Mihin tämä ajatus perustuu, siis se että pyhät eivät vielä ylistä taivaassa kolmiyhteistä Jumalaa. Mikä heidän tilansa nyt on?
Totuuden ei tarvitse osallistua mihinkään kilpailuun.
1 tykkäys
Se ajatus pyhien rukoilemisesta menee nimenomaan niin että esirukouspyyntö menee Jumalalle koska pyhä (ajassa elävä uskova) ja edesmennyt pyhä ovat molemmat samassa, elävässä rukousyhteydessä Jumalaan. Mitään esirukouspyyntöjä ei mene minnekään jos yhteyttä, pyhien yhteyttä Jumalaan ei ole.
Raamattu kertoo ensin VT:n puolella, että kuoleman jälkeen ei ole tilaa, mitä ajallinen määritelmä voisi kuvata, siis hengellisesti. Ei ole aikaa, josta johonkin siirryttäisiin. Se on tylsää, mutta se tulee olemaan se todellinen tila, jossa todellinen, ennen kuolemaa uskoontullut minuutemme, eli Jumalan jokaiseen ihmiseen puhaltama henkensä kokee kaiken niinkuin Jumala, Jeesus.
Jumalattomankin todellisuus alkaa, kun hän kuolee. Tätä Jeesus kuvaa juutalaisen kertomuksen rikas mies ja Lasarus, kautta. Tila on lopullinen, eikä kummassakaan paikassa kestä ajallisessa tilassa.
”Mikä heidän tilansa nyt on?”, on asia, mikä ei ajallisessa tilassa elävään mieleemme voi nousta. Koemme sen uskossa, jonka kautta voimme jopa kosketella Siionin vuorta.
Palaan tähän vanhaan asiaan.
Vastaukseni ei ole ainoastaan Okalle vaan yleistä asian pohdintaa.
Historiallisesti jotkut kristityt ovat siis ilmeisesti uskossa kokeneet edesmenneet pyhät rukousyhteydessä säilyviksi. Tai ainakin hurskaasti niin kuvitelleet tai kovasti tahtoneet uskoa.
Taannoin kuulin yhden perustelun miksi rukousyhteydessä säilyviä edesmenneitä ei ole syytä lähestyä. Oletuksena tässä on että uskovien rukousyhteys toimii jonkun uskovan puutteiden auttamiseksi ja heikoille vahvistuksen tuottamiseksi. Riemuitsevaan kirkkoon kuuluva ei tämän selityksen mukaan tarvitse näitä joten he periaatteessa ovat osa rukousyhteyttä mutta he eivät tarvitse toisen uskovan auttavia rukouksia.
Yksi kysymys jää tässäkin kuitenkin leijumaan ilmaan. Eikö edesmennyt, mitään tarvitsematon pyhä voi kuitenkin auttaa taistelevan kirkon jäseniä rukouksillaan, ja jos voi, saammeko pyytää heiltä apua vai pitääkö vain luottaa siihen että he kyllä rukoilevat meille apua pyytämättäkin?
Ajatuksia? Mielipiteitä?