Keskustelua uskovien kasteesta laajemmin kuin vain helluntailaisuuden pohjalta.
Ymmärrän että tämä aihe liikkuu foorumin tarkoituksen rajamailla, mutta ketjussa voitaisiin kuitenkin käsitellä sitä mitä ulkopuoliset ajattelevat radikaalireformaatiosta ja sen kastekäsityksestä sekä ennen kaikkea sitä, miten he itse sen ymmärtävät. Onko heidän käsitystään mitenkään mahdollista nähdä suopeasti toisissa kirkkokunnissa.
Itse haluaisin nähdä sellaista keskustelua joka tutkii mahdollisuutta toteuttaa samassa yhteisössä kumpaakin kastetapaa, olisi niitä jotka haluaisivat pyytää kastetta pienille lapsilleen ja niitä jotka odottaisivat myöhempään. Silti voitaisiin olla yhtä mieltä kasteen perusteista ja merkityksestä. Ilmeisesti tällainen tilanne on jossain vaiheessa vallinnut kirkossa ja pienten lasten kastamisen vakiintumiseen on vaikuttanut kirkollisten päätösten lisäksi myös maallisten valtioiden lainsäädäntö. Itse olen löytänyt harmonisen tavan nähdä totuutta kummassakin käytännössä. Kasteen merkitystä ei siis mielestäni ansaita edes uskolla, ei uskovien kasteessa eikä pienen lapsen kasteessa. “Kaikki on armoa.” (Pyhä Lisieuxin Teresa.)
Uudestikastajat on pilkkaavan sävyinen nimitys radikaalireformaattorien uskonkäsityksestä ja käytännöistä. Siinä nimityksessä on järkeä vain luterilaisesta/katolisesta näkökulmasta käsin. He itse halusivat tulla kastetuksi ensimmäisen ja ainoan kerran.
Jos pienenä lapsena kastetulla henkilöllä olisi mahdollisuus tulla konkreettisesti palaamaan kasteeseensa uskoontullessaan, monta ristiriitaista tilannetta saataisiin ratkeamaan mutta se lienee mahdotonta tällä hetkellä kaikissa kristillisissa yhteisöissä.
Kuriositeettina: Usein on ainakin katolisissa ja evankelisissa piireissä harrastettu Jordanissa kastautumista, mikä ei ole kaste, mutta ihmiset tuntuvat suhtautuvan siihen kuin kasteeseen.
Näin uskovien kastetta käyttävät eivät ajattele eivätkä opeta vaikka sinä heidät näin kuvailet.
Muotoilisin itse niin että kaste on kausaalinen jatkumo lahjana saadulle uskolle, lahjana saadusta uskosta seuraa muitakin lahjana tulevia asioita. Tämä käsitys on ymmärrettävä kun asian käsittämistä lähestytään Raamatun kautta ilman traditiota.
Miksi he sitten kastavat uudestaan jos syntien anteeksiantamus on saatu lahjana? Uskollahan täytyy olla jokin mihin tarttua, minkä ottaa vastaan ja se on juuri kasteen lupaus, syntien anteeksiantamus.
Tunnustatteko sitten Raamatun opetuksen siitä, että kaikki kuolevat Aadamissa?
Jos näin niin eihän kuollut voi uskoa? Usko ei siten voi olla syntien anteeksiantamuksen edellytys, vaan sen seuraus, sen seuraus, että meidät on kasteessamme herätetty Jumalan vaikuttaman uskon kautta omistamaan kasteen lupaus syntien anteeksisaamisesta, joka on tapahtunut Kristuksen teossa jo silloin kun vielä olimme kuolleita.
Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”
Eikö radikaalireformaatio ole ihan vakiintunut termi. Tarkoittaen niitä porukoita, jotka lopettivat lapsikasteet ja puolet muustakin klassisesta kristinuskosta.
Mielestäni on näiden reformaattoreiden keskuudessa syntynyt ensin ajatus, että pitäisi saada aikaan seurakunta, johon kuuluisi ja jäseneksi pääsisi ainoastaan “tosikristittyjä”.
