Viime maanantaina Turussa kokoontuneessa virkateologisessa seminaarissa on puitu Sleyn tulevaisuutta osana Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Kotimaa24 uutisen mukaan Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen olisi todennut seminaarissa, että meidän on hyväksyttävä sekin vaihtoehto, että keskustelu päättyy siihen, että Sley ei enää kuulu tähän kirkkoon. Tämä huomio tuli siis nimenomaan Sleyn suunnalta, ja siten koskee vain Sleytä, ei kirkkomme muita herätysliikkeitä, joit ei ko. seminaarissa ollut edes edustettuina.
Seystä on irronnut ryhmiä kirkkooomme ulkopuolelle ennenkin, mutta miksi Sley kokonaisena järjestönä lähtisi nyt, kun ei ole lähtenyt tähänkään mennessä?
Johtuisiko siitä, että uusia pappeja ei enää vihitä ja entiset eivät voi loputtomiin olla töissä? Missään hiippakunnassa ei ole järjestetty enää aikoihin erillisvihkimyksiä miespapeille. Aika käy vähiin ja on kai heidän johonkin ratkaisuun päädyttävä.
Puheenvuorot liittyvät johonkin kontekstiin. Auvinen on voinut tarkoittaa sitä, että saatetaan joutua hyväksymään, että muut lopulta jossain vaiheessa toteavat, että Sley ei enää kuulu kirkkoon. Lehtijutun perusteella konteksti puheenvuorolle oli se, että Miika Ahola oli omassa puheenvuorossaan keskustellut Auvisen jossain haastattelussa toteamasta havainnosta, että Sleyssä on ainakin kolmenlaista ajattelutapaa ehtoollisesta. Toimittajan jutun mukaan Ahola oli sen jälkeen kyseenalaistanut sen, voidaanko Sleyn sallia tehdä jatkossa Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetystyötä, jos se ei ole täydessä ehtoollisyhteydessä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Toimittaja raportoi Aholan “haastaneen” Sleyn edustajia keskusteluun asiasta. Auvisen kommentti lienee syytä ymmärtää tuossa kontekstissa. Auvinen oli sen jälkeen käydyssä keskustelussa todennut, että on hyväksyttävä sekin vaihtoehto, että keskustelu päättyy siihen, että Sley ei enää kuulu tähän kirkkoon. Uutisjutussa tuo Auvisen puheenvuoron yhteys Aholan alustukseen jäi ehkä monelle lukijalle epäselväksi, koska toimittaja oli sijoittanut näiden puheenvuorojen väliin pitkähköt selostukset kahdesta muusta puheenvuorosta.
Erillisvihkimykset on yksi asia, mutta toinen vähintään yhtä painava asia on käytännön työmahdollisuudet. Vähintään keskipitkällä aikavälillä tulee varmaan enemmän ja enemmän naiskirkkoherroja, joiden suhtautuminen on yhtä nuivaa kuin Oulun rovastinnalla. Eli että konsuille ei tilaa hänen seurakunnassaan ole eikä tule.
Näkisin että Sleyn vaihtoehdoiksi jää joko irrottautuminen kansankirkon kontekstista tai sitten entistä selkeämpi irrottautuminen lähetyshiippakunnan kontekstista. Esimerkiksi Mikkelin ordinaatio episodissa kummitteli taustalla oletettu lähetyshiippakunnan reaktio.
Tässä on vähitellen alkanut kiinnostaa: Onko Sley selkeästi tiukemmalla linjalla kuin vaikkapa Kansanlähetys, Raamattuopisto, Sansa, Kylväjä, Slef…?
Tuntuu että virkakysymyksessä on jatkuvasti esillä vain ja ainoastaan Sley, vaikka ymmärtääkseni nuo muutkaan eivät naisia papeiksi hyväksy.
Joo, Sley on kirkon virallisista lähetysjärjestöistä selkeimmin ja yhtenäisimmin naispappeutta vastaan. Esim Kansanlähetyksessä kukin työntekijä saa tässä asiassa toimia omatuntonsa mukaan. Sleylläkin käsittääkseni olisi periaatteessa mahdollista palkata työntekijäksi yhteisvihkimykseen osallistunut tai muuten naispappiyhteistyötä tekevä pastori, mutta sellaista ei ole käytännössä tietääkseni koskaan työntekijäksi valittu - syitä tähän voi vain arvailla. Jos on ensin tullut valituksi Sleyn työntekijäksi, ei yhteisvihkimykseen osallistuta. Linja on selvästi erilainen kuin viidesläisillä, jotka hyväksyvät myös maallikkonaisia saarnaamaan jumalanpalveluksissa.
