Raamatun ymmärtämisessä on eri tasoja. VT esimerkiksi sisältää hyvin paljon viitteitä Jeesuksesta (Joh.5:39), joille kirjoitukset hyvin tuntenutkin saattoi olla sokea.
Raamatusta löytyy valikoivalla lukemisella tukea monenlaiselle opetukselle. Siellä on lakia, joka vaatii ihmiseltä täydellisyyttä, ja evankeliumia, joka antaa kaiken lahjaksi. UT:ssa on lupauksia, jotka ovat totta jo nyt mutta eivät kuitenkaan vielä jne.
Aika huimaa settiä. Tohkeiset saarnaajat pieksevät kaikki eronneet ja uudelleen avioituneet. Syntiset saavat kyytiä! Niin käy helposti, kun ryhdytään omin päin tulkitsemaan Raamattua: lepikkohan siinä ropisee. Kyllä minä pidän tätä paitsi puoskarointina niin myös törkeänä kunnianloukkauksena asianomaisia kohtaan. Tämmöinen lain saarna olisi ehkä hyvää viihdettä ellei se olisi räikeällä tavalla vastoin evankeliumia - toisaalta tämä voi toimia myös opetukseksi lakihenkisyyden vaaroista. Kyllä nyt on mopo lähtenyt pahasti käsistä (video 14 min):
Liian helposti unohdetaan, että kysymys on USKON asioista. Ja aivan liian helposti Raamattua käytetään lyömäaseena ja kivikovalla asenteella. Siis niiden käsissä, jotka “tahtovat olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät”. (1.Tim 1:7) Ilosanoma on aivan jotakin muuta, eikä se ole ihmisten oikeustajun mukaista, eli pieleen menee, kun julmat ja uskossaan vakaantumattomat ihmiset eivät ymmärrä Kristuksen salaisuutta ja sen tähden riistävät evankeliumista ilon, ja sokeudessaan taluttavat muita sokeita kuoppaan.
Käytännössä tuollaiset tyypit muita tuomitessaan samalla korottavat julkeasti itsensä muiden yläpuolelle myös opettajina ja Kristuksen palvelijoina. Mutta kun he tuomitsevat, he siinä samalla itse itsensä syypäiksi tuomitsevat. Sillä joka on rikkonut yhdessä kohdin, on rikkonut kaikissa kohdin. (Room 2:1; Jaak 2:10)
Tämä esiin nostamani asia on mielestäni evankeliumin ymmärtämisen tähden erittäin tärkeä ja siinä mielessä aihetta varsin hyvin valaiseva esimerkki. Pieleen menee aina kun kuvitellaan, että ihminen pelastuu itsensä kautta.
Kuulostaa ehkä yllättävältä, mutta minulla on - jos mahdollista - vieläkin tiukempi näkemys haureuksien ja aviorikosten synneistä. Kysymys onkin siitä, kuka on kelvollinen ja kykenevä muita opettamaan näistä aiheista. Kun metsuri ryhtyy hammaslääkärin hommiin, hän tunkee oman instrumenttinsa moottorisahan potilaan suuhun ja jälki on sen mukaista. Toki rankka metafora, mutta hengelliset asiat ovat vieläkin herkempiä kuin hammaskalusto, ja sieluilla puoskarointi on karmeaa hommaa.
Jatkan aiheesta (haureudesta ja aviorikoksista) tähän viestiketjuun vielä toisella aloituksella, koska asia liittyy kiinteästi ketjun aihepiiriin.
Haureuden ja aviorikosten synneistä
Apostolien tekojen mukaan Jerusalemin kokouksessa päästiin sopuun pakanakristittyjen hengellistä elämää koskevasta ohjeistuksesta: heidän ei tarvitse noudattaa juutalaisia tapoja eikä seurata Mooseksen lakia, vaan kristityille riitti, että he karttavat 1) epäjumalille uhrattua ja 2) verta sekä 3) lihaa, josta veri ei ole laskettu sekä 4) haureutta.
