Pyhien rukoileminen


#1

Tuossa pointtini oli vain vastata siihen, että poisnukkuneiden pyhien rukoilu olisi muka alusta asti kuulunut mainstream kristillisyyteen. Ei kuulunut, vaan alkoi hivuttautua siihen vasta 300-luvun loppupuolelta alkaen. Mainstream kristillisyyden laitamilla poisnukkuneiden pyhien rukoilua on varmaan harrastettu varhaisimmista ajoista lähtien, koska kuuluihan esi-isien rukoileminen yleisesti antiikin pakanalliseen uskonnollisuuteen ja tunnettua on, että usein käy niin että kaikki eivät kristityksi käännyttyään heti luovu vanhoista tavoistaan.

Yleisesti ottaen kyllä katson, että lähtökohtaisesti kristinuskon piirissä vallitsevat opit vastaavat Jeesuksen ja apostolien opetusta sitä autenttisemmin mitä varhaisempia ne ovat. Uusi testamentti kirkkaimpana.

Vääryys tulee tietysti siitä, että vain Jumalaa tulee palvoa ja rukoilla. Tämä on ihan ehdoton käsky.

Matt. 4,10: κύριον τὸν θεόν σου προσκυνήσεις καὶ αὐτῷ μόνῳ λατρεύσεις.


Pitäisikö luterilaisesta kirkosta erota?
Kysymyksiä foorumin tekniikasta
#2

Ei siinä mitään vääryyttä tapahdu, sillä ortodoksit ja roomalais-katolilaiset tietysti ymmärtävät, että pyhien kautta tapahtuvat ihmeet eivät perustu näiden omaan voimaan vaan siihen, että Jumala toimii heidän kauttaan, on valinnut heidät aseikseen ja vuodattaa heille voimaansa ja varustaa heidät sillä. Siis tismalleen niin kuin apostoleidenkin suhteen. Kyse on koko ajan Jumalan ja koko ihmiskunnan välisestä suhteesta ja siinä vaikuttavista jumalallisista voimista. Pyhiä ei palvota, vaan heitä kunnioitetaan. He ovat tärkeitä juuri siksi, että heissä on tullut ja tulee yhä todeksi Jumalan toiminta maailmassa ja luomakunnassa.

Pyhien ja heidän reliikkiensä kautta tapahtuvat ihmeet ovat todiste siitä, että Jumala on elävä ja toimiva - että hän ei ole vain jokin abstrakti idea tai voimakenttä avaruudessa, vaan että hän voimillaan yhäkin vaikuttaa maailmaan ja ihmisiin. Aivan kuin pyhien profeettojen sanat ja teot eivät lakanneet olemasta vaikuttavia heidän siirryttyään tuonilmaisiin vaan ne vaikuttivat heidän ruumillisen kuolemansa jälkeenkin, samoin on pyhien muidenkin tekojen laita: koska ne pohjautuvat kuoleman voittaneen Jeesuksen voimiin, ne eivät ole sidottuja biologisen elämän rajallisuuteen. Pyhä Johannes Teologi auttoi uskovia ymmärtämään jumalallisia salaisuuksia ollessaan maan päällä, mutta hän kykenee yhä tekemään niin, koska kyse ei ollut hänen inhimillisistä kyvyistään vaan siitä, että Jumala itse oli valinnut hänet opettamaan teologiaa kirkolleen.

Vertaat esirukouksien pyytämiseen edesmenneiltä pyhiltä epäjumalanpalvojien käytäntöihin, mutta siinä on tietysti kyse oikean Jumalan palvonnasta, jonka voimien toimintaan pyhien työt perustuvat. Pyhän apostolin mukaan “Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette.” Näin tietysti pyhätkin ovat sitä mitä kirkossa ovat “Jumalan vaikutuksesta”, eivät mistään muusta syystä.

Roomalaiskirjeen kuudes luku kuvaa mainiosti sitä, miten Kristus voitti kuoleman ja elää nyt ikuisesti ja miten uskovien on tarkoitus noudattaa hänen esimerkkiään. Ja mitäpä muutakaan kuoleman ja synnin vallasta vapautuminen ja ikuinen elämä tarkoittaisi kuin sitä, että pyhät elävät Kristuksen kaltaisesti, hänen kanssaan hyvää tehden? Jos uskova uskoo elävänsä Kristuksessa ja että kuolemalla ei ole enää valtaa Kristukseen, niin miten hän voisi ajatella olevansa sidottu kuolemaan? Eikö Kristuksesta osalliseksi pääseminen tarkoitakaan kuoleman voittamista? Onko usko vain tämänpuoleinen asia? Että täällä ajassa kukin uskoo mihin uskoo ja se on sitten siinä?

