan. Vastaavia kastetunnustuksia löytyy idän kirkostakin alkuvuosisadoilta.
Nikean-Konstantinopolin tunnustuksessahan on maininta Kristuksen roolista pelastuksessamme, kuten sanotkin. Toisaalta siinä jätetään mainitsematta Kristuksen kaksi luontoa. Aina jää jotain sanomatta.
Toivottavasti ei ihan näin.
Itse arvelisin, että sovitusopin tulkinta on vaihdellut ja siitä on erilaisia versioita ollut paljon ennen reformaatiota. En haluaisi uskoa että Luther ja kumppanit vasta löysivät Paavalin opetuksen Jeesuksesta syntien sovittajana. Ehkä heillä oli tarve korostaa asiaa sen ajan tilanteessa?
Tämä kysymys on kyllä varsin tärkeä ajatellen ekumeenisen foorumimme perustaa. Toivon että meillä on todella yhteistä halua nähdä yhteiset juuret ja että sellaiset todellakin ovat varhaisen kirkon tunnustuksissa ja lähteissä nähtävillä.
Kiitos ketjun aloittajalle! Nyt on hyvä mahdollisuus teologeilla valistaa meitä maallikoita. Itse kaipailen kat ort ja lut näkemyksiä tästä, rakentavassa hengessä.
Kyllä erilaisia sovitusteorioita on ollut koko ajan liikenteessä. Kun uskontunnustuksia laadittiin, niin yksimielisyys oli siitä, että inkarnaatio tapahtuu ihmisten ja pelastuksemme tähden. Sillä miten se tapahtuu ei spekuloitu tässä vaiheessa. Eikä nykyisinkään ole yksimielisyyttä aiheesta. Eri sovitusopeista spekulointi jatkuu tulevaisuuteen. Mutta ei uskontunnustuksissa. Ei uskontunnustukset ota kantaa moneen muuhunkaan opetukseen. Esim. kolminaisuuden persoonien välisiin suhteisiin.
Eikö juuri idän ja lännen kirkkojen välinen kuilu syntynyt tästä riidasta. Ja Nikean uskontunnustuksen ero? Pyhä Henki lähtee Isästä vai Isästä ja pojasta.
Uskoisin, että apostolisen uskontunnustuksen Kristus keskeisyys johtuu siitä, että se on vanha kastetunnustus. Kasteessa lupaamme luopua saatanasta ja uskoa Kristukseen, liittyä Kristuksen joukkoihin. (Valitettavasti luterilainen kirkko on luopunut vanhasta kastekaavasta kastekysymyksineen1900-luvulla.)
Näin ollen on perusteltua, että uskontunustuksissa esitetään faktat Kristuksesta, mutta vain faktat, ei tulkintoja. Erilaisia sovitusoppeja on olemassa useita.
Tarkempia erittelyjä sovitusopista tietysti on olemassa useita, joissa on hienoisia painotuseroja. Mutta edelleen ajattelen, että sovituksen ajatus, ilman tarkempaa erittelyä, on niin perustavaa laatua oleva asia, että sen ilmaiseminen uskon kiteytyksessä olisi tärkeää.
Huoh. Koskaan ei näytä oppivan yhtään mitään. Nikean tunnustuksesssa puhutaan Pyhän Hengen iankaikkisesta lähtemisestä Isästä, eikä siitä kuka lähettää Pyhän Hengen maailmaan. Vanhat erehdykset jatkuvat ja jatkuvat.
Itse asiassa Nikean tunnustuksessa 325, ei puhuta tästä asiasta mitään. Konstantinopolin täydennyksessä 381 puhutaan kyllä Hengen lähtemisestä isästä. Ja edelleen Nikean-Konstantinopolin ensimmäinen eksplisiittinen kirjallinen ilmiasu on vuodelta 451. Kirjoitusasullista epäselvyyttä siedettiin 126 vuotta 325 - 451. Kenelläkään ei ole oikein tietoa mitä tuona aikana tunnustukselle tapahtui.
Olen kyllä tietoinen kahdesta eri lähtemisen tavasta jolla asiaa on spekuloitu. Hengen lähteminen Isästä ja maailmaan, ovat sama asia. Muuten meillä on Henki joka lurkkii jossain odottamassa inkarnaatiota. Tämä on se vanha erehdys, joka jatkuu ja jatkuu ja jonka taustalla on epäkelpo lineaarinen aikakäsitys.
“Ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin” ovat kyllä faktoja myös ihan maallisessa merkityksessä. Mutta esim. Pyhän Hengen lähteminen Isästä ja Pojasta ei ole samassa mielessä todennettava fakta. Eivätkä monet muutkaan uskontunnustuksessa ilmaistut asiat. Ne ovat tulkintoja, joten kyllä uskontunnustuksissa ilmaistaan muitakin kuin ns.faktoja.
Voi kysyä, onko “ristiinnaulittiin syntiemme tähden” fakta vai tulkinta. Ajattelen, että se on fakta ihan samoin kuin “lähtee Isästä ja Pojasta”. Joten sellainen ilmaisu voisi hyvällä syyllä sisältyä uskontunnustukseen. Etenkin kun se on uskomme “peruskauraa”.
Minua hämää noiden uskontunnustuksien käsittelyn ja niiden tulkitsemisen yhteydessä usein kolminaisuudesta puhuttaessa käytetty sanonta “salattu Jumala.” Kaiken lisäksi vielä usein sanotaan, ettei meidän tarvitsekaan ymmärtää mitä tarkoittaa Jumala on ykseys, samalla kolminisuus. En tiedä olenko sitten aivan toisella “planeetalla syntynyt,” mutta minulle tuon ymmärtäminen ei tuota mitään vaikeuksia?
Nikean tunnustuksella tarkoitetaan tietysti ortodoksisen kirkon käyttämää uskontunnustusta. Joskus sitä on nimitetty myös nikealaiskonstantinopolilaiseksi. Roomalaiskatolisessa kirkossa käytetään samaa tunnustusta filioque-lisäyksin.
Nuo maininnat Pyhästä Hengestä ovat Nikealais-Konstantinopolilaisesta uskontunnustuksesta. Alkuperäisessä Nikealaisessa uskontunnustuksessa sanotaan Pyhän Hengen kohdalta vain “ja Pyhään Henkeen”.
