Mun mielestä joku katolisen kirkon taho allekirjoitti sen, kyllä.
1 tykkäys
Luterilainen maailmanliitto ja roomalaiskatolinen kirkko allekirjoittivat dokumentin Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista vuonna 1999. Metodistien maailmanliitto allekirjoitti dokumentin vuonna 2006 ja nyt siis reformoidut kirkot vuonna 2017.
Alla linkit asiakirjoihin.
Esipuhe
Julistus (1997)
Julkilausuma (1999)
1 tykkäys
Linkit eivät jostain syystä toimi!
Kiitos vinkistä, Asiakirjat löytyy täältä.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content46D1AD
Yritän korjata myös suorat linkit.
Minä korjaan linkit toimiviksi. Tuohon liittyy foorumisoftaan liittyvä bugi, jonka olen ilmoittanut…
Timo Junkkaalan haastattelussa (Seurakuntalainen 1.4.2013) kyseenalaistetaan YJV:n hyväksyntä.
Aiheesta näkyy olleen aiemminkin keskustelua täällä: YJV:n asema kat-lut dialogissa
YJV:n asema ei näytä olevan lainkaan niin selvä kuin virallisesti väitetään. Kulmakivi-lehdessä on Timo Laaton juttu, joka kannattaa lukea. Laato sanoi, että väite yhteisen julistuksen yhteisestä allekirjoittamisesta ei ole totta.
2 tykkäystä
Julistuksen merkitys saa kokonaan uuden näkökulman, kun mukana on luterilaisten ja katolilaisten lisäksi myös sekä metodistit että reformoidut kirkot. Kannattaa huomata että reformoidut kirkot ovat hyväksyneet asiakirjat sellaisenaan mukaan lukien vuoden 1999 julkilausuma.
PCPUC allekirjoitti sen katolisen kiron puolesta, siis kristittyjen yhteyden edistämisen pontifikaalinen neuvosto. En nyt oikein näe mitään pohjaa sille, ettei tätä olisi asianmukaisesti hyväksytty. Ja miksi niin olisi. Siinä on löydetty oikein hyvällä tavalla tie, jossa nähdään sekä yhteinen pohja että onglemia aiheuttavat kohdat. Tietysti tietyt antiekumeeniset tahot ovat tätä vastaan.
Vanhalla puolellahan yritin hyvinkin yksitysikohtaisesti selvittää, mikä ongelma oli ja johtava antiekumeeninen tahon, Luther-säätiön ihmiset eivät koskaan halunneet yksityiskohdissa sanoa asiaan mitään. Ainoastaan, että ei. Pitääpä sanoa, että nämä esille otetut henkilöt eivät asiassa ole sen uskottavampia.
2 tykkäystä
Hassun poleeminen vastaus. Se oli kysymys. En muistanut asiaa.
Muistelen itsekin ottaneeni osaa tällaiseen ajatuksenvaihtoon. En siis ole Luther-säätiön virallinen edustaja, mutta “yksityiskohdista” totean seuraavaa: Koska julistuksen allekirjoittajat eivät halua luopua historiallista kannoistaan (joita ovat Augsburgin tunnustus, Trenton päätökset ym.), julistus ei ratkaise mitään keskeistä ongelmaa. Erityisesti on muistettava, että Rooman suunnalta ei ole tehty mitään elettä Trentossa lausuttujen anateemojen poistamiseksi.
Selostatko vielä, miten Trenton päätökset liittyivät erityisesti reformoituihin kirkkoihin?
Kommenttini ei kohdistunut niinkään reformoituihin kirkkoihin; vastasin Cymbukselle, joka moitiskeli Luther-säätiötä nuivasta suhtautumisesta ekumeniaan yleensä ja YJV-julistukseen erityisesti. - Mutta kyllähän Trento kohdistuu kaikkia protestantteja vastaan, myös reformoituja.
Mutta otathan kuitenkin huomioon, etteivät myöskään reformoidut taikka metodistit ole sitoutuneet Augsburgin tunnustuksen sanamuotoihin.
Otan huomioon. Mutta en ymmärrä, mitä ajat takaa.
Eikö yksi asiaan liittyvistä huomioista ollut se, että nyt kun on selvitetty toistemme uskon laatu, on käynyt ilmi, että se ei vastaa 1:1 sitä, mikä Trenton kaanoneissa tuomitaan anateemoilla. Vastaavasti katolisen kirkon oppi ei ole se, mikä Augsburgin tunnustuksessa ja muissa kirjoituksissa tuomitaan “paavilaisuutena” ynnä muuna…
2 tykkäystä
Silvanius jo tavallaan vastasi kysymykseen katolilais-luterilaisesta näkökulmasta. Jos yritetään ajatella asiaa reformoidusta näkökulmasta, niin sen enempää katolilainen kuin luterilainenkaan ilmaisusta vanhurskauttamisesta ei ole harhaoppinen, mikäli ilmaisuja tulkitaan ko. yhteisen julkilausuman hengessä.