Helposti voitaisiin pitää erikoisena sitä, miksi lähimmäisenrakkauden periaatteista ei puhuttu mitään, mutta arvelen sen olleen itsestäänselvyys, ja tuo kokous käsitteli vain välienselvittelyä juutalaisen uskonnon ja kristinuskon kesken. Lienee selvää, että kristitty on kutsuttu rakastamaan lähimmäisiään, eli ihmisille ei saa tahallisesti tehdä pahaa tai vääryyttä. Sitä asiaa ei tarvinnut Jerusalemissa erikseen mainita.
Miksi sitten haureus on erikseen mainittu? Ehkäpä sen tähden, että pakanat olivat kai yleisesti jokseenkin sokeita sillä alueella eivätkä aina ymmärtäneet sen olevan silkkaa pahuutta. Juutalaisuudessahan sellaista ymmärtämättömyyttä ei ollut, sillä huorintekijöille oli määrätty ankarat rangaistukset.
Sama ongelma pakanoilla tuntuu olevan nykyäänkin. Kristityt ehkä jotenkuten muistavat haureuksien ja aviorikosten olevan vakavaa syntiä, mutta jumalattomat eivät näe rajattomissa petihurjasteluissa mitään laitonta tai moitittavaa – päinvastoin nykyaika suorastaan kannustaa ja rohkaisee ihmisiä elämään hekumassa jo nuoresta pitäen.
Sen tähden Jerusalemin kokous muistuttaa meitä kaikkia: haureutta on syytä välttää. Paavali varoittaa: ”Paetkaa haureutta!” Mikä sitten on haureutta? Yhteiskuntamme on niin haureuden kyllästämä, että suorastaan elämme monenmoisen haureuden ilmapiirissä. Haureus vahingoittaa ihmissuhteita ja kolmansia osapuolia, mutta kyseessä on myös Jumalan luomistyöhön liittyvä aspekti: mies yhtyy vaimoonsa, ja heistä tulee yksi liha. Eli tämä ei ole mikään yksityisasia, jossa kukin voi sooloilla vapaasti kuinka tahtoo. Eikä kyse ole ainoastaan aviorikoksesta eli avioliiton sisäisistä pelisäännöistä.
Arvioni mukaan hyvin harva klaaraa elämänsä läpi ilman jonkinlaista haureutta. Jeesuksen mukaan jopa naisen katsominen himoiten on haureutta. Vanha luonto on meissä hautaan saakka.
Meidät on ”myyty synnin alaisuuteen”, mutta kun Kristuksen salaisuus ymmärretään kokonaisvaltaisena pelastuksena synnin orjuudelta, meidän ei laisinkaan tarvitse kipuilla oman kelvollisuutemme kanssa, sillä Jumalalle kelvollisuutemme ihan tällaisina kuin olemme ei pohjaudu meihin itseemme vaan Kristukseen. Emme siis pelastu oman itsemme kautta – Jumalalle kiitos!
Uuden testamentin neuvot ja kehotukset ovat rakastavan Isän ohjausta meille, jotta tekisimme hyvää emmekä pahaa tässä maailmassa.
Tuli mieleeni tuosta Norolammen kiihkeästä puheesta eräs melko tunnettu uskova teologi, joka sanoi minulle ja pienelle porukalle muita opiskelijoita, ettei erääseen vielä tunnetumpaan uskovaiseen teologiin voi luottaa, koska hän on naimisissa kolmatta kertaa. Jos avioero merkitsisi sitä, ettei teologiin ja myöskään hänen teologiaansa voi luottaa, onko avioeron ottaminen toisin sanoen niin suuressa määrin turmeleva synti, että se heijastuu teologiaan ja kristilliseen johtamiskykyyn? Jos joku teologi on yhden ja saman ihmisen kanssa naimisissa hamaan tappiinsa asti, mutta esim. elää jossain salatussa helmasynnissä läpi elämänsä, vaikuttaako sekin teologiaan ja kristilliseen johtamiskykyyn?
