Raamatun kohtien kommentointia

Olen itse useinkin kuullut, miten joku julistaja on ilmoittanut, että Raamattu on yksinkertainen kirja. Mitä enemmän itse olen Raamattuun perehtynyt, niin olen tullut siihen johtopäätökseen, että se on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ne, jotka väittävät sitä yksinkertaiseksi ylenkatsovat ja vähättelevät Raamattua, ja käytännössä ajattelevat, että heidän oppimansa tulkinnat ovat Raamattu.

3 tykkäystä

Onpas omituinen väite. Luterilaisittain Raamattu on selkeä ja selittää itse itsensä. Tulkinta on toissijaista Raamatun vaikuttavuuteen nähden. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki joka vaikutta uskon missä ja milloin Jumala niin tahtoo. Pyhää Henkeä ei lahjoiteta tulkinnan perusteella.

Ortodoksisuudessahankin esim. Raamattua tulkitaan niin kuin ort kirkko sitä on historiallisesti tulkinnut. Se on aika stabiili tulkinta.

Mitä pelastukseen tulee, niin Raamattu on hyvin yksinkertainen. Mitä enemmän Raamattua lukee, niin sitä yksinkertaisemmaksi se muuttuu: Lopettakaa hölmöily ja tehkää niin kuin minä olen sanonut.

D

5 tykkäystä

Niinkö? Olen itse kuullut jopa luterilaisilta, että Luther itse opetti muun muassa niin, että jos Raamattua lukiessa kohtaa jotakin, jota ei ymmärrä, pitää nostaa hattua ja jatkaa eteen päin. Ymmärrän tämän tarkoittavan, että Lutherkin tiedosti Raamatussa olevan asioita, joita ei välttämättä ymmärretä tai että se ei olisi helppo.

1 tykkäys

Sehän on selkeä ohje. Raamatussa on monta asiaa jotka menee minulta yli ymmärryksen. Esim. jos suola menettää makunsa, niin miten se saadaan taas suolaiseksi. Ja ei vaikuta Raamatun selkeään kokonaisviestiin:Pelastus yksin armosta.

D

5 tykkäystä

Parikymmentä vuotta Raamattua lähes päivittäin opiskelleena olen sen kokonaisuudesta päässyt melko hyvin kärryille. Perusta eli pelastussanoma on melko yksinkertainen, jotta lapsi tai lapsenmielinenkin sen ymmärtäisi, jotkut profeettakirjat, kuten Daniel tai Ilmestyskirja vaikeita ja loputkin niistä hankalia. Silti en pidä Raamattua perussanomaltaan mitenkään vaikeana kirjana.

Sen sanon, että Vanha testamentti on äärimmäisen kiinnostava kaikilta osiltaan ja oleellinen koko Raamatun ymmärtämiseksi, vaikka jotkut tahot sitä vähättelisivätkin. Minäkin luulin aiemmin, että vain Uusi testamentti riittää kristityille ja kyllähän se tavallaan pitkälle riittääkin, mutta kuva Jumalasta ja uskovan johdatuksesta, Jumalan kansasta jää kyllä todella vaillinaiseksi ilman Vanhaa testamenttia.

Siispä koko Raamattu on tärkeä, osa siitä vaikeasti avautuvaa, mutta erityisesti evankeliumit, Apostolien teot ja kirjeet helpommin avautuvia ja myös pelastuksen kannalta tärkeimpiä.

5 tykkäystä

Kun ihminen alkuvaiheessa alkaa tutkimaan Raamattua, niin hyvin helposti se lukee sieltä Jumalan tuomion ja vihan. Ilmenee se myös, että se on todella vaikea liian mahdoton ymmärtää. Vaikea tajuttava. Ihminen voi oman järjen perusteella pysyä kauankin samassa lähtökuopassa. Mikään kohta välttämättä sovi yhteen.

Kun Pyhä Henki kirkastaa ihmiselle sanaa, niin alkaa Raamattu avautua. Sen sanoma tiivistyy. Monet jakeet avaavat sanaa monessa kohdin. On muistettava, ettei sekoiteta Kristusta ja Moosesta. Toisin sanoen lakia ja evankeliumia toisiinsa.

5 tykkäystä

Oman messuyhteisön pappi saarnasi tänään että “Kristus (Jeesus) on uusi Mooses, koska kuuliaisuus Jumalan laille on rakastamista. Jumalan laki on rakkauden laki.”

