Ehkä yllättäen pyhitysliikkeiden pohjalta on syntynyt antinomistisia liikkeitä. Niissä toki ajattelu lähtee siitä, että kun ollaan tultu täydellisen pyhiksi ja synnittömiksi, ei enää ole väliä, mitä tekee. Tällaista ajattelua on Suomenkin siionissa nähty paikoin.
1 tykkäys
Sortuu kyllä pinnistelyyn, ei voi sille mitään myöskään. Oikeastaan sen pitäisi mennä niin, että jos lankeaa kiusaukseen, niin nousee uskossa ja se nöyrtyminen / anteeksisaaminen kuolettaa kyllä. Vaikea selittää ja vaikea valvoa (joka aamu armo uus), turvana on se 70 x 7 ja se että synnittömiksi emme voi tulla, vaikka velvollisuus on panna se viimeinenkin synti vakavasti pois, aina ei huomaa ja aina ei pysty. Katkeruus ja anteeksiantaminen voivat olla helposti sellaisia mihin ei pysty. Koston välttäminen saa silloin riittää, koska ei se anteeksiantamisistaankaan ylpeily mitään synnittömyyttä ole jne.
1 tykkäys
Sitten Alkuseurakunnan on ollut yksilöitä, jotka eivät ole pitäytyneet terveeseen oppiin, eli Kirjoituksiin, joihin Jeesuksen työ, opetus ja esimerkki myös täydellisesti linjautuvat.
Tämä “linjautuminen” on aina, sitten Paratiisin ollut Jumalan työ, mutta toteutuu vain ihmisten suostumuksella. Tätä yrittää kertoa termi “elää uskoa todeksi”.
Pidän kyseenalaisena käyttää ilmaisua, että vanhurskautuminen on välinpitätmättömyyttä mitä ja miten tehdään. Kyseenalaista siksi, etten ole sitä tavannut missään päin maailmaa. Yksittäistapauksia kyllä saattaa olla, muttei tällaista hengellistä liikettä.
Vanhurskautus on Jumalan työ ja on synnittömyyttä, täydellisyyttä Hänen edessään. Olemme vapautuneet synnin vallasta, jossa vapaudessa meillä on kokoaikainen, voitokas taistelu verta ja lihaa vastaan. Uskoontullut ei ole enää syntisäkki, joka säkki on katoava, luotu osamme, eli se osa ja tila, jonka Jumala ensin loi ja asetti hallitsemaan luomakuntaansa, mikä on tulelle talletettu.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen syntyy Taivaan Valtakunnan kansalaiseksi, hän voi liukua tilastaan pois. Siksi esimerkiksi Italian Valdolais-Metodistinen unioni julistaa jos lapsi kastetaan seurakunnan edessä yhteydessä, että “tämä kaste ei pelasta. Rukoilemme, että hän, kun tulee tietoiseksi hyvästä ja pahasta, valitsee tarjotun pelastuksen”. (Vapaasti käännettynä).
Tämä “liukuma” pois Jumalan yhteydestä todistaa, ettei Jumala itseään kieltää saata. Jeesuksen rukousmallissa on “äläkä saatta meitä kiusaukseen”. Eli tarkoittaa, että Jumalan avulla suuntaisimme pois tilanteista, joissa kiusaukset vaanivat. Eli uskonelämässä voi olla kallistumia maailmaan päin ja siksi Jeesuksen viimeisiä opetuksia oli “Valvokaa”.
1 tykkäys
Osittain samaa mieltä ja ymmärrrän!
Kristus on sovittanut koko ihmisen elinaikana tehdyt synnit, kaikkien ihmisten, syntymästä kuolemaan. Sen tähden, kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan vanhurskautta vailla. Sitä kirkautta, joka Jumalan Pojan evankeliumista loistaa. Näin ymmärrän asian.
1 tykkäys
Tuohon on varmaankin kaikkien kristittyjen ja kirkkokuntien helppo yhtyä, mutta erimielisyyksiä ilmeneekin lähinnä siinä, kuka on osallinen tuosta sovituksesta ja millä perusteella!
