Isäsuhde on vääristynyt, jos hädän tullen apua pyydetään naapurin sedältä tai tädiltä - mutta ei omalta isältä…
Jehovantodistaja sanoi kerran kaverilleni, että täytyy tietää Jumalan nimi ja käyttää sitä.
Kaverini oli yksinkertainen hitsari, mutta osasi vastata:
Kun tulen illalla kotiin, huutavat lapset hiekkalaatikolla: “Isi tulee…”.
Naapurin lapset huutavat: “Virtanen tulee …”
Raamatussa on lukuisia kehotuksia rukoukseen, mutta ei nähtävästi ainoatakaan kehotusta osoittaa rukouksia pyhille. (@timo_k kyllä esitti eräitä raamatunpaikkoja, mutta tarkoitti nähdäkseni ne kehotuksiksi rukoilla edesmenneiden puolesta, mikä on eri asia.) Mutta asia tulee vielä selvemmäksi, kun Raamattu antaa lukuisia esimerkkejä rukouksesta. Näitä ovat Isä meidän (Matt.6), Ap.t.1:24, Ap.t.4:24, Paavalin kirjeiden ja muiden kirjeiden alku- ja loppurukoukset, muutamia mainitakseni, ja Psalmien kirja kokonansa. Miksi niissä ei ole yhtäkään esimerkkiä pyhille osoitetusta rukouksesta?
Minua hämmästyttää se että TV jaksaa edelleen vesittää kaiken muun asiallisen kritiikkinsä levittämällä tuota samaa vanhaa vanhan, jakamattoman kirkon panettelua, jossa väitetään kristittyjen palvovan pyhiä.
[quote=“timo_k, post:19, topic:438”]
Luterilaisilta puuttuu hengellistä näkökykyä: he eivät näe, että missä kaikkialla ja miten jumalalliset armovoimat toimivat ja virtaavat. Vanhojen kirkkokuntien edustajat näkevät Jumalan armon toiminnan ja pyhyyden sielläkin, missä luterilaiset eivät sitä näe.[/quote]
Sen verran minulta puuttuukin “hengellistä näkökykyä”, että en tiedä paljonkaan siitä, “missä kaikkialla ja miten” Jumala toimii; en ole ollut mukana Jumalan neuvonpidossa. Raamatussa Jumala on kuitenkin ilmoittanut sen verran kuin kristityn tarvitsee tietää. Voin siis hyvillä mielin rukoilla Isää, kuten Kristus käskee. Sen sijaan jään edelleen kaipaaman selitystä siihen, miksi vanhojen kirkkokuntien rukousperinne on se mikä se on.
Tästähän Jeesus Itsekin puhui: Jumalan lapsista, jotka saavat kutsua Häntä Isäkseen.
Keneltäkö armo tulee? Minähän sanoin sen selvästi jo aiemmassa viestissäni:
Armo, joka Jumalansynnyttäjän, pyhien apostolien, kaikkien pyhien ja myös aineettomien hyvien henkiolentojen kautta vuodatetaan uskovien avuksi, on tietysti aina ja kaikkialla yhtä ja samaa Jumalan armoa, joka virtaa Kristuksesta hänen kansaansa ja kirkkoruumiiseensa.
Ei pyhillä ole mitään omaa armoaan, vaan he ovat oksia viinikasvustossa, joka saa voimansa yhdestä juuresta: Kristuksesta. Jumalansynnyttäjän, pyhien apostolien ja kaikkien muidenkin pyhien - enkelit mukaan lukien - kautta saatavat lahjat pohjautuvat siis aina yhteen ja samaan Kristukseen, hänen armoonsa ja jumalallisiin energioihinsa. Ei tätä tarvitse joka kerta erikseen todeta, sillä uskoville on päivänselvää, että kaikki armo kirkossa tulee Jumalalta: tulipa se sitten Jumalansynnyttäjän, apostolien, meidän aikojemme pappien tai maallikoiden kautta. Kyse on Kristuksen kirkosta rakkauden yhteisönä, jota Jumala siunaa, parantaa, vahvistaa, pyhittää ym. armovoimillaan, joita hän vuodattaa kirkolleen niin kuin vesi virtaa kasveissa niiden kaikkiin oksiin ja lehtiin.
