Onko olemassa arvioita siitä, paljonko pienempiin uskontokuntiin kuuluvat pariutuvat keskenään? Eli miten todennäköisesti metodistinuori haluaa vihille toisen metodistin kuin vaikka Adventikirkon jäsenen tai luterilaisen kanssa?
Entä paljonko pienuskonnot vihkivät sanan juridisessa merkityksessä eli niin että se näkyy myös valtion tilastoissa? Yritin verrata kaikkia kirkollisia vihkimisiä evlut ja ort tilastoihin, mutta niistä pienuskonnoille näytti jäävän hyvin vähäinen määrä.
Silloin kun minä olin nuori, vapaissa suunnissa kirkkokunnalla ei ollut asiassa merkitystä. Sikäläisittäin organisatoriset seikat tai perinteet eivät ole kovin merkittäviä. Kysymys ei tosin ole muutenkaan kauhean akuutti, koska vapaissa suunnissa hengattiin lähinnä toisten vapaiden suuntien kanssa. Ei toki siten, että muunuskoisia kavereita olisi paheksuttu, mutta piirit elivät paljolti erillään.
Näin ainakin maaseudulla. En tiedä, oltiinko kaupungeissa ulospäinsuuntautuneempia.
Varsinaiseen kysymykseen, eli alttarille asti johtavaan pariutumiseen, on se todennäköisempää. Heti tulee mieleen hellaritutut, jotka tutustuivat OM:n kohteessa ja nyttemmin aviossa.
Monissa yhteisöissä kulttuuri on että “varmempaa” valikoida puoliso omasta yhteisöstä. Vähääkään silmiään auki pitävä näkee että herätysliikkeiden sisällä paljon liikkeen sisällä pariutumista, ja siis aloittajan mainitsemaa avioitumista. Ei tarvitse kuin katsoa sukunimien yleisyyttä herätysliikkeen sisällä.
Eiköpä se nyt ole loogisestikin selvää, jos toinen edustaa erilaista uskonäkemystä ei hänen kanssaan vihille haluta mennä. Sellainen johtaa jatkuviin vaikeuksiin kun toinen on jo lähtökohdissaan toiselle vieras ihminen.
Minustakin tuntuisi loogiselta, ettei olisi järkeä avioitua eritavoin uskovan kanssa. Silti näitä “seka-avioliittoja” on paljon. Väkisinkin tulee mieleen, että silloin usko ei pariskunnalle ole kovin tärkeä elämän osa-alue tai he ovat poikkeuksellisen taitavia sopimaan asioista. Usko ei kuitenkaan ole pelkästään harrastus vaan se vaikuttaa elämässä kaikkeen. Ja käyhän joskus niinkin, että jo avioituneen pariskunnan toinen osapuoli innostuu uskonasioista ja vaihtaa kirkkokuntaa. Silloinkin lienevät diplomaattiset kyvyt tarpeen .
Onhan se aikanaan ollut ihan tunnustavan kristityn kanssa naimisissa jopa eräs va-liiton… no, merkittävässä asemassa oleva ihminen, en nyt ehkä kerro ihan tarkasti kun väkeä on sen verran vähän enkä tiedä onko hän edelleen elossa.
Jopas jotakin . Tosiaan onhan näitä “poikkeus vahvistaa säännön”-pariskuntia jonkin verran. Minua on aina ihmetyttänyt miten silloin vaikkapa lapset kasvatetaan, mitä juhlia vietetään, aletaanko riidellessä haukkumaan toisen uskontoa, miten sovitaan kirkollisista rahalahjoituksista ja niin edelleen. Tuntuisi, että potentiaalisia riidanaiheita löytyisi keskimääräistä enemmän. Ja silti niitä onnellisia seka-avioliittoja on käsittääkseni runsain määrin. Aihetta on varmasti tutkittu, mutta en muista lukeneeni yhtään sellaista tutkimusta. Tietääköhän joku?
Seka-avioliitoissa hyvin todennäköisesti kumpikin lahjoittaa omalle kirkkokunnalleen. Täysin eri asia on onko mahdollista käydä yhteisessä seurakunnassa, lähinnä sen kannalta laittaako toinenkin “vieraan” kirkkokunnan jumalanpalveluksessa kolehtiin jotain.
