Saarisalon käännöksestä sama jae: “Näetkö, että ihminen julistetaan vanhurskaaksi teoista eikä ainoasti uskosta?” (Aapelin käännös on vanhahtavaa ja omalaatuista kieltä paikoin. Huom.: “ainoasti”.) Käännöksen kohdan “julistetaan vanhurskaaksi” voi mielestäni tulkita niin, että teoista vanhurskaaksi julistaminen tarkoittaa vanhurskaaksi toteamista. Se, että ihminen todetaan vanhurskaaksi teoista, ei välttämättä sisällä sitä ajatusta, että sen ihmisen tuomionkestävyys Jumalan pyhien kasvojen edessä perustuu osittain niihin tekoihin. Mutta jos ihminen julistetaan taivaan näkökulmasta vanhurskaaksi sen perusteella, että myös teot tuodaan tuomiolle ja ne kestävät tarkastelua Jumalan pyhien kasvojen edessä ja ovat perusta ihmisen pelastumiselle, niin se on eri asia.
Verbi, jota Jaakobin kirjeen kirjoittaja käyttää jakeessa on δικαιοῦται (vanhurskautetaan) verbistä δικαιόω. Saarisalon käännös on nähdäkseni oikeassa, kun siinä verbi on käännetty suomeksi “julistetaan vanhurskaaksi”. Kirkkoraamattu 1992 on nähdäkseni ujuttanut käännökseen luterilaisen tulkinnan. “Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.” (KR 1992)
Vanhurskauttava usko syntyy, niin ettei yhtään hyvää tekoa vielä ole tapahtunu. Kun sydämen usko syntyy, uskon seurauksena välittömästi sydämessä halu hyviin tekoihin syntyy, ennen kuin mitään hyvää tekoa on tapahtunu. Vaikka tuomiolla tuodaan esiin lampaitten hyvät teot ja vuohien tekemättä jättämättä teot, niin uskosta vanhurskaat ovat isän siunaamia ja epäuskoiset epäuskon tähden kirottuja, tuomittuja. Tekojen perusteella tuomitaan.
Lisäystä edelliseen, että epäusko ja tekemättä jättäneet hyvät teot ovat ovat yhtä tuomion kanssa. Lampaat taasen siunattuja myös hyvien tekojen perusteella.
Ajatteletko, että jokaisen uudestisyntymättömän ihmisen motiivit ovat epäpuhtaat Jumalan silmissä mutta uskovaisten motiivit puolestaan puhtaita, ja se tekee teoistansa hyviä Jumalan silmissä? Jos joku luonnostaan auttavaisena ihmisenä tulee uskoon, tehden uskoontulon jälkeen samoja tekoja kuin aikaisemmin, niin onko usko Jeesukseen se, joka tekee teoistansa mielestäsi hyviä Jumalan silmissä, vaikka teot ovat samanlaisia kuin aikaisemmin, vai ovatko motiivit nyt puhtaat (toisin kuin ennen), vaikka ihminen itse kokisi tekevänsä tekoja samalla lailla kuin aikaisemmin?
Epäuskoisen ja vanhurskaan teot ovat erilaisia, siinä mielessä, esim. hyötymis tarkoituksissa tai kunnian saaminen, kerskaaminen, voiton tavoittelu, kaikki tämä on epäuskoisella. Vanhurskaan teot luetaan hyviksi teoiksi, koska siinä ei ole omaetu. Laupias samarialainen osoittaa hyvin, mitä on hyvät teot. Motiivi on aivan eri, kun erotetaan vanhurskaan teot ja epäuskoisen teot.
Tunnen auttavaisen uskovan, joka oli auttavainen ennen uskoon tuloakin. Ei hän ole kokenut sisimmässään muuttuneen toiseksi ihmiseksi auttamisensa suhteen. Onko hän väärässä? Eikö hän ole tullutkaan uskoon vaan on vain kuvittelut tulleensa uskoon, kun ei ole huomannut motiiviensa suhteessa auttamiseensa muuttuneen?
“Luonnollisesta ihmisestä Augsburgin tunnustuksessa opetetaan, että ilman Pyhää Henkeä ihmisen voimat ovat ensinnäkin ”täynnä jumalattomia mielenliikkeitä” (CA XX, 31). Toiseksi sanotaan, että luonnollisen ihmisen voimat ovat ”liian heikkoja saamaan aikaan Jumalan edessä kelpaavia tekoja” (CA XX, 31). Kolmanneksi sanotaan, että ilman Pyhää Henkeä ihminen on ”Perkeleen vallassa, joka kiihottaa ihmiset kaikenlaisiin synteihin, jumalattomiin mielipiteisiin ja selviin rikoksiin” (CA XX, 32). Luonnollinen ihminen on Lutherin sanoin ”täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa” (IK IV, 66). Hän ei tee eikä hänessä ole mitään hyvää. Tästä Augsburgin tunnustus sanoo: ”Niin heikko on ihminen, kun hän elää vailla uskoa ja Pyhää Henkeä ja ohjaa itseään pelkästään ihmisvoimin” (CA XX, 33).”
Oletko havainnut tosielämässä tuhansien ja taas tuhansien erilaisten ihmisten kohdalla, että olisi radikaali ero, mitä tulee esim. vapaaehtoiseen auttamistyöhön ja niissä olevien ihmiseen haluun auttaa? Sisimpäänsä tuskin näet, mutta oletko tehnyt johtopäätöksiä puheista ja muusta, joiden perusteella näet selvän eron uskovaisen ja uskomattoman auttamistyöhön osallistuvan välillä? Kaikki vapaaehtoistöissä olevat eivät ole kristittyjä
Olen uskovissa nähnyt hyvin lojaaleja hyviin tekoihin, mutta niissäki kristitty on puutteellinen.