Ihmisten pyrkimyksenä on tietysti theosis, jumaloituminen. Jos turmelemme itsemme syntiä tekemällä, me muutumme kuivettuneeksi oksaksi, joka jää paitsi tarjolla olevasta elämän vedestä - ja joka sitten hakataan pois ja heitetään tuleen.
Laitetaanpa vielä yksi esimerkki oikeaoppisesta ortodoksisesta rukouksesta:
Me syntiset ja uupuneet hartaasti rientäkäämme nyt Jumalansynnyttäjän luo ja katuen langetkaamme hänen eteensä huutaen sydämemme pohjasta: "Auta, oi Valtiatar, ja armahda meitä. Älä viivy. Me muutoin hukumme syntiemme paljouden tähden. Älä käännytä palvelijoitasi tyhjin käsin luotasi, sillä sinä olet ainoa toivomme. (Ortodoksinen hartauskirja, rukous nro 15.)
Näin voidaan rukoilla, koska se toivo, joka Jumalansynnyttäjän kautta tuli ja tulee yhä maailmaan, on nimenomaan Pyhän Kolminaisuuden tahdon mukaista ja oikeaa toivoa. Siinä rukoillaan juuri sen pelastuksen toteutumista omalla kohdalla, josta uskontunnustuksessa puhutaan. Tässä rukouksessa huomio vain kiinnitetään Jumalansynnyttäjän osaan kokonaisuudesta.
Minä puolestani jään odottamaan sinun vastaustasi mm. näihin alla oleviin kysymyksiin:
Etkö ole lukenut Raamatustasi sitä kohtaa, jossa edesmenneet pyhät ilmestyivät Jeesuksen seurassa apostoleille vuorella? Ovatko Mooses ja Elia mielestäsi kuolleita? Eivätkö he kykene rukoilemaan tai puhumaan Jeesukselle? Eivätkö he ole yhteydessä Jeesuksen kirkkoruumiiseen?
Et myöskään kommentoinut Filippiläiskirjeen kohtaa mitenkään.
Kristus kirkastusvuorella.
Sen tapahtuman sisältö on ihan muuta kuin kuolleiden rukoileminen.
Sehän päättyi siihen, mikä pitäisi olla uskon ydin: Kristus yksin.
Miksi kieltäydytään rukoilemasta Jumalaa suoraan, kun siihen on olemassa
selvä raamatullinen esikuva?
Eikö se herätä kysymyksiä?
Aivan loistava kirjoitus - niin mieltä lämmittävä ja niin totta! Pyhien tarkoitus on toimia välittäjinä, kun pieni ihminen kokee itsensä ikään kuin liian röyhkeäksi lähestyäkseen itse Isää tai Jeesusta - koen tämän omalta osaltani myös parempana tapana rukoilla.
Edellä on kommentti pyytää apua itselle, koen sen myös erittäin vaikeana, koska tulee tunne, että tavoittelen jotakin hekilökohtaista hyvää sen sijaan, että hyväksyisin sen mitä olen saanut - Luojan kämmeneltähän kaikki tulee, eikö vain? Tosin koen aina tarkoituksen ja merkityksen niin voimakkaana, että tapahtui mitä tahansa, koen aina olevani juuri sillä Luojan kämmenellä - mutta toisen puolesta pyytäminen tuntuu aivan luontevalta ja hyvältä. Juuri nyt tekisin ihan mitä tahansa, jos vain saisin rukoukseni kuultua erään läheiseni erittäin vakavan sairauden vuoksi - kyse ei ole äkkiä alkaneesta syövästä - antaisin vaikka kaikki kokemani ihmeet pois, jos se vain olisi mahdollista - en tiedä ketään ihmistä, joka niin paljon yrittää ja olisi yhtä paljon ansainnut ihmeparantumisen!
Valvoin ja odotin kuusi tuntia, että sai tämän viestin kirjoittaa - foorumi ilmoitti, että olin kirjoittanut uudeksi kirjoittajaksi liian monta viestiä jo nyt.
Tämäkin oli sitä ihan hyvää kristillistä nöyryyden opettelua. Nyt sain sanoa sen. Kiitos!
