Olen siis eri mieltä tästä väitteestä, että Jumala liittyy olemuksensa puolesta uskoviinsa. Unio mystica ei tarkoita olemuksellista yhtymystä. Olemuksellinen yhtymys tapahtuu kasteessa Kristuksen kanssa (unio cum Christo), jossa tapahtuu inkorporaatio ja filiaatio eli tempautuminen Kolminaisuuden sisäiseen elämään.
Ajatus siitä, “ettei Paavalin pyynnöstä voida sanoa muitta mutkitta sen olleen pelkästään inhimilllinen”, kuulostaa minusta vähän oudolta. Tässä tuntuu, että sekoitat jumalallisen ja inhimillisen tavalla, joka ei tapahdu edes Kristuksen kohdalla. Jos Paavalin pyyntö ei ollut “vain inhimillinen”, niin eivätkö meidänkään pyyntömme sitten ole “vain inhimillisiä”?
Periaatteessa en vastusta tällaista mystiikkaa, mutta sen muuttaminen olemukselliseksi mystiikaksi, ikään kuin kyse olisi siitä, että meidän olemuksemme onkin jumalinhimillinen olemus unio mystican kautta, kuulostaa ongelmalta. Minusta se pitää ennemmin ymmärtää niin, että me olemme edelleen ihmisiä. Olemme olemuksellisesti yhtyneet Kristuksen kanssa, nimittäin hänen ihmisyyteensä; häneen puolestaan on Jumala yhtynyt hänen persoonassaan “olemuksellisesti”, eli yhteys Jumalaan tulee sitä kautta. Toisin sanoen: olemme Jumalan poikia ja tyttäriä vain ja ainoastaan kun olemme Pojan persoonassa, pukeneet Pojan yllemme ja niin edelleen, siis kasteessa tulleet otetuiksi Pojan persoonaan, tulleet osaksi hänen ruumistaan. Hänen ruumiissaan me olemme osa sitä, johon on yhtynyt jumaluus, mutta emme niin, että jumaluus olisi yhtynyt meidän olemukseemme, vaan Kristuksen olemukseen.
Siis Jumala on Kristuksessa, ja me olemme Kristuksessa, ja sen vuoksi Jumala ei ole meissä niin kuin Jumala oli Kristuksessa, siitäkin huolimatta että Pyhä Henki on meissä. Kuitenkaan Jumalan oleminen meissä ei ole olemuksellista yhtymystä, niin kuin Kristuksessa.