Juttu maksumuurin takana, mutta linkitän silti. Sitaatteja:
Haavisto sanoo, että viikon leiri voi olla nuorelle liian vaativa eri syistä. Hänen mukaansa kolmannes nuorista ei ole aiemmin ollut yötä poissa kotoa eikä nukkunut vieraiden ihmisten kanssa pienissä tiloissa. Tällöin nukahtaminen voi olla vaikeaa ja leirillä olo jännittää.
Haaviston mukaan nuoret, joilla on harrastuksia, ovat yleensä tottuneet matkustamaan joukkueensa tai ryhmänsä kanssa, mutta kaikissa perheissä ei ole tapana vierailla eikä kutsua vieraita kotiin eivätkä lapset yökyläile vaikkapa serkkujen luona. ”Jos matkustetaan, matkustetaan perheenä, eivätkä kaikki matkaile lainkaan.”
Hän huomauttaa, että leirillä monet asiat ovat osalle nuorista uusia aina siitä alkaen, että hartaushetkessä ollaan hiljaa. ”Sitä me opettelemme paljon, se ei heti onnistu. Mutta nuoret tykkäävät tavoista ja kun pystymme markkinoimaan ne, säännöt sujuvat.”
Haavisto sanoo, että myös erityisnuorten määrän kasvu ja nuorten ahdistus näkyvät selvästi. ”Viidessä vuodessa on tapahtunut tosi paljon. Meiltä vetäjiltä vaaditaan paljon enemmän tietoa, ymmärrystä, rakkautta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä.”
Ortodoksien vastaavat leirit kestävät yhdeksän päivää ja sisältävät palveluksiin osallistumista yleensä kaksi- kolme kertaa päivässä. Liturgia ( ehtoolisjumalanpalvelus) on leirin aikana ja tietenkin lopuksi. Nuoret harjoittevat ( jos se ei ole ennestään hallussa) paastoamista ruasta ja juomasta ennen ehtoollista ja katumuksen sakramenttiin ( rippi) osallistumista.
Evlutissakin on hajontaa, järjestöjen riparit voivat olla 2vk putkeen tai riparin voi käydä ilman yhtäkään yöpymistä, ja on aina voinut. Tässä uutta oli hybridimalli, joka mahdollistaa myös esim erityisnuorten osallistumisen nimenomaan leirille, kun leirijakso on lyhyempi. Nuorilla voi olla ja on aina ollut erilaisia terveydellisiä ym haasteita jotka mutkistavat leirille osallistumista, ja usein nämä käyvät sitten päiväriparin. Ortodokseilla jäänee tuossa tilanteessa osallistuminen kokonaan väliin, kun asia ei konfirmaatioon liity kuitenkaan?
Enemmän olisin huolissani siitä, jos noin moni ripari-ikäinen ei ole ollut yötä poissa kotoa. Se kuuluu mun mielestä tuossa iässä jo perustaitoihin, ettei kotoa pois muutto aikanaan olisi liian iso järkytys. Vaikka pitkä leiri ei syystä tai ännännestä onnistuisi, niin kyllä pitäisi ainakin yksittäisiä öitä harjoitella jossain sukulaisilla tms. (Mutta pata kattilaa soimaa, itsellä on aina ihan konseptit sekaisin jos pitää yöpyä puolisosta erillään…)
Veikkaan, että kolmasosaa koskevaan väittämään sisältyi olennaisesti myös loppu. Eli se että kyse on nukkumisesta vieraiden ihmisten kanssa pienessä huoneessa. Kyllä lähes kaikki lapsista ovat ennen rippikouluikää nukkuneet muuallakin kuin kotonaan. Matkaamista “perheenä” ei haastattelussa laskettu rippikoulutyyppiseksi majoittautumiseksi, kun siinä ei ole kyse vieraiden ihmisten kanssa nukkumisesta. Sellaisten vieraiden ihmisten kanssa nukkumista, joita itse ei saa valita, tulee vastaan tyypillisesti leirikouluissa, harrastusmatkoilla, seurakunnallisilla leireillä ja armeijassa, mutta ei välttämättä paljon muuten elämässä. VR:n makuuvaunuissakaan ei enää nukuta entiseen tapaan ventovieraiden kanssa, vaan nykyään makuuhytin varaava saa käyttöönsä koko hytin. Jos on vaikkapa perheen ainoana lapsena jokseenkin koko elämänsä saanut nukkua rauhassa hiljaisessa yhden hengen huoneessa ilman ulkoisia häiriötekijöitä, niin kyllä huonetoverit voivat häiritä aika paljonkin. Se on oikeastaan aika hyvä kysymys, miksi seurakunnallisilla leireillä ei leirikeskuksissa ole tarjolla myös ainakin osalle nuorista yhden hengen huoneita. Leirin vetäjilläkin on yleensä omat huoneet. Opiskelijatkin asuvat yhä useammin yhden hengen huoneistoissa muutettuaan pois kotoa, kun yhä harvempi haluaa asua soluhuoneistoissa, jos se vain on taloudellisesti mahdollista.
Väitän, että tulevaisuudessa kehitys menee kohti sitä, että tarjontaa tulee myös pienemmistä huoneista. Monet vanhat leirikeskukset ovat taloudellisissa ongelmissa matalan käyttöasteen kanssa. Yhden ja kahden hengen huoneet ovat sellaisia, joita voi vuokrata myös matkailijoille paljon helpommin kuin neljän hengen huoneita tai sitä isompia, millä voi saada nostettua käyttöastetta sellaisina ajankohtina, joina leirejä ei niin ole. Majoitustilojen ongelmallisuus on yksi syy siihenkin, miksi leirikeskuksiin ei ole kyetty toteuttamaan enempää aikuisten leirejä, esim. eläkeikäisille. Heitä ei voi laittaa yhteismajoitukseen.