1 tykkäys
Kristus meidän vanhurskautemme. Uskosta Kristukseen, Jumala lukee Kristuksen meidän vanhurskaudeksi. Hänessä meidät luetaan vanhurskaaksi.
1 tykkäys
Hyvä ja oikea, tarpeellinen kysymys! Vastaus kyllä löytyy, muttei näkemisessä, vaan uskossa.
Varmasti oikeita sanoja, mutta ajattelen että ytimeen pureutumiseksi tarvitaan tarkennusta.
Olen samaa mieltä. Näkisin että asia on määriteltävissä melko tarkasti ilman tuhatsivuisia dogmatiikan kokonaisesityksiä.
Kyse on siis siitä, kuka on osallinen sovituksesta ja millä perusteella. Se on iso kysymys. Kirkoilla on omien tunnustustensa mukaiset ja enemmän tai vähemmän yhtenevät näkemykset asioista, mutta niillä täytyy olla myös yhteinen ydin.
Totta kai kristillisen pelastusopin ydin on Kristus, mutta ihmisen kannalta ajattelen tuon ytimen ilmenevän nimenomaan suhtautumisessa Häneen. Arvelen että ei pelkkä kirkon jäsenkirja, ei hillitön meuhkaaminen Herran nimessä, ei tuomiohenkinen oikeaoppisuus, ei nimikristillisyyden penseä asenne eikä mikään muu välinpitämättömyys tuota automaattisesti oikeaa asennetta ja suhtautumista Jeesukseen Kristukseen ja sitä kautta osallisuutta Häneen.
Positiivisen suhtautumisen näen uskomisena, luottamisena, turvautumisena ja ojentautumisena sen mukaan, mikä ei näy. Tuskinpa Jumala jaksaa pelleillä meidän kanssamme. Risti osoitti, että kyse on äärimmäisen vakavista asioista.
Karitsa on teurastettu; toivossa elämme.
1 tykkäys
Juuri näin. Aina ei kuitenkaan ole helppoa ja selvää eikä kaikkien usko ole aina vahva. Milloin epäilee olemassaoloa ja milloin taas ei pysty uskomaan ansiottomaan armoon jne. Ihmiset ovat erilaisia, mutta silti Jumalan edessä samalla viivalla syntisinä, joten kerskaus on vain Kristuksesta J.
1 tykkäys
Aivan, ja olipa usko heikko tai vahva, kristitty on uskon siteellä Kristuksessa ja kätkettynä Häneen, äskeistä omaa tekstiäni lainatakseni.
1 tykkäys
Upea ja lohtua täynnä oleva teksti koskien valintaa:
Matt.22 2-14. “Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte. Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: ‘Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?’ Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: ‘Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.’ Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.”
Kun jumalinen sydän pohtii tätä suurta mysteeriä tällä tavalla, vertaus tarjoaa loistavaa lohtua ja esittää opin, joka on vieläkin kauniimpi.
Ehkä sanot, että kyllä, liha ja veri, jotka ovat yhdistyneet Jumalan Pojan kanssa hänen persoonansa ykseydessä, ovat todella siunattuja, mutta miten tämä auttaa meitä muita? Tämä vertaus vastaa tähän kysymykseen: Me olemme vieraita, jotka Kuningas haluaa kutsua ja jotka ovat läsnä Poikansa hääjuhlissa. Nyt huolehditaan siitä, että häihin kutsutaan ne, jotka ovat olleet ystäviä sulhasen ja morsiamen kautta ja ovat heille sukua. Ja siksi langenneet enkelit eivät tule tähän hääjuhlaan, sillä tämä sulhanen ei ole ottanut enkeliluontoa (Hepr. 2). Mutta koska sulhanen on veljemme vastaanotetun ihmisluontonsa mukaan ja me olemme sukua hänelle lihana hänen lihastaan ja luuna hänen luustaan, meistä ihmisistä tulee armosta kutsuttuja vieraita näihin häihin.
