Kolminaisuuden sisäiseen elämään tempautuminen

Olen nyt viimeisen vuoden ajan ehkä tarkemmin liturgisen elämänkin kautta miettinyt tuota intratrinitaarisen ja ekstratrinitaarisen sillottamista, ja minusta näyttää vahvasti, että se tapahtuu kristologisesti erityisessä ilmoituksessa. Selitän vähän, mitä tarkoitan:


Intratrinitaarinen: Kolminaisuuden sisäinen. Kyse on siis Kolmiyhteisen Jumalan “sisällä” olevista persoonista, Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Siellä Isä ei ole Poika, eikä Poika ole Henki, eikä Henki ole Isä. Heillä on omat persoonalliset ominaisuutensa, jotka eivät ole yhteisiä: Isä on aluton & synnyttävä, Poika on alullinen & syntyvä, Henki on alullinen & lähtevä, jne.


Ekstratrinitaarinen: Kolminaisuuden ulkopuolinen. Kun Kolminaisuuden persoonat ovat suhteessa oman yhteisönsä ulkopuolelle, he alkavat luontonsa samuuden ja yhteyden vuoksi kuitenkin toimia niin “in unison”, yksimielisesti, että heidän toimintansa on yksi yhteinen toiminta. Kun Kolminaisuus siis luo maailman, Isä ja Poika ja Henki luovat yhdessä. Siksi myös jokainen ns. Jumalan nimi, joka Hänelle annetaan sen vuoksi, että hänellä on suhde maailmaan, on yhteinen kaikille persoonille. Isä on Luoja, Poika on Luoja, Henki on Luoja. Isä on Jahwe ja Herra, Poika on Jahwe ja Herra, ja Henki on Jahwe ja Herra, jne.



Kristologia, erityinen ilmoitus: Kun Poika syntyy ihmiseksi, puhtaasti jo inkarnaation salaisuudessa on sisään kirjoitettuna Kolminaisuuden paljastaminen. Kristus paljastaa siis yksinkertaisesti olemalla ihminen ja Jumalan Poika sen salaisuuden, että hänellä on Isä ja että hänellä on Henki. Samaa hän tietenkin myös opettaa sanallisesti. Tämä erityinen ilmoitus - itse Kristus persoonana - siis paljastaa, että Luoja, joka siihen mennessä oltiin opittu tuntemaan Yhtenä, onkin sisäisesti Kolme.


Kristologinen silta: Kristus ei kuitenkaan vain tyydy paljastamaan, että “hei, te luulitte että se on absoluuttinen Yksi, mutta ku se onki Kolmiyhteinen, tadaa!”, vaan hän myös ottaa ihmiset mukaansa tähän kolmiyhteiseen yhteisöön. Ristinuhrilla on omat sovitusopilliset vaikutuksensa synnin ja muun suhteen, mutta se aiheuttaa myös aivan uudenlaisen vaiheen pelastushistoriasta, joka ylittää luomisessa tehdyn perustason. Luomisessakin nimittäin ihminen oli Jumalaan suhteessa Luojana, Jumalana, jne. (ekstratrinitaariset nimet). Mutta Kristuksen kautta, ristin kautta, hän yhdistää meidät itseensä ja siten, osana itseään ja omaa ruumistaan, ottaa ja tempaa meidät osaksi Kolminaisuuden sisäistä elämää.


Sakramentit: Kun Kristuksessa meidät tuodaan intratrinitaariseen elämään, niin meidät puolestaan tuodaan Kristukseen kirkon sakramentaalisen elämän kautta. Kaste ehkä suurimpana mysteerinä on yhdistämässä meitä Kristukseen, samoin eukaristia ja kaikki muut Kristuksen asettamat vietot.

1 tykkäys

Näinhän se tietysti on. Ei itselläni ainakaan ole tähän paljon lisättävää - ja arvaan, ettei ole muillakaan, joten profetoin ketjun jäävän joko lyhyeksi tai sinun yksinpuhelemiseksesi.

Niin, no, toivottavasti ei kuitenkaan. Eiköhän jotain sanomista joltakin löydy.

Voitaisiin vaikka pohtia tarkemmin sitä, kuinka tämä sisäiseen elämään tempautuminen ilmenee kirkon liturgisessa elämässä…

Kolminaisuuden sisään tempaaminen on myös aika jensonilaista kieltä. Ajatus esiintyy monessa Jensonin tekstissä. Siinä on se etu että se säilyttää (? tämä olisi tietenkin oman tutkimuksen paikka) ihmisen subjektiivisuuden suhteessa kaikkiin relaatioihin Jumalan kanssa.

Viimeksi Jenson on kirjoittanut aiheesta luonnon ja armon yhteyttä pohtivassa esseessään. Käsitepari luonto ja armo kääntyy katolisella puolella luonnollisesti nature - supernature -käsitepariin, jota Lubac alkoi työstämään 30-40 -luvulta eteenpäin. Siinäkin on kysymys luonnosta/luotuisuudesta ja armosta (se, mitä Jumala lahjoittaa luonnon päälle ja tietysti Lubac huomioon ottaen myös Tuomaan tulkinnasta _ressourcement_in hengessä). Lubacin kritiikkinä (Lubac edellyttää kahta eri armoa: luotuisuuden armo ja lunastuksen armo, ja näin osin erottaa luomisen ja lunastuksen) ja Jensonin oman korjausehdotuksena Jenson esittää trinitaariseen elämään osallistumisen joka säilyttää luotuisuuden ja armo on sitä että Jumala lahjoittaa itsensä ihmiselle ottaessaan ihmisen omaan trinitaariseen vuoropuheluunsa (uudestaan ja uudestaan).

Kuten tästäkin käy ilmi, käsiteparit
luonto - armo
luonto - yliluonnollinen (Lubacin surnaturel)
luominen ja lunastus,

kulkevat käsi kädessä.

Hyvin lähtisi ajatus liikkeelle, mutta päätän Barthin ajatukseen (CD 1.1. saksankielinen laitos ei nyt ole taskussa)

“…creation… …(the content of His revelation of the Father) and reconciliation (the
content of His self-revelation) are completely different from one
another in their significance for us and yet are also completely related
to one another in their origin.”

D

Monessa kohden, Jeesus puhuu kolmiykseyden tulemisesta yksilö uskovan ja uskovien yhteyden osaksi. Ehkä hyvä esimerkki tästä on Johanneksen evankeliumin 17 luku.

Joh.17:22-23 “Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.” - KR-33/38

Kristus-“unioni” on kolmiykseyden kautta tapahtuvaa. Isä ja Poika asuvat Pyhän Hengen kautta pelastetussa. Iankaikkinen rakkaus joka Isällä ja Pojalla, Pyhän Hengen kautta on aina ollutta tulee nyt pelastetun osaksi. Näin tavallaan astumme uskossa Jeesukseen - “sisään” siihen ykseyteen mikä kolminaisuudessa, eli Jumalassa itsessään on.

Näin minäkin sen tosiaan ymmärrän. Kasteessa yhdistymme Jeesukseen ja saamme Pyhän Hengen, joka meissä huutaa Isää, joka on todellisesti oma isämme, koska olemme Kristuksessa Pojistuneet.