Ehkä yllättäen pyhitysliikkeiden pohjalta on syntynyt antinomistisia liikkeitä. Niissä toki ajattelu lähtee siitä, että kun ollaan tultu täydellisen pyhiksi ja synnittömiksi, ei enää ole väliä, mitä tekee. Tällaista ajattelua on Suomenkin siionissa nähty paikoin.
1 tykkäys
Sortuu kyllä pinnistelyyn, ei voi sille mitään myöskään. Oikeastaan sen pitäisi mennä niin, että jos lankeaa kiusaukseen, niin nousee uskossa ja se nöyrtyminen / anteeksisaaminen kuolettaa kyllä. Vaikea selittää ja vaikea valvoa (joka aamu armo uus), turvana on se 70 x 7 ja se että synnittömiksi emme voi tulla, vaikka velvollisuus on panna se viimeinenkin synti vakavasti pois, aina ei huomaa ja aina ei pysty. Katkeruus ja anteeksiantaminen voivat olla helposti sellaisia mihin ei pysty. Koston välttäminen saa silloin riittää, koska ei se anteeksiantamisistaankaan ylpeily mitään synnittömyyttä ole jne.
1 tykkäys
Sitten Alkuseurakunnan on ollut yksilöitä, jotka eivät ole pitäytyneet terveeseen oppiin, eli Kirjoituksiin, joihin Jeesuksen työ, opetus ja esimerkki myös täydellisesti linjautuvat.
Tämä “linjautuminen” on aina, sitten Paratiisin ollut Jumalan työ, mutta toteutuu vain ihmisten suostumuksella. Tätä yrittää kertoa termi “elää uskoa todeksi”.
Pidän kyseenalaisena käyttää ilmaisua, että vanhurskautuminen on välinpitätmättömyyttä mitä ja miten tehdään. Kyseenalaista siksi, etten ole sitä tavannut missään päin maailmaa. Yksittäistapauksia kyllä saattaa olla, muttei tällaista hengellistä liikettä.
Vanhurskautus on Jumalan työ ja on synnittömyyttä, täydellisyyttä Hänen edessään. Olemme vapautuneet synnin vallasta, jossa vapaudessa meillä on kokoaikainen, voitokas taistelu verta ja lihaa vastaan. Uskoontullut ei ole enää syntisäkki, joka säkki on katoava, luotu osamme, eli se osa ja tila, jonka Jumala ensin loi ja asetti hallitsemaan luomakuntaansa, mikä on tulelle talletettu.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen syntyy Taivaan Valtakunnan kansalaiseksi, hän voi liukua tilastaan pois. Siksi esimerkiksi Italian Valdolais-Metodistinen unioni julistaa jos lapsi kastetaan seurakunnan edessä yhteydessä, että “tämä kaste ei pelasta. Rukoilemme, että hän, kun tulee tietoiseksi hyvästä ja pahasta, valitsee tarjotun pelastuksen”. (Vapaasti käännettynä).
Tämä “liukuma” pois Jumalan yhteydestä todistaa, ettei Jumala itseään kieltää saata. Jeesuksen rukousmallissa on “äläkä saatta meitä kiusaukseen”. Eli tarkoittaa, että Jumalan avulla suuntaisimme pois tilanteista, joissa kiusaukset vaanivat. Eli uskonelämässä voi olla kallistumia maailmaan päin ja siksi Jeesuksen viimeisiä opetuksia oli “Valvokaa”.
1 tykkäys
Osittain samaa mieltä ja ymmärrrän!
Kristus on sovittanut koko ihmisen elinaikana tehdyt synnit, kaikkien ihmisten, syntymästä kuolemaan. Sen tähden, kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan vanhurskautta vailla. Sitä kirkautta, joka Jumalan Pojan evankeliumista loistaa. Näin ymmärrän asian.
1 tykkäys
Tuohon on varmaankin kaikkien kristittyjen ja kirkkokuntien helppo yhtyä, mutta erimielisyyksiä ilmeneekin lähinnä siinä, kuka on osallinen tuosta sovituksesta ja millä perusteella!
1 tykkäys
Kristus meidän vanhurskautemme. Uskosta Kristukseen, Jumala lukee Kristuksen meidän vanhurskaudeksi. Hänessä meidät luetaan vanhurskaaksi.
1 tykkäys
Hyvä ja oikea, tarpeellinen kysymys! Vastaus kyllä löytyy, muttei näkemisessä, vaan uskossa.
Varmasti oikeita sanoja, mutta ajattelen että ytimeen pureutumiseksi tarvitaan tarkennusta.
Olen samaa mieltä. Näkisin että asia on määriteltävissä melko tarkasti ilman tuhatsivuisia dogmatiikan kokonaisesityksiä.
Kyse on siis siitä, kuka on osallinen sovituksesta ja millä perusteella. Se on iso kysymys. Kirkoilla on omien tunnustustensa mukaiset ja enemmän tai vähemmän yhtenevät näkemykset asioista, mutta niillä täytyy olla myös yhteinen ydin.
Totta kai kristillisen pelastusopin ydin on Kristus, mutta ihmisen kannalta ajattelen tuon ytimen ilmenevän nimenomaan suhtautumisessa Häneen. Arvelen että ei pelkkä kirkon jäsenkirja, ei hillitön meuhkaaminen Herran nimessä, ei tuomiohenkinen oikeaoppisuus, ei nimikristillisyyden penseä asenne eikä mikään muu välinpitämättömyys tuota automaattisesti oikeaa asennetta ja suhtautumista Jeesukseen Kristukseen ja sitä kautta osallisuutta Häneen.
Positiivisen suhtautumisen näen uskomisena, luottamisena, turvautumisena ja ojentautumisena sen mukaan, mikä ei näy. Tuskinpa Jumala jaksaa pelleillä meidän kanssamme. Risti osoitti, että kyse on äärimmäisen vakavista asioista.
Karitsa on teurastettu; toivossa elämme.
1 tykkäys
Juuri näin. Aina ei kuitenkaan ole helppoa ja selvää eikä kaikkien usko ole aina vahva. Milloin epäilee olemassaoloa ja milloin taas ei pysty uskomaan ansiottomaan armoon jne. Ihmiset ovat erilaisia, mutta silti Jumalan edessä samalla viivalla syntisinä, joten kerskaus on vain Kristuksesta J.
1 tykkäys
Aivan, ja olipa usko heikko tai vahva, kristitty on uskon siteellä Kristuksessa ja kätkettynä Häneen, äskeistä omaa tekstiäni lainatakseni.
1 tykkäys