Sakramentaalisen ja personaalisen union analogisuus

Jatkoa ketjulle Jumalan kuvan uudistuminen, jossa kirjoitin sakramentaalisen union ja persoonalisen union analogisen yhteyden rationalisoinnin vaarasta.

Peruslähtökohta on molemmissa sama. Personaaliuniossa on kaksi “alemman” luokan käsitettä, jotka yhdistyvät “ylemmän” luokan käsitteessä. Personaaliunio on siis ihmisyyden ja jumaluuden ykseyttä persoonassa, Kristuksessa. Siis luonto + luonto => persoona. Samaa voidaan itse asiassa enemmän tai vähemmän soveltaa myös luontoon, se nimittäin sisältää ihmisluonnon kohdalla kaksi olemusta, ruumiin ja sielun.

Edetäänpä eteenpäin. Sitten tullaankin sakramenttiin. Kristus ja leipä yhdessä tekevät sakramentin. Kristus+leipä => sakramentti. Oi kun on helppoa matematiikkaa!

  • ruumis + sielu = ihmisyys
  • jumaluus + ihmisyys = Kristus
  • Kristus + leipä = sakramentti

Katsotaanpa sitä toista tapaa ajatella asiaa.

Ruumis ja sielu muodostavat yhden, rikkomattoman luonnon.
Kristus, joka on jumalallisen luonnon hypostaasi, omaksuu ihmisyyden.
Kristus muuttaa sen, mikä näyttää leivältä, niin että se on todellisesti hänen ruumiinsa.

Niin, miten se onkaan: perustuvatko kaikki teologiset totuudet jollekin matemaattiselle yhteenlaskumallille, vai sattuisiko kenties olemaan niin, että eri teologiset asiat voivat perustua erilaiselle mallille?

Johanneksen evankeliumissa tämä ilmenee:

Joh.6:51 “Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta.”

Omassa Raamatun opiskelussani olen pyrkinyt kartoittamaan teologista perustaa “unionille”, eli Kristuksen ihmiseen liittymiselle, sekä ihmisen Kristukseen liittymiselle. Tämähän on koko evankeliumin ydin - syntyä Jumalasta, ja olla Kristuksessa.

Itse en edusta roomalaiskatolista eukaristia näkemystä [substantiaalinen muuttuminen (aksidenssien säilyessä) Kristuksen ruumiiksi ja vereksi], vaan katson ehtoollisen jo tapahtuneen “unionin” eli uudestisyntymisen kiittämisenä ja vahvistamisena. Kyseessä on ateria, joka kiittää Jumalaa Kristuksesta ja Häneen liittymisestä (koko pelastusteko), mutta suoranaista metafyysistä “unionia” en tässä näe.

1Kor.11:23-24 "Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: “Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni”.

Eli ehtoollisleivän ja viinin osa on muistoateriassa ja kiitosaterian luonteessa, ei suoranaisesti Kristukseen “liittymisessä”, muuten Jeesus sanoisi: “tehkää tämä minuun liittyäksenne”. Ehtoollinen kuitenkin syvästi vahvistaa pelastuneita Kristukseen, sillä Jeesus myös sanoo: “Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan”.