Mielipiteitä on monia, mutta kun niitä on monia, niin onkin kysymys ”yhden ja ainoan hylkäämisestä”. 1.Tim.5:
12 ja ovat tuomion alaisia, koska ovat ensimmäisen uskonsa hyljänneet. (KK38)
12 He joutuvat tuomion alaisiksi, koska ovat rikkoneet ensimmäisen uskollisuudenlupauksensa.(KK92, 2020)
12 Having damnation, because they have cast off / kr. atheteo, their first faith. (KJV)
Niin VT kuin UT toistavat hylkäämistä, ”cast off”, mikä on uudestisyntymässä saatu Usko, Jumalan Pojan usko, jossa ja josta uskova elää. Katolinen Raamattu määrittelee sen ”alkuperäinen sitoumus, lupaus”.
Asiaan voi suhtautua ”moniäänisyyden” suomissa puitteissa. Itse kuitenkin näen, että on kysymyksessä Jumalan meihin lahjoittaman uskon hylkäämisestä, mikä ei lievene tulkinnoilla.
Sovitustuksesta on erilaisia käsityksiä eri kirkkokuntien välillä ja siksi sovitus on yksi keskeisimmistä asioista joka jakaa eri kirkkokuntia niiden erilaisten käsitysten vuoksi siitä mitä sovituksella tarkoitetaan. Oikeastaan lähes kaikki erilaiset käytänteetkin kirkkokuntein välillä juontavat juurensa juuri sovituksen erilaisesta käsittämisestä. Käsitys, virasta, kirkosta, sakramenteista jne., on erilainen eri kirkkokunnisssa riippuen juuri sovituksen erilaisesta käsittämisestä. Lähes kaikki kuitenkin yhtyvät näihin ekumeenisiin uskontunnustuksiin, elleivät ole erityisen harhaoppisia, joita näiden ekumeenisten tunnustusten sisältö onkin määritelty alunperin rajaaman kirkon ulkopuolelle. Siksi onkin ehkä hyvä, että nämä ekumeeniset uskontunnustukset luetaan kirkoissa yhteen ääneen ja omien erityisten konfessionaalisten tunnustusten sisältö jätetään niissä lyhyestikin määrittelemätttä. Niiden sisältöähän sitten käydään ja tulkitaan kunkin kirkon sisäpuolella läpi ja määritellään siten oman kirkon muihin kirkkokuntiin rajaa vetävä tunnustus muissa yhteyksissä.
Varsinaisesti tunnustuksen tulisi siis olla koko kristillisen kirkon uskon koottu ja kokoava ilmaus. Koska kirkko on maailmassa ja synti ja epäusko raivoavat kristittyjenkin keskuudessa, kirkko on aina taistellut, ei vain totuudesta ulospäin" pakanuutta vastaan vaan myös sisäänpäin omassa keskuudessaan. Oppikysymyksiä ja ilmoituksen keskeisten totuuksien tulkintaa koskeva taistelu on aiheuttanut jakautumista (1 Kor 1:10-16).
Uskonpuhdistuksen aikana tapahtui kirkon suurin jakautuminen. Silloin kirkko jakautui. Siitä alkaen kirkolla ei ole ollut vain yleiskirkollisia tunnustuksia (Apostolicum, Nicaenum ja Athanasianum), vaan se sai vähitellen myös sellaisia tunnustuksia, jotka ilmaisevat kunkin yksittäisen kirkon erityisluonnetta. Nämä tunnustukset ovat ennen kaikkea katolisia, luterilaisia ja reformoituja (katolisen kirkon Decreta et canones concilii Tridentini v:lta 1564 ym., luterilaisen kirkon Confessio Augustana v:lta 1530 ym. ja reformoidun kirkon Heidelbergin katekismus v:lta 1563 ym.). Onkin oikein sanoa, että tunnustus 1500-luvulta alkaen tulee luonteeltaan myös konfessionaaliseksi (tunnustuskunnalliseksi). Siksi tunnustuksen tehtäväksi tulee nyt myös rajan vetäminen yksittäisten kirkkokuntien välille.
Aksel Valen-Sendstad, Kristillinen Dogmatiikka, s. 117.
Meidän luterilaisten oma tunnustus on tuo Augsburgin Tunnustus CA, eli Confessio Augustana, joka on varmasti jokaisen luterilaisen saatavana täällä Suomessa ja josta voi sitten katsoa ikään kuin “peilistä” voiko yhtyä siihen?