Olen pahoillani, olisi pitänyt kirjoittaa että “Minun tulkintani mukaan Anselm puhuu, minun tulkintani mukaan Anselmin kontribuutio on…” jne.
Anselmin teokset ovat vapaasti netissäkin luettavissa ja jokaisen tulkittavissa.
Minun tulkintani voi lukea edellisistä viesteistä.
On hiema eri asia sanoa että Anselm sanoo tai sanoa että tulkintani mukaan Anselm sanoo. Kiitos täsmennyksestä.
D
On kysymys Jumalasta, Voimasta, joka saa aikaan kaiken todellisen, ikuisuuden kestävän.
Ketju keskittyy uskontunnustuksiin. Olen löytänyt Raamatusta vain yhden ihmisen, tai ihmisestä uskon, vt. Hebr.11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Eli ei voida lähestyä sellaista jonka olemassaoloon ei uskota.
Tämä Jumalan tykö tuleminen on ongelmallista, jos ihmisellä ei ole mitään osuutta iankaikkisuusosaansa.
No, tässä puhutaan uskontunnustuksists, ei siitä puhutaanko niistä vai ei.
D
Yritän ymmärtää mistä on kysymys, mielestäsi.
Yli tuhannen vuoden takaa meille periytyvissä uskontunnustuksissa on mielestäni nykyajan kristityille se viesti, että ne asiat mitä niissä mainitaan tulisi pitkin omaa vaellusta ja rukouselämää ottaa mietintään ja perehtyä asioihin jotka on katsottu silloin aikoinaan tärkeiksi mainita.
Apostolinen uskontunnustus ei tosiaan ollut uskontunnustamiskäytössä alussa samaan tapaan kuin nykyään, vaan ilmaisi sen mihin kastettava sitoutui. Pitäisikö meidän kysyä itseltämme, onko se sopiva teksti uskon tunnustamiseen?
Meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi
meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana
(Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus)
Huomioni kiinnittyy siihen että ihmisten pelastamis -motiivi liitetään alas taivaista astumiseen.
Athanasioksen uskontunnustus on myös hyvä teksti, vaikkei sillä olekaan samanlaista asemaa kuin Nikea-Konstantinopolilaisella.
Jos tuntuu että uskontunnustuksissa on puutteita, niin voisiko olla myös niin että oma huomio ei tarpeeksi kiinnity niihin asioihin mitkä uskontunnustuksessa kyllä mainitaan.
Tämä on sukua sille ajatukselle, jonka tämä ketju minussa herätti. Jos uskontunnustus tuntuu minusta puutteelliselta, en ehkä keskity oikeisiin asioihin.
Näin, siis koko sitä seuraavaan osioon.
Nyt kyllä ihmettelen. Eikö sovitus, jota siihen kaipaisin, ole “oikea asia”? Olen mielestäni keskittynyt vuosikymmenten aikana perusteellisesti siihen, että Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli, haudattiin ja nousi kuolleista. Mutta jos joku kristinuskon opeista tietämätön kuulee tämän tunnustuksen esimmäistä kertaa, hän ei todellakaan saa tietoa siitä, että me uskomme hänen kuolleen meidän tähtemme sovittaakseen syntimme.
Tuossa edellä sanoin, että minusta hyvä vastaus kysymykseen “Mitä on sovitus” on Kristuksen kärsimyshistoriaan ja ylösnousemiseen osallistuminen. Joskus tekeminen sanoo asian paremmin kuin verbaali selittäminen. Itse kuulen sovituksen kirkkaasti uskontunnustuksessa.
D
Sovitus kuuluu kirkkaimmin siinä että Jeesus ylösnousi kuolleista ja meidänkin lihamme ylösnousee ja elää iankaikkista elämää. Syntien anteeksiantokin siellä mainitaan.
Me todistamme ylösnousseesta Kristuksesta.
Jeesuksen kuolema oli uhrikuolema, joka vaadittiin maksuksi synneistämme. Tätä ennakoivat jo juutalaiset syntiuhrit. Ylösnouseminen oli voitto kuolemasta, ei sovitus, joka tehtiin ristillä.
Meidän lihamme ylösnousua en sanoittaisi näin, jos ollenkaan. Liha ei pyhity eikä sellaisenaan myöskään nouse. Ruumiillinen ylösnousemus kyllä tapahtuu, mutta ei tällaisena samanlaisena ‘lihassa’, kuten sana ymmärretään yleisesti Raamatussa, vaan lihan teot naulittuna ristille Jeesuksen kanssa.
Minua ajatus siitä, että Jumalan ihmiseltä vaatima hyvitys synneistä on X, mutta ihminen ei pysty millään maksamaan kuin X-J, on hassu. Se tarkoittaa sitä, että oikeudenmukaisuus määritellään perin inhimillisesti nollasummapelinä.