Korkea moraali voi olla ei kristityllä, mutta ne teot ei perustu Jumalan sanalle. Työmoraali voi olla toisella korkea, kun toisella vastakkainen.
Niinkin on, että toista auttaa, mutta toista vihaa. Armahtava sydän on kaiken hyvien tekojen lähtökohta. Mitä ihminen vihaa toisessa, siltä apu kaukana, esim. köyhyyttä ei toinen voi sietää. Jobia ei kukaan voinu ymmärtää, vaan nähtiin se rangaistuksena.
Kristitty voi ilmeisesti mielestäsi sanoa teologisin perustein, että hän on hyvä ihminen siinä mielessä, että hänellä on puhtaat motiivit, kun taas kaikki uskomattomat ovat itseään ja paholaista täynnä hyviltä näyttävissä teoissaankin?
On erotettava toisistaan yhteiskunnallinen vanhurskaus ja vanhurskaus Jumalan edessä. Ihminen voi tehdä hyvää yhteiskunnallisessa mielessä, oli hän uskova tai ei-uskova. Jumalan edessä nämä teot eivät kuitenkaan vanhurskauta, olivat ne sitten kumman tahansa uskovan tai ei-uskovan tekemiä. Uskovan teoista Luther sanoo “hurskas ihminen tekee kaikissa hyvissä teoissaankin syntiä.” Uskovalle syntiä ei kuitenkaan lueta Kristuksen tähden Jumalan edessä ja uskostaan johtuen hän on vanhurskas syntisenäkin. Kuten tuttu shibboletti sanoo “samanaikaisesti vanhurskas ja syntinen.”
Näin yksin usko on se tekijä joka erottaa uskovan ei-uskovasta.
Täydellisessä mielessä vai osittaisessa mielessä ei Jumalan mieleen?
Jos esim. joku uskomaton, joka on voinut olla kristinuskon sanoman vaikutuspiirissä tai sitten ei, hyppää veteen pelastaakseen hukkuvan, vaarantaen samalla oman henkensä, onko teko Jumalalle vastenmielinen kokonaisuudessaan vai osittain?
Ajatteletko, että alla näkyvät kohdat ovat vain ideaaleja, jotka eivät toteudu tässä ajassa? Isi-muotoihin kannattaa kiinnittää huomiota.
“Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa.” (Fil.2:15-15)
Selkeä ero tehdään “hyvisten” ja “pahisten” välille yllä näkyvässä kohdassa. Selkeä statusero uskovien ja uskomattomien välillä jumalallisessa katsannossa.
“Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheätettekä missään puuttuvaiset.” (Jaak. 1:4)
Nämä teot kuuluvat ns. uuden kuuliaisuuden piiriin, mutta vanhurskauteen Jumalan edessä ne eivät kelpaa. Eihän uusi kuuliaisuuskaan ole mitään muuta kuin lain täyttämistä. Pelastuksen saavuttaminen ei ole siitä riippuvainen, että uskova ihminen täyttää lakia. Tämä ei ole välttämätöntä pelastukseen. Muutoinhan syrjäyttäisimme uskon teoilla. Raamattu pitää kuitenkin hellittämättä kiinni siitä, että ihminen pelastuu yksinomaan uskon kautta Kristuksen tekoon.
Hepr 10:5-10: “Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: “Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: ‘Katso, minä tulen-kirjakääröön on minusta kirjoitettu-tekemään sinun tahtosi, Jumala’.” Kun hän ensin sanoo: “Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: “Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.”
Lutherin ja sinun mukaan kristitty tekee uuden kuuliaisuuden piirissä kaikissa hyvissä teoissaankin syntiä. Miten se ajatus sopii yhteen esim. edelliseen viestiini laittamieni raamatunkohtien kanssa, jotka antavat ymmärtää, että kristitty voi uuden kuuliaisuuden piirissä olla täysin moitteeton teoissaan, toisin sanoen olla tekemättä syntiä hyvissä teoissaan, jotka kuuluvat uuden kuuliaisuuden piiriin.
Uskova ihminen on moittteeton teoissaan vain hänelle Kristuksen tähden luetun syntien anteeksiantamuksen tähden. Usko ei koskaan luovuta vanhurskauttamista teoille, sellaista siirtymää ei tapahdu. Tällainen tunnetaan majorilaisena harhana niin kuin hyvin sen tiedätkin.
Miksi otat vanhurskauttamisen mukaan tähän, kun olemme keskustelleet uudesta kuuliaisuudesta, joka ei kuulu vanhurskauttamiseen?
Moitteettomuus tarkoittaa muutakin kuin moitteettomuutta suhteessa vanhurskauttamiseen. Taivaassa moitteettomuus käytöksessä ei ole suhteessa vanhurskauttamiseen tai pelastuskilvoitukseen; Jeesus ei tehnyt hyviä tekoja, jotta tulisi vanhurskaaksi tai kestäisi tuomiolla: kristitty ei kristillisen teologian mukaan tee hyviä tekoja vanhurskautuakseen. Jne.
Esim. laittamani Jaakobin kirjeen kohta puhuu täydellisestä teosta, mutta ei lisää ajatusta siitä, että se ei itse asiassa ole aivan täydellinen muutoin kuin siinä mielessä, ettei Jumala lue teossa mukana olevaa syntiä.