Tarkistin asian:
"Vasta Luterilaisen Maailmanliiton jo hyväksyttyä yhteisen julistuksen Rooma puhui. Uskonopin kongrekaatio antoi vasstauksensa 25.6 (huomaa, että päiväys on sama, jolloin luterilaiset 1530 antoivat Augsburgin tunnustuksensa).
Sitä johti silloinen kardinaali (myöhemmin paavi) Josef Ratzinger. Hänen johdollansa yhteinen julistus hylättiin. Erityisesti torjuttiin luterilainen “samalla kertaa syntinen ja vanhurskas”. Tästä kaikesta syntyi valtaisa kohu. Ekumeeninen “hypetys” muuttui tyrmistykseksi. Kirkkojen väliset pitkälliset keskustelut olivat päättyneet umpikujaan.
Alkujärkytyksen liennyttyä ruvettiin työstämään yhdessäntäydentävää julkilausumaa, jossa uusien sanallisten muotoilujen avulla pyrittiin löytämään jokin ulospääsy pattitilanteesta. Näistä keskusteluista syntyi edellä mainittu llisäselvitys (ns. Annex) sekä myöhemmin allekirjoitettavaksi tarkoitettu lyhyt yhteenveto (Official Common Statement).
Tällainen lopputulos ei kuitenkaan tuonut lopullista ratkaisua… umpikujaan.
alkuperäisen… tultua torjutuksi…Luterilaisella Maailmanliitolla ei ollut enää valtuuksia…
Samoin yhteisen julistuksen tai sitä seuraavien… lisäasiakirjojen vahvistus on roomalaiskatolisen kirkon puolelta jäänyt pahasti puolitiehen. Alekirjoituksesta vastasi kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtaja, kardinaali Edward Cassidy. Sillä allekirjoituksella ei kuitenkaan ole mitään juridista merkitystä Vatikaanin hierarkiassa… erilaiset neuvostot voivat antaa suosituksia eri asioista, mutta niiden todellinen valta ei riitä pidemmälle.
LML sai tästä tuiman muistutuksen kun paavi vähän myöhemmin julkaisi kuuluisan asiakirjan “Dominus Iesus”. Siinä hän korkeimmalla arvovallalla asettaa kyseenalaiseksi koko luterilaisen maailmanyhteisön aseman ja olemassa olon…
Lisäksi yhteisen julistuksen teologista arviointia vaikeuttaa vakavasti se epäämätön tosiasia, että nykyinen tekstimuoto ei ole tarkalleen sama kuin siinä asiakirjassa, jonka Luterilainen Maailmanliitto aikoinaan lähetti jäsenkirkoillensa hyväksyttäväksi…
…Trenton roomalaiskatolisen kirkolliskokouksen nimenomaan vanhurskauttamista koskeva päätös julistaa kiroustuomion (anathema) kaikille niille, jotka hylkäävät opetuksen kiirastulesta epäraamatullisena. Se kiroustuomio ei käy kohteettomaksi edes yhteisen julistuksen valossa!
Mutta se käy tietysti täysin merkityksettömäksi sille, joka uskoo evankeliumin Kristuksen täydellisestä ja iäti kelpaavasta sovituksesta iankaikkiseksi autuudeksemme.
(Lainaus: Timo Laato: “Uskonpuhdistuksen juhlavuotta kohti”. Kulmakivi 3/2016)