Voiko tästä päätellä, että diakonin sopii ottaa pikkuisen enemmän kuppia kuin papin, vaikka ei kummankaan kovin paljon?
Diakonista tuli mieleeni kirkollinen vitsi tai ”viisaus”.
Kun seurakunnan joukosta löydetään hyvän lauluäänen omaava mies, hänet vihitään diakoniksi. Kun diakoni menettää äänensä, hänet vihitään papiksi. Kun pappi menettää sitten järkensä, hänet vihitään piispaksi.
Toki, yleensä juuri diakoni nauttii liturgiassa (ort.) pyhät Lahjat loppuun viimeistä tippaa myöten.
Itse tulkitsen tuon niin, että ihan sama asia sanotaan vähän eri tavoilla. Paavali ei käsittääksen missään kehota kristittyjä ns. absolutismiin.
Täällä kiersi aikoinaan myös Nortonin esittämä vitsi Sinolista ja Diakonista. Mutta sen pituinen se.
Tuo paljosta viinistä pidättäytyminen on vain yksi puoli raittiutta. Toinen ja paljon tärkeämpi puoli on hengellinen raittius. Seurakunnan johtaja ei saa olla mikään huuhaa-tyyppi, joka on kaikkien ajan aatteiden ja harhaoppien vietävissä, vaan hänen tulee olla henkisesti ja hengellisesti vakaa.
Mites se meni? Käys nakkaamasa se tuonne Omituisia huvittumisen aiheita?
Ko. kohta on 1. Tim. 3:2. Tuossa kohdassa oleva sana νηφάλιος tarkoittaa hengellistä raittiutta. Seuraavassa jakeessa sitten kielletään kyllä liiallinen ryypiskelykin. Kanonithan kieltävät lukijoiksi ja laulajiksikin vihittyjä menemästä kapakkaan:
Pappishenkilöitten, pappien ja diakonien ja edelleen kirkollisessa järjestyksessä hypodiakonien, lukijoiden ja laulajien ja manaajien, ovenvartijoiden ja askeettien, ei tule mennä kapakkaan. (Laodikean synodin kanonit, 24. kanoni.)
Kapakalla tosin tarkoitettiin vain alemman kansanluokan juottoloita, ei mitä tahansa majataloa tai ravintolaa.
Mitä sinun mielestäsi on hengellinen raittius?
Se on sitä, että pysyy isien opissa ja elintavoiltaan kohtuudessa ja välttelee kaikenlaisia jyrkkiä äärinäkemyksiä.
Lämmin kannatus tälle.
En tiedä onko viinin käyttö meidän kulttuurissa tarpeen juuri koskaan kun mehuakin on saatavilla. Ei viini tietysti synniksikään ole - jos ei juo omaatuntoaan loukaten eikä muiden ruokavieraiden pahennukseksi - mutta juopuminen on. Tuo raitis-sana tässä kait on olennaisin eli tervehenkinen, oikeassa pysyvä. Minun mielestä se liittyy ennen kaikkea hengelliseen todellisuuteen, jossa Jeesus on kaiken opin lähtökohta, oikeastaan sen sisältö. Raitis kristitty on Jeesukseen fokusoituva niin että kykenee tarkastelemaan asioita evankeliumin kannalta ja suhteessa evankeliumiin. Johtajan kohdalla tervehenkisyys ilmenee siis myöskin siinä, että pitää huolta omasta pyhityselämästään eli kilvoituksestaan ettei mikään vie syrjään Jeesuksesta. Johtaja jolla on “terve oppi” mutta epäterve hengellinen elämä (ilmenee mm. toisten väheksymisenä, halventamisena, kieroiluna ja pelaamisena) on kaikkea muuta kuin raitis.
Mitä “meidän kulttuuria” tarkoitat?
Meinaan, ainakin minun ortodoksis-pohjalaisessa kulttuurissa (ja vanhakirkollisissa katolisissa ja ortodoksissa kulttuureissa) viinin/oluen käyttö on aina ollut ihan luonnollinen osa kristityn elämää.