Ensimmäinen uhrihan oli se eläin, jonka nahkasta Jumala teki vaatteet Aatamille ja Eevalle. Teknisesti Jumala itse teki ensimmäisen intentionaalisen tapon ihmisen takia, peittääkseen heidän häpeänsä. Uhratessaan ihminen toisintaa tätä samaa ajatusta: En oikeastaan uhraa koska tein syntiä, vaan koska ajattelen että Jumala ei enää siedä läsnäoloani. Uhraaminen on vakuutus siitä, että Jumala itse etsii minua eikä anna häpeäni olla esteenä läsnäololleni.
Jumalahan ei aina sietänyt Israelin uhreja. Ne olivat niitä tilanteita joissa uhraamisesta oli tullut mekaaninen suoritus ilman sisäistä mielenmuutosta. Vähän kuin anekaupan pahimmat lieveilmiöt, jossa katumuksesta tuli kauppatavaraa ja sitä myöten uhraamisen motiivi itsessään.
Kristus on sovitusuhri siinä, että Hän tulee keskellemme, ei pelkää häpeäämme vaan on kanssamme siitä huolimatta ja on valmis menemään kuolemaan asti kanssamme ja ylösnousee kanssamme. Kristus on se ensimmäinen uhri (1 Moos 3:21) joka sallii meidän olla Jumalan edessä omista estelyistämme, epäluottamuksestamme ja epäuskostamme huolimatta.
D
Mielipiteitä on monia ja minun mielipiteeni pyhityksestä on että liha ei pyhitä itse itseään, sillä ei ole sitä voimaa itsessään, mutta mikään lihassa ei mene hukkaan kun se pyhittyy. Ensin ovat nuo nahkavaatteet, jotka Kristus pukee päällemme hänen ihmiseksitulossaan, joka on tietyllä tavalla kuitenkin seurausta hänen ylösnousemisestaan, sillä ylösnousemus tuo ihmisyyteen osallisuuden Kolminaisuudesta. Tuonelaan laskeutuminen eli kuolema varmisti sen että nekin mahkavaatteen käyttäjät jotka ovat jo hengellisesti kuolleet, haetaan mukaan. Nahkavaatteita ei heitetä pois, ne nousevat ylös niin kuin Kristuskin nousi haavoineen kaikkineen. Me muutumme, emme heitä mitään pois. Nahkavaatteista valkenee ylösnousemuspuku ja sitten Kristuksen kanssa ylösnouseet nahkavaatteet kirkastuvat taivasolemuspuvuksi, joka loistaa kirkkaampana ja valkoisempana kuin kirkkain valo.
Varmaan, mutta siksi, että olet aikaisemmin kuullut opetusta sovituksesta. Se, joka ei ole kuullut, ei sitä kuule.
Itse kiinnitin huomion asiaan vasta, kun eräs perinteisen sovitusopin vastustaja totesi, että kyllä hän voi yhtyä apostoliseen uskontunnustukseen, eihän siinä sovituksesta puhuta mitään.
Mutta antaa olla. Hyväksytään perinne perinteenä. Itse vain katson, että perinteitäkin on lupa arvioida.
Voisitko selittää tarkemmin. Pukeeko Kristuksen ihmiseksi tuleminen siis koko ihmiskunnan jollain tavalla? Hän puki kyllä ylleen ihmisen nahkavaatteet, mutta mitä muutosta se merkitsi ihmisille?
Entä tämä? Mielenkiintoinen ajatus, mutta ketkä tarkkaan ottaen haetaan mukaan? UT toteaa hieman vaikeaselkoisesti Kristuksen saarnaamisesta Tuonelassa, että hän saarnasi niille, jotka muinoin Nooan päivinä eivät olleet kuuliaisia, vaikka Nooa saarnasi heille parannusta. Vainko heille Kristus saarnasi?
Tuo on kyllä hyvä huomio että noinkin joku voi ikäänkuin saada tukea omalle käsitykselleen kun apostolinen ut ei mainitse sovitusta…
Opetus ja tausta tarvitaan silti ehkä ihan kaikkeen mitä sanotaan. Ja uskoa Jumalan rakkauteen ei sinänsä synny välttämättä vaikka kuinka monin sanoin ja käsittein pelattaisiin.
Kun pian olen taas riparilla ohjaamassa niin olen varma että Jeesuksen merkitys meille kristityille tulee monin tavoin ja usein selvitettyä viikon aikana, sekä nuorille että aina vain kertauksena meille aikuisillekin. Uskontunnustus on se keskeinen ulkoläksy, enkä ole koskaan tullut ajatelleeksi että siinä ei koottaisi hyvin yhteen rippikoulun sisältöä. Asioista puhutaan, lauletaan, niitä käsitellään ehkä ryhmätöinä. Ja sitten se usko tunnustetaan joka päivä jumalanpalveluksessa. On mahdollista että jotkut toistavat mekaanisesti sanoja ja että opetus menee korvasta sisään ja toisesta ulos. Silti, tiedän että myös oivallusta syntyy. Uskon elävänä antaa Jumala, ei ihmiset. Mutta sovitus - se on keskeistä ja se on ikään kuin Jeesuksen attribuutti, ja uskontunnustuksessa siten sanattomastikin, ei se riparilla varjoon jää.