Tilanne on siis muuttunut. Aikaisemmin viidesläiset järjestöt olivat Sleyn kanssa tässä asiassa samoilla linjoilla. Puhuttiin mm. Tunnustusrintamasta, jossa oli Sleyn lisäksi (lähes?) kaikki vitoslaisetkin.
Edit. Ja tosiaan kaksi Slefin piireihin kuuluvaa teologia vihittiin viime vuonna papiksi yhdessä naisten kanssa, toinen Slefin palvelukseen. Muistan ajan, kun Slef oli Sleytä tiukempi/konservativisempi…
Ainakin Kansanlähetyksellä ja Sleyllä on merkittävänä erona tässä virkakäsitys. Ei siis naispappeuden suhteen vaan siltä kantilta, kuinka tärkeä juttu pappisvirka on. Varmasti KL:nkin piirissä on ns. korkeakirkollisia teologeja, mutta varmasti paljon vähemmän kuin evankelisissa. Kun maallikkojen yleistä pappeutta korostetaan enemmän, silloin myös naispappeus näyttäytyy vähäisempänä ongelmana niillekin, jotka periaatteessa sitä vastustavat.
Taas kerran päästään yhteen viime vuosien lempiaiheistani: kirkollisten järjestöjen kuuluminen kirkkoon. Millä tavalla ne kuuluvat kirkkoon, jos kuuluvat? Organisaatiotasolla Sley ei ole osa kirkkoa eikä varsinaisesti kuulu kirkkoon. Sen sijaan se on kirkon lähetysjärjestö, mikä puolestaan puhuu kirkkoon kuulumisen puolesta.
Olen viime aikoina pohtinut, kiitos erään ajatuksia kirvoittaneen keskustelun, sitä, että varmaan järkevin tapa ajatella kirkollisten järjestöjen suhdetta kirkkoon, on yhtäältä pitää kiinni siitä, että ne ovat todellakin organisatorisesti ei-kirkkoa: kirkon hallinnolla ei ole niihin suhdetta. Niissä (ja ne) kuitenkin tekevät kirkon työtä: julistavat evankeliumia, yms. Esimerkiksi lähetysjärjestöinä ne tekevät kirkon lähetystyötä.
Tämä on hieman offtopic, mutta antanette anteeksi.
Itse asiassa tämä liittyy hyvinkin ketjun aiheeseen. Kirkolliset järjestöt ovat siis erillisiä organisaatioita saman ecclesian sisällä. Koska ne ovat erillisiä organisaatioita, voi niillä olla erilaisia järjestyksiä, mutta koska ne ovat osa samaa ecclesiaa, tulee niiden kesken vallita opillinen ykseys.
Kirkkolaissa ei ole säädöksiä siitä, miten jostakin järjestöstä tulee kirkon jäsen, osa kirkkoa tms. Kirkolla on vain ihmisiä jäseninä, ei järjestöjä. Kirkko on jakaantunut tehtävänsä toteuttamista varten hiippakuntiin ja seurakuntiin ja muihin hallintorakenteisiin. Järjestöt eivät ole osa kirkon rakennetta, vaan ne ovat kirkon jäsenten omia “projekteja” tiettyjen hengellisyyksien edistämistä tai karismojen toteuttamista tai kirkon tehtävien toteuttamista varten.
Olen sitä mieltä, että kirkolla tulisi olla järjestöihin lujempi ote, eli pitäisi olla keinot, joilla ne otetaan “kirkon helmaan” - esimerkiksi suojeleva/valvova piispa tms.
Samaan teemaan liittyy myös esimerkiksi kysymys, onko Yhteisvastuukeräys kirkon järjestämä vai ei. Sen virallinen järjestäjä on Kirkkopalvelut ry, joka on periaatteessa oma järjestönsä, joka käytännössä kuitenkin tekee kirkon työtä. Itse näen kirkon järjestöjen työn pääsääntöisesti kirkon työnä. Lähetysjärjestöihin ja vaikkapa Kirkkopalvelut ry:hyn kirkon hallinnolla on kyllä suhde.