Joo tuo oli hyvä täsmennys. No tarkoitin lähinnä pohjoismaista/länsimaista suhteessa kahdentuhannen vuoden takaisiin oloihin heprealaisen kansan keskuudessa. Alkoholipitoinen viini oli lähes pakollinen juoma koska se yleensä se oli se muoto missä juoma parhaiten säilyi. En ottanut kantaa erilaisiin kirkollisiin kulttuureihin ja traditioihin. Mikään traditio sinällään ei saa mennä Raamatun ohi. Mikä tietysti tuo nämä kiistat tradition ja Raamatun suhteesta jne. jne. Ei siitä enempää. Täsmennän vielä etten sanonut ettei viiniä saa käyttää vaan että se ei ole tarpeen eli ei ole välttämätöntä. Jos traditio pitää huonompina kristittyjä jotka eivät käytä alkoholia eli tavallaan painostaa juomaan, tai muulla tavoin tarkoituksellisesti mahdollistaa alkoholismin eikä tuomitse juopottelua, niin sellainen traditio ei voi olla raitis?
Se oli ihan tyhmä juttu. Ei naurata yhtään. Norton heitti ihan huonoja juttuja. Se oli vaan kade kun pääsin kapakkaan ennen sitä.
D
Augustinuksen Tunnustuksissa hän kertoi, kuinka hänen äitinsä Afrikassa käytössä olleen tavan mukaan tahtoi viedä Milanossa puuroa, leipää ja viiniä erään pyhimyksen kappeliin. Augustinus antoi ymmärtää, että äidille viini maistui - rivien välistä voisi lukea, että nämä hauta-ateriat olivat jopa tekosyy pikkunaukkailulle. Milanon piispa Ambrosius sitten teki tästä touhusta lopun.
Muuallakin kirjassaan Agustinus mainitsee äitinsä viehtymyksen viiniin ja pitää sitä sopimattomana niin paljon kuin hän äitiään rakastikin. Näin siis 300-luvun lopun Rooman valtakunnassa.
Otan seuraavan kerran sinun häissäsi.
D
Tapahtuuko tällaista joissain kristillisissä yhteisöissä? Minä olen absolutisti, ja kyllä se painostus tulee sieltä maalliselta puolelta. Niiden taholta, jotka vitsailevat satukirjasta. Missään kristillisissä piireissä en ole koskaan kokenut tuollaista ajattelua.
Toki tunnen vapaita suuntia ja herätysliikkeitä huonosti, mutta ymmärtääkseni näissä piireissä absolutismi ei ole mikään harvinaisuus.
Ei tietenkään voi olla. Mutta toisaalta olen kyllä kuullut sanottavan, että olisi kiva kun papit jalkautuisivat “kansan pariin”. Tarkoittaa, että pappi voisi mennä paikalliseen pubiin oluselle ja siinä samalla jutella ihmisten kanssa. Tietenkään se ei tarkoita, että papilla olisi lupa vetää kännit ja sammua jonnekin baarin nurkkaan.
En tiedä mikä on kirkon kanta asiaan, mutta minusta tuo kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta ottaen huomioon Jeesuksen esimerkin.
Absolutisti ja ehtoollisviini. En ymmärrä, en.
Jeesuksen ensimmäiseksi ihmeeksihän sanotaan veden muuttamista viiniksi. Ja olihan siellä joku apostolikin kieltämässä pelkän veden juomisen.
Ruumis sisältää veren, joten ehtoollisleipä sisältää kaiken tarpeellisen.
Ei meillä edes ole viiniä joka sunnuntai. Jos on, niin saatan minä joskus kokeilla ihan pienen tipan ottaa mutta yleensä se johtaa vain kunnon yskäkohtaukseen. On kohtuullisen noloa köhiä keuhkojaan pihalle, kun muut ovat siinä vieressä polvistuneina rukoukseen. Kohteliasta siis jättää väliin viinit.
Ja toisaalta olisihan se aikamoista, jos kuiville päässeet alkoholistit eivät voisi repsahtamisen pelossa osallistua ehtoolliseen.
Seuraan tässäkin Lutheria, jolle ymmärtääkseni olut maistui, jos myös viinikin. Keskiajan luostareissa oluen paneminen taisi olla hyvinkin yleistä ja mikäpä sen maittavampi juoma ruokajuomana.