Sadat turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi

Jokainen kristitty joutuu taistelemaan pahaa vastaan myös omassa elämässään. Se rintama ei ole ehkä ihan siellä missä luulet.

3 tykkäystä

Olet tässä ketjussa kertonut minun olevan vääräuskoinen ja vähän hömelö. Kun en ymmärrä teidän korkeampia oikeita totuuksia selkeästikkään.

Toimit siis juuri sen mukaisesti miksi Suomi on niin voimakkaasti saatanan vallassa.

Samasta ajatusten Tonavasta tulee esimerkiksi se, kuinka se työttömyys on aina työttömän oma vika. Ja kuinka seurakuntamme on täynnä pyhimyksiä sekä hallintomme tiukasta Jumalan tahdon alla ja johtama. Ja kun kerran noin on, niin niistä ei pahaa sanaa suvaita, koska kaikki synti on vain ihmisten oman pään sisällä, ja heidän pitäisi kamppailla sitä vastaan. Joka onkin melko luterilainen ajatuskulku tottahan toki, mutta sekä vahvasti epäraamatullinen, niin myös selkeästi faktojen valossa väärin.

Tässä on hyvä pontti.

Vai onko niin, että ainoastaan länsimaisten kristittyjen lähetyssaarnaajien tulee asettua vaaralle alttiiksi? Kehitysmaissa kristityiksi kääntyneet sitten eivät jatka näiden saarnaajien rinnalla, vaan poistuvat turvaan Eurooppaan.

Höpsistä. Tämä on keskustelufoorumi.
Olen esittänyt omia näkemyksiä ja yrittänyt saada selvää minkälainen tuo sinun soturin roolisi on. Ehkä olen ymmärtänyt osin väärin mutta varmaan meillä on oikeastikin hiukan eri käsitykset uskovan elämästä.

1 tykkäys

Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.