Uskontunnustus (Nikea-Konstantinopolilainen) sanoo että meidän ihmisten vuoksi ja meidän pelastuksemme vuoksi Jumala tuli alas taivaista ja tuli ihmiseksi ( ja sitten myöhemmin kärsi, kuoli, astui alas tuonelaan, nousi ylös kuolleista ja astui ylös taivaaseen; tekee näitä kaikkia meidän vuoksemme ja meidän pelastuksemme vuoksi).
Ihmiseksi tulossa ihmiset näkevät sen että Jumala on ihmisen “muotoinen”, Jumalalla on ihmisen luonto, hän on todellisesti ihminen. Mutta onko se siinä sitten? Jos Jumala tulee ihmiseksi niin eikö sillä sitten olisi mitään vaikutuksia ihmiseen, ihmiskuntaan. Jumala on kuin tippa jumalallista nestettä joka leviää ihmisyyden nesteessä kunnes ihmisyyden neste on kauttaaltaan värjääntynyt jumaluudesta. Jeesuksen ylösnousemus on kuin pelastussuunnitelman keskusaurinko. Se on kuin letku joka muodostuu taivaan ja maan, Jumalan ja ihmisen välille ja sitä letkua pitkin kaikki nesteet voivat sekoittua toisiinsa. Ylösnousemuksesta säteilee Jumalan ihmiseksitulon ihmekin. Kun kanava on auki sekoittuminen voi tapahtua. Juutalaisille Jumala oli niin pyhä että oli vaarallista katsoa Jumalaa kohti, Jumala oli polttava tuli, mutta Jumala halusi tulla osaksi ihmiskuntaa niin että ihmiskunta ei tuhoudu vaan pyhittyy lempeästi, Jumala tuleekin ihmisyyteen vilvoittavuutena ja jäykkyyden hellittäjänä (Tästä kertoo runomuodossa Helluntain sekvenssi Veni, Sancte, Spiritus). Ennen Jumalan ihmiseksi tuloa, tai paremminkin ilman Jumalan ihmiseksitulon vaikutusta, ihminen on ikään kuin alasti ihmisyydessään, vaikeuksissa seurata omantuntonsa ääntä ja vaikeuksissa omien erilaisten tunteiden ja sielunliikkeiden kanssa. Jumalan ihmiseksitulo vahvistaa ihmisyyttä kaikissa ajoissa ja kaikissa paikoissa, suojaa ihmisyyttä niin kuin parhain nahkavaate vain voi.
Jumala tulee osaksi koko ihmisyyttä. Tuonelaan laskeutuminen kuvaa sitä että Jumala ei valikoi ihmisyydestä osia mihin tulee vaan tulee osaksi kaikkea raadollisuutta, rikkinäisyyttä, sairautta ja kuolemaa, niin hengellistä kuin ruumiillista. Samalla Jeesuksen elämä alleviivaa sitä totuutta että ihmisen rikkinäisyys ei ole synnynnäistä vaan vasta omista huonoista teoista seuraavan kärsimyksen tuote. Siksi Tuonelassa olevaa ihmisyyttä pääsee työstämään vasta kärsimisen ja kuoleman kautta.
Tuonelaan meneminen vahvistaa sen että kaikilla on mahdollisuus tavata Jeesus sydämessään. Ei ole niin rikkinäistä tai kuollutta sydäntä mistä kääntymystä tekevä ihminen ei löytäisi Jumalan läsnäoloa, sitä läsnäoloa joka on ollut aina olemassa Jumalan ihmiseksitulon vuoksi.
Siinä ei oikeastaan mistään muusta puhutakaan kuin sovitusopista. Siinä mainitaan Jumalan sikiäminen ja syntyminen ihmiseksi, kärsiminen, kuoleminen, alas Tuonelaan astuminen, kuolleista ylösnouseminen ja taivaaseen astuminen. Tämä on pelastussuunnitelma kokonaisuudessaan. Lisäksi Apostolisessa uskontunnustuksessa vielä luetellaan miten pelastussuunnitelman toteutuminen näkyy ihmisissä ja ihmiskunnassa. Tämä kerrotaan osiossa Pyhästä Hengestä.
Teologinen teoria sovituksesta on käyttökelpoinen teoria, jos se se ei typistä varsinaista “pelastuksen taloutta” liian suppeaan muotoon.
Ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä sovitusoppia. Uskontunnustukset eivät ole “koska siinä ei sanota jotain” - lausumia. Niitä ei voi käyttää oman uskonsa perustelemiseen jonkin niissä olevan sanomattoman asian takia.
Uskontunnustukset ovat ainakin meille luterilaisille myös avaimia Raamatun ymmärtämiseen. Ne ohjaavat Raamatun lukemiseen trinitaarisesti. Ilman Kristusta ei ole sovitusta ja se on Raamatun ja uskontunnustusten pointti. Ja se on ehkä kaikki mitä lopulta voidaan sanoa.
Usein kyse on siitä, että ihminen ei tiedä mitä hänen pitäisi sovittaa tai miksi hänen puolestaan pitäisi mitään sovittaa tai miksi ja miltä hänet pitäisi pelastaa. Ei niinkään siitä mitä sovitus teknisesti ottaen tarkoittaa.
D