Vanhoissa kirkkokunnissa Kristukseen kuuluminen tarkoittaa oikeasti kuoleman rajoituksista vapaaksi pääsemistä. Jos ei usko pyhien voivan auttaa, niin sehän tarkoittaa joko sitä, että uskoo Kristuksen olevan kuollut, tai sitten sitä, että tuomitsee edesmenneet pyhät ei-kristityiksi, jotka eivät ole osallisia elävän Kristuksen ruumiista ja voimista. Jos Kristus on elävä ja voi vaikuttaa asioihin, silloin hänestä osalliseksi päässeet pyhätkin ovat eläviä ja voivat vaikuttaa asioihin - juuri siksi, että heidät on otettu osaliseksi ikuisesti elävästä, kuolemattomasta Kristuksesta. Älä katso sitä, mikä on inhimillistä ja katoavaa, vaan katso sitä, mikä on kuolematonta ja kykenee tarjoamaan sen myös sille, joka on katoavaa ja kuolevaista. Muhammad ei kykene rukoilemaan Jumalaa tai toteuttamaan hänen tahtoaan maailmassa. Buddha ei myöskään kykene siihen - he ovat molemmat kuolleita. Mutta Kristuksesta osalliseksi päässeet pyhät kykenevät, sillä heidät on oksastettu ikuisesti elävään puuhun. He ottivat ikuisen elämän vastaan jo eläessään - ei se ole heille tarjolla vasta joskus hamassa tulevaisuudessa, vaan he elävät siinä jo nyt. Ilmestyskirjan alussa painotetaan nimenomaan sitä, että kyseiset sanat eivät kerro vain siitä, mikä on joskus tapahtuva, vaan ne kertovat siitä, mikä jo on (Ilm. 1:19). Niinpä edesmenneet pyhät eivät tule rukoilemaan ainoastaan joskus viimeisen tuomion aikoihin, vaan heidän rukouksensa virtaavat Herran valtaistuimelle jo nyt niin kuin uhrisavu kultamaljasta.


#3

Aika erikoista sanoa meistä, että muka uskotaan Kristuksen olevan kuollut!!!

Meillä on vain 1 välimies, Jeesus Kristus.
Pyhien rukoilemisesta ei ole ainuttakaan neuvoa.
Pyhien kuoleman jälkeisestä voimasta voidaan tietysti kirjoittaa miten kauniisti tahansa, mutta kaikki se tapahtuu Jumalan ilmoituksen ulkopuolelta.

Ilmeisesti mukana on reipasta Raamatun väärintulkintaakin, kuten @timo_k meille antamallaan tulkinnallaan 1 Tess 5:9 osoitti.


#4

Me luterilaiset uskomme, että jokainen meistä uskovistakin kuolee.
Liha ei koskaan peri Jumalan valtakuntaa.

Kuoleman vallan voittaminen tarkoittaa Raamatun mukaan sitä, että toista kuolemaa ei tule niille, jotka täällä ovat yhtä Kristuksen kanssa.

Sitä ennen me joudumme Viimeiselle tuomiolle, niin jokainen edesmennyt
pyhäksi kutsuttukin.


#5

“Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”

Toinen hyvä kohta, jossa p. apostoli lupaa pyhien kuuluvan uskoville myös aina tulevaisuudessa:

Kenenkään ei siis pidä ylpeillä ihmisistä. Kaikkihan on teidän: Paavali, Apollos ja Keefas, maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se kaikki on teidän, mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan. (1.Kor. 3:21-23)

Pyhät uskovien puolesta toimivina esirukoilijoina - kukaan ei rohkene väittää, että Paavali, Apollos ja Pietari eivät olisi rukoilleet uskovien puolesta - kuuluvat siis uskoville aina ja kaikkialla, niin heidän omana aikanaan kuin myös tulevina aikoina - siis meidän aikanamme. He kuuluvat meille aivan samalla tavalla kuin he kuuluivat uskoville silloin.