Kunpa olisikin selvitetty ja käynyt ilmi. Lähtökohtaisestikin on aika uskomatonta väittää, että 1500-luvun teologit eivät olisi “selvittäneet” toistensa uskon laatua ja että tuolloiset oppituomiot siis perustuisivat molemminpuolisiin väärinkäsityksiin. Eikö tuolla vuosisadalla ollut lainkaan päteviä teologeja?? (Seuraavissa YJV-lainauksissa kaikki lihavoinnit ovat omiani.)
Dokumentissa ilmaistaan “yhteinen käsitys siitä, että meidät vanhurskautetaan Jumalan armosta uskon kautta Kristukseen. Siihen ei sisälly kaikki, mitä kussakin kirkossa opetetaan vanhurskauttamisesta, mutta se sisältää yksimielisyyden vanhurskauttamisopin perustotuuksista ja osoittaa, että erilaiset jäljellä olevat ilmaisut eivät enää anna aihetta oppituomioihin.” (Johdanto 5).
Kappaleissa 18-39 kuvaillaan vanhurskauttamista laajalti, ja sitten kappaleessa 41 todetaan: “Trenton kirkolliskokouksen tuomiot eivät koske luterilaisten kirkkojen tässä julistuksessa esitettyä oppia. Vastaavasti luterilaisten tunnustuskirjojen hylkäyslauseet eivät koske roomalaiskatolisen kirkon tässä julistuksessa esitettyä oppia.” YJV joutuu siis muotoilemaan uusiksi sekä roomalaiskatolisen että luterilaisen opin, ottamaan molemmista vain osan (myöntäen avoimesti, että tähän muotoiluun “ei sisälly kaikki”). YJV väittää näin typistetyistä oppiversioista (“tässä julistuksessa” esitetyistä), että oppituomiot eivät kohdistu niihin. Tämän voisi ehkä hyväksyä. Mutta sitten väitetään, että “jäljellä olevat ilmaisut”, siis ne, joita ei saatu muotoiltua yhteisesti hyväksyttyyn asuun kappaleissa 18-39, eivät nekään “anna aihetta oppituomioihin”. Tämä väite on vaikea hyväksyä, ja on loogisessakin ristiriidassa kappaleen 42 kanssa, jonka mukaan “muutamat [oppituomioista] eivät olleet aiheettomia”.
Itseäni ilahduttaa, että vanhurskauttamisopista on olemassa näinkin laaja yksimielisyys. Silti en hyväksy sitä, että vanhat oppituomiot selitellään pois ratkaisematta itse asiaa. Subjektiivinen mielipiteeni: luterilainen ja roomalaiskatolinen oppi olisi helpointa sovittaa yhteen, jos todettaisiin, että ne käyttävät samaa sanaa “vanhurskaus” eri merkityksissä.
Reformoitujen tuleminen mukaan yhteiseen julistukseen ei mitenkään ratkaise edellä kuvattuja ongelmia.
1 tykkäys
Pakko vähän hihitellä tälle. Eihän se sana ketään pelasta, vaan se merkitys.
Jos homman aikoisi vakavissaan tehdä, niin siellä pitäisi olla joku, joka osaa kaivaa ja kartoittaa sen, että mitä milläkin sanoilla tai ilmaisuilla tarkoitetaan milläkin taholla. Olen tehnyt sen yksilönä itseäni varten sitä tahtia kuin olen jaksanut ja ehtinyt.
Jos joku vanhurskautetaan Jumalan armosta uskon kautta Kristukseen, niin näiden sanojen sisällössä jos jossain tiivistyvät koko tietoisuuden lajien erot. Katolinen, luterilainen ja reformoitu suhde kieleen eli suhde sanojen merkityksiin on täysin erilainen. Reformoidut ovat kolmikosta kaikkein positivistisimpia ja literalistisimpia. Ääritapauksessa jopa niin, että monien heidän käsitys uskon sisällöstä on peräisin 1800-luvulta.
Yksi merkittävä juttu on käsitteiden rhema ja logos ero. Ensimmäinen on joutunut huonoon huutoon siksi, että jotkut karismaattiset ennustajaukot väittävät sen olevan erikoistermi, joka tarkoittaa heidän hatusta vedettyjä lausahduksiaan. Mutta jos hakee Raamatusta ρημα, niin löytää kohtia, joissa sillä viitataan mihin tahansa puheaktiin ilman sen kummempaa maagista sisältöä. Kontrastina siihen on λογος, jolla tunnutaan viitattavan asian merkitykseen. Eli se on jotain selvästi todellista tai todellisuuden osa.