Perhe-elämän tärkeys suhteessa kaitsentaan tai pastorointiin tulee ilmi tässä: “Jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” (1 Tim. 3:5)
Itse pysyn sillä kannalla, että ainoastaan evankeliumin puhtaus on hengelliselle opettajalle merkitsevä tekijä, sitä ei ole ei edes opettajan motiivi.
Moraalisen kuntoisuuden vaatimus on sikäli petollista, että vaikka kristitty olisi vahvoilla joillakin elämänalueilla, hän on takuuvarmasti heikoilla joillakin toisilla alueilla.
Kävin aikoinaan kristillisessä piirissä, jossa tietyt kristityt puhuivat sellaisista synneistä, joihin he varmuudella itse eivät lankea (naispappeus, homous ja abortti). En epäile, etteivätkö nämä kristityt pitäneet muitakin syntejä pahoina, mutta aistin omavanhurskauden hengen, kun aika kiivaasti puhuttiin sellaisista synneistä, joihin itse ei vahingossakaan langeta.
Olen hyvin tietoinen siitä, että olemme ekumeenisella foorumilla, mutta seuraavaa Lutherin tekstiä en voi olla laittamatta, koska se sopii niin hyvin tähän moraalisen kuntoisuuden asiaan.
Jos olisin nuori poikamies ja tahtoisin vaimon, naisin lesken joka on läpikäynyt kolme aviomiestä, huolimatta [paavin] oikeusoppineista. Jumala sanoo: ”Se on synti, jos et usko.” Tosi synnit ovat synnynnäisiä. Ja sinä Paavi, oletat tekeväsi synnin siitä, jos minä en käytä munkin viittaa. Mutta mitä itsepäisempi paavi on tässä vaatimuksessaan, sitä päättäväisemmin minä uhmaan häntä. He rehvastelevat julistaessaan synniksi jos nain ei-neitsyen, ja julistavat minut kykeneväksi virkaan jos nain puhtaan neitsyen. Minä luulen, että voisin pidättyä lihasta jos vapaa valinta annettaisiin minulle tähän asiaan. Mutta jos lihan syöminen leimataan synniksi, minä en pidäty. Jos he sanovat minulle: ”olet kirkolle velkaa kuuliaisuuden, ja tämä on kirkon kieltämää”, minä vastaan; minä kieltäydyn paastoamasta, juuri koska te vaaditte sitä; sillä niin minun on käsketty, tai kadotan iankaikkisen autuuden. Sellaisessa tapauksessa minun täytyy vaatia kristillistä vapauttani.
Martti Luther, LW 22, s. 456.
Luuk.10:25-37 jakeet ilmaisee, ettei kukaan rakasta yli kaiken Jumalaa ja lähimmäistä, täyttääkseen lakia. Kristuksen risti osoittaa, ettemme täytä lakia.