#6

Tuonilmaisiin siirtyneiden pyhien esirukousten pyytäminen on ikivanha kristillinen tapa, ja kuuluu päivänselvästi klassiseen kristinuskoon. Kirkolla oli marttyyreita ja vielä elossa olevat pyysivät heidän puoltoaan. Kirkolliskokouksissa vahvistettiin vain sellaisia asioita, jotka tiedettiin kuuluvan alkuperäiseen uskoon. Yxinkertaisen mainitsemassa Raamatun paikassa (1Tess 5:9) ei puhuta tästä asiasta mitään elikä viittaus on väärä.

Kristilliseen kulttiin kuuluu paljon sellaisia asioita, joita ei mainita Raamatussa. Eihän siellä edes sanota, että kristityille syntyvät lapset pitää kastaa heti syntymän jälkeen. Kuitenkin kirkko on aina tehnyt näin.


#7

Mitä tahdot nyt sanoa?
Mistä nyt keskustellaan, @timo_k
Eikö tämä meidän maallinen majamme joudukaan purettavaksi, kuten Paavali huokaa?
Koetatko mahdollisesti esittää, että “pyhät” eivät ole kuolleet?

Minä uskon, että sinä ja minä, me molemmat kuolemme ja toivon mukaan nousemme
uuteen elämään kirkkaudessa.

Olisi parempi, että todistat asiaa Raamatulla, eikä omalla järkeilyllä- joka kuitenkin on turmeluksen vaikutuksen alainen.
Tuo 1 Kor 3 sitaatti on varsin epärelevantti.


#8

Voit keskustella mistä tykkäät - ja uskoa mihin ja miten tykkäät.

Kommentoin vain, koska TV2 vihjasi edesmenneiltä pyhiltä esirukousten pyytämisen olevan pakanalliseen uskonnollisuuteen kuuluva väärä käytäntö. Jos hän pitää p. Johannes Krysostomosta kristillisenä auktoriteettina, niin hän voi perehtyä hänen laatimaansa liturgiaan ja katsoa, että miten siinä rukoillaan.

Minusta tämä asia, esirukousten pyytäminen edesmenneiltä pyhiltä, on erinomainen esimerkki siitä, miten luterilaisuus ei suinkaan helpota apostolisen ja katolisen kristinuskon omaksumista vaan muodostuu sen omaksumisen esteeksi. Jos TV2 ei olisi koskaan luterilaisista tulkinnoista ja opeista kuullutkaan, hänellä ei olisi mitään vaikeutta yhtyä tähänkään käytäntöön, vaan hän yhtyisi siihen niin kuin mihin tahansa kirkon käytäntöön. Mutta koska hän on omaksunut luterilaisuutta, on katolisen uskon omaksuminen sen jälkeen vaikeaa, kun tulee tällaisia esteitä.


#9

Minä uskon Jumalan sanaan.
Pidä sinä kiinni siitä, mihin sinä uskot.


#10

Pieni kuiskaus sivusta: usko kaikin mokomin Jumalan sanaan, mutta ennen kaikkea muuta usko Jumalan Sanaan.


#11

Lapsikasteella ja pyhille osoitetuilla rukouksilla on kuitenkin kaksi merkittävää eroa: 1) Vaikka Raamatussa ei sanota, minä ajankohtana pikkulapset kastettiin, kasteen raamatunmukaisesta olemuksesta (siitä, että se kuuluu pelastukseen) voidaan kuitenkin päätellä, että apostolien aikana seurakuntiin syntyneet pikkulapset kastettiin pieninä. Sen sijaan pyhille osoitetuista rukouksista ei ole edes epäsuoraa viitettä Raamatussa. 2) Kuten Mauriina sanoo, on historiallisestikin ilmeistä, että kirkko on “aina” kastanut pikkulapsia. Sen sijaan pyhien rukoileminen on ilmeisesti myöhempi ilmiö, jota apostolien aikaan tuskin harjoitettiin.


#12

Eräät tässä esitetyt raamatuntulkinnat ovat, anteeksi vain, melkoista tekstin venytystä. Esimerkkejä:

Asiallisesti luettuna Room.6. on ensisijassa kehotus täällä maan päällä kilvoitteleville kristityille. Mutta vaikka siitä pääteltäisiin poisnukkuneiden pyhien olevan Kristuksen kanssa, vaikkapa esirukoilemassakin, niin miten siitä seuraisi, että pyhille tulee osoittaa rukouksia (tai esirukouspyyntöjä)? Tuosta Ilmestyskirjan kohdasta joku voisi ehkä epäillä, että mainitut “pyhät” olisivat vielä maan päällä; mutta vaikka tarkoitettaisiinkin poisnukkuneita pyhiä, niin eihän tuossa viitata siihen, että meidän tulisi osoittaa esirukouspyyntöjämme heille?