Saattaa olla korkeakirkollisuus - matalakirkollisuus -näkemyksiin liittyvä kysymys, että ajatteleeko niin kuin monet matalakirkollisesti ajattelevat näkevät, että kirkko rakentuu yksittäisistä kristityistä, jotka yhdessä muodostavat ehkä hengellisiä yhteisöjä ja niin edelleen, ja jotka näkevät kirkon matalakirkollisesti alhaalta käsin - vai ajatteleeko niin kuin monet korkeakirkollisesti ajattelevat katsovat, että on ylätasolla kirkko, joka sitten ajatuksellisesti pilkotaan ylhäältä käsin alaspäin pienemmiksi yksiköiksi vaikkapa organisaatiorakennetta ja organisaatioihin virallistettuja johtamisjärjestelmiä tarkastellen.
Suomen evankeliluterilaisessa kirkossa on virallisesti jäseninä tosiaan vain ihmisiä. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa jäseneksi liittäminen koskee virallisesti itse asiassa kai seurakunnan jäseneksi liittämistä. “Kirkon” jäseneksi nimitetään ihmisiä, jotka ovat jonkin evankelisluterilaisen seurakunnan jäseniä, mutta heidän virallinen suora jäsenyytensä koskee seurakuntaa. Edes hiippakunnat tai seurakunnat eivät organisaatioina ole kirkon “jäseniä”. Joissain kirkoissa seurakunnat ovat itsenäisempiä kuin toisissa. Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnilta on Suomen lainsäädännössä ainakin nykyisin estetty kirkkokunnan vaihtamismahdollisuus. Vapaiden suuntien seurakunnista ainakin osassa sellainenkin on kai mahdollista, että yksittäinen seurakunta liittyy osaksi jotain kirkkokuntaa tai eroaa sellaisesta kirkkokunnasta, jonka osana on aiemmin ollut.
Matalakirkollisesti ajatellen jo silloin, kun yksittäiset kristityt tekevät asioita Jumalan valtakunnan eteen, voi olla kyse kirkon työstä. Korkeakirkollisemmin ajattelevat taas näkevät asian usein jotenkin niin, että pitää olla riittävän korkealla kirkon hierarkiassa tehtyjä päätöksiä, jotta jokin voi olla kirkon työtä.
Edellä mainittuun liittyvänä jatkona voidaan kysyä, onko yksittäinen raamattupiiri, lähetyspiiri tai yhdistykseksi järjestäytynyt kirkkokuoro kirkon toimintaa vai eikö se sitä ole? Mistä asia riippuu?
Katolisen kirkon kirkkolaissa on toisin. Ainakin uudessa 1983-vuoden kirkkolaissa on säädelty kirkollisia yhdistyksiä, jotka ovat eri asia kuin vaikka sääntökunnat. Keskeinen sääntö, että yhdistystä ei saa kutsua katoliseksi, ellei kirkon opetusvirka ole sitä hyväksynyt. Hyväksytylle yhdistykselle annetaan myös oikeushenkilön asema kanonisessa oikeudessa.
Varmaankin yhdistysten sääntely on alkujaan ollut epämuodollisempaa, ja vuoden 1983 kirkkolaki on kodifioinut aiemmin kirjoittamattomia periaatteita. Minusta luterilaisen kirkonkin tapauksessa voidaan sanoa, että lähetysjärjestöillä ja muilla yhteisöillä, joiden tiloissa vietetään messua, on kirkossa hyväksytty asema, vaikka lakiin ei olisi vielä kirjoitettua asiasta normeja.
Jos yksityinen kristitty kertoo vaikkapa evankeliumia lähimmäiselleen, on se Kirkon toimintaa. Sen sijaan jos kirkko luopuu jossain kohdin Jumalan sanasta, se ei ole Kirkon toimintaa.
Joasin viestin pohjalta jatkokysymys: millä tavalla tarkkaan ottaen yksittäiset evlut seurakunnat, hiippakunnat ja evlut-kokonaiskirkko muodollisesti kuuluvat yhteen?