Silloin tällöin kuulen sanottavan: lue Raamattua, siitä se [kysymyksesi] selviää. Tai istahda tuolille, avaa Raamattu ja Pyhä Henki kyllä avaa sinulle edessäsi olevan tekstin. Tämän jälkimmäisen ohjeen inha sivumerkitys on, että jos et siltikään ymmärrä lukemaasi, sinussa ei ole Pyhää Henkeä.
Mutta tämä sikseen, siitä tuskin syntyy muuta kuin joutavaa kinaa.
Ajatellaampa sen sijaan henkilöä, joka sanoo, että Raamattu on hänen elämänsä tärkein kirja, joka ajaa kaiken muun edelle. Eikö silloin olettaisi, että hän opiskelisi hepreaa, kreikkaa, arameaa. Lukisi Biblia Hebraica Stuttgartensia, Nestle-Alandia ja vastaavia (ei, interlineaarit kuten Novum ei kelpaa), opiskelisi eri käsikirjoitustraditioita, tutkisi synopsiksia ja eri tekstivariantteja.
Mielestäni tämän voi aivan hyvin tehdä maallikkokin, joskin ammattilaisten selitysteokset ovat toki merkittävä apu. Mutta on eri asia lukea jonkin ammattilaisen tai teologin valmiiksi pureskeltuja vastauksia, kuin tehdä oivalluksia itse. Toki niin, ettei erehdy pitämään oivalluksiaan mullistavina. Mullistavia ne voivat olla minulle, mutta tuskin olen ensimmäinen, joka ne on oivaltanut.
Olen itse harrastanut tällaista Raamatun opiskelua, vaikka Raamattu ei kenties aina tunnukaan elämäni tärkeimmältä kirjalta. Projekti on kesken.
Mutta sinä, jolle Raamattu on se kaikkein tärkein kirja, mikä sinua pidättelee perehtymästä siihen oikein kunnolla kielineen, tekstihistorioineen päivineen? Laiskuus, kiire vai se, että jokin vähänkin eksegetiikkaan viittaava on itsestään perkuleesta?
Vai olenko väärässä, ehkä lasten mentyä nukkumaan avaat UT:n kreikan kieliopin ja alat päntätä, jotta voisit eräänä päivänä vastata myöntävästi kysymyseen: “Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?”
Luonnollisesti kysymykseni ei kohdistu foorumin oppineisiin teologeihin.