Sitten on seurannut kasteen muuttaminen. Vain Tosikristityn laatuvaatimukset täyttävä aikuinen kelpuutetaan uskovien kasteen kautta seurakuntaan.
Näin ei saada aikaan vehnän ja lusteen erottelemista. Sen ei kuulu olla ihmisten tehtävä.
Seurakuntaan pääsyyn on näillä kynnys. Jeesus on ovi ilman kynnystä.
Parhaassa tapauksessa uskovien yhteys voi olla hyvääkin noissa seurakunnissa mutta lähtökohdistaan johtuen niissä on vaarana lakihenkisyyteen joutuminen ja ylpeily omasta erinomaisuudesta sekä vähemmän tosikristittyjen väheksyminen.
En tarkoita reformaatiota yleensä vaan nimenomaan sen radikaalia haaraa josta syntyi mm. anabaptistit, mennonniitat ja Brethren-liike. Nämä joissa lapsikaste jäi käytöstä pois.
Itseäni kiinnostaa tässä faktat heistä ja käsitysten kehittymisestä, ei ulkopuolisten ennakkoluulot heistä.
En väitä tietäväni radikaalireformaattoreista enkä heistä lähtöisin olevista ryhmittymistä mitään, minulta ei siis kannata kysellä, mutta haluaisin lisää tietoa objektiivisista lähteistä. Nykyisin suurin jollakin tapaa radikaalireformaatiosta lähtöisin oleva kristillinen suuntaus on ns. Vapaat suunnat, jotka nimensä mukaisesti ovat sen verran vapaita että yleistyksien tekeminen on ongelmallista. En mitenkään voi puhua heidän tai koko radikaalireformaation äänellä.
Risto Kauppisen Kasteen tie -kirjassa mainitaan luterilaisten ja mennonniittojen väliset keskustelut joissa on ilmennyt että aikalaisluterilaiset eivät olleet perehtyneet hyvin radikaalireformaattoreiden omiin käsityksiin. Nämä heidän omat käsitykset kiinnostavat minua.
Olisiko jollain tietoa mistä voi lukea näistä luterilaisten ja mennonniittojen välisistä keskusteluista?
Eikö tämä ole vaarana kaikissa kristillisissä yhteisöissä? Ja toisaalta, kyllä kristityt myös Raamatussa tekevät selväksi että kristittyihin kuuluva ei elä kuin heihin kuulumaton. Omasta mielestäni kristitty saa ja hänen pitää nykyäänkin erottua muusta väestöstä.
Oma käsitykseni on tässä vaiheessa se että pieneltä lapselta ei voi saada suun tunnustusta sydämen uskosta, tällöin pienen lapsen kastetta ei voi pitää järkevänä koska kausaalista yhteyttä uskon, kasteen ja pelastumisen välillä ei voi todentaa. Pelastus voi toki lapsella olla mutta se jää Jumalan mysteeriksi eikä sitä voi juhlia seurakuntayhteydessä muuten kuin opettamalla lapsia ja rukoilemalla heidän kanssaan.
Omasta mielestäni tämä näkemys armosta pelastumisesta on varsin kiinnostava.
En kai minä noin ole sanonut missään vaiheessa. Omasta mielestäni lapsilla on kaikista parhaimmat mahdollisuudet pelastua (muoks. tai oikeastaan ihan yhtäläiset mahdollisuudet pelastua kuin aikuiseksi ehtineillä lastenkaltaisillakin) , siksi kasteen kiirehtiminen tuntuukin epäloogiselta. Kuinka suuren osan väestöstä voi kastaa vedoten siihen että he suurella todennäköisyydellä ovat pelastuneita?
Mysteeri lapsen pelastuminen kuitenkin on ennen kuin hän osaa sanoa olevansa pelastettu.