On aika paradoksaalista, että pyhien rukoileminen näyttää olevan aika keskeinen kultin muoto ortodokseille ja katolilaisille; Raamatussa se ei ole ainoastaan vähäpätöinen, vaan poissaoleva. Ja kuitenkin Raamattu on täynnänsä kehotuksia rukoilemiseen; miksi ihmeessä se pyhille osoitettava rukous jää kerta kerran jälkeen mainitsematta?


#13

Onhan siitä. 1. Tim. 2:1, Jaak, 5:16, 2. Makkab. 12:38-45, Baar. 3:4-5, Mark. 9:23, Mark. 11:24 jne. Esirukoileminen perustuu rakkauden siteeseen, siis pyhäin yhteyteen, joka vallitsee kaikkien Jumalaan uskovien välillä. Raamatussa kehotetaan lakkaamattomaan rukoukseen - missään ei sanota, että pitäisi lakata rukoilemasta jonkun puolesta hänen kuolemansa jälkeen. Sieluhan on kuolematon, ja uskovilla on siihen side, koska kaikki uskovat ovat osia samasta Jeesuksen ruumiista. Eivät sielut putoa irti tästä yhteisestä ruumiista kuin kuolleet lehdet puusta syksyn tullen, vaan edesmenneet ovat aivan yhtä tiukasti osa kokonaisuutta kuin mitä he olivat silloin, kun heidän ruumiinsakin oli vielä elossa. Jos olisi niin, niin silloin Jeesus ei olisi oikeasti voittanut kuolemaa ja pyhien yhteys rajoittuisi vain tämänpuoleiseen elämään.

Mutta niin ei ole, sillä koko kristinuskon keskeisin asia on juuri se, että kuolema on voitettu Kristuksessa ja että hänestä osalliseksi pääseminen tekee tyhjäksi syntiinlankeemuksen seurauksena tulleet kuoleman rajoitukset. Etkö ole lukenut Raamatustasi sitä kohtaa, jossa edesmenneet pyhät ilmestyivät Jeesuksen seurassa apostoleille vuorella? Ovatko Mooses ja Elia mielestäsi kuolleita? Eivätkö he kykene rukoilemaan tai puhumaan Jeesukselle? Eivätkö he ole yhteydessä Jeesuksen kirkkoruumiiseen?

VT:n näkökulma on vahvasti tämänpuoleinen - ja kuinka muuten voisi ollakaan, kun vasta Jeesuksessa opimme, että kuolema on voitettu? UT:ssa sen sijaan kehotetaan muistelemaan johtajia, joilta usko on omaksuttu. Kun sanotaan, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti ja että uskovat ovat osa hänen ruumistaan ja kehotetaan rukoilemaan kaikkien uskovien puolesta ja toistemme puolesta ja muistelemaan niitä, joilta usko on opittu, niin en ymmärrä, että miten siitä pääsee sellaiseen johtopäätökseen, että osa kirkkoruumiin jäsenistä pitääkin jättää esirukouksista pois? Jos kerran ajattelette noin, niin miksi siunata vainajia ollenkaan, eiväthän he tuollaisen logiikan mukaan ole enää lainkaan Kristuksen kirkkoruumiin jäseniä, joihin uskovilla on rakkauden side ja pyhäin yhteys.

Minusta kannattaa kuunnella tarkasti p. Johannes Khrysostomoksen sanoja:

Eivät apostolit ole turhaan säätäneet, että peljättävää mysteeriota toimitettaessa pitää muistella niitä, jotka ovat lähteneet keskuudestamme. He tiesivät, että siitä koituu näille suuri hyöty, runsas huojennus. Kun kaikki kansa, koko papillissuvun täyteys, seisoo kädet kohotettuina edessään tuo peljättävä uhri, niin miten Jumala voisi jättää kuulematta rukouksemme poisnukkuneiden puolesta? (Homilia 4 Filippiläiskirjeeseen)

Filippiläiskirjeessähän p. apostoli toteaa yksiselitteisesti voivansa tuottaa kunniaa Jumalalle myös kuolemansa jälkeen:

Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. (Fil. 1:20)

Jos rukoilu ei ole kunnian tuottamista Kristukselle, niin mikä sitten on. Mutta on tietysti selvää, että pyhäin yhteys ja Kristuksen kirkkoruumiin side ei yllä kuoleman yli niihin, jotka ovat esim. sortuneet Pyhän Hengen pilkkaan tai muuten ovat tuosta yhteydestä ja siteestä osattomia - he todella ovat kuolleita.