1 tykkäys

Poistit vastauksesi, mutta lisään omaan viestiini vielä että samalla tavalla uusi Mooses kuin typologisesti myös Daavid, Job tai jopa Joosua. Ei siis mikään uusi inkarnaatio vaan raamatullinen typos.

2 tykkäystä

Tämä on totta, mutta olen aina ihmetellyt että miksi se on näin. Itse tykästyin nimenomaan Vanhan Testamentin tuomiokohtiin jo lapsena. Olin tarinoihin, nimenomaan vanhan ajan kunnon opettavaisiin ja joskus raakoihinkin satuihin ihastunut, sellaisiin kuin Grimmin sadut alkuperäisessä versioissaan. Vanha Testamentti todellakin puhutteli tällä tavalla.

Minusta tuntui upealta että on olemassa Jumala joka haluaa oikeudenmukaisuutta. Koin nimittäin että maailma on aika epäreilu, eikä kukaan tee mitään niin kuin pitäisi. Ensimmäinen käsitykseni Jumalasta, ehkä siis joskus 5-vuotiaana, oli se että on joku joka haluaa maailmaan oikeutta. Ja se tuntui minusta silloin hyvältä ja turvalliselta. Se antoi toivoa. Minulla oli vähän rankka lapsuus. Minun silloiset tulkintani nousevat siitä miten silloin koin todellisuuden.

1 tykkäys

Yritin löytää monelta selitystä asiaan, mutta en löytäny.

Tämä kyllä ohjaa ihmisiä etsimään pelastusta laista, ei Jeesus ole uusi Mooses.
Kuten Jeesus sanoo Mooses on kirjoittanut hänestä. Esim:

3Moos 18:5: “Noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä. Minä olen Herra.”

No kuka noudattaa Mooseksen antamat käskyt? Ei kukaan muu kuin Jeesus, sillä me epäonnistumme perisyntimme tähden jo lähtökuopissa. Ja Jeesus noudatti ne meidän sijassamme ja niin meilläkin on uskon kautta elämä hänessä. Sanoohan Jeesus “Minä elän ja niin tekin saatte elää”. Me emme itsessämme kykene noudattamaan Jeesusta esikuvana hetkeäkään ja siksi meidän onkin uskominen hänen sijaisuuteensa. Luonnostamme me emme edes tahdo noudattaa käskyjä.

Hepr 10:5-10: "Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: “Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: ‘Katso, minä tulen-kirjakääröön on minusta kirjoitettu-tekemään sinun tahtosi, Jumala’.” Kun hän ensin sanoo: “Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: “Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan."Hepr 10:5-10: "

Vanhasta Testamentista löytyy myös upea kuvaus tästä Herran sijaisuudesta:

Jes 59:16-20: “Ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki. Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan… …Mutta Siionille se tulee lunastajana, niille Jaakobissa, jotka synnistä kääntyvät, sanoo Herra.”

Jeesuksen sijaisuudessa, eli hänen vahurskautensa uskossa omistaen meilläkin on vanhurskaus hänessä Jumalan edessä. Jeesuksen esikuvassa meillä ei sitä ole.

2 tykkäystä

Typologisesti tulkittuna ihan ok. Mooses johdatti kansansa Egymptistä vaarojen ja vaivojen kautta luvattuun maahan. Jonne tosin pääsi vain pari alun perin valittua, mutta monta matkalla mukaan liittynyttä ja ympärileikkaamatonta.

Rakastaminen on lain noudattamista. Jumalan rakastaminen on yhteisen tulevaisuuden haluamista ja siihen kuuluu että yhteiseen tulevaisuuteen ei viedä sellaista jota Jumala ei halua.

D

1 tykkäys

Sama täällä. Meillä oli iso perheraamattu Doren kuvittamana ja katselin pienenä mielelläni sen kuvia. Erityisesti Lootin ja hänen vaimonsa pako Sodomasta ja Gomorrasta on jäänyt mieleen, kun vaimo muuttuu suolapatsaaksi, tai Nooan arkki ja vedenpaisumus, jossa alastomat syntiset ihmiset hukkuvat meren aaltoihin.

Kritisoin tuota, koska asia tuntuu olevan päälaellaan. Kuulostaa liian helposti kirjaimen palvelemiselta.

Tuonkin voi kääntää vastaavasti, että “lain noudattamainen on rakastamista”.

Varmaankin haetaan tätä periaatetta: “Rakkaus on lain täyttämys.” (Room 13:10) ja “Joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.” (Room 13:8) ja “Kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’.” (Gal 5:14)

Jumalan tahdon täyttäminen edellyttää rakkauden motiivia. Jumala on Henki (Joh 4:24), Jumala on rakkaus (1.Joh 4:8), ja Jumala asuu meissä (Room 8:11).