Kyllä sellaisia “sekaliittoja” toki on joissa toinen ortodoksi ja toinen luterilainen, koska eivät uskonasiat ole monellekaan kumppania valitessa mitenkään merkitykseĺlisiä, fooruminkäyttäjien ulkopuolisia keskivertoihmisiä ajateltaessa.
Toki yleensä näin. Mietin lähinnä sitä, että rahan käyttö käsittääkseni on aihe josta avioparit välillä riitelevät ihan maallistenkin asioiden osalta. Esimerkiksi aviomies haluaisi ostaa hienon auton, mutta rouva pitäisi sitä rahan tuhlauksena. Samoin jos toinen puolisoista haluaisi maksaa kirkolleen kymmenykset (10% tuloista) ja toiselle riittäisi kolikot kolehtiin, niin asia voisi olla hankala. Joissakin kirkkokunnissa rahan ja työpanoksen antaminen seurakunnalle on tärkeää.
Tuo varmaan riippuu siitä onko täysin yhteiset rahat ja/tai yhteinen tili. Meillä esimerkiksi on eri tilit ja kerromme toisillemme paljonko tuemme kk-veloituksella. Varmasti helposti sovellettavissa oleva tapa ns. sekaliittoihinkin.
Aika laaja kysymys kaikkiaankin, koska muistan seurustelevien parien leiriltä (KL järjestämä) opetuksen jossa käsiteltiin sitä onko kymmenykset sama avioliitossa eli yhteisistä tuloista.
Seka-avioliittolainen täällä hei. Tosin me ollaan molemmat protestantteja, kummankaan mielestä oma kirkkokunta ei ole se ainoa oikea, kummankaan suhde omaan nykyiseen kirkkokuntaan ei ole mitenkään yksioikoinen tai kitkaton, ja meille on oleellisempaa se, että molemmat ovat uskossa. Teologiasta keskustellaan hyvässä hengessä, ja monesta asiasta ollaan hyvin samanmielisiä.
No me nyt ei olla aikeissa hankkia lapsia ylipäätään (puolen kristikunnan kauhuksi), mutta toki me ollaan tästä asiasta keskusteltu, siltä varalta mikäli sellaisia kaikesta ehkäisemisestä huolimatta ilmaantuisi. Kaiketi lapsen kirkkokunta tyypillisimmin päätetään sen mukaan, kummalle asia on tärkeämpi, ja kummassa seurakunnassa käytännössä aktiivisemmin ollaan mukana.
Vapaakirkolla ei ole tietääkseni mitään omia juhlia, joten tämä ei ole tullut esiin.
En kyllä muista, että kumpikaan meistä olisi riidellessä haukkunut toisen uskontoa. Niissä hyvähenkisissä teologisissa keskusteluissa voi toki esiintyä myös kepeää kuittailua puolin ja toisin. Ihan mahdollista olisi tietysti, että joskus sellainen voisi johtaa loukkaantumiseenkin, ja sitten sovittaisiin.
Ei me mitään sovita. Kukin lahjoittaa mitä lahjoittaa. Jos ollaan samassa kirkossa, niin usein molemmat kyllä lahjoittavat jotain. Jos lahjoitusten osuus kuukausituloista alkaisi jommallakummalla olla sitä luokkaa, että se vaikuttaisi isommasti kuukausibudjettiin ja asioita jäisi tekemättä sen takia, pitäisi asiasta toki keskustella, mutta sama koskee myös samaan kirkkokuntaan kuuluvia ihmisiä.
Voi, ei ollut tarkoitukseni paheksua ekumeenisia avioliittoja! Toivottavasti et ymmärtänyt asiaa niin. On suurenmoista, että teillä asia ei ole ongelma ja pystytte sopimaan asioista.
Itselläni ei ole aiheesta omaa kokemusta, koska olen vapaaehtoisesti vanhapiika. Vajavaiset tietoni pohjautuvat omaan lapsuudenperheeseeni, sukulaisiin, ystäviin ja tuttaviin. Sivusta seuraten olen saanut vaikutelman, että mikäli uskonnäkemykset poikkeavat kovin paljon niin se on hankalaa, varsinkin mikäli pariskunnalla on lapsia. Mutta kuten yllä kirjoitinkin, aina on poikkeuksia. Saman kirkon jäsenillä voi olla aivan mahdottoman riitainen avioliitto ja eri uskontojen edustajilla onnellinen liitto. En siis kuvittele saman kirkon jäsenyyden olevan takuu onneen ja autuuteen.
