Miten Raamattua tulisi lukea? Pitäisikö luottaa Pyhän hengen johdatukseen ymmärryksen antajana, vai tulisiko resurssiensa rajoissa tehdä omia tarkempia tutkimuksia.
Sama koskee tietysti muiden antamaa opetusta subjektiivinen kokemus, vai objektiivinen näkemys?
Jos / kun vastaus on molemmat niin miten saavuttaa hyvä balanssi niiden välillä?
Ilman muuta sekä rukoillen että tutkien.
En tiedä millaista balanssia tarkoitat, mutta ehkä on niin että jännite pitää olla. Siis siten että joutuu kamppailemaan sen kanssa, mitä Jumala sanoo ja miltä oma elämä näyttää.
Ajattelen että Raamatun lukeminen on yksi, mutta ei lainkaan riittävä tapa olla vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Tarvitaan seurakunta ja ainakin messu. Siinä me olemme Hengen johtamina ja sana vaikuttaa meihin, vähitellen ja omaan tahtiinsa.
Thomas Hopko: Kuulkaamme! Ohjeita Raamatun lukijalle
Pyhäin Sergein ja Hermannin Veljeskunta, 75 sivua, pehmeäkantinen
4,50 euroa Valamon verkkokaupassa
“Kuulkaamme! - Tämä kehotus edeltää Raamatun lukemista kirkon jumalanpalveluksissa. Se ilmaisee, että nyt seuraa palveluksen vaihe, johon on hyvä erityisesti keskittyä. Pyhä Raamattu on uskomme peruspilareita ja sen itsenäisen tutkimisen tulisi kuulua ortodoksin arkeen. Rovasti Thomas Hopko (1939-2015) suoritti elämäntyönsä New Yorkissa sijaitsevan Pyhän Vladimirin ortodoksisen teologisen seminaarin opettajana ja rehtorina.”
https://webtuohus.valamo.fi/kuulkaamme-ohjeita-raamatun-lukijalle.html
Pitänee mennä syvemmälle omaan kokemukseen tällä hetkellä, että potentiaalisesti voisi saada jotain irti. Tuo jännite on hyvä huomio.
Useimmille mieli toimii niin, että lukukertojen myötä heille tulee varmuus siitä, mitä jokin raamatunkohta tarkoittaa, tai tarkoittaa heille.
Itselle on koko ajan voimakkaammin käymässä päinvastoin. Olen menettämässä kontrollin siitä, miten Raamattu minuun vaikuttaa. Joka sinänsä ei ole ihan huono juttu, koska se kai osaltaan lienee kristillisen meditaation tarkoitus.
Juuri tuo jännite tuossa on ongelmallinen. Tuossa menettää kontrollin myös Raamatun tutkimisesta. Menee vain mielen avaruuteen, joka on loputtoman täynnä mahdollisuuksia.
Sinänsä en valita, eikä asiassa ole negatiivista. Jännitteen vaatiminen on kontrollin hakemista, joten kai se oikea tapa on vain antaa mennä.
Varsinkin VT:n kanssa käytän raamattukommentaaria. Melkein 1500-sivuinen The New Jerome Biblical Commentary on hyvä sellainen, oli meillä ort. eksegetiikan tenttikirjanakin Joensuussa ja hankin sen itsellenikin.
PH hoitaa työnsä molemmissa tapauksissa (eli tulisi, jos tarvis on), näin uskon. “Anna minulle kuuleva sydän.” on usein ihan käyttökelpoinen rukous, mielestäni myös mm. Raamatun avoin ja intensiivinen lukeminen on “kuulemista” yhtä lailla kuin fyysinenkin kuuleminen.
Itse olen viime viikkoina funtsinut Jeesuksen olemusta sanoissa “Tie, Totuus ja Elämä”. Kolme sinänsä lyhyttä sanaa, mutta niihin sisältyy kontekstissaan sen verran paljon, että eivät ehkä tämän elämän aikana tyhjene. Tielle ehkä on päässyt, mutta (sillä pysyminen ja) totuus on ihmiselle jo hankalampi juttu, vähäinenkin rapsuttelu tekee jo kipeää 
3 Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
4 Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
5 ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."
Raamatun lukemisessa olen tosi heikko. Ovatko kaikki ihmiset lukija tyyppejä? Alkuseurakunnassa ei moni osannut lukea. Uskonpuhdistuksen aikaan kansasta osasi lukea 3%. Onko tämä Raamatun lukemiseni heikkouteni, velttoutta vai jotakin muuta? Mikä avuksi? Tämä tauti on riivannut minua jo pitkään. Auttaisiko kurinalaisuus? Mutta tuntuu että en jaksa sitäkään.
Luin tämän artikkelin ja järkytyin perinpohjaisesti; http://www.kosmas.fi/?s=ortodoksisen+eksegetiikan+avaimet
Jotenkin allekirjoitan tuon, mutta…
Perinteisessä kristinuskossa Raamatun kuuntelemisella yhteisen rukouksen osana on aina ollut tärkeämpi merkitys. Ihan jo noistakin syistä, joita mainitset. Raamattua ei ole ollut saatavilla luettavaksi Suomessakaan merkittävässä määrin ennen 1800-luvun alkua.