Kristityt vanhemmat tietysti opettavat ja rukoilevat lastensa kanssa ikäänkuin pelastus olisi varma. Kastetta toivoisi juhlittavan vasta kun siitä on kastettavalla itselläänkin tietoinen käsitys. Ennen kykyä välittää tietoisuuttaan toisille, lapsi saattaa hyvinkin olla pelastettu mutta ei sitä sen kummemmin meille muille kykene kommunikoimaan.
Minulle tämän asian ajatteleminen, tutkiminen ja ymmärtäminen on tärkeä asia, sillä olen tajunnut ajatelleeni aina näin. Ei tällaiset asiat silloin olleet tärkeysjärjestyksessä korkealla kun minut liitettiin uskoontuloni jälkeen katoliseen kirkkoon. Silloin minulle oli tärkeintä päästä kristittyjen yhteyteen, oppiasiat olivat täysin toisarvoisia. Nyt jälkeenpäin on selvää että olen aina ajatellut ja ymmärtänyt nämä asiat näin. Mutta voihan olla että asiaa tutkittuani ja opittuani lisää päädyn toiseen mielipiteeseen. Saattaahan olla että kohtaan ‘apostoleja’ jotka selittävät minulle, Apollolle, miten asiat ihan oikeasti ovat.
Pelastus kun ei olekaan antropologinen prosessi! Synteihinsä kuolleella ihmisellä ei voi olla edellytyksiä pelastaa itseänsä, ei edes ottaa siihen osaa (synergismi).
Enhän ole väittänytkään että suun tunnustus on synergismiä. Miksi oletat minun ajattelevan niin? Me ilmeisesti puhumme jotenkin ristiin.
Ajattelen että suun tunnustus antaa seurakunnalle perusteen juhlia pelastusta joka on Jumalan armosta jo tapahtunut. En siis usko pelastuksen tapahtuvan kasteessa.
Itse pidän kastetta lähinnä parannuksenteon merkkinä, merkkinä joka erottaa pakanain parannuksen teon kristillisestä, pakanat harjoittavat askeesia omassa voimassaan, kristityt uskovat parannuksen tekonsa Herran pelastustekoon ja tulevat hetkessä villan valkoisiksi.
Joka tapauksessa Jeesus kehottaa kääntymään ja tekemään parannuksen. Onko se sitten ennen, aikana vai jälkeen itse pelastuksen hetken tapahtuva asia, se on aika lailla kiistelty aihe kristikunnassa ilmeisesti. Itse en halua tehdä asiaa monimutkaiseksi, on asioita jotka vain Jumala tietää.
Jumala vaikuttaa kaikki pelastuksen ilmiöt, kääntymisen, parannuksenteon, uskon, tunnustamisen ja seurakunnan yhteydessä tehtävän kasteen.
Tästä saa hauskan pohdinnan Maria-oppien merkityksestä kristityn elämässä.
No ongelmaksi muodostuu se, että täällä on niin monta kirkkokuntaa edustettuna. Helluntailaiset ainakin katsovat uudestikastamisen olevan nimenomaan teoksi käsitettävän uskon tunnustus.
Onko sinulla muuten mikä käsitys perisynnistä, onko ihminen jo syntyessään syntinen?
Assosiaatio oli ehkä vähän erikoinen. Meikäläisen piireissä voimakkaasti tunnustava uskovaisuus oli normi ja ajattelin viestistä kuviota, että lapsi ei voi tunnustaa, joten lapsen pelastus on epävarmaa.
Täytyy sanoa että mitä enemmän olen seurannut kristittyjen vääntöä perisynnistä sitä enemmän olen halunnut olla ottamatta kantaa.
Täysin yksityisajatteluani oleva ‘kosminen ja aika-avaruudellinen’ ymmärrykseni asiasta on sellainen että kyllä, lankeemus on tapahtunut ja se vaikuttaa kaikkeen aikaan. Samaan aikaan kuitenkin myös ristiinnaulitseminen, ylösnousemus ja taivaaseenastuminen on tapahtunut ja ne myös vaikuttavat kaikkeen aikaan. Kumpi on siis voimakkaampi vaikutus ajassa?