Jumalan tahdon täyttäminen on ÄÄRIMMÄISEN korkea tavoite, ilman hänen Henkeään se ei onnistu alkuunkaan.

  • Kuuliaisuus ei ole rakastamista, mutta rakkaus vaikuttaa kuuliaisuutta.
  • Lain noudattamainen ei ole rakastamista, mutta rakkaus vaikuttaa lain noudattamista oikealla tavalla eli Hengen palvelemisena, ei kirjaimen palvelemisena.

Ulkoinen kirjaimen laki saa aikaan vihaa ja tappaa. Sisäinen rakkauden laki tekee eläväksi, koska se on Hengen vaikuttamaa.

En selitä enempää. Ymmärrätte mitä tarkoitan.

3 tykkäystä

Sanon aina että vapautta ei ole ilman vastuuta, eikä rakkautta ilman rajoja. Mutta tietenkään rakkaus ei pelasta lain noudattamisena jos minulla ei ole jotakuta jonka kanssa haluan yhteisen tulevaisuuden, eli Jumala. Jos noudatan lakia vain lain vuoksi, niin se ei pelasta. Jos noudatan lakia siksi että haluan yhteisen tulevaisuuden Jumalan kanssa, niin olen jo pelastettu.

D

1 tykkäys

Jos tarkoitat lain kolmatta käyttöä niin hyväksyn muotoilusi.

Me olemme vain usein niin jumittuneet miettimään omaa vanhurskauttamistamme, että unohdamme Jeesuksen, joka oli vanhurskas vääräin puolesta.

1Piet 3:18: “Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,”

Tässä hengesssä myös meidät tehtiin eläviksi uskon kautta häneen.

Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

Tätähän me emme tietenkään voi saavuttaa lihan tahdollamme, joka on sidottu, vaan uudestisyntymisessä saamamme hengen voimalla.

Room 9:16: “Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.”

2 tykkäystä

Vanha jakohan on, että Mooses toi Lain ja laista tulee synnintunto ja tuomio. Jeesus toi Armon ja se riittää.
On hyvin väärin opettaa, että Jeesus olisi uusi Mooses eli, että Jeesus olisi tuonut uuden lain ja ohjeet pelastukseksi. Asiahan todella on päinvastoin, Jeesus kiristi Mooseksen Lain, jotta näkisimme, että emme kukaan pysty ja yksin armo kaikille riittää uskon kautta ettei kukaan kerskuisi lain noudattamisellaan.
Rakkaus Jumalan tahtoon syntyy automaattisesti oikean uskon seurauksena, silti jatkuvasti näkee kykenemättömyytensä yms. = syvenevä synnintunto. Antinomismi on mahdoton yhtälö oikeasti heränneellä.

1 tykkäys

Upeasti sanottu! Lohduttaa varsinkin sellaista joka luulee tehneensä syntiä armon varjolla. :waving_hand:

2 tykkäystä

Sama täällä. Muutama muukin pysäyttävä kuva siellä on.

1 tykkäys

Tuo tapa kutsua Jeesusta uudeksi Moosekseksi ja uudeksi Aadamiksi on todella yleinen kaikilla mantereilla ja kielillä kirjoitetuissa Raamatun kristillistä tulkintaa selittävissä kirjoissa. Varsin yleiskristillinen ilmaus.

Itseä analogia puhuttelee, ei sitä tarvitse kauhean kirjaimellisesti ottaa, tietenkään.

Lähes sama asia sanoa että “kuuliaisuus Jumalan laille on rakastamista” ja “rakastaminen on Jumalan lain noudattamista”, semanttista eroa löytyy. (Viitaten Diakonin kommenttiin.)
Jumalan laki on rakkauden lakia. Jumala ei käske laissaan ihmiselle vahingollisia asioita, vaan tervehdyttäviä ja tasapainottavia asioita.
Eikä kysymys todellakaan saarnan kokonaisuuden tietäen siitä, että pelastusta etsittäisiin laista. Saarna oli oikein hyvä. Ja tuo avauslause edellä lähti etenemään hyvin. (Viitaten 9x:n kommenttiin.)

Hyvä esimerkki lain rukoilemisesta on Lutherin kirjoittamassa kirjassa “Kuinka rukoilla, ystäväni?”. Se voisi sopia siedätyshoidoksi monille, joille on hankalaa puhua Jumalan laista.