#14

[quote=“timo_k, post:13, topic:438”]

Onhan siitä. 1. Tim. 2:1, Jaak, 5:16, - -[/quote]
Tässä taitaa olla jokin väärinkäsitys. Ymmärsin niin, että ketjun otsikko “pyhien rukoileminen” viittaa siihen, että maan päällä elävä kristitty osoittaa jollekin poisnukkuneelle pyhälle sellaisen pyynnön, että tämä osoittaisi edelleen Jumalalle jonkin rukouksen. Siitä kai tuossa alkupuolella keskusteltiinkin, ja sitä tarkoitin ilmaisulla “pyhille osoitetut rukoukset”. Nyt kuitenkin esittelet eri asiaa, sitä, että maan päällä rukoiltaisiin jo kuolleiden puolesta. Sopisiko, että tämä jälkimmäinen aihe siirtyisi eri ketjuun?


#15

Se, johon ihminen turvautuu tai jolta hän pyytää apua, se on hänen jumalansa.
Olisi ihan hyvä lukea 1. käsky ja miettiä sen merkitystä.

Siitäkin saa osviittaa kun miettii, ketä Jeesus opetti rukoilemaan ja kenen puoleen kääntymään “hengessä ja totuudessa”.

Ihan rauhassa kannattaa näitä miettiä, jos joskus elämässä oikein iso hätä tulee.
On hyvä, ettei tule väärälle tielle johdatetuksi.

4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.


#16

Minusta uudelle ketjulle ei ole tarvetta. Kysehän on pohjimmiltaan siitä, että millaiseksi pyhien yhteys ymmärretään ja mihin uskovien rukousyhteys rajoittuu, mitä se kattaa, minne se ulottuu ja mikä tai ketkä jäävät sen ulkopuolelle. Se, että mitä aihetta rukous koskee, on tässä toissijaista. Jos yhteys edesmenneisiin pyhiin on olemassa, niin silloin rukoukset tietysti liikkuvat molempiin suuntiin: me pyydämme Kristukselta armoa pyhien esirukouksien kautta tulevan puollon tähden ja muistelemme heitä, ja vastaavasti he sekä rukoilevat meidän puolestamme että toivovat meidän muistavan heitä. Ei rukous ole vain yksisuuntaista pyytämistä, vaan se on rakkauden organismin elävää sykettä, joka vahvistaa koko kokonaisuutta.

Esimerkiksi kun rukoillaan, että “pyhien isiemme esirukouksien tähden, Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä”, niin siinä vedotaan siihen, että me kuulumme siihen yhteisöön, niiden joukkoon, joiden puolesta ne ihmiset, jotka Herra on valinnut pyhiksi aseikseen ja työkaluikseen, ovat rukoilleet, joten anomme, että Herra armahtaisi meitäkin. Emme ole näet mitään irrallista, vaan osana sitä kokonaisuutta, jonka puolesta pyhät ovat rukoilleet ja yhäkin rukoilevat. Näin tahdomme osoittaa, että olemme yhtä heidän kanssaan. On kiistatonta, että tietyt pyhät ovat saaneet Herralta erityisiä armolahjoja, joita he ovat vuodattaneet Jumalan tahdon mukaisesti ihmis- ja luomakuntaan. Toivomme, että mekin pääsisimme niistä osallisiksi.

Armo, joka Jumalansynnyttäjän, pyhien apostolien, kaikkien pyhien ja myös aineettomien hyvien henkiolentojen kautta vuodatetaan uskovien avuksi, on tietysti aina ja kaikkialla yhtä ja samaa Jumalan armoa, joka virtaa Kristuksesta hänen kansaansa ja kirkkoruumiiseensa. Tämän takia armahdusta voidaan pyytää kaikkien pyhien kautta, koska he ovat vain Jumalan palvelijoita - eivät omissa nimissään toimijoita. Esimerkiksi iltarukouksessa armoa anotaan omalta suojelusenkeliltä. Tämäkin lienee mahdoton ajatus osalle protestanteista, sillä he eivät näe Jumalan voiman toimivan pyhien kautta:

Kristuksen enkeli, pyhä varjelijani, sieluni ja ruumiini suojelija. Anna anteeksi kaikki syntini, jotka olen tänään tehnyt. Päästä minut joka ainoasta minua vastustavan vihollisen kavaluudesta, etten millään synnillä vihastuttaisi Jumalaani. Rukoile minun, syntisen ja kelvottoman palvelijasi puolesta, että tulisin otolliseksi kaikkein pyhimmän Kolminaisuuden, Herrani Jeesuksen Kristuksen Äidin ja kaikkien pyhien laupeuteen ja armoon. Aamen.