Mutta sanot, että tässä on suuri ero. Jumalan Pojan oli liha siinnyt Pyhästä Hengestä eikä tiedä mitään synnistä. Meidän lihassamme ei sitä vastoin asu mitään hyvää. Päinvastoin, se on synnin ja kuoleman ruumis, kuten Paavali sanoo. Kuinka me voisimme sitten olla osalliset tähän hääjuhlaan?
Vertaus antaa vastauksen tähän kysymykseen. Sulhanen nöyryytti itsensä. Hän pani kunniansa syrjään hetkeksi. Hänet luotiin lain alaiseksi ja teurastettiin syntiemme tähden, jotta hän aivan itse voisi valmistaa kaiken tarvittavan, jotta voimme osallistua tähän hääjuhlaan ja ansaita meille etuoikeuden olla häävieraita, jotka osallistuvat juhlaan. Kaikki nämä ovat kauniita, siunattuja ja lohduttavia ajatuksia.
On myös kaunista ja ihanaa, että evankeliumin saarnaamista kuvataan vertauksessa tällä tavalla: Kuningas lähetti palvelijansa kutsumaan vieraita häihin. Näin ollen, kun saarnaajat saarnaavat parannusta ja syntien anteeksiantoa, he eivät ole mitään muuta kuin Herramme Jumalan airueet hääjuhlaan, joiden kautta Hän kutsuu meitä iankaikkisen pelastuksen hääjuhlaan. Ja Paavali todellakin ylistää sitä Jumalan erityisenä armona, että rakas Jumalamme ilmoittaa ja tekee meille tiettäväksi salaperäisen, kätketyn neuvonsa (joka muuten on koko maailmalta kätketty mysteeri, kuten Paavali sanoo) evankeliumin saarnaamisen kautta. Jos haluan tietää, mitä Jumala armossa on päätellyt pelastuksestani, minun ei pitäisi kiivetä taivaaseen, joka on minulle liian korkealla, vaan voin saada tästä tiedon evankeliumin saarnaamisen minulle tuoman kutsun kautta, joka sinetöidään ja vahvistetaan sakramenttien kautta.
Sillä minun ei missään nimessä pitäisi kuvitella, että jos rakas Jumalani on kutsunut minut sanallaan pelastukseen, hän itse asiassa aikoo jotain muuta. Sillä Hän on uskollinen Jumala ja hänen sydämensä on totuudellinen. Pikemminkin meidän tulisi ajatella ja arvioida hänen sydäntään, tahtoaan ja mieltään hänen sanansa perusteella ja sen mukaan, kuten Paavali sanoo 1. Korinttolaiskirjeen luvussa 2. Meillä on ja tunnemme Kristuksen sydämen ja mielen.
Todistaakseen, että tämä Kuningas haluaa vilpittömästi ja vakavasti saada nämä vieraat, Hän sanoo vertauksessa, että “kuningas vihastui, kun he eivät halunneet tulla.” Lisäksi tiedämme, että juuri Sanan kautta lähtevä kutsu on ainoa vakiintunut keino, jolla Pyhä Henki haluaa vaikuttaa meissä ja työskennellä sydämissämme valistaakseen, käännyttääkseen ja vanhurskauttaakseen meidät, niin että meistä, Jumalan armon kautta Kristuksen tähden sovitettuina, voi tulla iankaikkisen elämän perillisiä, joita Hän haluaa varjella kädessään, säilyttää loppuun asti ja siunata iankaikkisella kirkkaudella, kuten sama oppi esitetään Roomalaiskirjeen luvussa 8 ja muissa kohdissa Raamatusta. Riittäköön tämä lyhyeksi katsaukseksi, kuinka oppi Jumalan valinnasta esitetään yksinkertaisesti tässä vertauksessa ja kuinka kristitty voi pohtia tätä artikkelia tämän vertauksen mukaisesti yksinkertaisella ja rakentavalla tavalla.
Martin Chemnitz, Saarnasta Jumalan ennalta tietämisestä ja valinnasta pelastukseen.