Kun Pyhä Henki toimii, tai kun puhutaan armolahjoista, niin siinä näyttäisi olevan fokuksena logos. Eli armolahjojen kautta tehtiin tunnetuksi ja tiedetyksi ilmoitusta ja laajennettiin kuulijan käsitystä todellisudesta. Siihen nähden ajatus siitä, että Pyhä Henki vaikuttaisi rhemoja, eli niitä näitä puheakteja, on itsessään totaalinen väärinkäsitys.
Eli logos on jollain tavalla sama kuin puheaktin perimmäinen ajatus. Ei pelkästään se, mutta tuo on yksi sen merkityksistä. Jos nyt äkkiä suttupaperille hahmottelisi metafysiikan, niin siinä tämä vaistomainen 1800-luvun fundisten ajatus on, että Raamattu on yhtä kuin perimmäinen todellisuus. Se on väistämätön johtopäätös jos ajatellaan, että yleinen ilmoitus eli luotuisuus ei välitä mitään tietoa Jumalasta.
Tai että yleinen ilmoitus on väline Raamattuun, eikä niin, että Raamattu on väline yleiseen ilmoitukseen. Me olemme yleinen ilmoitus, siis ihmisinä itse osa sitä. Eli onko niin, että luotuisuus on hyvä asia, jota Jumala rakastaa Raamatun ja sovituksen kautta? Vai onko niin, että Raamattu ja sovitus ovat itsessään ainoa hyvä asia, ja luotuisuus on olemassa vain sitä varten, että Jumalalla olisi 1) jotain, mitä varten inkarnoitua ja 2) jotain, mille kohdistaa ilmoitus ja 3) jotain, miltä saada palvontaa?
Eli onko Jumalan hyvyys ensisijaisesti luomisessa, jolloin inkarnaatio, sovitus ja ilmoitus palvelevat tätä aikaisempaa ja suurempaa hyvyyttä? Vai onko luominen pelkkää roskaa, johon ainoastaan inkarnaatio, sovitus ja ilmoitus tuovat jotain hyvyyttä? Ensimmäisessä Raamattu ei ole logos, vaan Kristus on, ja logos koskee kaikkea olevaa. Ohi Raamatun. Eli Raamattu viittaa luomakuntaan, mutta ei sisällä eikä määrittele sitä.
Toisessa Raamattu on logos ja kaikki, mitä se ei käsittele, on toissijaista, arvotonta tai ylimääräistä. Tämä jälkimmäinen ajattelu etenee ja kiihtyy sillä tavalla, että Raamatun, Kristuksen ja sovituksen välille punotaan aina vain tiiviimpiä yhtäläisyysmerkkejä kaiken muun kustannuksella. Leif Nummelalle pitäisi jonkun saada viesti, että kaikkeus on muutakin kuin punaista lankaa.
Ehkä oma julistukseni vanhurskaudesta olisi, että paluusta armoon, joka on uskoa hyvään Jumalaan, jonka mahdollistaa Kristus, jakamansa kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuden kautta. Tämän verran olen saanut The Beauty of the Infinitestä poimittua itselleni.
Oletko vilpittömästi sitä mieltä, että Trenton tuomiot kohdistuvat oikein esitettyyn luterilaiseen oppiin? Minusta ne eivät niin tee. Sen enempää kuin tunnustuskirjat käyvät katolisen opin oppikirjoiksi edes niiden laatimisaikaan. 1500-luvulla oli erittäin päteviä teologeja kiistan molemmilla puolilla, mutta se ei aina takaa mitään. Etenkin, jos on erityisenä tarkoituksena se, että etsitään toisen osapuolen ongelmia ja heikkouksia ja esitetään ne mahdollisimman poleemisessa muodossa.
5 tykkäystä
Tämä on asia, jonka selvittämiseen tarvittaisiin aika lailla teologista osaamista. (Muuten, YJV olisi paljon hyödyllisempi, jos se ei sivuuttaisi Trenton oppituomioita maininnalla vaan kävisi ne läpi ja kertoisi, mitä ne tarkoittavat suhteutettuna luterilaiseen tunnustukseen.) Vanhurskauttamista koskeva kaanon XXIV näyttää esim. tuomitsevan sen luterilaisille tyypillisen ajatuksen, että kristityn hyvät työt eivät lisää vanhurskautta vaan ovat ainoastaan vanhurskauden hedelmiä.
Jos tarkastelua laajennetaan vanhurskauttamisopin ulkopuolelle, on helppo löytää oppituomioita, jotka kohdistuvat luterilaisiin. Vaikkapa sakramentteja koskeva kaanon I lausuu anateeman niistä, jotka eivät tahdo tunnustaa seitsemää sakramenttia (siis myös luterilaisista).