Ei siinä mitään vääryyttä tapahdu, sillä ortodoksit ja roomalais-katolilaiset tietysti ymmärtävät, että pyhien kautta tapahtuvat ihmeet eivät perustu näiden omaan voimaan vaan siihen, että Jumala toimii heidän kauttaan, on valinnut heidät aseikseen ja vuodattaa heille voimaansa ja varustaa heidät sillä. Siis tismalleen niin kuin apostoleidenkin suhteen. Kyse on koko ajan Jumalan ja koko ihmiskunnan välisestä suhteesta ja siinä vaikuttavista jumalallisista voimista. Pyhiä ei palvota, vaan heitä kunnioitetaan. He ovat tärkeitä juuri siksi, että heissä on tullut ja tulee yhä todeksi Jumalan toiminta maailmassa ja luomakunnassa.
Pyhien ja heidän reliikkiensä kautta tapahtuvat ihmeet ovat todiste siitä, että Jumala on elävä ja toimiva - että hän ei ole vain jokin abstrakti idea tai voimakenttä avaruudessa, vaan että hän voimillaan yhäkin vaikuttaa maailmaan ja ihmisiin. Aivan kuin pyhien profeettojen sanat ja teot eivät lakanneet olemasta vaikuttavia heidän siirryttyään tuonilmaisiin vaan ne vaikuttivat heidän ruumillisen kuolemansa jälkeenkin, samoin on pyhien muidenkin tekojen laita: koska ne pohjautuvat kuoleman voittaneen Jeesuksen voimiin, ne eivät ole sidottuja biologisen elämän rajallisuuteen. Pyhä Johannes Teologi auttoi uskovia ymmärtämään jumalallisia salaisuuksia ollessaan maan päällä, mutta hän kykenee yhä tekemään niin, koska kyse ei ollut hänen inhimillisistä kyvyistään vaan siitä, että Jumala itse oli valinnut hänet opettamaan teologiaa kirkolleen.
Vertaat esirukouksien pyytämiseen edesmenneiltä pyhiltä epäjumalanpalvojien käytäntöihin, mutta siinä on tietysti kyse oikean Jumalan palvonnasta, jonka voimien toimintaan pyhien työt perustuvat. Pyhän apostolin mukaan “Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette.” Näin tietysti pyhätkin ovat sitä mitä kirkossa ovat “Jumalan vaikutuksesta”, eivät mistään muusta syystä.
Roomalaiskirjeen kuudes luku kuvaa mainiosti sitä, miten Kristus voitti kuoleman ja elää nyt ikuisesti ja miten uskovien on tarkoitus noudattaa hänen esimerkkiään. Ja mitäpä muutakaan kuoleman ja synnin vallasta vapautuminen ja ikuinen elämä tarkoittaisi kuin sitä, että pyhät elävät Kristuksen kaltaisesti, hänen kanssaan hyvää tehden? Jos uskova uskoo elävänsä Kristuksessa ja että kuolemalla ei ole enää valtaa Kristukseen, niin miten hän voisi ajatella olevansa sidottu kuolemaan? Eikö Kristuksesta osalliseksi pääseminen tarkoitakaan kuoleman voittamista? Onko usko vain tämänpuoleinen asia? Että täällä ajassa kukin uskoo mihin uskoo ja se on sitten siinä?
Vanhoissa kirkkokunnissa Kristukseen kuuluminen tarkoittaa oikeasti kuoleman rajoituksista vapaaksi pääsemistä. Jos ei usko pyhien voivan auttaa, niin sehän tarkoittaa joko sitä, että uskoo Kristuksen olevan kuollut, tai sitten sitä, että tuomitsee edesmenneet pyhät ei-kristityiksi, jotka eivät ole osallisia elävän Kristuksen ruumiista ja voimista. Jos Kristus on elävä ja voi vaikuttaa asioihin, silloin hänestä osalliseksi päässeet pyhätkin ovat eläviä ja voivat vaikuttaa asioihin - juuri siksi, että heidät on otettu osaliseksi ikuisesti elävästä, kuolemattomasta Kristuksesta. Älä katso sitä, mikä on inhimillistä ja katoavaa, vaan katso sitä, mikä on kuolematonta ja kykenee tarjoamaan sen myös sille, joka on katoavaa ja kuolevaista. Muhammad ei kykene rukoilemaan Jumalaa tai toteuttamaan hänen tahtoaan maailmassa. Buddha ei myöskään kykene siihen - he ovat molemmat kuolleita. Mutta Kristuksesta osalliseksi päässeet pyhät kykenevät, sillä heidät on oksastettu ikuisesti elävään puuhun. He ottivat ikuisen elämän vastaan jo eläessään - ei se ole heille tarjolla vasta joskus hamassa tulevaisuudessa, vaan he elävät siinä jo nyt. Ilmestyskirjan alussa painotetaan nimenomaan sitä, että kyseiset sanat eivät kerro vain siitä, mikä on joskus tapahtuva, vaan ne kertovat siitä, mikä jo on (Ilm. 1:19). Niinpä edesmenneet pyhät eivät tule rukoilemaan ainoastaan joskus viimeisen tuomion aikoihin, vaan heidän rukouksensa virtaavat Herran valtaistuimelle jo nyt niin kuin uhrisavu kultamaljasta.