Yleensä se tarkoittaa sitä, että puhelin luovutetaan tiettyyn valvottuun paikkaan silloin, kun sitä ei jostain syystä saa pitää itsellä. Esim oppitunnin ajaksi. Riparin yöllinen puhelinparkki on siitä hyvä idea, että teinit eivät notku yökausia puhelimillaan vaan nukkuvat, mutta siitä taas huono, että he eivät pysty saamaan vanhempiaan tms tahoa kiinni, jos tulee jotain hätää. Eli jos noin tehdään, niin pitää olla mietittynä, miten he pääsevät tarvittaessa ottamaan vanhempiin yhteyttä. He ovat kuitenkin nuoria ja pitempään poissa kotoa oleminen monille uutta. Omalla riparillani 2004 varmaan kaikilla oli mukana sen aikaiset tyhmäpuhelimet, joista ei tullut mitään ongelmia eikä kenellekään tullut mieleenkään kerätä niitä missään tilanteessa pois.
Sopimus puhelinten kohtalosta pitää tehdä huoltajien kanssa, yhteisesti.
Pari kertaa olen tainnut olla leirillä jossa säännösteltiin kännykän käyttöä tuohon tyyliin.
Hyvin se meni mutta asia on vain toki yksi tekijä leirin onnistumiseen liittyen.
Jos jokin hätä on joko leiriläisellä tai vanhemmalla ja tarve saada toinen osapuoli kiinni, niin leirin johtajien kautta se aina onnistuu. Niin se oli ennen kännyköitäkin ja toimii edelleen.
Leirin onnistumisen kannalta hyvä tiedottaminen säännöistä ja periaatteista on asia jota yleensä pidetään tärkeänä. Parasta on jos kaikki saadaan heti alussa samalle aallonpituudelle kun sääntöjä käydään läpi perustellen.
Lapsena pääsin 3 vrk telttaleirille merenrannalle. Kännyköitä ei ollut vielä keksittykään eikä kaikilla ollut kotona edes lankapuhelinta, meillä oli. Jos jotain hätää olisi tullut, niin joku leirin vastaavista olisi kyllä saanut kiinni vanhempani ja ilmoittanut heille. Olihan leirin vetäjillä kuitenkin autot siellä mukana.
Ennen vanhaan tosiaan ei ollut samalla tavalla mahdollisuuksia tavoittaa ihmisiä kuin nykyään on. Sitä siedettiin, koska se oli elämän realiteetti. Jos joku ei vaikka saapunut normaaliin aikaan töistä kotiin, ei ennen puhelimen keksimistä tai yleistymistä auttanut muu kuin odottaa. Lankapuhelimien saapumisen jälkeen tuli mahdollisuus soittaa työpaikalle ja kysyä sieltä, mutta jos kaivattu henkilö on sieltä jo lähtenyt, niin taas ei auta kuin odottaa. Olisi sen ajan ihmisillekin varmasti kelvannut whatsappviesti siitä, mikä kestää ja kuinka kauan, mutta kun ei ollut niin ei ollut.
Nykyään hyviin yhteydenpitomahdollisuuksiin on totuttu ja sellaisen puuttuminen aiheuttaa aika lailla huolta. Siksi mun mielestä nykypäivänä kannattaisi aina toimia niin, että jos jossain tilanteessa ei puhelinta saa pitää hallussaan, niin siitä olisi etukäteen tiedotus ja kyseinen henkilö tai hänen huoltajansa voisi itse päättää, onko tällaiseen tilanteeseen menossa. Esim riparin käyminen on vapaaehtoista ja seurakunnilla on yleensä tarjolla myös päiväripareja. Leiri ei ole mikään subjektiivinen oikeus, vaan voi ihan hyvin sanoa, että jos ei hyväksy leirin sääntöjä ja ehtoja, voi mennä päiväriparille.
Ennakkoon asian hyväksyttämällä tulee mahdollisuus myös keskustella poikkeuksista esim. diabeetikkonuorten kohdalla, joista moni nykypäivänä seuraa verensokeriaan tai jopa annostelee insuliiniaan puhelimella. Joillekin ripareille on vaatimuksia terveydentilasta, se on ihan ok. Usein tällaisessa tapauksessa poikkeuslupa mahdollistuu. Sitten taas jos puhutaan jostain armeijan huippusalaisesta kokouksesta, niin sinne ei varmaan saa tuoda älypuhelinta vaikka kuinka olisi diabetes, jolloin taas diabeetikko ei oikein ole soveltuva henkilö sellaiseen työhön jossa käydään näin huippusalaisissa paikoissa.
En kyllä keksi, miksi yöllä pitäisi soitella kännykällä. Hätätapauksissa yhteyden tosiaan saa leirin vastuuhenkilöön, jos tulee jotain vakavaa ja myös leiriläinen voi kääntyä hänen puoleensa. Sen sijaan osaan keksiä montakin syytä, miksi kännykkää ei käytetä yöllä. Somettelu tietenkin, sopimattoman sisällön katsominen ja näyttäminen muille (väkivalta, porno, nettikasinot…), salakuvaaminen ja kiusaaminen. Eikö perheillekin suositella, että lapset eivät vie kännyköitä yöksi huoneeseensa, vaan ne jätetään vaikka eteisen pöydälle? Tietysti myöskään oppitunneilla tai yhteisen ohjelman aikana ei kännyköitä ole lupa käyttää. Pitäisi sopia tietty aika, jolloin kännykkä on käytössä ja jolloin voi olla yhteydessä perheeseen.