Ja ei, en paheksu lapsettomuutta. Paheksuntani olisi enemmän kuin tekopyhää, koska eihän minullakaan jälkikasvua ole .
Tilanne lienee kuitenkin erilainen jos toinen ei ole vain uskontokuntiin kuulumaton, vaan esim. va-liiton jäsen tai muuten uskonnottomuutta esillä pitävä. Siinä viittaamassani jutussa va-puoliso kirjoitti jotain tyyliin “Jos lastenhuoneesta löytyy Raamattu, sen voi jättää sinne.” Harmi etten tullut koskaan selvittäneeksi mikä oli lopputulema lasten kanssa.
Kiinnostava linkki. On varmasti kipeä asia monelle ettei voi saada kirkollista vihkimistä. Siunaaminen ei koskaan ole sama asia
Totta, uskonnottomuus voi olla myös erittäin vakaumuksellista. Kaukainen sukulaiseni oli vakaumuksellinen kommunisti ja hänen vaimonsa oli kristitty, joka kävi muutaman kerran vuodessa kirkossa. Ennen kuolemaansa tämä kommunistiherra kuitenkin joko sairauksien tai vaimon vaikutuksesta alkoi miettiä tuonpuoleisia ja löysi jonkinlaisen uskon siemenen. Uskonto oli siihen asti ollut siinä huushollissa aihe josta ei puhuttu. Pappikin vakuuttui ainakin sen verran, että suostui siunaamaan kyseisen kommunistin hautaan. Kaikenlaista voi siis sattua . Pariskunnan lapsista ei kyllä tullut kirkkoihmisiä.
Jotenkin kiehtova ketju, vaikka melko tuore ukkomies olenkin. Kyllä on melkein kaikki sinkkuaikaiset opetukset ja “opetukset” aiheesta parisuhteessa osoittauruneet aika ohuiksi ja teoreettisiksi. Kukin pari sopii ja mukauttaa sen mihin lahjoitetaan ilman mitään teorioita.
Enpä itsekään koskenut suoraveloituksiini vihkipäivän jälkeen, vaimolla on kiinnostavampaakin tekemistä kuin kysyä paljonko lahjoitan millekin putiikille.
Niin on, mutta kaikkiaan kiinnostava ketju. Viittasin myös siihen kuinka vasta aviossa näkee tuleeko niitä riidanaiheita vai ei, meillä ei ainakaan tule, ei uskontoasioista eikä arkiasioistakaan. Eikä mainituista kolehti- ym. asioista.
Mutta onhan se yksi tärkeä osa. Rahan lisäksi myös aika on resurssi. Voihan toinen haluta romanttisen illallisen ja toinen mennä seurakunnan tapahtumaan, noin yksinkertaistaen.
Ahaa, ymmärsin ehkä viestisi hieman väärin. Pahoittelut siitä!
Erinomainen asia, että avioliittonne on sopuisa. Onnittelut siitä! On varmasti aivan totta, että etukäteen on mahdotonta tietää mistä voi tulla riitaa. Sillä argumentillahan moni valitettavasti avoliittoa puolustaa, että voisi testata millaista arki yhdessä on.
Kyllä. Koska en itse ole koskaan ollut naimisissa niin tiedän ajatusteni olevan hieman vinksahtaneita . Usein kaverille avaudutaan vain siitä mikä puolisossa ärsyttää, vaikka se ei tietenkään ole koko totuus.
Mietin asiaa myös lapsuuden perheeni kautta. Vanhempani kuuluivat molemmat kirkkoon ja kirkolliset asiat olivat perheessämme todella tärkeitä ja jokapäiväisiä. Kasvatus oli johdonmukaista, koska molemmat jakoivat saman vakaumuksen ja pitivät sitä erittäin tärkeänä. Tältä pohjalta minun on vaikea ymmärtää millaista perhe-elämä olisi jos vanhemmat kuuluisivat eri kirkkoihin. Ihailen pariskuntia, jotka osaavat yhdistää erilaiset perinteet ja kunnioittavat niitä. Ekumeenisissa perheissä ei ole mitään väärää, luulisin kuitenkin että moni asia voi olla mutkikkaampi. Mutta elämä toki kaikenkaikkiaan on kovin mutkikasta.