Bible verses - Luuk 10:25-37
Luuk 10:25-37: “Ja katso, yksi lainoppinut nousi ja kiusasi häntä, sanoen: Mestari, mitä minun pitää tekemän, että minä ijankaikkisen elämän perisin? Mutta hän sanoi hänelle: mitä laissa on kirjoitettu? kuinkas luet? Ja hän vastasi ja sanoi: sinun pitää rakastaman Herraa sinun Jumalaas kaikesta sinun sydämestäs, ja kaikesta sinun sielustas, ja kaikesta sinun voimastas, ja kaikesta sinun mieleltäs: ja sinun lähimmäistäs niinkuin itsiäs. Niin hän sanoi hänelle: oikein sinä vastasit; tee se, niin sinä saat elää. Mutta hän tahtoi itsensa vanhurskaaksi tehdä ja sanoi Jesukselle: kukas minun lähimmäiseni on? Jesus vastasi ja sanoi: yksi ihminen meni alas Jerusalemista Jerikoon, ja tuli ryövärien käsiin, jotka hänen alasti riisuivat ja haavoittivat, menivät pois ja jättivät hänen puolikuolleeksi. Niin tapahtui, että yksi pappi sitä tietä vaelsi, ja kuin hän hänen näki, meni hän ohitse. Niin myös Leviläinen, kuin hän tuli sille paikalle, ja näki hänen, ja meni ohitse. Mutta yksi Samarialainen vaelsi, ja tuli hänen tykönsä, ja kuin hän näki hänen, armahti hän häntä, Ja tuli ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti siihen öljyä ja viinaa, ja pani juhtansa päälle, ja vei hänen majaan, ja korjasi häntä. Ja toisena päivänä matkusti hän, ja otti kaksi pennikiä ja antoi isännälle, ja sanoi hänelle: korjaa häntä, ja jos sinä enemmän kulutat, niin minä palatessani maksan sinulle. Kuka siis näistä kolmesta oli sinun nähdäkses hänen lähimmäisensä, joka ryövärien käsiin oli tullut? Niin hän sanoi: joka laupiuden teki hänen kohtaansa. Niin sanoi Jesus hänelle: mene ja tee sinä myös niin.”
Lain rangaistusvaatimus on ilmeisesti Paavalin mukaan täytetty Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa.
“Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2 Kor. 5:21)
Voiko uudestisyntynyt ihminen, joka on jo siis tullut sovitetuksi, täyttää sinun mielestäsi lakia?
Kristityn ei tarvitse sijaissovitukseen uskovana ainakaan pelätä rangaistustuomiota, kun rangaistus on jo kärsitty. Onko siinä yksi syy siihen, että kristitty täyttää lakia? Kun ei ole ahdistusta siitä, että laki on täydellisesti täytettävä tai muuten tulee hirmuinen viha osaksi, se on varmaan vapauttava kokemus. Jos Jeesus ei kristinuskon mukaan ollut ahdistunut tai verrannut elämäänsä ahdistuneena ideaaliin, kun teki hyvää, miksi kristityn pitäisi olla ahdistunut. Kristitty ei ole sisimmässään virheistä ruoskivan lain talutusnuorassa.
Ei voi täyttää, koska vanhurskas, uudestisyntyny turvaa yksin Vapahtajaan, ei tekoihin.
Tarkoitin täyttää lakia siinä mielessä, että elämässään aktualisoituu esim. kymmenen käskyä tai rakkauden kaksoiskäsky. Kristitty on irti lain kirouksesta ja pyrkimyksestä tulla vanhurskautetuksi lain kautta, mutta se ei nähdäkseni tarkoita sitä, ettei kristitty lakia täyttäisi “Hengen uudessa tilassa”.
“Me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.” (Room. 7:6)
Mitä muuta Jumalan palveleminen tiivistetysti tuossa tarkoittaisi, kuin sitä, että rakkauden kaksoiskäskyn sisällys aktualisoituu elämässä?
En näe, että kristitty pyrkisi vanhurskautumaan lain kautta, koska hän omistaa jo Kristuksen vanhurskauden, uskon kautta.
Me palvelemme Hengen uudessa tilassa Jumalaa, Kristuksessa.
Silloin kun olemme kuolleet pois irti laista, olemme kuolleet laille, että eläisimme Kristuksessa, Hengen uudessa tilassa.
Kun laki ajaa meidät helvettiin, syntien tähden, kuolemme, mutta uskon kautta herätetty Kristuksessa lain tuomiosta vapaat.
Silloin palvelemme lakia iloiten hengen uudessa tilassa, mutta emme täytä.
Sanat lain täyttäminen voidaan tulkita niin, että siinä vaatimuksena on, että se täytetään jonkin ulkoisen vaatimuksen mukaan, ja jos mittaa ei saavuteta, tulee tuomio.
“Joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10)
“Kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.” (Gal. 3:10)
Nuo kohdat liittyvät ei-kristilliseen legalistiseen pyrkimykseen täyttää lakia, jotta vanhurskauduttaisiin. Lain vesittäjä eli moni legalisti ei lain äärimmäisen perfektionistisesta vaatimuksesta, jota edellä näkyvät jakeet kuvaavat, varsinaisesti tiedä, sillä jos he tietäisivät lain perfektionistisen vaatimuksen ja näkisivät itsensä sen valossa realistisesti, he lakkaisivat siinä tilassa siitä hallusinaatiosta, että he muka kykenisivät täyttämään lain. Sellaisesta lain täyttämisestä kristitty on vapaa.
Jos kristitty pyrkisi täyttämään lakia tyyliin Jaak. 2:10, jotta vanhurskautuisi tai olisi Jumalalle sen perusteella kelvollinen, mitä muuta se koettuna todellisuutena olisi kuin sitä, mistä kirjoitin viimeistä edellisessä viestissäni = elämistä virheistä ruoskivan lain talutusnuorassa? Helvetillinen mielen sisäinen grilli siitä olisi seurauksena.
Kun olemme Kristuksessa, niin Kristuksen lain täyttäminen luetaan meidän hyväksi eli olisiko se sama kuin vanhurskauttaminen.
Jumala lukee Kristuksen sijaiskärsimykseen, -kuolemaan ja ylösnousemukseen (Room. 4:24) perustuvan vanhurskauden ihmiselle ilman ihmisen tekoja, eikä lue syntejä, jotka on jo hyvitetty:
“Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: “Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!”” (Room. 4:6-8)
“Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.” (2 Kor. 5:19)
Seuraavan kohdan minä tulkitsin niin, että myös Jeesuksen vanhurskas elämä luetaan uskovan hyväksi:
Room. 10: 1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Tuossa jakeessa, jonka toit esille; sillä Kristus on lain loppu…tuli sama asia esille, mitä toin esiin, vahvisti käsityksen Kristuksen lain täyttäminen luetaan hyväksi, on sama kuin vanhurskauttaminen.
Room 3:31: “Teemmekö me lain tyhjäksi uskon kautta? Pois se; vaan me vahvistamme lain.”
Ymmärtäisin, että vahvistamme lain, että se on täytetty.
Miten suhtaudut Jaakobin kirjeeseen? Ravitseeko kirje millään tavalla sinua? Kirjettä ei voi tulkita antinomistisesti.
Kirjeessä korostetaan tekoja (esim. 2:21-26). Siinä ei kuitenkaan suljeta silmiä uudestisyntyneiden syntisyydeltä. “Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: “Jumala minua kiusaa”; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee” (1:13-14) “Tunnustakaa siis toisillenne syntinne.” (5:16) “Pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus.” (1:21)
Bible verses - Jaak. 2:21-25
Jaak. 2:21-25: “Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi. Ja niin täyttyi Raamatun sana:»Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi», ja hän sai nimen Jumalan ystävä. Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.”
Hyvät teot ei kuulu armo lupauksiin. Aabraham ei tullut teoista vanhurskaaksi vaan yksin uskon kautta. Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksin uskon perusteella. Teot vain osoittavat sen, että vanhurskauttava usko ei ole kuollutta uskoa Kristukseen, se ei ilmaise, että teoista tullaan vanhurskaaksi, vaan teoissakin ihminen on vanhurskas, niin kuin uskossakin. Ilman tekoja usko on kuollutta uskoa, mutta myös silloin, jos pelastukseen sekoitetaan tekoja, usko on kuollutta uskoa.
Aika lailla samoilla linjoilla tulkintasi kanssa. Usko ei Jaakobin mukaan ole ristiriidassa tekojen kanssa. Jaakob vastustaa tekoja ilman uskoa ja uskoa ilman tekoja.
Toisen luvun jae 24 sekoittaa, jos sen ottaa irralleen asiayhteydestään. “Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” Tämä jaehan on (KR1938-käännöksenä) vastoin luterilaisen kirkon opetusta.
Totta 38 käännöksen mukaan jae 24