Mutta minulle aikuiselle, elämää kokeneelle ihmiselle, on tietysti tuntunut hieman oudolta tällä foorumilla se, että normien noudattamisesta olen tänään jo saanut lukemattoman määrän ansiomitalleja, mutta siitä mitä oikeasti olisin halunnut sanoa, olen tullut rangaistuksi odottelulla.
Mutta varmasti tälläkin on merkityksensä ja tarkoituksensa.
Eiväthän ortodoksit kieltäydy rukoilemasta Jumalaa suoraan, mehän Häntä vasta rukoilemmekin! Jumalanpalvelukset kestävät helposti kaksi tuntia ja enemmänkin. Kirkkokansaa kutsutaan rukoilijoiksi, me emme ole vain passiivisesti nuokkumassa siellä vaan osallistumme aktiivisesti rukouksiin. Palveluksen lopussa pappi kiittää meitä “yhteisistä rukouksista”.
Mutta me olemme sikäli etuoikeutettuja, että meillä on myös Jumalanäiti ja muut pyhät puhumassa meidän puolestamme Kristukselle, jolta kaikki hyvä tulee.
Mikä sitten itse kullekin on loistavaa.
On luonnollista, että kukin pitää kiinni omastaan. On ihan turha vedota edes Jumalan sanaan, kun ei anneta mitään arvoa mitä joku Jeesus on joskus sattunut sanomaan. Onhan ekumeeninen kirkolliskokous sentään ihan jotain muuta.
Meillä on kuitenkin Raamatun mukaan vain yksi välittäjä, hän ei ole ihminen, elävä tai kuollut, vaan Jeesus Kristus.
Jos ihminen ei rohkene rukoilla Jumalaa, uskon kohde on kenties väärä.
Ei millään pahalla, mutta sinä et ole tainnut, @Mauriina, koskaan päästä sisälle siihen, mitä luterilainen hurskauselämä on. Voit ihan vapaasti puhua, vaikka nuokkumisesta. .
Mitäs oppia tämä on, ettei Jeesus Kristus olisi ihminen? Monofysitismiä?
Se oli Filonilla, joka puhui nuokkumisesta. En ole kirjoittanut tähän keskusteluun kuin yhden puheenvuoron, enkä aio jatkaa tätä hyödytöntä keskustelua.
Tämän vielä haluan kuitenkin sanoa: Se, että kaiken pitäisi löytyä Raamatusta ei ole klassisen kristinuskon oppi, vaan on myöhempää protestanttisuutta. Aivan kirkon alkuajoista asti kristityt ovat pyytäneet tuonilmaisiin siirtyneiden pyhien esirukouksia. Esim Rooman katakombien seinät ovat täynnä piirtokirjoituksia, joissa oli esirukouspyyntöjä. “Pyhät marttyyrit rukoilkaa N.N:n puolesta.” tai “Atticus, sielusi on siellä missä on Hyvä, rukoile vanhempiesi puolesta”. (Lähde Aari Surakka: Ortodoksinen ikoni) Jos ei edesmenneitten pyhien esirukousten pyytäminen olisi ollut vakiintunut tapa, niin ei sitä olisi hyväksytty Kirkossa.
Minusta tämän keskustelun pitäisi olla kriittisellä puolella, koska luterilaiset kirjoittajat hyökkäävät tässä voimakkaasti klassista kristinuskoa vastaan. Willehin ylläpitämällä foorumilla tällaisten asioitten kimppuun hyökkääminen oli kiellettyä.
Kirkon opin mukaan Kristus säilyttää ihmisyytensä vielä taivaassakin istuessan Jumalan Isän oikealla puolella. Jos Kristus ei olisi yhtä aikaa totinen Jumala ja totinen ihminen, Hän ei voisi toimia välimiehenämme.
1.Tim.2: 1-5
1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
2 kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Jeesuksesta puhutaan myös “ihmisen poikana”. Tässä on Kristuksen kaksiluonto-oppi: Ihmisen poika ja Jumalan Poika.
Olin aktiivinen luterilainen ennen kuin tutustuin ortodoksiseen kirkkoon. Ennen luterilaisen kirkon messun alkua siellä saattoi kuulla sanottavan: “Mennään eteen istumaan, että jaksetaan pysyä hereillä” tai “Eihän saarnaa kuitenkaan kukaan kuuntele.”