Ah, Romanides… Tuo on hyvä artikkeli ja Romanidesia kannattaa ilman muuta lukea (Ja myös Oinon neon -lehteä, jos sen jostain saa käsiinsä…) Allekirjoitan aika pitkälti kaiken, mitä tuossa artikkelissa sanotaan.
Tälläisiä artikkeleita tulee harvoin vastaan. Kuka on kiinnostunut? Mutta tämä romuttaa monta raamatun tutkijaa ja tulkinta linjaa. Pidän tuota merkittävänä artikkelina, olisi hauska kuulla muiden mielipiteitä. Tässä kuitenkaan historiallis-kriitistä raamatun tutkimusta tuskin poistetaan sitäkin tarvitaan vaikka se ei alkuunkaan riitä.
Referoiva artikkeli opiskelijoiden ainejärjestölehdessä. Ei nyt kovin merkittävä kuitenkaan, mutta kivaa, jos se kosketti sinua jollain tavalla.
Minusta artikkeli ei kumoa läntisiä tulkintalinjoja, ei ainakaan katolisia. Se on kyllä totta että läntiseen katoliseen tulkintaan on ilmaantunut ortodoksista enemmän tuota turhaa jargonia ja kikkailua termeillä, ne ovatkin luultavasti lännen opillisen hajaantumisen yksi syy.
Kuitenkin kun katsotaan katolisessa kirkossa tuota tärkeintä ohjetta, “Lex orandi, lex credendi”, olen sitä mieltä että läntinen liturgia ja rukouselämä on johtanut minut kirkon jäsenenä ihan oikeaan näkökulmaan Raamattuun nähden. Eli tuo ortodoksista näkökulmaa käsittelevä artikkeli on suurinpiirtein minunkin näkökulmani. Yliopistoteologiassa täytyy mielestäni kiinnittää erityistä huomiota tutkijan henkilökohtaisiin painotuksiin, jotka eivät voi olla koko kirkon tulkintaa.
Kirkon rukous johtaa sanan parantavaan tulkintaan, ollessaan Kristuksen rukous.
Sanon aina että en tulkitse Raamattua, vaan Raamattu tulkitsee minua. Kun luen raamattua, niin minussa herää jotakin, iloa, suuttumista tms. Ensimmäinen asia josta on päästävä yli, on se, että tunteeni ei kerro oikeastaan mitään objektiivista itse Raamatusta. Se, mitä minussa tunnetasolla tapahtuu, kertoo jotakin vain minusta itsestäni. Jos joku kohta tuntuu minusta pahalle, niin se on minulle aihe tutkia itseäni. Tunteeni ei kerro siitä, että tuo raamatunkohta itsessään olisi jotenkin paha.
Jos Raamattua lukiessani minulle tulee jokin oivallus, niin sitä testaan itse Raamattua, kirkon traditiota ja Tunnustuskirjoja vastaan. Jos jokin tässä tuntuu edelleen pahalle, niin taaskaan tunteeni ei lähtökohtaisesti ole faktinen argumentti, vaan kertoo taas jotakin enemmän minusta itsestäni. Silloin voin rukoilla Jumalalta tyyneyttä sietää tunnettani. Uskon että Jumala ei pahoita mieltään siitä, että Raamattu joskus herättää myös ikäviä tunteita.
D
Kirkkoyhteytesi sivustolla, Turussa, on eri kielisiä Raamattuja. Siellä ei kuitenkaan ole RKK:n hyväksymää ja suosittelemaa englanninkielistä laitosta. KJV, joka sivustollanne on, ei ole ollut RKK:n suosiossa tai edes hyväksymä sitten sen synnyn, koska Trenton konsiilissa valmistui latinankielinen versio, joka päätettiin korvaamaan alkuperäiset kirjoituksetkin traditioiden kanssa tai lisäksi, silloin kun eroja löytyy.
Mitä traditiota tässä yhteydessä tarkoitat?
Ekumeenisia kirkolliskokouksia, kirkkoisiä, Raamattua, pappeutta… Dogmejahan on loppupelissä aika vähän. Jos jotain tulee mieleen, niin tarkastelen että se ei ole mitään luovuttamatonta vastaan.
D
TT Hannu Pöyhönen: “Kirkon traditio on monesti tapana jakaa seitsemään Tradition ”lähteeseen”: 1) Raamattu, 2) Kirkon liturgia, 3) Kirkolliskokousten päätökset, 4) Uskontunnustukset, 5) Kirkon kanonit eli kirkkosäännöt, 6) Pyhien isien kirjoitukset ja pyhien elämäkerrat sekä 7) Kirkkotaide (mm. ikonit ja kirkkoarkkitehtuuri).”
Olisiko diakonilla ja Filonilla erilaiset tradition lähteet? Toisessa tradition lähteitä olisi useampi. Luterilaiselle taas ordotoksiset tradition lähteet ovat vieraita ja josain kohden vastustettavia ja taitaa olla päinvastoinkin.
Tradition määritelmä ei ole kiveen hakattu. Sitä voi kuvailla eri tavoin, puhumattakaan, kun on kysymys eri kirkoista.
Tuokin on varmaan totta, luterilaisen on kuitenkin kovin vaikea noudattaa kaanoneita, hän kokee ne jopa vääräksi Jumalan palvelukseksi.