2 tykkäystä
Armovalinnasta tuli hyvin lyhykäinen teksti.
Matt 22:14: “Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.”
Joka kuulee evankeliumin Kristuksesta ja uskoo, on valittu varmasti.
Nimittäin kutsun vastaanottaminen kuulemalla ja uskomalla.
Raamattu ilmaisee hyvin selvästi, ketkä ovat valittuja ja pelastuvat.
Hyvä esim. voisi olla Apostoli Paavali, jonka Jumala oli kutsunut, joka otti vastaan kutsun kuulemalla ja uskomalla, Jumalan vaikutuksesta. Näin hän oli Jumalan armovalinta, valittu.
2 tykkäystä
Matt 7:22-23: “Moni sanoo Minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö Sinun nimessäsi ennustaneet ja Sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja Sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?’ Silloin lausun heille julki: ‘En ole koskaan teitä tunnustanut. Menkää pois luotani, te laittomuuden tekijät.’”
Jeesus lausuu, ettei ole koskaan tunnustanut heitä. Raamattu ilmaisee, joka Minut tunnustaa ihmisten edessä, sen Minäkin tunnustan Isäni edessä. Laittomuus on sitä, että on hengellisesti kuollut, elää ilman uskoa Vapahtajaan, ilman Kristusta.
Jolla ei ole Jeesusta Kristusta, ei ole Taivaan Isääkään, vaan ovat pois Jumalan kasvojen edestä. Kristus ei heitä tunnusta Jumalan lapsiksi Isän edessä.
1 tykkäys
Näin, lakihenkiset taas siirtyvät lain tekoihin tässä ymmärtäen väärin. Kaikki ihmiset ovat sellaisia, jos eivät kuule oikeaa opetusta, evankeliumia.
Kukaan ei kuule oikein, jos Jumala ei saa vetää ja vaikuttaa…
1 tykkäys
Noinhan se uskonvanhurskausopin mukaan menee. Ja niin kauan kuin usko säilyy, pelastus pysyy. Toki on syytä valvoa, ettei synnin pettämänä paatuisi ja usko joutuisi haaksirikkoon. Usko pysyy parhaiten puhtaassa omassatunnossa.
"‘Minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen’. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi. (Heb 10:38-39)
Jumala ylläpitää sanan ja Henkensä kautta vanhurskautettuna pois synnistä.
Näkeekö Jumala taivaasta ihmisiä tuijotellessaan tämän ristiriidan, ja miten suhtautuu siihen?
Miksi tällainen taakka (voisi sanoa) on, vaikka sen suorittaminen ontuu jo alkumetreillä?
Onko kyse moraalista, velvollisuuksista kristittynä, vai mistä?
En nyt ihan ymmärrä kysymystäsi ja ajatustasi! Jumalahan on kaikkitietävä ja kaikkivaltias, emme tiedä kuinka se on mahdollista.
Syntien poispaneminen ei ole armon alla elävälle taakka, vaan etuoikeus hyvään ja kauniiseen elämään. Emme pysty kaikesta suoriutumaan täydellisesti uskovinakaan, mutta tällöin armo riittää. Lain alla elävälle ei riitä armo, koska tällöin kaikki on suoritettava viimeistä pyklää myöten ja täydellisesti, armoa ei tunneta, vaan kaikki luetaan omaksi syyksesi.
Jeesus kantoi kaikki syntimme täydellisesti sovittaen ne Jumalan edessä. Silti Jumalaa ei voi pettää ja tahallaan, ehdoin tahdoin synnissä rypeä, vaan aitouden ja totuuden nimessä teemme vapaasti parhaamme välttäessämme syntistä elämää vajavaisesti, mutta rehellisyyteen pyrkien, vaikka sekin jää vajaaksi, mutta armo riittää.
1 tykkäys
Uskon että ymmärsit kysymykseni, sillä vastasit.
Jatkopohdintaa. Syyttääkö laki silti kristittyä, vaikka on armosta tällainen etuoikeus ja hyvä elämä?
Laki, Raamatun luku.