Pitää myös muistaa, että PM on VNK:n esimies, joka on vastuussa alaistensa päätöksistä.
Itsekin ajattelen, että tästä on tullut elämää suurempi kohu suurelta osin taitamattoman asian käsittelyn takia. Ensin puhuttiin vain aamiaiskuluista ja sitten ilmenikin, että on myös muita aterioita. Ihmettelen, että ei ole tajuttu, että kun lehdistö pääsee veren makuun, niin kaikki pengotaan, eikä tunnu oikein viisaalta viisastella, että ettehän kysyneet kuin aamiaisista. Salailu sai aikaan sen, että todella alkoi tuntua, että tässä on nyt suurempikin väärinkäytös kyseessä. Lisäksi PM ja hänen puoueensa on ollut käsittämättömän ylimielinen asiassa, uhrituminen, loukkaantuminen ja naiskortti ovat jotenkin naurettavia.