Minun mieleeni on jäänyt luterilaisissa jumalanpalveluksissa kuulemani tokaisut:
“Ei mennä eteen istumaan, että nähdään milloin pitää nousta seisomaan.”
Toinen tapaus:
“Ehtoolliselle menevät vain ne, jotka haluavat näytellä uskovaista muitten edessä.”
Kolmas:
“Jäädään taakse niin päästään ensimmäisinä pois.”
Maallistuneita osallistujia on toki kaikissa kirkkokunnissa, etenkin häitten, rippijuhlien ymv. aikana.
Joo, kyllä nuo @Filonilla ja @timo_k mainitsemat kommentit kuulostavat sellaisten ihmisten puheelta, jotka eivät käy kirkossa usein eivätkä oman hengellisen mielenkiinnon takia, vaan ovat tulleet johonkin tiettyyn tilaisuuteen. Erityisesti konfirmaatiomessut ovat jumalanpalveluksista tällaisia tilaisuuksia, samoin joulukirkossa käyminen perinteen vuoksi, ja avioliittoon kuuluttamista tai kaste/hautausilmoitusta kuuntelemaan tuleminen. Koska vähemmistökirkkoihin kuuluvista usein isompi prosentti on hommassa tosissaan ja maallistuneet ihmiset kuuluvat useimmin valtakirkkoon, törmää Suomessa tähän porukkaan nimenomaan luterilaisissa paikallisseurakunnissa. Jossain muussa maassa voi sitten olla ihan toisin.
Raamatun viimeisten kirjojen kirjoittamisen aikoihin pyhimyksille ei vielä osoitettu kultillista kunnioitusta eikä heitä vielä selvästikään rukoiltu. On turha väittääkään muuta. Sola scriptura -protestantille tämä tosiasia luonnollisesti riittää perusteeksi torjua koko käytäntö. Mutta minä en ole solascripturisti. Tapa alkoi hahmottua kirkon marttyyrikaudella, havaittiin hyväksi ja vakiintui lopullisesti hyvinkin klassisen kristinuskon piiriin luettavana aikana (siis ennen vuotta 500 AD). Minulle tämä riittää hyvin. Se riittää sitäkin paremmin, kun olen myös itse saanut rukousvastauksia pyhien kautta.
Pyhiltä vuosituhansien kuluessa saadut lukemattomat rukousvastaukset ovat mielestäni kiistämätön merkki siitä, että Jumala todella toimii paitsi suoraan myös pyhiensä kautta. Minun saamani selvä ja täysin kiistaton rukousvastaus (p. Lisieux’n Teresalta) paitsi auttoi minua silloisessa akuutissa hätätilassani myös vahvisti uskoani yleisemmällä tasolla kautta linjan. Epäilyksen tai masennuksen hetkinä tästä melkein kahden vuosikymmennen takaisesta kokemuksesta on minulle edelleen suurta lohtua. Pyhiä ei ole pakko rukoilla, ja on täysin mahdollista elää kristittynä myös katolisessa kirkossa noudattamatta tätä tapaa. Normimessussa ei pyhiä yleensäkään rukoilla, vaikka eukaristisissa rukouksissa (varsinkin Roomalaisessa kaanonissa) onkin joitakin epäsuoria viittauksia pyhille osoitettuun kulttiin ja heidän esirukoustensa voimaan.
Yritän vastata: Koko Raamatun olen lukenut, deuterokanonisia osia myöten. (Ihan oikeastiko epäilit sitä?) Mooses ja Elia ovat eläviä, kykeneviä rukoilemaan ja puhumaan, ja ovat yhteydessä kirkkoruumiiseen. Fil.1:20 näyttää puhuvan enemmän siitä, että Paavalin marttyyrikuolema tuottaisi kunniaa Kristukselle, eikä niinkään siitä, mitä Paavali kuoltuaan tekee. Mutta kyllä Paavali kuolemansakin jälkeen pystyy rukoilemaan.
Syy siihen, etten aluksi vastannut kysymyksiisi, on siinä, etten näe niissä suurtakaan yhteyttä ketjun aiheeseen. Kun Mooses on elävä, miten siitä seuraa, että hänelle pitäisi osoittaa rukouksia?