#17

Itselleni on aina ollut selvää, että nimenomainen “harras rukous”, eli sellainen nimenomainen rukoustapahtuma, kohdistetaan Isälle. Isää lähestytään ja Hänelle esitetään asia. Jeesus Itse opetti rukoilemaan Isää.

Sitten sellaiset pikkurukoukset, joita saattaa tulla pitkin päivää, kuuluvat Jeesukselle. “Auta nyt, Jeesus!”

Pyhää Henkeä Itseään en yleensä rukoile, Hän on jonkinlainen toimiva henki tässä kolminaisuudessa ja vaikuttaa mm. Jumalan pyhyyden läsnäoloa, mutta ihan suoraan en osaa Häntä rukoilla, muutoin kuin ehkä tilanteessa, joka vaatii nimenomaisesti juuri Pyhän Hengen läsnäoloa.

Tällainen on siis omiin käsityksiini perustuvaa “viisautta”. Luullakseni koko asia on Yhden Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan käsittelyssä, on “tarkka osoite” sitten joskus vahingossa “väärin valittu”.

Olen joskus kokeillut rukoilla pyhiä, mutta tulee aina jotenkin sellainen epäjumalanpalvelusmainen huono omatunto…


#18

[quote=“timo_k, post:16, topic:438”]
Esimerkiksi iltarukouksessa armoa anotaan omalta suojelusenkeliltä. Tämäkin lienee mahdoton ajatus osalle protestanteista, sillä he eivät näe Jumalan voiman toimivan pyhien kautta - -[/quote]
Ei näin. Kyllä luterilainen uskoo, että Jumalan voima voi toimia ja toimii pyhien kautta (ja sakramenttien ja monen muunkin asian kautta, miten vain Jumala hyväksi näkee). Erimielisyys koskee sitä, kenelle rukoukset osoitetaan. Ortodoksikin myöntää, että rukouksia on lupa osoittaa suoraan Jumalalle. Luterilainen ei näe syytä osoittaa niitä kenellekään muulle.


#19

Naulan kantaan. Luterilaisilta puuttuu hengellistä näkökykyä: he eivät näe, että missä kaikkialla ja miten jumalalliset armovoimat toimivat ja virtaavat. Vanhojen kirkkokuntien edustajat näkevät Jumalan armon toiminnan ja pyhyyden sielläkin, missä luterilaiset eivät sitä näe. Jos Jumala on jonkun valinnut aseekseen ja työkalukseen, niin se ei tyhjene, kuole, katoa tai lakkaa olemasta, sillä Herran sana ei tyhjänä palaa. Jos voit pyytää esirukousta pyhältä hänen ruumiinsa ollessa vielä elossa, niin voit sinä pyytää sitä samaa vielä sen jälkeenkin kun hänen ruumiinsa on rapistunut ja laitettu hautaan. Sielu on elossa ja voi kunnioittaa Jumalaa. Jeesushan sanoi toiselle ryövärille, että jo samana päivänä tämä olisi hänen kanssaan paratiisissa. Ilmestyskirjasta mielestäni näemme, että pyhät rukoilevat lakkaamatta. Kuolema on raja vain niille, jotka eivät usko.


#20

Tätä rukousta voisin, kuten kai odotatkin, kritisoida siitä, että rukous on osoitettu enkelille. Mutta puutun myös ihan eri yksityiskohtaan: keneltä laupeus ja armo tulee? Tässähän rinnastetaan 1) kaikkein pyhin Kolminaisuus, 2) Kristuksen Äiti ja 3) kaikki pyhät, ikään kuin tasavertaisina armon lähteinä. Eikö ortodoksisissa rukouksissa tehdä tämän selkeämpää eroa Jumalan ja ihmisen välille?? Ymmärsinkö jotakin väärin?