Minua hämmästyttää, että joillekin syntyy uskonkriisi sen tähden, että heille paljastuu, että Raamattu ei ole sana sanalta Jumalan sanelema ja ikään kuin automaattikirjoituksella kirjoitettu. Tuoreen Kotimaa-lehden kirjoituksessa kipuillaan aiheen tiimoilla:
“Ei ole olemassa yhtä ainutta ja aitoa Raamatun alkutekstiä eikä kirjakokoelma ole yksi- vaan moniääninen.”
Hiukan rasittavaa luettavaa, mutta kirjoituksessa on yksi kohta ihan hyvin on oivallettu: “Raamatun tunteminen ei vielä ole Jumalan tuntemista”.
Varmaankin syynä hengelliseen hämminkiin on se, että varsinkin herätyskristillisissä piireissä pyhistä kirjoituksista on tehty Jumala. Valitettavana seurauksena on se, että Raamatusta onkin silloin tullut epäjumala.
Kristittynä toki uskon, että Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet Pyhän Hengen inspiroimana, ja ajattelen niin, että Raamatun täydellisyys perustuu juurikin sen inhimilliseen ja jumalalliseen puoleen, niihin yhdessä. Pidän ilmaisusta, että Raamattumme on Jumalan henkeämä. Mutta alkuperäisiä tekstejä ei tarvita, ja alkukielestä ja kaikista käännöksistäkin löytyy takuulla riittävästi informaatiota ilosanoman omaksumiseen. Kaikissa niissä kehotetaan uskomaan Jeesukseen Kristukseen, ja tekstien pohjalta kristinuskon Jumala on löydettävissä.
Silti täytyy sanoa, että evankeliumi on voimassa ilman Raamattuakin. Tarkoitan tietenkin sitä, että ilosanomainformaation voi hyvin välittää toiselle ihmiselle, vaikka Raamattua ei sattuisi olemaan käsillä. Mutta on selvää, että kristinoppiin tarvitsemme Raamatun kirjoituksia, ja kristityn on hyvä lukea pyhiä kirjoituksia hengelliseksi ravinnokseen ja rakennuksekseen.
Essee: Miten Raamattua voi kutsua Jumalan sanaksi – neljä löytöä Raamatun merkityksestä
