UT:n opetusten mukaan lienee selvää, että kristityltä ei odoteta lain tekojen tai VT:n rituaalien suorittamista ja että kristittyjä kehotetaan elämään rakkaudessa, jossa kaikki moraalilakikin tulee täytetyksi. (Room 13:8-10; Gal 5:13-14; 1.Tim 1:5)
Näiltä pohjilta voisi ajatella, että kristityn elämän ohjenuoraksi riittää rakkauden periaate, ja sehän on myös Jeesuksen antaman ”uuden käskyn” sisältö. (Joh 13:34)
Armon suhde lain tekoihin on usein keskusteluissa, mutta mikä lienee armon suhde ”lihan tekoihin” ja tahallisen synnin harjoittamiseen? Asiaa voisi pohtia esimerkiksi seuraavien jakeiden pohjalta:
”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niin kuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” (Gal 5:19-21)
“Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (1.Kor 6:9-10)
”Jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä.” (Heb 10:26)
Eri uskonsuuntien esiymmärrys saattaa sivuttaa moiset ankarat jakeet tai toisaalta korostaa niitä, mutta avoimin mielin ja rehellisesti Uutta testamenttia lukiessa ei voi olla törmäämättä sellaisiin kohtiin, joissa absoluuttinen armo uhkaa kadota tahallisen rakkauden vastaisen toiminnan seurauksena.
Tämä on myös tärkeä pelastusopillinen kysymys, sillä asiahan on opetuksen kannalta äärimmäisen vakava.